Työkaveri otti kaksi päivää sairaslomaa kun sen kani kuoli

kun ihmiset saa vapaata että ne voi olla sairaan kissan kanssa kotona. Ymmärään että jos lapsen mutta nää kanit, marsut, kissat ja koirat menee hiukan yli.

itse tulen olemaan aivan resu, kun koirastani joskus aika jättää. On kuin lapsi minulle ja paras ystäväni. Yksinäisille ihmisille lemmikit ovat perheenjäseneen verrattavissa. Naurakaa vain, mutta näin koen.

koiraa ja kania ei voi asettaa samalle viivalle. Ihan eri asia. Muttei ei se silti saa oikeuttaa sairaslomaan töistä.

minulla ei ole kokemusta, joten en siihen asiaan kommentoi. Mutta mikä se sinä olet määrittelemään ihmisen surun määrää? Miten sinä voit ajatella niin, etten minä saisi surra koiraani rankastikin, kun hänestä aika jättää? Sen tiedän, että se päivä tulee vielä koittamaan ja se tulee olemaan minulle erittäin raskasta aikaa, ei siinä sinun tai kenenkään muun ajatusmaailma "se on vain eläin" auta yhtään mitään.

Sure just niin paljon kuin haluat sitä koiraasi.

Häntä kutsutiin loppulukion ajana rouva hamsteriksi.

Että eläinten oikeudet tuntuvat nykyään olevan erityisesti monille nuorille naisille paljon ihmisiä tärkeämpiä. Minusta se on jotenkin sairasta, ihmisen pitäisi aina olla arvokkaampi kuin eläimen.



Se kaupungin keskustaan sammunut juoppo on sata kertaa arvokkaampi kuin teidän kaikkien lemmikit yhteensä. Miksi? Koska hän on ihminen, eläimet taas ovat eläimiä ja siten ihmiselle alisteisia.

Kuinka monella teistä, jotka ette tai hyväksy tätä on lemmikkejä? Mä en ota ikinä turhia sairaslomapäivä, viime yönäkin olin migreenissä mutta tänään oon töissä lääkkeiden avulla. Jos mun kissa kuolisi niin varmasti ottaisin pari päivää lomaa. Mun työyhteisössä ihmiset aivan varmasti sanoisivat, että mene vain kotiin lepäämään, jos olisin töissä itkemässä.

Miksi IHMEESSÄ lemmikin kuoleman takia pitäisi työnantajan antaa palkallinen vapaapäivä työntekijälle? Saati sitten vieläpä kaksi?

Ja työtoverien joutua paikkaamaan jonkun töitä?

Minulla ON lemmikeitä, ja olen eläinrakas, ja 28 ihmisen esimies. Ja pakko sanoa, että pitäisi erittäin omituisena, jos joku ilmoittaisi, ettei tule töihin lemmikin kuoleman aiheuttaman järkytyksen takia. Panisi kyllä miettimään ko. työntekijän työmoraalia ja henkistä vakautta.

Tottahan sitä surra saa, mutta omalla ajalla.

Että eläinten oikeudet tuntuvat nykyään olevan erityisesti monille nuorille naisille paljon ihmisiä tärkeämpiä. Minusta se on jotenkin sairasta, ihmisen pitäisi aina olla arvokkaampi kuin eläimen.

Se kaupungin keskustaan sammunut juoppo on sata kertaa arvokkaampi kuin teidän kaikkien lemmikit yhteensä. Miksi? Koska hän on ihminen, eläimet taas ovat eläimiä ja siten ihmiselle alisteisia.

ihminen on lajitoveri. Ihminen on myös eläin vai minä jumalana sinä itseäsi pidät? Miksi rakas lemmikki olisi vähempiarvoinen kuin se penkillä makaava pulsu jota et tunne? Se sun lemmikki on läsnä joka päivä, se rakastaa sua, puolustaa sua, kuuntelee ilot ja surusi, se lohduttaa sua kun olet surullinen, se iloitsee sinun kanssasi kun olet iloinen ja kaiken tämän edelle sinun mielestäsi pitäisi mennä sen pultsarin?

Ja siksi, että hän on mielestäsi jotenkin muuta kuin eläin, jotenkin arvokkaampi vain siksi, että on ihminen?

vaikka kotiapulaisen /lastenhoitajan/remonttimiehen ja sitten makselisitte sille pari päivää palkkaa omista rahoistanne, kun se istuu himassa itkemässä jotain kania.... joo töihin ei tarvii tulla jos ei ole työkykyinen, mutta ei kaikista sairauslomista kuulu työnantajan maksaa.

vaikka kotiapulaisen /lastenhoitajan/remonttimiehen ja sitten makselisitte sille pari päivää palkkaa omista rahoistanne, kun se istuu himassa itkemässä jotain kania.... joo töihin ei tarvii tulla jos ei ole työkykyinen, mutta ei kaikista sairauslomista kuulu työnantajan maksaa.

maksettava.

Etenkin jos työkaveri on perheetön, yksinasuja jonka ainut jokapäiväinen lähiomainen on kani. Kani on toiminut varmaankin ystävän ja lapsen korvikkeena. En ihmettele jos tarvitsee sairaslomaa.



Kuinka kauan sinun mielestäsi on kohtuullista itkeä jos joku todella rakas ja tärkeä kuolee?

et tommosesta haetaan saikkua. Ihan käsittämätöntä jonkun rusakon takia...

siinä missä koirakin. Jos olisit joskus oikein ihanan seurallisen kanin omistanut niin tietäisit :) Ne antavat suukkoja ja seuraavat joka paikkaan

näin mäkin kuvittelin että jos lääkäri kirjoittaa sairauslomaa niin silloin työnantaja maksaa palkkaa, mutta näin ei suinkaan ole myös lääkäri voi kirjoittaa sairauslomaa, jolta ajalta työnantaja ei ole maksuvelvollinen. Tällainen tapaus sattui kun mieheni isä kuoli ja hän sai viikon saikkua.



Toinen juttu oli pöyristyttävä kun kaverini isä asui Norjassa ja oli kuolemaisillaan, hän otti lomaa ja lensi ma-ti katsomaan isäänsä, no isä kuoli tiistaina ja hautajaiset pidettiin lauantaina, kaveri soitti työnantajalle ja kysyi voiko hän jäädä loppuviikoksi Norjaan, niin ei käynyt. Hän tuli sitten tekemään töitä ke-pe ja lensi takaisin Norjaan.

siinä missä koirakin. Jos Ap joskus oikein ihanan seurallisen kanin omistanut niin tietäisit :)Yhdeltä suht suositulta bloggaajalta kuoli joku aika sitten pupu ja tyttöparka oli ihan murtunut. Lemmikin menettäminen on aina kamalaa. Jollekin se rakkain otus voi olla vaikka kotilo tai kultakala.



Mutta siis en minäkään lemmikin kuoleman takia saikkua ottaisi(siitähän saa palkkaakin!) mutta tasan tarkkaan jätän vaikka minkä kokouksen väliin jos eläin sairastuu ja on vaikka äkkiä vietävä lääkäriin. Se on asia joka työnantajankin on ymmärrettävä. Meiltä on moni pyytänyt päivän PALKATONTA vapaata koiran leikkaus- tai lopetuspäivälle.

Toinen juttu oli pöyristyttävä kun kaverini isä asui Norjassa ja oli kuolemaisillaan, hän otti lomaa ja lensi ma-ti katsomaan isäänsä, no isä kuoli tiistaina ja hautajaiset pidettiin lauantaina, kaveri soitti työnantajalle ja kysyi voiko hän jäädä loppuviikoksi Norjaan, niin ei käynyt. Hän tuli sitten tekemään töitä ke-pe ja lensi takaisin Norjaan.

että olisi työnantaja katunut ja kunnolla!

[quote author="Vierailija" time="23.03.2012 klo 09:34"]Sori, mutta en ymmärrä. Ei kuulemma pystynyt itkemiseltään töihin.

Ymmärrän, että voi surra, mutta rajansa kaikella.

[/quote] Oletkos tyhmä?! Kuka nyt ei saisi surra, jos lemmikki kuolee. Ja vittuakos se sinulle kuuluu. Ja vielä työ"kaveri" ei kukaan halua olla tuollaisen ihmisen kaveri, joka ei ymmärrä kun menettää jonkun. Ole tästedes puuttumasta toisten asioihin ja lopeta siitä vielä tänne kirjottaminen.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2012 klo 12:38"]

pieni kani voi rodusta riippuen muuten elää 12-15 vuottakin! Kyllä siinä ajassa ehti aika paljon yhdessä kokea

kanin kanssa voi kokea...?

Ja sinä et edes tiedä minkälaista on olla kanien kanssa ja niitten kanssa kokee vaikka mitä. Mikä näitä ihmisiä vaivaa? Sun kanssa kukaan haluaisi edes kokea mitään.

Kun meidän kani kuoli, niin oli onni onnettomuudessa että olin silloin juuri kesälomalla. Itkin monta päivää. Ei sitä voi ymmärtää sellaiset joiden mielestä ainut oikea lemmikki on koira. Kanin kuolemasta on nyt monta vuotta ja edelleen silloin tällöin muistelen sitä ja kuoleman vuosipäivänä itken. Se oli meillä 10 vuotta ja tosi rakas koko perheelle.

Älyttömäksi on mennyt eläinten inhimillistäminen. Agraariyhteiskunnassa oli vielä terve suhtautuminen eläimiin.

Ja saikutelkaa kuinka paljon haluatte, mutta älkää vaatiko työnantajan rahoja siihen.

En kestä ajatella päivää, jona jompi kumpi sauvasirkoistani kuolee :´( Kuolema on nii surullista ja sitten en enää ikinä näe sauvasirkkaani.

Mun työkaveri jäi viikoksi saikulle kun sen kissa kuoli.
Sen jälkeen vetisteli varmaan kolme viikkoa aina vähän väliin töissä.

[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 09:46"]Minulta kuoli rakkain lemmikkini juuri eilen, niin kauhean yllättäen. Yhteistä eloa oli takana 10 vuotta. Lapsia en koskaan saanut juu, mutta en käsitä miten se tähän liittyy.

Ja ei, en hakenut sairauslomaa, mutta yhtäkään sekuntia en koko yössä nukkunut, sen kun itkeä pillitin. Nyt lähden töihin puolikuolleena, enkä ole kyllä tipankaan vertaa ylpeä itsestäni. Minulle on juuri nyt myös aivan sama, mitä työkaverini ajattelevat, mistään.

Rakastin sitä pientä eläintä niin tajuttoman paljon, etten itsekään tiennyt. Nyt sattuu niin, että voisin kuolla - tai olisin kuollut lemmikkini puolesta koska tahansa, vaikka nytkin, jos se toisi sen elämän takaisin ja sillä olisi hyvä olla. Mutta ei, mikään ei enää tuo tuotta pientä rakastani enää takaisin. Ei mikään mitä teen tai jätän tekemättä.

Ja ne loputtomat kysymykset, jotka pyörivät päässäni: olisinko voinut tehdä jotain paremmin tai toisin? Tai olisiko jokin lievittänyt eläimen tuskaa viime metreillä? Yhteenkään kysymykseen en saa vastausta, mutta en saa kytkettyä niitä pois, vaikkei tällainen negatiivisten ajatusten kehän kiertäminen ole lainkaan tapaistani.

Eläimen rakkaus on niin pyyteetöntä ja siksi niin kaunista. Kun vain olet olemassa eläimelle, rakastaa eläin sinua niin paljon, kuin osaa. Ihmiseltä saa harvoin samanlaista rakkautta, vaikka se kovin ideaalia olisikin myös ihmissuhteissa.

Rakkaus, johon liittyy velvollisuuksia (josta joku "velvollisuudentunteinen", mutta ilmeisesti täydellisen empatiakyvytön kirjoitti aiemmin tässä ketjussa), puolin tai toisin, ei ole mielestäni oikeaa rakkautta. Sitä voi tosin luulla rakkaudeksi. Käsittääkseni se on kuitenkin lähinnä hyötysuhteeseen liittyvä tunne, ja tarkoitettu niille ihmisille, jotka etsivät muista hyötyä itselleen, koska eivät osaa rakastaa.

Viimeisillä voimillani marssin eilen illalla kauppaan ja ostin ison äärettömän pehmeän pörröfleecepeiton ja sain kassalta vielä mukaani ison pahvilaatikonkin. Nostin rakkaan, jo kylmenneen, ystäväni ensin sen ikioman pyyhkeen sisälle ja silittelin sitä vielä parin tunnin ajan kuiskaillen hiljaa, että "nuku hyvin". Sitten käärin hänet isoon pehmeään peittoon ja laskin äärettömän varovasti pahvilaatikon sisälle. Kannoin laatikon ulos terassille viileään ja tunsin kantaessani, että laatikon sisällä on jotain niin tavattoman arvokasta. Kannoin hitaasti ja asettelin niin hellästi. Nyt, kun se on jo liian myöhäistä tuon niin tärkeän eläimen enää tuntea. Mutta laatikko painoi käsissäni ja minun oli mahdotonta unohtaa, mitä sen sisällä oli: puhdasta kultaa, arvokkainta, mitä omistin.

Valvoin siis koko yön itkien ja edelleen tässä vetistelen täysillä.

Minä, normaalisti niin kovin rationaalinen järki-ihminen. Ei tietoakaan järjestä nyt.

Se rakas lemmikkini oli kani. Äärettömän rakas sellainen. Maailman rakkain, viisain ja rohkein.

Eivätkä nämä minulle todelliset faktat tästä miksikään muuksi muutu, vaikka te kaikki joukolla nyt paheksuisitte lapsellisuuttani ynnä muuta mukavaa. Satuittepa vain olemaan poissa kuvioista silloin, kun meille muille ihmisille jaettiin empatian kykyä. Voitte siten aloittaa sen empatian opiskelun nyt, vaikka ehkä se ei valitettavasti enää teihin tartu, vaikka tekisitte mitä.

 
[/quote]

Ihan hienoa osata rakastaa jotain marsua noin paljon että jopa kuolisi sen puolesta. Se on rakkautta se. Mutta ei nyt kuitenkaan pidä leimata empatiakyvyttömiksi ihmisiä, jotka eivät ihan noin tunteella siihen suhtaudu. Itselläkin kuollut lemmikki ja sitä surin ja ikävöin mutta en olisi kuitenkaan kuollut sen puolesta enkä sairauslomaa ottanut.