Miksei ihmiset tule vaikka kutsutaan?

Itse menen yleensä kyllä kutsuille, jos vaan pääsen. Paitsi millekkään tuppervaara/me&i/partylite tms. kutsuille en ikinä mene. Keksin aina tekosyyn.



Mutta noi ap:n kertomat syyt voisivat minullakin estää pääsyn sellaisiinkin juhliin, joihin oikeasti haluaisinkin mennä. Eikä sitä aina muista ilmoittaa esteestä ajoissa, vaikka sen tietäisikin. Sellaista se kekkereiden järjestäminen on. Ei se ole mitään henkilökohtaista sinua kohtaan. Sellainen nyrkkisääntö on, että yleensä kutsutuista puolet pääsee. Nyt ei sinun juhliisi ihan puolia, mutta melkein kuitenkin. Joten järkkää taas uudestaan kekkereitä. Ehkä silloin pääsee taas vähän enemmän väkeä. Äläkä vaan missään nimessä ota nokkiisi tuosta, että monet ei päässeet! Sellaista se vaan on!

vaikka kahville ja samalla näyttämään, että arvostaa ystäväänsä ja kutsua. Tuossahan oli syntymäpäivistä kyse, eikä mistään polttareista. Syntymäpäiville voi mennä autolla ja lähteä kotiin hyvissä ajoin.

Koska sitten niitten omien lasten kanssa ei todella ehdi "olla vaan". Työpäivän ja kissanristiäisten jälkeen ei paljon ole puristettavaa jäljellä, läsnäolosta puhumattakaan.

joku miehen meno olla syynä! 2kk on ollut aikaa järjestää lapsenvahti, on se kumma jos ei muka onnistu. Miksei voi priorisoida niin, että sinne ystävän kutsuille mennään ja muita menoja ei sinä iltana ole? Ihmiset ovat muutenkin ah-niin-kiireisiä, ihan tajutonta. Miten jollain voi olla kalenteri täynnä monta kuukautta etukäteen, luulis olevan ahdistavaa elämää.



Ap mä voin tulla sun synttäreille ensi kerralla=)

Omasta kokemuksesta tiedän, että keksin kyllä helposti muuta menoa, jos en halua jonnekin mennä. Toisin sanoen, epäilen etteivät kaverisi olleet alunperinkään halukkaita tulemaan.



Toinen asia on myös se, että vaikka kutsuja sanoo "ettei mitään lahjoja tarvitse tuoda", niin kuka kehtaa tulla tyhjin käsin jonkun synttäreille? Jollekin tuo lahjan ostaminen voi olla syy, ettei halua mennäkään.

Tai viinipullo. Ihan tavallinen tuliainen.

että olisin luuhannut kaikki kavereiden synttärit ja juhlat ja pyörinyt ja liehunut koko ajan kavereiden kanssa. Sitä surisin kun en viettänyt aikaa tarpeeksi lasten kanssa.

Sorppa vain, mutta minulle tärkeintä on lapset ja se, että saan raskaan työviikon jälkeen viettää aikaa lasten kanssa.

En todellakaan kuolinvuoteella jää suremaan, että jäi jonkun kaverin synttärit juhlimatta siksi, että halusin viettää aikaa lasteni kanssa ja kieltäydyin siksi.

Ja ei, ei todellakaan haittaa jos niitä tyhjänpäiväisiä synttärikutsuja ei tule. Ei vain jaksa kiinnostaa jotkus kolmikymppiset ja kolkytvitoset jne...tää on vain niin nykyajan ilmiö, ettei tosikaan. Ennen ihmiset vietti vain viiskymppiset ja ne riitti.

Ylioppilasjuhliin ja rippijuhliin ja häihin menen, mutta nämä teennäiset kolmikymppiset saa jäädä väliin. Ja taatusti en kadu kuolinvuoteella sitä

Kaikki aika menee töissä ja älyttömässä harrastusrumbassa. Ystäville ja sukulaisille ei ole aikaa. Näitä voi sitten kuolinvuoteella miettiä. Yksi yleisimmistä harmittelun aiheista kun elämä on lopuillaan, on se ettei tullut vietettyä enemmän aikaa ystävien kanssa.

Oli syy mikä tahansa, hyviin tapoihin kuuluu ilmoittaa ajoissa, jos ei pääse. (Keksikää ajoissa vaikka tekosyy, niin säästätte kutsujalta pahan mielen ja vaivannäön).



Montakohan ystävää näillä pelkästään lapsiin keskittyvillä on sitten kun lapset ovat teini-iässä ja muuttaneet kotoa...

Tää on just niin tätä.. Ihmiset on tietenkin erilaisia mutta mu mielestäni on ainakin kiva, että elämässä on muutakin juhlaa, kuin jotku viiskymppiset! Varsinkin kun ne on yleensä sellaset pönötysjuhlat..



Ja aina ei voi kaikkialle päästä, mutta siitä voi sitten ajoissa ilmoittaa, kun kerran kutsukin on laitettu ajoissa. Silloin se ei harmita yhtään niin paljon. Mutta just nää, ettei ilmoiteta ollenkaan? Ei vissiin sitä kaveria paljoa arvosteta, kun ei jakseta sen vertaa olla yhteydessä että sanottaisiin kiitos ei.. Tai tosiaan, veikkaan ettei siksi viitsitä soittaa kun tajutaan, että tehdään väärin ja ollaan itsekkäitä, niin ei kehdata. Joku voisi vaikk kysyä, että miksi ei pääse!!

mutta lapsilla on oma elämänsä ja omat ystävänsä hyvin pian.



Outoa on minusta sekin, että niin monet ovat nykyään niiiin uuvahtaneita ja väsyneitä töistään. Ja suurin osa mun tutuista on ihan perustoimistohommissa, ns. "asiantuntijatöissä". Ei kauheasti matkustamista, useimmilla ei suoraa tulosvastuuta. Ihan itse kehittävät jostain power point- esityksestä hirveän hässäkän ja stressin ja oih ja voih, kyllä ihan ylitöitä pitää tehdä. Ja normityöaika 8-16 tai 9-17.



Mutta mitään sosiaalista elämää ei ehdi, kun on niiin kiireistä. Itsepähän tietysti elämänsä elävät. Ja itse teen samantyyppistä työtä ja tiedän, että jos itse ei huhki ja puhki ja vedä jostain who cares jutuista hirveitä stressejä, niin ei ne työt hirveästi rasita. Joillain vaan tuntuu olevan tarve elää sellaista, "on niin raskasta ja kauhea kiire ja väsy" elämää.



Mikäs siinä, en tarvi tollasia ystäviä eikä nekään varmaan mua. Joskus yrittävät soitella, kun on vaikeaa miehen kanssa tai töissä joku tilanne päälle, mutta harmi, mulla sattuu aina silloin olemaan tosi väsy. Olen löytänyt pirteämmät ja mukavammat ystävät - toivottavasti sinäkin ap löydät!

Ystäväni täytti vastikään 40v ja oli kutsunut juhliin 18 ihmistä, kutsut oli lähetetty ajoissa n. kuukautta ennen tapahtumaa. 4 ihmistä ilmoitti etukäteen ettei pääse, 3 tuli paikalle ja loput 11 ei tullut juhliin eikä ilmoittanut mitään. Ystävälläni oli aika matala mieli, hän oli nähnyt paljon vaivaa. Minusta on uskomatonta, ettei viitsitä ilmoittaa.



Itse en pidä koskaan juhlia, ei ole mitään mieltä nähdä vaivaa turhaan.

ymmärrän että kenkuttaa. mua kenkutti se kun kutsuin kaksi pariskuntaa tyyliin kolmen viikon päästä lauanataina klo 15 niin molemmat ilmoittivat että tulevat myöhässä. Edellisenä päivänä siis ilmoittivat. Toinen pari tuli 17 jälkeen, toinen 18. Vittu en kutsu kumpiakaan enää ikinä,

Meillä yksi työkaveri pitää vuosittain pikkujoulut (alkoholittomat) työpaikkamme nuoremmille naisille. Parina vuonna olen ollut mukana. Olen pintapuolisesti tuntenut kaikki. On ollut tosi ällöttävää, kun siellä on sitten istuttu siististi tarkkaan nuohotussa kämpässä, syöty ja keskusteltu sivistyneesti (siis ei todellakaan mitään rentoutunutta hauskanpitoa tai jalkojen päällä istumista nojatuolissa), ja kutsuja ja pari muuta keskenään hyviä kavereita on siinä koko ajan heitelleet jotain sisäpiirijuttua, josta olen itse ollut ihan ulkopuolinen. Inhoan myös kaikenlaisia seuraleikkejä puolitutussa porukassa, hyi hitto, miten teennäistä! Kolmantena vuonna sanoin, etten pääse, kiitos kutsusta. Enkä mennyt koskaan sen jälkeenkään.

Outoa on minusta sekin, että niin monet ovat nykyään niiiin uuvahtaneita ja väsyneitä töistään. Ja suurin osa mun tutuista on ihan perustoimistohommissa, ns. "asiantuntijatöissä". Ei kauheasti matkustamista, useimmilla ei suoraa tulosvastuuta. Ihan itse kehittävät jostain power point- esityksestä hirveän hässäkän ja stressin ja oih ja voih, kyllä ihan ylitöitä pitää tehdä. Ja normityöaika 8-16 tai 9-17.

Mutta mitään sosiaalista elämää ei ehdi, kun on niiin kiireistä. Itsepähän tietysti elämänsä elävät. Ja itse teen samantyyppistä työtä ja tiedän, että jos itse ei huhki ja puhki ja vedä jostain who cares jutuista hirveitä stressejä, niin ei ne työt hirveästi rasita. Joillain vaan tuntuu olevan tarve elää sellaista, "on niin raskasta ja kauhea kiire ja väsy" elämää.

Mikäs siinä, en tarvi tollasia ystäviä eikä nekään varmaan mua. Joskus yrittävät soitella, kun on vaikeaa miehen kanssa tai töissä joku tilanne päälle, mutta harmi, mulla sattuu aina silloin olemaan tosi väsy. Olen löytänyt pirteämmät ja mukavammat ystävät - toivottavasti sinäkin ap löydät!

Tämä oli todella tarkka kuvaus minun elämästäni. En minä niistä töistä itsessään stressiä ota, töissä on ihan mukavaa. Uupumukseni johtuu koko paketista, aamuheräämisistä, lasten aamutoimien huolehtimisestä, hoitoon viemisestä, työmatkasta, kotimatkasta, hoidosta hekemisesta, kaupassa käynnistä, ruoan laitosta, tiskaamisesta, pyykinpesusta, läksyissä auttamisesta, hiekkojen imuroimisesta eteisen lattialta, lasten iltapalojen laittamisesta, lasten iltatoimista ja rauhoittelemisesta. Kun viimein saat lapset unille ja pääset itse iltasuihkuun ja sänkyyn, niin kas, oletkin niin väsynyt ettet saa unta pariin kolmeen tuntiin, et edes unilääkkeillä. Sitten kun viimein nukahdat, niin kohta herätyskello jo soi... Kokeilepa elää tätä minun yksinhuoltajan elämääni vaikka kuukauden ajan, se voisi todella auttaa sinua ymmärtämään miltä todellinen uupumus tuntuu. Ymmärtäisit myös sen, että kaikki eivät ole väsyneitä omasta tahdostaan, koska elämässä kaikki ei mene aina niin kuin itse on halunnut ja suunnitellut.

Olen itse lopettanut minkään kotipippaloiden pitämisen kokonaan. Kerran kutsuin 20 ihmistä ja 2 tuli. :( Ja ovat kaikki muka olevinaan kavereitani. 2 ilmoitti etteivät pääse, muista ei kuulunut mitään! Tosi törkeetä! Ja kutsuin kans melkein kuukauden ennakkoon ja muistutin Fb:ssa vielä edellisellä viikolla että tuuttehan sitten. Ei olis tarvinnu mitään tuoda, tulla vaan itse.

Tunsin itseni tosi arvottomaksi ja oli ihan paska ilta. Hävetti niiden kahden vieraan kanssa olla laitetussa kodissa niin mentiin sitten baariin istumaan, siellä oli sentään ihmisiä. Aika monen kutsutun suhteen tein sen johtopäätöksen, etten ole haluttua seuraa enkä ole enää pitänyt yhteyttä. Eivätkä nekään ole kyselleet... Tuntuu tosi pahalta!

Niin ja jälkeenpäin pari sanoi etteivät tulleet kun just edellisenä päivänä tuli kutsu toisiin bileisiin. Mun iltamista oli tieto paljon aikaisemmin ja nää toiset meni heti edelle. Olen sit vissiin TODELLA huonoa seuraa. :((((

työviikon jälkeen. Jotkut ihmiset vain on niin raskaita, ettei niitä jaksa.

Minulla ei ole tuota ongelmaa ikinä ollut. Mutta tiedän, että meidänkin kaveriporukassa on pari naista, joiden kutsuille ei oikein kukaan jaksaisi lähteä. Ja syy löytyy kyllä siitä kutsutusta.

Ehkä ap vika onkin sinussa, eikä niissä kutsutuissa. Jonkun muun kutsuille he saattaisivat hyvinkin jaksaa mennä. Kuten minäkin. Valitsen nykyään aika tarkkaan ja energiasyöppöjen juhliin en vain viitsi uhrautua ja lähteä.

mutta lapsilla on oma elämänsä ja omat ystävänsä hyvin pian. Outoa on minusta sekin, että niin monet ovat nykyään niiiin uuvahtaneita ja väsyneitä töistään. Ja suurin osa mun tutuista on ihan perustoimistohommissa, ns. "asiantuntijatöissä". Ei kauheasti matkustamista, useimmilla ei suoraa tulosvastuuta. Ihan itse kehittävät jostain power point- esityksestä hirveän hässäkän ja stressin ja oih ja voih, kyllä ihan ylitöitä pitää tehdä. Ja normityöaika 8-16 tai 9-17. Mutta mitään sosiaalista elämää ei ehdi, kun on niiin kiireistä. Itsepähän tietysti elämänsä elävät. Ja itse teen samantyyppistä työtä ja tiedän, että jos itse ei huhki ja puhki ja vedä jostain who cares jutuista hirveitä stressejä, niin ei ne työt hirveästi rasita. Joillain vaan tuntuu olevan tarve elää sellaista, "on niin raskasta ja kauhea kiire ja väsy" elämää. Mikäs siinä, en tarvi tollasia ystäviä eikä nekään varmaan mua. Joskus yrittävät soitella, kun on vaikeaa miehen kanssa tai töissä joku tilanne päälle, mutta harmi, mulla sattuu aina silloin olemaan tosi väsy. Olen löytänyt pirteämmät ja mukavammat ystävät - toivottavasti sinäkin ap löydät!