Miksi yli 40-v. ei saa tehdä lapsia? En ymmärrä

Ja kyllä se hänelle oli AIVAN liian varhain. Menojalkaa sitten vipattikin tavallista enemmän ja olin mummin, kummin ja ties kenen hoidossa melko usein.

Sama juttu minulla! ja äitini on myöntänyt tämän itsekin kun aikuistuin.

Komppaan tätä,mutsin menojalka vipotti todella paljon ja piti kokea sitä ja tätä,äitini oli todella levoton. Ei ollut vielä kasvanut aikuiseksi ja tuntenut omaa itseään. Ja kun itse olin 18v,en voinut kuvitellakaan että olisin perustanut perheen tuon ikäisenä,lähdin sen sijaan itävaltaan au-pairiksi. Mutta kukin tyylillään ja tavallaan.

Keskimäärin nuorempana jaksaa valvoa ja venyä enemmän

Yleisesti ottaen unentarve vähenee vanhetessaan, esim. vanhuksen normaali unentarve voi olla vain neljä tuntia vuorokaudessa. Huomaan tämän itsestänikin: parikymppisenä unta piti saada vähintään 10 h yössä, kolmikymppisenäkin vähintään 8 h yössä, nyt nelikympisenä riittää alle 8 h yössä aivan mainiosti.

haukkua nuorena lapset saaneita ei-koulutetuiksi, jotka lisääntyvät, kun eivät muuta keksi. Ja joka ikinen yli 40v äiti on tietenkin väitellyt.

t. KM, eka lapsi 23-vuotiaana

Kysyy tietamaton

Hyvin on jaksanut kaikki valvomiset ja kaksi ihanaa koululaista olemme kasvattaneet vuosien mittaan. Kuopus on nyt ekaluokkalainen.

Lapsilla on paljon kavereita, molemmilla menee koulussa hyvin ja ovat onnellisia ja tyytyväisiä lapsia. Kummankin mielestä heillä on maailman paras äiti. Se riittää mulle. Lasteni mielestä mä olen maailman paras äiti.

Mä tiedän itse, että olemme antaneet lapsillemme hyvät eväät elämälle. Onhan tässä vielä vuosia edessä, mutta nyt jo tuntuu haikealta ajatella, kuinka äkkiä nuo kaksi ovat kasvaneet ja kuinka se aikuistumisen aika lähenee uhkaavasti.

Ei äitiyttä voi oikeestaan muilla mittareilla mitata, kuin lapsilla. Onko lapset onnellisia, tasapainoisia, hyväkäytöksisiä, tykättyjä.... Lapsista sen näkee.

Mä olen hyvä äiti :)

Mutta kun tama palsta on yleensa aika seko. Putkinakoisia ihmisia, joiden aivokapasiteetti ei riita ymmartamaan etta Oma ratkaisu ei ole kaikille se paras ratkaisu.

Lapset saatu 39v Ja 41 v, Ja voi tulla ihan vapaasti kurkkimaan kulissien taakse ;)

Mielestäni 40 tai 45 ei ole vielä liikaa ikää lapsenhankintaan. Mutta aina välillä tapaa näitä miehiä jotka hankkivat lapsia joskus viisikymppisinä. Siinä on kyllä mielestäni jo liikaa ikää.

Meidän mummot kuulkaa naureskelee tälläisille. 50 vuotta takaperin lapsia tuli kun tuli, eikä kukaan ihmetellyt. Tälläistä hölmöyttä miettii vain ihmiset, joilla ei muuta ajateltavaa ole. Kutoisitte vaikka sukkaa, ettekä miettisi äitien ikiä. Vaikka olen jo 43, niin mummoni sai vielä 2 lasta vanhempana kun minä nyt.

eikä mitään ehkäisyä käytetty. Kaikki lapset otettiin vastaan kun oli pakko.

Haloo pahvit: teini-iässä lapsi häpeää aina vanhempiaan.



Ja sitä ennen... jos ensisynnyttäjien keski-ikä on jo 28 vuotta koko Suomessa ja pk-seudulla on ENEMMÄN yli 40-vuotiaita ENSIsynnyttäjiä kuin alle 20-vuotiaita, miksi ihmeessä lapsi häpeäisi nelikymppisiä vanhempia?



Lapset tuppaavat nolostelemaan asioita, jotka ovat poikkeamia kavereiden tilanteesta. Kun kaverienkin vanhemmat ovat em. tavalla ikääntyneempiä, lapsihan nolostelisi ennemminkin NUORIA vanhempia, ei nelikymppisiä!



Se, miten asiat olivat joskus teidän omassa nuoruudessanne ja omassa (kaiketi aika vähän koulutetussa, koska synnyttäjien keski-ikä nousee koulutustason noustessa) perheympäristössänne, on aivan eri asia kuin mitä tilanne on NYT.



(ja juu, sain omat lapseni 33- ja 34-vuotiaana)

että asian toista puolta ei saa mainita tai siitä ei puhuta.

On niin ihkua saada se rakkauslapsi vielä 42 vuotiaana kun vauvat on niin ihania. Kaikki huokailee, että ei sitä kadu ja kyllä sitä jaksaa.

Mutta ihan oikeasti. Niin isoa päätöstä tehdessä olisi oikeasti hyvä miettiä, jaksaako vielä 15 vuoden päästä ja jaksaako sitten kun lapsi on 18v ja kaipaa vielä huomiota. Ja minkäikäinen mies on. Sekään ei ole ehkä lapselle mukavaa, että isä on 50 vuotta vanhempi kuin lapsi ja ei enää jaksa osallistua.

Voi olla, ettei näin ole. Mutta miksi asiaa ei saisi miettiä. Miksi kaikki niin hehkuttaa sitä mummoäitiyden onnea ja sitä, että jaksaa valvoa vauva-ajan. Oikeasti live-elämässä moni tuttuni, joka on saanut vauvan päälle 40v on sanonut, ettei ole käsittänyt, kuinka väsytti. Ja yksi esimerkki ei jaksanut enää osallistua lapsien kouluun. Lapset sai huidella kaduilla ihan vapaasti kun äiti oli töiden jälkeen väsynyt. Oli kasvattanut jo ensimäisen erän ja ei jaksanut tätä toista erää uuden miehen kanssa.

Suurin osa menee hyvin. Mutta miksi sitä toista puolta ei voi miettiä.

Itse tein kuopuksen 36vuotiaana ja koin, että se oli siinä ja siinä, että ei liian myöhään. Nimittäin nyt 50v joskus töiden jälkeen särkee selkää ja väsyttää ja on omat vanhemmat hoidettavina, ei aina niin jaksaisi innostua murkun ongelmista. Joskus huokaa salaa, että voi kun se kasvais äkkiä, että sais joskus olla rauhassa.

Keski-iässä tulee monilla myös se omien vanhempien hoito siihen päälle. Joten kannattaa kartoittaa omat voimavarat ja miettiä, riittääkö ne vielä 15 vuoden päästä ja jaksaako mies olla läsnäoleva isä myös siinä iässä.

Lapsensaanti on muutakin kuin sitä, että jaksaa valvoa vauva-ajan ja on ns. rennompi äiti iäkkäämpänä.

Mutta toisaalta: onko vastuutonta hankkia lapsi 19-vuotiaana ilman ammattia, työpaikkaa ja säästöjä? Valtaosa vanhemmista saa turvattua lapsensa elämän, saa töitä ja opiskelee vielä kun lapsiakin on (siis nuoremmista vanhemmista). Mutta on niitäkin, joilla ei riitä eväät elättää omia lapsiaan. Eli onko se sitten toisinkin päin niin, että lapsen teko on aina riski sen suhteen, jaksaako sitä ja onko siihen urakkaan valmiudet?

että asian toista puolta ei saa mainita tai siitä ei puhuta. On niin ihkua saada se rakkauslapsi vielä 42 vuotiaana kun vauvat on niin ihania. Kaikki huokailee, että ei sitä kadu ja kyllä sitä jaksaa. Mutta ihan oikeasti. Niin isoa päätöstä tehdessä olisi oikeasti hyvä miettiä, jaksaako vielä 15 vuoden päästä ja jaksaako sitten kun lapsi on 18v ja kaipaa vielä huomiota. Ja minkäikäinen mies on. Sekään ei ole ehkä lapselle mukavaa, että isä on 50 vuotta vanhempi kuin lapsi ja ei enää jaksa osallistua. Voi olla, ettei näin ole. Mutta miksi asiaa ei saisi miettiä. Miksi kaikki niin hehkuttaa sitä mummoäitiyden onnea ja sitä, että jaksaa valvoa vauva-ajan. Oikeasti live-elämässä moni tuttuni, joka on saanut vauvan päälle 40v on sanonut, ettei ole käsittänyt, kuinka väsytti. Ja yksi esimerkki ei jaksanut enää osallistua lapsien kouluun. Lapset sai huidella kaduilla ihan vapaasti kun äiti oli töiden jälkeen väsynyt. Oli kasvattanut jo ensimäisen erän ja ei jaksanut tätä toista erää uuden miehen kanssa. Suurin osa menee hyvin. Mutta miksi sitä toista puolta ei voi miettiä. Itse tein kuopuksen 36vuotiaana ja koin, että se oli siinä ja siinä, että ei liian myöhään. Nimittäin nyt 50v joskus töiden jälkeen särkee selkää ja väsyttää ja on omat vanhemmat hoidettavina, ei aina niin jaksaisi innostua murkun ongelmista. Joskus huokaa salaa, että voi kun se kasvais äkkiä, että sais joskus olla rauhassa. Keski-iässä tulee monilla myös se omien vanhempien hoito siihen päälle. Joten kannattaa kartoittaa omat voimavarat ja miettiä, riittääkö ne vielä 15 vuoden päästä ja jaksaako mies olla läsnäoleva isä myös siinä iässä. Lapsensaanti on muutakin kuin sitä, että jaksaa valvoa vauva-ajan ja on ns. rennompi äiti iäkkäämpänä.

Mutta toisaalta: onko vastuutonta hankkia lapsi 19-vuotiaana ilman ammattia, työpaikkaa ja säästöjä? Valtaosa vanhemmista saa turvattua lapsensa elämän, saa töitä ja opiskelee vielä kun lapsiakin on (siis nuoremmista vanhemmista). Mutta on niitäkin, joilla ei riitä eväät elättää omia lapsiaan. Eli onko se sitten toisinkin päin niin, että lapsen teko on aina riski sen suhteen, jaksaako sitä ja onko siihen urakkaan valmiudet?

nuoremmalla iällä äidiksi tuloon liittyy toimeentuloon ja työelämään liittyviä riskejä. Vaikka tosiaan moni opiskelee JONKUN ammatin lastenhankkimisen lomassa, se ura ja koulutus jää keskimäärin heikommaksi kuin jos koulut käy ensin ja lapset hankkii sitten.

Ja tietenkin nelikymppisenä äidiksi tulossa on raskauteen liittyvien komplikaatioiden riski isompi.

Ja loppupeleissä se on silti yksilöllistä ja tuurista kiinni.

jos jaksa ja haluaa

opiskelee kieliä ja harrastaa monenlaista. Mielellään myös ehtiessään hoitaa lapsiamme. Että kyllä todellakin hieman huvittavat nämä "raihnaisista" 65-vuotiaista kirjoittavat :D



Jos ette ole huomanneet, ihmisten keskimääräinen elinikä pitenee koko ajan, eivätkä edes nykypäivän 65-vuotiaat naiset todellakaan yleensä ole raihnaisia vanhuksia!



Nyt syntyvien tyttölasten elinikän ennuste on muuten jo lähes 100 vuotta (ihan vain kuriositeettina mainittakoon).

55 vuotias ja sillä on 11v poika. Mies on jo 63v ja on jäänyt sairaseläkkeelle.



Aika järkkyä katsottavaa se homma. Joten tehkää vain niitä rakkauslapsia vaihdevuosien kriisissä kun ette halua tunnustaa, että vanhenette.



Säälittävää tuollainen, että yritetään roikkua nuoruudessa tekemällä vauvoja vielä silloin kun ei enää jaksa,.

Siksi suositellaan "tekemään" nuorempana lapset.

55 vuotias ja sillä on 11v poika. Mies on jo 63v ja on jäänyt sairaseläkkeelle. Aika järkkyä katsottavaa se homma. Joten tehkää vain niitä rakkauslapsia vaihdevuosien kriisissä kun ette halua tunnustaa, että vanhenette. Säälittävää tuollainen, että yritetään roikkua nuoruudessa tekemällä vauvoja vielä silloin kun ei enää jaksa,.

Et tunne yhtään historiaa, näemmä.

Kuule, lastenhankinnan keskittäminen ikävuosiin 20+ on itse asiassa historiallinen poikkeama, hyvin lyhyt ajanjakso joskis 1970-luvulla. Eli aikaan, jolloin ehkäisy oli keksitty, mutta naisten koulutus ja työssäkäyntiaste olivat vielä melko alhaisia.

Sitä ennen - siis koko aikaisemman historian ajan - nainen on saanut lapsia niin kauan, kuin on ollut hedelmällinen. Kun ei kerran ehkäisyä tunnettu, nainen sai lapsia niin kauan, kuin mies kykeni, eikä vaihdevuodet olleet vieneet naisen raskaaksitulokykyä.

Ehkäisy muutti tilannetta dramaattisesti, mutta se on muuttunut jälleen sen myötä, että naisten koulutus ja työsskäynti ovat nostaneet perheenperustamisikää.

Toisin sanoen, nelikymppisenä lapsen saaminen on vain LUONNOLLISTA, ei todellakaan kiinni siitä, haluaako nainen "roikkua nuoruudessa".

Sitä paitsi, nykyihmisen keskimääräinen elinikä tosiaan on huimasti noussut. Lisäksi elämä on fyysisesti todella paljon helpompaa kuin mitä se on ollut aikaisemmin. Miksi ihmeessä ei nainen siis neli-viisikymppisenä jaksaisi vallan mainiosti!

Se, että sun työkaverisi on ottanut tavakseen valittaa jaksamistaan sinulle ei välttämättä kerro yhtään mitään. On minullakin parikymppisiä työkavereita, jotka valittavat koko ajan jaksamistaan, vaikkei heillä ole lapsia ollenkaan - pitäisikö siitä tehdä se johtopäätös, ettei heidän pitäisi lapsia ikinä hankkiakaan, kun jo valmiiksi ovat niin "uupuneita"...?

biologisista syistä mielellään alle nelikymppisenä, MUTTA: ei varmasti monikaan huvikseen lykkää lasten hankintaa sinne neljäänkymppiin, elämäntilanne on vain ollut sellainen ettei se aiemmin ole ollut mahdollista. Juuri ystäväni sai esikoisensa 40-vuotiaana, vasta sitten tapasi miehen jonka kanssa "uskalsi" lisääntyä.



Voi olla, että vanhempia äitejä väsyttää helpommin, mutta mitä sitten? Tuohon väsymisen määrään vaikuttaa moni muukin asia, kuten millainen lapsi on, paljonko mies on valmis tekemään, tukiverkosto jne. Ei se ikä siinä ainoastaan ratkaise.

Nämä jotka valittaa yli 40 raskaudesta ovat itse laiskoja ja tuskin kaikki inkkarit kanootissa :D

jotkut puhuvat siitä, että kun lapsi on 20v, niin vanhemmat ovat jo kuusikymppisiä? Mitä sitten? Ei sen ikäinen todellakaan ole mikään ikäloppu, etenkään jos on huolehtinut kunnostaan ja terveydestään.