Etävanhemman lapsi varastaa
Poika 14v ja ei voida ottaa enää kylään kun varastaa rahaa. Tätä tapahtunut jo useamman kerran. Lähivanhemman kanssa ei voi asiaa selvittää kun hän ei ole kommunikointitaitoinen, suoraa huutoa tulee, syyllistämistä, kiristystä ja tapaamisten eväämistä.
Miten olette hoitaneet vastaavat tilanteet?
Kommentit (32)
on varmaan lähivanhemman kanssa ongelmia kun noin oireilee ja toisen kanssa ei pysty keskustelemaan. Kertoo kyllä paljon.
tutkivat sitten mikä siellä etän luona mättää kun varastelee.
hän asui isänsä luona, joka eron jälkeen jäi asumaan tytön koulun lähelle ja myöhemmin muutti lähelle lukiota, johon tyttö halusi. minä muutin eron jälkeen työpaikkakunnalleni viidenkymmenen kilometrin päähän.
kun tyttö jäi kiinni varastelusta, isä otti ensin yhteyttä lasten ja nuorten psykiatriseen ja varasi tytölle sinne ajan, ilmoitti tytölle, ettei halua tytön enää asuvan luonaan ja soitti minulle, kun tyttö oli pakannut yön aikana kassinsa ja häipynyt. minulle ei näistä ongelmista puhuttu ennen tätä mitään. isä ilmoitti, että minä saan ottaa tytön nyt, vaihtakoon koulua.
soitin tytölle ja ilmoitin hakevani hänet luokseni, pari viikkoa selvittelimme hänen asioitaan ja tilannettaan ja kävimme siellä psykiatrisellakin, jossa lopulta kävi ilmi, että tyttö oli tehnyt tuota saadakseen huomiota meiltä, että hän olikin halunnut jäädä kiinni. tyttö vaihtoi lukiota ja muutti virallisesti luokseni asumaan. minä olin omasta puolestani onnellinen, tuotahan olin halunnut koko ajan, mutta sopeutunut tytön koulutoiveisiin. tytön puolesta en vielä ollut huojentunut, vaikka vähitellen näyttikin, että asiat alkavat seljetä ja hän alkoi ihan itsekin avautua minulle.
isänsä pyysi häntä pari kuukautta myöhemmin luokseen, mutta koska kaksi muuta lastamme (minun luonani asuvia, mutta isänsä luona kahdesti kuussa käyviä) kertoivat, että isä oli teettänyt tytön huoneesta jo työhuoneen nykyiselle vaimolleen, tyttö kieltäytyi. hän kieltäytyi tuosta neljän vuoden ajan, edes lakkiaisiinsa hän ei isäänsä halunnut. vasta parikymppisenä hän suostui tapaamaan isäänsä tämän äidin luona (entisen anoppini) ja on viimeisten kahden vuoden ajan tavannut isänsä kahvikupin äärellä kolmesti.
avioero on vaikea meille aikuisille. lisäksi me osaamme huomioida sen, kuinka raskasta se on pienille lapsille, mutta teinit jäävät herkästi varjoon, elleivät ala oireilla ihan tosissaan.
en siis suosittelisi etävanhempaa nyt jatkamaan valitsemallaan kyläilemättömyyslinjalla, vaan kehottaisin paneutumaan teinin ongelmiin, vaikka se tuntuisikin vaikealta, kun ei teinin jokapäiväisessä arjessa ole mukana. jos teini kokee tulleensa hylätyksi, hän voi reagoida hyvinkin voimakkaasti, kuten oma tyttäreni teki. neljä vuotta ilman minkäänlaista kontaktia lapseen - teiniin ja nuoreen aikuiseenkin - on pirun pitkä aika.
eihän nyt tapaamisia pidä lopettaa tuon takia. Entä jos 14v varastaa rahaa lähivanhemman lompakosta - ei kai häntä heitetä ulos kotoa?
-Rahat piiloon
-Keskustelu pojan kanssa, että tiedätte hänen varastavan, miksi varastaa, tarviiko apua johonkin, varastaa ei saa jne. (ehkä parempi, että biovanhempi vain käy tämän keskustelun, ei -puoli).
lähivanhempi ei suostu mihinkään yhteistyöhön niin kurjaahan se on ja väärin teiniäkin kohtaan, mutta elämä on. Siinä tapauksessa hoitakaa se minkä voitte hoitaa ilman lähin panostusta. Eli esim. kuten alla esitin.
Ei kannata ehkä hirveän jyrkästi tuomita teiniä, tuossa iässä moraali rakoilee itse kullakin ja on muutenkin vaikeaa aikaa. Asiallisesti vaan eteenpäin, varastamista ei hyväksytä mutta nuori on kuitenkin hyväksytty ja tervetullut.
eihän nyt tapaamisia pidä lopettaa tuon takia. Entä jos 14v varastaa rahaa lähivanhemman lompakosta - ei kai häntä heitetä ulos kotoa?
-Rahat piiloon
-Keskustelu pojan kanssa, että tiedätte hänen varastavan, miksi varastaa, tarviiko apua johonkin, varastaa ei saa jne. (ehkä parempi, että biovanhempi vain käy tämän keskustelun, ei -puoli).
Äidillä yksinhuoltajuus. Tämä teini ei ole oikeasti etän lapsi vaikka on hänelle ollut aina isä. Ehkä siksi helpompi pitää lapsesta taukoa kuin olisi biologisesta omasta. Etä on kyllä tunnustanut lapsen vaikka ei ole oikeasti biologinen isä,siinä ollut silloin kaikenlaista epärehellisyyttä mukana.
Etä ei ole asunut teinin kanssa kuin n.5 ensimmäistä vuotta.
on varmaan lähivanhemman kanssa ongelmia kun noin oireilee ja toisen kanssa ei pysty keskustelemaan. Kertoo kyllä paljon.
tutkivat sitten mikä siellä etän luona mättää kun varastelee.
Jos lähivanhempi alkaa kiristämään (muunmuuassa) kun puhuu aiheesta niin taitaa ongelma olla lähivanhemman kodissa eikä etän. Myös se että jos lapsi varastelee muualtakin ja lähi ei tee asialle mitään niin hän kyllä laiminlyö lasta kun ei puutu ongelmaan.

misään ole tullut ilmi, että varastelisi muuallakin. Tuo voi hyvin olla pelkkää huomionhakua, jos lapsi vierailee muutenkin harvoin etällään. Siihen on ulkopuolisten turha ottaa kantaa, miksi tämä äiti ei ole halukas yhteistyöhön lapsen isän kanssa. Emme voi tietää heidän erostaan ja väleistään mitään.

Sen takia kirjoitinkin että JOS varastaa muualtakin.. Pitäähän asia selvittää ja jos vanhemmat ei kykene niin sitten tarvitaan ulkopuolista apua.
Äidillä yksinhuoltajuus. Tämä teini ei ole oikeasti etän lapsi vaikka on hänelle ollut aina isä. Ehkä siksi helpompi pitää lapsesta taukoa kuin olisi biologisesta omasta. Etä on kyllä tunnustanut lapsen vaikka ei ole oikeasti biologinen isä,siinä ollut silloin kaikenlaista epärehellisyyttä mukana.
Etä ei ole asunut teinin kanssa kuin n.5 ensimmäistä vuotta.
tällä on minkään kanssa? Eikö tässä etsitä nyt ratkaisua siihen, miten teinin asiat menisivät parhaalla tavalla?
siitä tehdä nykyään automaattisesti ls-ilmoitus jos kärähtää kaupasta varastamisesta...

tai en nyt tiedä tämänhetkistä tilannetta, mutta silloin kuusi vuotta sitten, kun tyttö jäi kiinni, siitä ei tehty.