Mies löi mua eilen kännykällä.

Jeesus, mitä nyhveröämmiä sitä on olemassa! Ei tommoisia kynnysmattoja voi edes naiseksi kutsua ja sitten vielä tämmöiset antavat lapsilleen roolimallin naisesta, naisen kohtelusta ja parisuhteesta, ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa...

Kasvoin perheessä, jossa isä oli minulle " hyvä isä ", ainakin ulkopuolisten silmissä. Äitini sitten sai nähdä isästäni sen toisen, mustemman, puolen. Eli isä oli väkivaltainen äitiäni kohtaan.

En joutunut toistuvasti seuraamaan väkivaltaa. Sen sijaan opin jo hyvin nuorena " aistimaan ilmasta " vaaran tunnun. Saatoin kotiin tullessa huomata isän kenkien paikasta, laatikoston reunalle heitetyn tulitikkuaskin paikasta tai viimeistään äidin kehon kielestä / silmistä, että kohta tapahtuu jotain pahaa. Opin, että se ihminen kehen minun pitäisi voida luottaa, onkin paha ja pelottava. En silloin ymmärtänyt lyömistä, mutta ymmärsin vaaran ja pelon.

Muistan kuinka äiti muuttui silmissäni heikoksi. Isä oli pelottava, mutta niin oli äitikin heikkoina hetkinään. Osat muuttuivat. Minä, pieni lapsi, uskottelin äidilleni että kyllä tämä tästä ja kyllä tästä selvitään. Koin, että kannattelin perhettämme. Jos olisin aina äidin lähellä, niin pahaa ei tapahtuisi. Pelkäsin kovasti, että äidille tapahtuu jotain pahaa ja minä jään yksin. Isään en luottanut.

Olin 6 vuotias kun heräsin keskellä yötä tappeluun. Näin kun isä piti leipäveistä äidin kaulalla. Menin väliin. Tilanne raukesi siihen.



Olin 6 vuotias kun pakenimme isän luota. Matkalla äiti ihmetteli kun auto käyttäytyi oudosti. Syy selvisi. Renkaiden pultit oli löysytetty. Teko oli ihan harkittu ja tiedossa oli, että minäkin olin kyydissä. Hyvä isä.



Sanomattakin on selvää, että lapsesi kärsivät tilanteestanne. Kyllä lapset aistivat asiat. Oman turvallisuutesi, ehkä jopa henkesi, kannalta on tärkeää tehdä väkivallasta loppu. Lapsillasi on oikeus äitiin.

Et halua erota, mutta onko sinulla vaihtoehtoa? Toivot ihmettä joka parantaisi miehesi. Sellaista ihmettä ei ole. Apua on saatavilla, mutta sitä ennen täytyy tunnustaa, että on avun tarpeessa. Täytyy tunnustaa, että ilman apua en selviä. Täytyy haluta parantua. Sinä et voi päättää, etkä haluta, miehesi puolesta.

Mutta sinä voit, ja sinun täytyy, haluta lapsillesi turvallinen lapsuus, elämä ja tulevaisuus.

Miksi kyselet täällä neuvoa, jos et sitten pysty sitä vastaanottamaan? Sen sijaan alat raivokkaasti puolustamaan miestäsi. Valitettavasti sinun liitollasi ei ole tulevaisuutta - ei ainakaan kovin ruusuinen.

ap kaipasi tukea/ neuvoja mihin voi ottaa yhteyttä tlanteessaan. niitä onneksi saikin, mm.lyömätön linja ym...

erikseen on sitten nämä muut kommentit joissa ap:ta haukutaan, arvostellaan ym. kukaan joka vastaavassa tilanteessa ollut, tukin kaipaa tuollaista "kritiikkiä" tuossa tilanteessa. mutta tuossa myös syy, miksi itse en kysele neuvoja tällä palstalla; siitä seuraa usein asiattomuutta ja kommentteja, jotka menevät täysin asian vierestä.

Mun ex löi mua ekalla kerralla kaukosäätimellä naamaan. Ja se kyllä sattu todella paljon, pidättelin itkua, koska en halunnut itkeä hänen ja hänen kavereidensa nähden. Kaverinsa oli sanonut, että näytin ihan hullulta. Varmaan nousi niin kauhee vika tätä ukkoo kohtaan.



Ei jääny tähän kertaan ja selitys väkivallalle oli, että asiat eivät menneet kuten hän olisi halunnut. Alkoholi oli usein mukana kun väkivaltaa tapahtui, mutta joskus myös selvinpäin kävi käsiksi.



Väkivalta ei kuitenkaan lopulta ollut eron syy. Kumma miten sitä nuorena jotenkin ajattelee, että ansaitsee tollaisen kohtelun.

Ei enää ikinä mulle tollasta, kiitos.

että olisi todella hyvä mennä takaisin töihin. Aloita 6h/päivä niin paluu on paljon helpomaa. Jos sinulla on koulutus niin kannattaisi myös käydä päivittämässä koulutuksesi esim. kursseilla. Mitä enemmän lykkäät työelämään paluutta sitä vaikeampi sinne on mennä.

Vanhempani elivät liitossa, jossa periaatteessa kaikki oli yleensä melko hyvin. Mutta sitten kun riideltiin, isä satutti äitiä. Ei edes pahasti, eikä sairaalakuntoon, mutta kuitenkin. Äiti taas purki haluamattaankin turhautumistaan meihin lapsiin. Lapsena vaistosin uskomattoman tarkasti sen räjähdysalttiin ilmapiirin ja se oli NIIN pelottavaa. Opin tarkkailemaan vanhempieni mielialoja, ja vielä nykyäänkin minua ahdistaa, jos joku on tyytymätön esim. töissä, ja joudun jatkuvasti opettelemaan. että se ei johdu minusta eikä minun tarvitse korjata tilannetta.



Opin pysymään poissa silmistä, kieltämään omat pelon ja ahdistuksen tunteeni selvitäkseni jotenkin. Vanhemmat eivät tienneetkään, miten tarkasti olin perillä kaikesta, kun he luulivat minun vaikka nukkuvan. Kaikkein pahinta oli salaamiseen oppiminen, se että ei koskaan voinut olla täysin rehellinen kenellekään, ei kavereille, sukulaisille...



Eivät vaikutukset edes jää vain lapsuuteen, vaan nuo seuraukset kulkevat mukana lopunelämän. Nyt huomaan, että parisuhteessa ja hoivatessa saatan saada yhtäkkiä valtaviamyöskään minulla ei ole keinoja käsitellä vihantunteita, sillä minulla ei ollut aikoinani mahdollisuutta niitä turvallisesti käsitellä. Pahimmillaan väkivallan ketju jatkuu siis lapsiisi ja heidän lapsiinsa.

tuli täysin väärälle palstalle. Sori.

http://www.miessakit.fi/fi/lyomaton_linja

ap kaipasi tukea/ neuvoja mihin voi ottaa yhteyttä tlanteessaan. niitä onneksi saikin, mm.lyömätön linja ym... erikseen on sitten nämä muut kommentit joissa ap:ta haukutaan, arvostellaan ym. kukaan joka vastaavassa tilanteessa ollut, tukin kaipaa tuollaista "kritiikkiä" tuossa tilanteessa. mutta tuossa myös syy, miksi itse en kysele neuvoja tällä palstalla; siitä seuraa usein asiattomuutta ja kommentteja, jotka menevät täysin asian vierestä.

mutta ihmetyttää vain se, että kun neuvojat ovat olleet eri mieltä kuin Ap - neuvot eivät kelpaakaan. Ne neuvot, jotka myötäilevät Ap:tä kelpaavat kyllä.

sun tarinasi on kuin omani. samoja fiiliksiä ollut lapsuudessa. jäljet seuranneet aikuisuuteen. toivon että ap ja mies hakevat apua, mikäli yhdesssä jatkavat.

ja kaikki alkoi meillä "läpsimisestä". Annoin asian olla ja yritin olla ärsyttämättä. Väkivalta paheni sitä mukaa mitä enemmän miestäni ymmärsin. Saimme lapsen ja ajattelin aina ettei mies ikinä tekisi lapselle mitään. Meidän suhde loppui siihen että pakenin lapseni kanssa keskellä yötä ulos (molemmilla pelkät yövaatteet mukana) turvakotiin. Mies hakkasi minut pahasti, hajotti KOKO meidän kotimme ja potki esim. lapsen pinnasängyn hajalle.

Vainosi minua pitkään suhteemme loppumisen jälkeen, hankin mm lähestymiskiellon. Väkivalta ei ainakaan parane sillä että sitä yrittää ymmärtää ja ajattelet että sinun täytyy toimia toisin ettet ärsytä...Tällä miehellä väkivalta on jatkunut kaikissa hänen myöhemmissä suhteissaan, meillä nykyään ihan asialliset välit.

Yritin tällä nyt vain kertoa sen että omalla kokemukselle (ja olen käynyt väkivaltaa kokeneiden keskusteluryhmissä ym) niin harvoin ihminen muuttuu ja lopettaa "läpsimisen", usemmiten se on vain askel seuraavaan vaiheeseen, eli pahempaan väkivaltaan.

Ja pakko sanoa että se meidän eroaminen oli todella vaikea ja rankka juttu, mutta ei ollut enää muuta vaihtoehtoa. Rakastin tätä miestä kuitenkin todella paljon.

Itseäni ärsytää kun asioista tehdään aina niin mustavalkoisia. Jos erehtyy sanomaan että toinen on joskus menettänyt hermonsa niin suurinpiirtein hulluna pidetään jos vielä haluaa yrittää suhteessa.



Juopottelua ja pelaamista, laiskottelua ja rahan tuhlaamista kyllä ymmärretään mutta hermoja ei koskaan saisi menettää?



Meillä on ainakin auttanut se, että kun näen että mies on menettämässä hermot, niin itse pysyn hyvin rauhallisena enkä yritä haastaa riitaa. Odotan että on rauhoittunut ja puhumme sitten asiasta. En siis itse haasta ollenkaan riitaa. Aikaisemmin haastoin tahallani riitaa ja ärsytin miestäni tahallani, en oikein tiedä miksi. Oikein nautin siitä kun huomasin että hänellä alkaa keittää yli, ja yllytin häntä menettämään hermonsa. Oli kai itsellä niin paha mieli että piti purkaa sitä tällä lailla. Onneksi puhuimme asiasta monet kerrat, ulkopuolistenkin kanssa, ja tajusin etten voi pistää sitä täysin miehen vastuulle, vaan itsenikin täytyy osata hillitä itseni. Sen kun tajusin niin ei ole meillä enää mennyt riitely yli. Nyt jo melkein 10 vuotta oltu näin rauhallisissa merkeissä :) Eli itse sanoisin että asiaan voi olla ratkaisu.



Tietenkään en juuri teidän tilannettanne tunne, enkä tiedä mikä teillä riitatilanteen kärjistymisen aiheuttaa. Voihan olla että juuri sinun miehesi onkin parantumaton, etkä voi tehdä asialle mitään. Mutta näin ei välttämättä ole.



Yrittäkää puhua asia täysin halki, juurta jaksaen, kunhan miehesi on rauhoittunut, esim. muutaman päivän päästä. Puhukaa ja puhukaa, koittakaa saada selville mistä kaikki johtuu. MIettikää, voisiko ulkopuolisesta HYVÄSTÄ terapeutista tms olla apua.



En kehota jäämään jos olet hengenvaarassa tai muuta sellaista, mutta jos teillä molemmilla on halua selvittää asia, asia saattaa hyvinkin selvitä.

Olen täsmälleen samaa mieltä. Asiat eivät aina ole noin mustavalkoisia. On eri asia riehua ja pistää paskaksi koko talo, tai raivota ja hakata toista ilman syytä kuin se, että joskus pinnan palaessa esim. tarttuu toiseen kiinni, että saisi tämän rauhoittumaan.



Itseäni ihmetyttää miksi kaikki aloitukset, joissa vähänkin kerrotaan että on riidelty rajusti tai käyty kiinni yleistetään heti näihin tapauksiin joissa mies uhkailee veitsellä tai ampuu perheensä.

Koittakaapa arvon av-läiset ymmärtää, että ap:n mies ei ole sama ihminen kuin teidän juoppo isänne tai raivohullu exänne.



Se, että jolla kulla menee joskus hermot ja silloin keittää yli, ei ole sama asia kuin se, että lapset joutuvat elämään kamalassa pelottavassa ilmapiirissä tai olemaan hengenvaarassa.



Monen muunkin laiset perheet ja kodit ovat ahdistavia lapsille, vaikkei ikinä riideltäisi. Ahdistavaa voi olla myös vanhempien masennus, alkoholismi tai epäsopu, vaikkei ikinä lasten kuullen riideltäisikään. Sitä ei kukaan ulkopuolinen pysty sanomaan mistä lapsille pahimmat traumat tulee.



Joten olkaa hyvät, ja älkää yleistäkö omia kokemuksianne ap:n kokemuksiin, tilanne voi olla täysin erilainen.



AV:n henkeä kuvaa hyvin keskustelut:

ap: "minulla synnytyksen pitkittyminen oli yhteydessä oksitosiinitippaan."

vastaaja 1: "miten niin voi muka olla? itsekin sain oksitosiinia eikä ollut mitään ongelmia. Ei siis voi johtua siitä."



Ymmärsittekö?

Olen täsmälleen samaa mieltä. Asiat eivät aina ole noin mustavalkoisia. On eri asia riehua ja pistää paskaksi koko talo, tai raivota ja hakata toista ilman syytä kuin se, että joskus pinnan palaessa esim. tarttuu toiseen kiinni, että saisi tämän rauhoittumaan. Itseäni ihmetyttää miksi kaikki aloitukset, joissa vähänkin kerrotaan että on riidelty rajusti tai käyty kiinni yleistetään heti näihin tapauksiin joissa mies uhkailee veitsellä tai ampuu perheensä.

Täytyy sanoa että on myös eri asia lyödä kännykällä kasvoihin, kuin esim. tarttua toiseen kiinni, että saisi tämän rauhoittumaan.

Jätä tuommoinen luuseri, en sietäisi sekuntiakaan olla varuillani omassa kotonani.

Mitähän seuraavaksi keksii, nakkaa varmaan mikrolla. Jätä se, väkivalta tulee vaan pahenemaan ajan kanssa.

että lyöminen ei ole sinun syysi vaan miehesi ongelma.