Kun äiti vie vanhemman taaperon päivähoitoon ja jää kotiin vauvan kanssa

Enemmän saa varjella vauvaa isomman sisaruksen hyökkäyksiltä ja koettaa jotenkin järjestää imetyksen niin, ettei ruumiita tule. Kaikki lapset ei halua olla silloin kainalossa kuuntelemassa kirjaa tai istu hiljaa leffaa katsellen. Eikä meidän 2v:llä käy kavereita...

tahallaan vaikeaksi. Jos äiti haluaa tosissaan olla vielä nuoremmallekin viihdytysautomaatti koko päivän, köllötellä lattialla helistintä heiluttamassa, niin ok. Jos siitä nauttii kerran. Vaihtoehto on se, että pienempi ja isompi lapsi leikkivät yhdessä pitkin päivää, isommalla käy kavereita ja kaikki nauttivat elämästä kaikessa rauhassa. Jokainen saa omaa rauhaa ja lapset ei kätise joka hetki joko tylsyyttään, väsymystä hoitopäivän jälkeen tai mustasukkaisuuttaan.

Jostain syystä ne kaverini, jotka ovat pistäneet esikoisensa hoitoon kun vauva on syntynyt, eivät tunnu olevan mihinkään tyytyväisä. Nyt heillä on päivät aikaa venyä siellä kotona ja ärsyyntyä pikkuasioista.

Moni äiti luulee pääsevänsä helpommalla, mutta oikeasti aiheuttaa itselleen ja perheelleen hankaluuksia!



Elämä on oikeastaan parempaa, jos ei ole hoitopaikkaa. Ei mitään toisten sanelemia aikatauluja. Joka päivä terveellistä ulkoilua myös kotivanhemmalle (voihan se äidin sijasta olla isäkin). Säännöllinen ateriarytmi. Lapsi saa kotona parempaa ruokaa, tai ainakin se on mahdollista. Lapsi on hyväntuulinen ja iloinen koko päivän eikä kiukuttele juuri koskaan.



Olen hehkuttanut tätä kotiäitielämää niin paljon, että ystäväpiiristäni eräs äiti päätti myös ottaa isomman lapsen kotiin, ja kas, hän myönsi että olin oikeassa!



Ei tarvitse illalla enää taistella nukkumaanmenon kanssa, koska lapsi menee mielellään nukkumaan. Onhan hän saanut jo koko päivän viettää aikaa perheen kanssa rauhassa. Lisäksi aamulla voi nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, joten ehkä vanhemmatkin suhtautuvat rennommin kaikenlaisiin aikatauluihin.



päiväkodissa päivät viettänyt lapsi on illalla väsynyt ja kiukuttelee. en sanoisi että pääsee helpolla. Tietenkin jos kuvittelee, että koko päivä olisi sellaista iltakiukkua, niin luulee pääsevänsä. Kannattaa kokeilla, miten hauskaa elämä on, kun lapsi on ollut vaikka 3 kk pois hoidosta. Lapsi rupeaa tosi luovaksi ja keksi vaikka mitä, mukavaa ja hauksaa tekemistä ja leikkiä sellaisen levottoman riehumisen sijasta.

no ehkä se helppoudun tuntu kalahtaa sitten pahasti omaan nilkkaan myöhemmin...kun ei ole jaksanut omaa lastaan , niin jossain vaiheessa se näkyy lapsessa.



Ja todellakin suurin syy tällaisiin ratkaisuihin tuntuu olevan sen helpommalla pääseminen. Jos haluaisi päästä helpolla niin miksi edes hankkii lapsia useamman kuin yhden (ei sillä että se yhdenkään kanssa niin helppoa olisi..)



tiedän hyvinkoulutettuja fiksuja perheitä, joissa on jopa vain se yksikin lapsi, mutta vanhemmat omina vapaapäivinään vievät hänet ensin päivähoitoon ja sitten illaksi vielä tulee palkattu hoitaja, jotta vanhemmat voivat mennä omia menojaan.



ja perhe jossa isä töistä esim viikon lomalla ja vie taaperon hoitoon joka päivä, jääden itse äidin ja vauvan kanssa kotiin. Ja kyseessä ei ole mitkään mielenterveysuupuneet ...tai itkuvauvan kanssa elävät. Elämä on vaan niin paljon helpompaa kun ei ole sitä 2 vuotiasta siinä touhuamassa vaan sen hoitaa joku muu...

esim. se, että erityislapsen vaikeudet eivät aina näy päällepäin. Eikä sitä asiaa tarvitse kertoa kaikille. Et voi siis todellakaan tietää, mikä on todellinen syy isomman käydä hoidossa. Meillä tosin toisinpäin, että erityislapsi on se pienempi, eli olen kyllä huokaissut helpotuksesta kun isompi on jo koululainen niin ei tarvi selitellä miksi pienempi käy hoidossa. Mutta onneksi meillä on näitä täydellisiä äitejä, joiden lapset kotihoidetaan ja näin kasvaa täydellisiä ihmisiä.

esim. se, että erityislapsen vaikeudet eivät aina näy päällepäin. Eikä sitä asiaa tarvitse kertoa kaikille. Et voi siis todellakaan tietää, mikä on todellinen syy isomman käydä hoidossa. Meillä tosin toisinpäin, että erityislapsi on se pienempi, eli olen kyllä huokaissut helpotuksesta kun isompi on jo koululainen niin ei tarvi selitellä miksi pienempi käy hoidossa. Mutta onneksi meillä on näitä täydellisiä äitejä, joiden lapset kotihoidetaan ja näin kasvaa täydellisiä ihmisiä.

minä tiedän, että kyse ei ole erityislapsesta...vanhemmat itse ovat sanoneet, että ai kun ihana vaan viedä hoitoon ja itse lepäillä ja tehdä mitä haluaa...

ja kyllä olet oikeassa että erityisyys ei näy aina päällepäin niin helposti, mutta kun nyt kuitenkin on kyseessä ihan tavallinen juuri 2 täyttänyt..

että puolella kaveripiiristäni on lapsella tällainen salattu erityisvaikeus, tai että kaverini olisivat jotenkin kaikki masentuneita. Sen verran tiitterästi näyttävät tuolla kaupungilla kirmailevan äitiyslomallaan kun isompi hoidossa. :)



Miksi ei saa puhua rehellisesti siitä, että kaikki äidit eivät ajattele lapsiensa parasta? Miksi pitää sanoa, että ratkaisu on koko perheelle paras, jos se ei ole sitä sille yhdelle, joka kesken hirveintä kriisiä pistetään hoitoon? Pienetkin lapset tajuavat, että niiden kanssa halutaan olla, joita rakastetaan eniten.

mun sisarussuhteeseen on aikalailla vaikuttanut se, että isompi sisarus omien sanojensa mukaan joutui päiväkotiin, kun taas minä sain jäädä mummon hoiviin (ihan siitä syystä, että tuolloin minun ikäisiä ei vielä huolittu päiväkotiin). Kyse ei siis ollut edes äidin kanssa kotona olemisesta: sisko oli tuolloin n 2 vuotias ja minä reilu puolivuotias.



voin vaan kuvitella miten mustasukkainen on taapero joka viedään päiviksi hoitoon kun uusi vauva tulee taloon.. eikä tilaa sille mustasukkaisuudelle ole, kun jos haluaa edes pienen osan itselleen siitä vanhempien ajasta ja huolenpidosta niin on oltava kiltti ja sopeutuvainen.



surullista surullista tällaisen pienen kannalta.



yksi äiti, jonka jakaa sisaruksen kanssa on paljon paljon enemmän syliä ja hoivaa, kun päiväkodin kaksi vierasta tätiä, jotka joutuu jakamaan 10 lapsen kanssa...

Itse olen suorittanut amk-opintojani etänä koko äitiyslomani ajan, sillä aion valmistua normiajassa. Opiskelusta johtuen vanhempi lapseni on 2 päivänä viikossa yht. 13 tuntia hoidossa, jotta saan tehtäviä tehdyksi.





En koe mitään tarvetta huudella muiden hoitolasten vanhemmille, että MINÄ EN SITTEN LAISKOTTELE VAAN OPISKELEN. Kuvitelkoot mitä tahtovat.

Että vauvaan on hädintuskin voinut luoda normaalin kontaktin...

Tämmösiä ne terveet 2veet ovat. Jos vielä olleet päivähoidossa enne kuopuksen syntymää niin varmasti tulee hankalaa olemaan.Jokaisen äidin tulisi tarkkaan miettiä jaksaako antaa taaperolle sen huomion ja huolenpidon jota tämän ikäinen tarvitsee ja samalla hoitaa uutta vauvaa. Päiväkodit eivät nimittäin pysty äideiksi muuttumaan ja taapero TARVITSEE juuri äitiä. Eron kestäminen äidin ollessa töissä on jo monelle taaperolle liikaa, miksi sitten ihmeessä tekee tilanteen vielä vaikeammaksi? Hankkikaa siis lapset 3 vuoden välein niin kaikki menee paremmin.

Valitettavasti meidän päiväkodissa usein viimeisenä juuri kotona vauvan kanssa olevien mammojen lapset. Tänäänkin haettiin 16.45 viimeiset sisarukset kotiin. Mitenkähän vauvan kanssa saa pitkän päivän kulumaan? Sääliksi käy niin lapsia kuin äitejäkin, kun eivät vietä aikaa yhdessä! Eivät mammat taida tajuta mitä jäävät paitsi, kun heivaavat lapset pitkäksi päiväksi päiväkotiin...

Jos vanhempi lapsi on hoidossa vähintään sen 8h joka arkipäivä, niin minusta ainut vaihtoehto nähdä asia on että äidillä on jokin asia niin huonosti ettei pysty itse hoitamaan isompaa lasta vaan lapselle on parempi olla tarhassa.

Vaikkapa pienen koliikki ja korvatulehduskierteet, allergiaongelmat, unihäiriöt, kenties äidillä uupumus ja/tai masennus, ehkä mielenterveydellistä ongelmaa.



Jos taas isompi on lyhyttä päivää tarhassa, maksimissaan 20h viikossa, niin näen asian niin että isompi kaipaa kavereita, puuhaa, menoa, meininkiä ja virikettä eikä hänelle riitä pelkkä rauhaisa kotona oleilu päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen.



Kerhopaikkoja on kaupungeilta usein vaikea saada, ja kaikki eivät halua seurakunnan uskontokerhoja käyttää. Lisäksi pienituloisen äidin rahatilanne kohentuu jos päivähoitomaksu on 0e/kk ja kerhomaksu 43e/kk. (Vantaa, 3*3h viikossa kaupungin kerho, 43e/kk/lapsi, ja vain puolet kerhoon hakeneista mahtuu kerhoon)

pois kun uusi vauva tulee taloon.



En ymmärrä miksi niitä lapsia täytyy västätä jos niitä ei jaksa hoitaa ja sietää silmissään.

Elämä on oikeastaan parempaa, jos ei ole hoitopaikkaa. Ei mitään toisten sanelemia aikatauluja. Joka päivä terveellistä ulkoilua myös kotivanhemmalle (voihan se äidin sijasta olla isäkin). Säännöllinen ateriarytmi. Lapsi saa kotona parempaa ruokaa, tai ainakin se on mahdollista. Lapsi on hyväntuulinen ja iloinen koko päivän eikä kiukuttele juuri koskaan.

Siis mikä estää ulkoilemasta? Ihan kuin ulos saisi mennä vain lapsen ulkoilun takia. Ja samoin, kyllä kotona voi halutessaan pitää ihan sellaisia aikatauluja ja ateriarytmejä kuin haluaa.

Aika moni kotona hoidettu lapsi kuulemani mukaan kiukuttelee silti - missä on mennyt vikaan?

Olen hehkuttanut tätä kotiäitielämää niin paljon, että ystäväpiiristäni eräs äiti päätti myös ottaa isomman lapsen kotiin, ja kas, hän myönsi että olin oikeassa!

Ei tarvitse illalla enää taistella nukkumaanmenon kanssa, koska lapsi menee mielellään nukkumaan. Onhan hän saanut jo koko päivän viettää aikaa perheen kanssa rauhassa. Lisäksi aamulla voi nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, joten ehkä vanhemmatkin suhtautuvat rennommin kaikenlaisiin aikatauluihin.

päiväkodissa päivät viettänyt lapsi on illalla väsynyt ja kiukuttelee. en sanoisi että pääsee helpolla. Tietenkin jos kuvittelee, että koko päivä olisi sellaista iltakiukkua, niin luulee pääsevänsä. Kannattaa kokeilla, miten hauskaa elämä on, kun lapsi on ollut vaikka 3 kk pois hoidosta. Lapsi rupeaa tosi luovaksi ja keksi vaikka mitä, mukavaa ja hauksaa tekemistä ja leikkiä sellaisen levottoman riehumisen sijasta.

ainakin meillä on nukkumaan meno joskus todella hankalaa, varsinkin jos lapsi on nukkunut päiväunet. Vaikka ihan kotihoidossa on, 3-vuotias.

Mitä mieltä sinä muuten olet kerhoista? Entä saisiko lapsi leikkiä kavereiden luona? Nehän ovat pois siitä kotona vietetystä ajasta, ja jos pointti on se, että pitäisi olla vaan kotona oman perheen kanssa... Ajallisesti noista tulee samanpituinen kokonaisuus kuin jos olisi osa-aikaisesti tarhassa. Joten miksi juuri se päiväkoti on kamala asia? Vai ovatko kerhotkin?

Vasta yli 3-vuotias on emotionaalisesti niin irrottautunut äidistä/pääasiallisesta hoitajasta, että hän kykenee suuntautumaan maailmaa kohti ja nauttii leikeistä kavereiden kanssa ja "omasta ajasta" poissa kotoa.



On rääkkäystä laittaa alle 3-vuotias lapsi päiväkotiin, pois uuden vauvan tieltä. Äidit, voisitte miettiä, miltä teistä tuntuisi jos miehenne roudaisi kotiin uuden muijan ja teidät pantaisiin päiviksi töihin! Psykologien mukaan kyse on emotionaalisesti samasta asiasta.

jotka tulivat auttamaan perheen arjessa kun vauva oli syntynyt. Tekivät ruokaa,pesivät pyykin ja olivat isompien lasten seurana kun äiti hoiti vauvaa. Nyt pitää isommat lapset viedä päiväkotiin.Ei suomalaisen äidin tarvitse olla mikään sankariäiti. Kyllä apuja pitää saada. Muissa maissa on suurperheet jotka pitävät äitiä kuin kukkaa kämmenellä. Suomessa ollaan niin yksin. Ei isätkään voi ikuisesti olla kotona. Jonkun pitää käydä töissä.

Päiväkoti on huono vaihtoehto tässä tapauksessa. Haluan kunalliset kodinhoitajat takaisin.

Mitä mieltä sinä muuten olet kerhoista? Entä saisiko lapsi leikkiä kavereiden luona? Nehän ovat pois siitä kotona vietetystä ajasta, ja jos pointti on se, että pitäisi olla vaan kotona oman perheen kanssa... Ajallisesti noista tulee samanpituinen kokonaisuus kuin jos olisi osa-aikaisesti tarhassa. Joten miksi juuri se päiväkoti on kamala asia? Vai ovatko kerhotkin?

Tätä minäkin haluaisin kysyä. Miksi 3h/pvä 3 päivää viikossa kerhoilua on lapsen kaipaamaa virikettä ja kavereita, mutta sama aika päiväkodissa on sairasta traumatisoivaa hylkäämistä? EN todellakaan kannata 2-vuotiaan laittamista kokopäivähoitoon uuden vauvan tieltä, mutta tuo muutaman päivän osapäivähoidon demonisointi mua kyllä jaksaa ihmetyttää.

sitä en hyväksy, että 8-15 ja joka päivä.

useimmiten ovatkin parina päivänä jonkun 4-5 tuntia, joista 1-2 menee nukkumiseen. On todella harvinaista, että kotona olevan vanhemman lapsi olisi kokopäiväisesti - ja jos on, siihen on jokin painava syy, kuten vaikka sairaus perheessä tai muu vaikea tilanne.

Tiedän useita tapauksia, joissa jopa 1v lapset ovat 8h päiväkodissa kun äiti vauvan kanssa kotona. Kälyni on päiväkodissa töissä ja siellä näitä tapauksia on vaikka miten paljon.

Isoin syy oli pelko synnytyksenjälkeisestä masennuksesta. Olin esikoisen syntymän jälkeen sen verran huonossa kunnossa että en olisi missään nimessä pystynyt hoitamaan liki kolmevuotiasta. Vauva vielä jotenkin meni, mutta sille isommalle olisi joutunut puhumaankin ja se alkoi olla jo ylivoimaista. En tiedä olisimmeko uskaltaneet hankkia toista ollenkaan ilman subjektiivista päivähoito-oikeutta. Esikoinen siis jatkoi tarhassa viisi päivää viikossa (mies oli tästä aika ehdoton). Toisen jälkeen masennusta ei koskaan tullut, joten tämä varotoimi oli aika turha.



Lisäksi asiaan vaikutti se että olimme saaneet esikoiselle paikan todella hyvästä (ja halutusta) tarhasta ja tiesin etten voi opiskelujen takia olla kotona vuotta kauempaa. Halusimme siis säilyttää hoitopaikan (silloin ei vielä ollut mitään takuita että paikka säilyisi) ja toki kuopuskin sitten pääsi tähän samaan tarhaan. (tähän olisi teitysti riittänyt se osa-aikainenkin hoito esim. 10 päivää kuussa)



Hoitojärjestely ei meillä ole mitenkään vaikuttanut lasten väleihin. Leikkivät paljon yhdessä ja ovat toisilleen todella tärkeitä :) (ikäero 2,5 vuotta)

niin onko jotain muuta tapaa nähdä asia, kuin että äiti haluaa päästä helpommalla? En keksi mitään muuta syytä. Yhtään ottamatta kantaa siihen, onko se ns. oikein vai väärin.

Jo 70-luvulla 5-v lapseni oli puolipäivätarhassa, vaikka olin vauvan kanssa kotona, eikä kyse ollut helpolla pääsemisestä, vaan siitä, että 5-v saisi ikäistään seuraa, eikä tarvitsisi elää vauvan aikataulun mukaan.

Oli lapsenkin mielestä mukavaa.

Lapsi ei kaipaa mitään hassuja ulkoa tuotuja virikkeitä. Hän löytää leikkejä vaikka mistä, ei siihen tarvita edes leluja! Minä ja sisaruksemme olimme kouluun asti kansakoulun käyneen äitimme hoidettavina. Kirjoitimme huippuyo-paperit ja valmistuimme yliopistosta ja nyt kaikilla on hyvät työpaikat. Mihin siis tarvitsimme "virikkeitä". Tuo pelleily on naurettavaa!