2-vuotiaan ilmaraivo heitti koko perheen ulos lentokoneesta
http://www.iltasanomat.fi/matkat/2-vuotiaan-ilmaraivo-heitti-koko-perhe…
tulin jotenkin tosi masentuneksi kun luin nuo ihmisten kommentit tuolla iltasanomien sivuilla. noin paljonko lapsia inhotaan..
Kommentit (69)
En vihaa lapsia, itsellänikin on yksi, nyt jo 7-vuotias. Lapsen ollessa pienempi raivokohtauksen tullessa, lähdettiin samantien kotiin. Jos kiukku alkoi kaupassa, jäi ostokset niille sijoilleen ja me lähdettiin kotiin. Sama homma kirjastossa, linja-autossa ja kaikkialla missä oli muita ihmisiä. Näitä raivokohtauksia lapselle tuli julkisella paikalla noin viisi kertaa ennen kuin oppi. Kyllä 2-vuotiaskin ymmärtää kun sille asiat selittää.
Sitten kotimatkalla tuli viivästyksyä, kello oli jo paljon ja kaikki lapset väsyneitä kun kone viimein pääsi lähtemään. Lapseni sai megalomaanisen raivarin, mutta sain hänet onneksi pidettyä penkissä nousun ajan. Olisiko meidän sitten pitänyt jäädä sinne lomakohteeseen pariksi vuodeksi odottelemaan että pikkulapsivaihe on ohi eikä raivareita enää voi tulla?
Sen vain haluaisin sanoa että ei se raivari loputtomiin kestä. Raivoaja joko leppyy tai väsyy ja hiljenee ennen pitkää. Voisin hyvin kuvitella että siinä vaiheessa kun tuo perhe heitettiin koneesta oli pahin raivo jo talttunut ja kohtaus lopuillaan, sillä raivoaminen uuvuttaa kyllä lapsen.
ei varmasti ole omia lapsia. Kannattaa aloittaa vaikka googlaamalla sanaa "uhmaikä".
Tai sitten se "oikea kasvatus" käsittää lapsen hiljentämisen pelolla ja väkivallalla vauvasta asti, sillä järkipuhe tehoaa melkoisen huonosti aivan pieniin lapsiin. Ja puhumme tässä siis reilusti alle kolmevuotiaista.
Perhe lensi ulos koneesta, koska lapsi ei suostunut istumaan vöihin. Näin teksiin itsekin koska se on ihan vanhemmista kiinni miten 2-v saa istumaan tuolissa myös raivarin aikana. Pelkkä huutaminen ja itkupotkuraivari ei ole syy heittää perhettä ulos koneesta! Koneen kapteeni voi turvallisuuden nimissä poistaa matkustajan/matkustajia koneesta ja tästä aiheutuvat lisäkustannukset maksaa matkustaja itse. Mukavuussyistä ei missään tapauksessa saa poistaa ketään, muutenhan lentoyhtiö joutuu itse maksajaksi! Ymmärtäkää se, että pikkulasten paikka koneessa on vöissö silloin kun turvavyövalo palaa. Tätä valvovat vanhemmat ja jos eivät siihen pysty, tulee ekana ilkeä lentoemäntä muistuttamaan asiasta ja jos se ei tehoa, seuraavana asiasta muistuttaa kapteeni..
Lapsella ei ole oikeus huutaa tai raivota. Siitä voi heittää ulos koneesta. Lentoytiö on yksityinen yritys. Se saa päättää asiakkaansa.
On se ihme kun joidenkin lasten vanhemmat luulee että heidän kakaransa saa tehdä ihan mitä tahansa. Muiden ihmisten ei tarvitse kärsiä teidän lapsista. Se joka aiheuttaa harmia joutuu poistumaan ei se joka siitä kärsii
Jos se ei onnistu, on poistuttava koneesta. Tässä asiassa ei ole merkitystä iällä. Tietysti se 2-vuotias olisi väkisin voitu sitoa kiinni, mutta iän huomioon ottaen se olisi voinut olla vaarallista, koska lapsi olisi voinut vahingossa hirttäytyä niihin vöihin.
Lennoilla on aikataulut ja matkustajilla on jatkoyhteytensä. Ei yhden kakaran takia voi myöhästyttää koko lentoa.
Summa summarum: kannattaa opettaa lapsensa ajoissa tavoille!
että pienten lasten kanssa ei ole mitään järkeä matkustella; siitä ei nauti kukaan...
Sit reissuille kun vähän on ikää enempi ja jaksetaan olla pitkät lennot aloillaan
Jotenkin ei voi ymmärtää, että ihan noin kevyesti poistetaan koneesta. Eihän kone tee mitään hätälaskuakaan, jos joku 2-vuotias saa raivarit lennon aikana. En mä usko, että tosta voisi mitään vaaratilannetta aiheutua, koska sehän oli koneesta poistamisen syy, eikä todellakaan se, että muut matkustajat häiriintyivät lapsen raivareista.
Katsoin tuon videon perheestä ja aivan kuriton kakarahan tuo on. Tyypillinen jenkkiperhe missä ei mitään kuria
Jospa hän ei pysy vanhempien hallinnassa nousun aikana ja lähtee juoksentelemaan ympäri konetta!!!
Kapteeni toimi oikein! rauhoittukoot kentällä ja sit uusi yritys

Sitä tarkoitinkin, ettei jutussa varmaan ihan kaikkea kerrottu, eli tod näk sitä, ettei vanhemmat saaneet lasta pysymään vöissä. Mikä sinänsä on todella outoa... Kyllä meilläkin tuo 1v. 9 kk hermostu kun joutui lennolla vöihin, mutta aikansa rimpuiltuaan, totesi että tässähän sitä on oltava... Sain tosin pitää hänet sylissä, että siinä tietty iso ero.
Jotenkin ei voi ymmärtää, että ihan noin kevyesti poistetaan koneesta. Eihän kone tee mitään hätälaskuakaan, jos joku 2-vuotias saa raivarit lennon aikana. En mä usko, että tosta voisi mitään vaaratilannetta aiheutua, koska sehän oli koneesta poistamisen syy, eikä todellakaan se, että muut matkustajat häiriintyivät lapsen raivareista.
Että sitä raivoavaa lasta ei saatu istumaan turvavöihin ja niin kone ei voinut lähteä. Koneen pitää päästä ajoissa lähtemään ja vuorollaan kiitoradalle. Jos missaa sen lähtöajan, niin voi tulla pitkä odotus... Ja kuka korvaa myöhästymisen takia missatut jatkoyhteydet?
Ei yksi lapsi voi tänttäröidä tämmöisten asioiden kanssa ja vaikeuttaa muiden elämää ja aiheuttaa lentoyhtiölle laskua korvauksista. Ihan oikea ratkaisu laittaa perhe ulos, jos ei ipana pysy paikoillaan ja turvavöissä sen vertaa, että pääsisi nousemaan ilmaan.
Ei siinä tarvita kuin yksi lapsen käytöksestä pahasti hermostuva kanssamatkustaja ja soppa on valmis.
märisijät on sit niitä joilla ei ole lapsia...huhhuuhh :(
ja täysin samaa mieltä. itsekkin olen kyllästynyt lentokoneessa noihin kiljuviin lapsiin. jos lapsi ei osaa käyttäytyä kannattaa jättää matkailu joksikin aikaa tai liikkua omalla autolla.
viereisellä penkkirivillä istui 4 aikuista, jotka pitivät meteliä ja ostivat paukkuja koko ajan ja kaatoivat niitä, kun tulivat känniin.
Itse en kännää, joten kun olen maksanut kalliin matkani, pitäisi minun siis saman periaatteen mukaan olla rauhassa känniläisiltä koneessa.
vaan se hermostuva aikuinen. Mielestäni aikuiselta on lupa odottaa parempaa hermojen hillintää kuin kaksivuotiaalta.
Ihan on mahdollista, että tuo raivoaminen on vaaraksi koneen turvallisuudelle . Ei siinä tarvita kuin yksi lapsen käytöksestä pahasti hermostuva kanssamatkustaja ja soppa on valmis.
Me olemme matkustaneet muksujemme kanssa pienestäpitäen, mutta onneksi he ovat rauhallisempaa sorttia. Kaveriperheellä on erittäin temperamenttinen muksu ja hänen kanssaan en koneeseen menisi. Kyllä se on pidemmänpäälle aika raivostuttavaa kuunnella huutavaa kakaraa pitkän aikaa.
Iltalehden tyyliin asiasta ei taas kerrottu kuin parhaat palat, joten tuon artikkelin perusteella ei voi sanoa toimiko kapteeni oikein vai väärin.
Mutta se pitäisi ymmärtää, että ei muiden terrorisointi kirkumisella ole oikein. Oli kyse sitten lapsesta tai aikuisesta.
Nämä lentokoneissa kilahtelevat eivät juuri syytä käytökseensä tarvitse. Helpompi poistaa huutava lapsi perheineen kuin kaikki muut matkustajat, sillä kuten vanhempi ei voi etukäteen tietää milloin lapsensa raivostuu, ei koneellisesta matkustajia osaa etukäteen erottaa sitä provosoituvaa riehujaa.
vaan se hermostuva aikuinen. Mielestäni aikuiselta on lupa odottaa parempaa hermojen hillintää kuin kaksivuotiaalta.
Ihan on mahdollista, että tuo raivoaminen on vaaraksi koneen turvallisuudelle . Ei siinä tarvita kuin yksi lapsen käytöksestä pahasti hermostuva kanssamatkustaja ja soppa on valmis.
Katsoin tuon videon perheestä ja aivan kuriton kakarahan tuo on. Tyypillinen jenkkiperhe missä ei mitään kuria
kuin suomalaisissa ja paremmin kayttaytyvat lapset. Kummaa yleistysta taas vaikka ei asiasta mitaan tiedeta.
Katsoin tuon videon perheestä ja aivan kuriton kakarahan tuo on. Tyypillinen jenkkiperhe missä ei mitään kuria
Kovempi kuri "jenkkiperheissa" on kuin suomalaisissa ja paremmin kayttaytyvat lapset. Kummaa yleistysta taas vaikka ei asiasta mitaan tiedeta.
Mehän emme tiedä kauanko tuossa raivoamisessa on aikaa kulunut, miten vanhemmat ovat suhtautuneet henkilökunnan ohjeisiin jne. jne., tuossa on paljon asioita jotka vaikuttavat.
Turks and Caicosin lentokenttä ja lento"asema" on tyypillinen karibialainen "pick & fly" saarikenttä, jossa on yksi kiitorata ja pieni asemarakennus, jonne mahtuu hädintuskin yksi Airbus A320-kokoinen kone ottamaan ja purkamaan matkustajia. Jos silloin on toinen kone tulossa laskuun tai odottamassa lähtöä, niin silloin ei kovin kauaa ylimääräisiä ole varaa odotella.
Samoin jos koneessa on iso ryhmä tiukalla aikataululla jatkolennoille siirtyviä, niin silloin painaa vaakakupissa se "yleinen etu". Tai jos koneella on ollut Bostonissa minuuttiaikatulu seuraavalle lennolle ja lento-ohjelma muutenkin tiukka, kuten nykyään aina on, niin silloin kapteenin pitää päättää vaakakupissaan yhden perheen lennot vs. kokonaisen koneellisen myöhästyneet lennot.
Äkkiseltään miettienhän tuo vaikuttaa ylireagoinnilta, ei siinä mitään, mutta kun kaikkea ei voi tietää.
Tero