Lue keskustelun säännöt.
Pidättekö outona ihmistä joka ei juuri käy missään?
01.02.2013 |
Kyseessä siis perheellinen aikuinen joka käy aina joskus kaupassa tai muuten asioilla mutta muuten kotona. Tekemisissä satunnaisesti sukulaisten kanssa.
Kommentit (105)
Minä rakastan kotona olemista. Rakastan olla yksinään kotona. Rakastan lapsieni seuraa. Rakastan mieheni seuraa, joka on minun paras ystäväni. Muita enkä muuta kaipaa. Välillä mietin outouttani, mutta olen hyväksynyt itseni tälläisenä. Toisaalta tämä minun omistautumiseni perheelleni on luultavasti myös tehnyt avioliitostani onnistuneen ja onnellisen. Kavereita löytyy ja joskus soittelevat (yleensä haukkuvat miehiään ja kertovat bileistään), mutta minä en juurikaan soittele kenellekään paitsi äidilleni, joka on myös yksi parhaimpia ystäviäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta ehkä ihminen tarvitsee kavereita, jotka vetävät ulos kämpästä silloin tällöin. Ja vastaavasti pitää itsekin kiskoa epäsosiaalisempia kavereita välillä mukaan elämään.
kysykää nyt edes niitlä kiskottavilta haluavatko he... Itse en ainakaan nimittäin halua. Olen kotona koska viihdyn siellä, en siksi että jotenkin en itsekseni kiskomatta osaisi sieltä lähteä.
älkää olettako, että sitä "perhettä" kiinnostaa ikuisesti tuoda teidän päiviin sisältöä. Mun äiti on tommonen mökkiintynyt "introvertti", joka nyt koettaa syyllistää meitä aikuisia lapsia käymään.
Ei vois vähempää kiinnostaa tuollainen tyyppi, jolla ei koskaan ole mitään kerrottavaa, kun ei missään käy eikä ole mistään kiinnostunut. Ehkä on rikas sisäinen maailma hällä, muttei hän sitä osaa muille mitenkään kiinnostavasti avata. Ummehtuneelta ja hapantuneelta vaikuttaa äitini ajatukset ja sinänsä mulle ok, kunhan ei vaan oleteta, että minua kiinnostaa kovin tiuhaan pitää yhteyttä. Mulla on mielenkiintoisempaakin seuraa ja tekemistä, kiitosta vaan!
sosiaaliset ihmiset tai siis ihmiset joilla on paljon sosiaalisia kontakteja, elävät kauemmin kuin erakot! Korjatkaa jos olen väärässä, mutta mielestäni ihan loogista. Ei ihmistä ole tehty lusmuamaan yksikseen jossain kerrostalokolmiossa :(.
Tottakai jokainen saa tehdä elämästään oman näköisen ja toimia miten tahtoo!
Mutta ehkä olisin enemmän huolissani jälkikasvusta näiden "kotiinlinnottautijien" osalta.
Se nyt vaan on taivaan tosi, että nykypäivän maailmassa tarvitaan sosiaalisia ihmissuhdetaitoja, verkottoutumista jne.
Myös ihan livenä ei vaan verkossa:)
Ja kun oma esimerkki on paras kasvatusmetosi niin sitä tässä ajattelen.
Ihmettelen kyllä miksi tällä palstalla ollaan niin mustavalkoisia. Itsekin nautin välillä erakkoviikosta mökillä tai kaupunkilomasta yksin ilman perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älkää olettako, että sitä "perhettä" kiinnostaa ikuisesti tuoda teidän päiviin sisältöä. Mun äiti on tommonen mökkiintynyt "introvertti", joka nyt koettaa syyllistää meitä aikuisia lapsia käymään. Ei vois vähempää kiinnostaa tuollainen tyyppi, jolla ei koskaan ole mitään kerrottavaa, kun ei missään käy eikä ole mistään kiinnostunut. Ehkä on rikas sisäinen maailma hällä, muttei hän sitä osaa muille mitenkään kiinnostavasti avata. Ummehtuneelta ja hapantuneelta vaikuttaa äitini ajatukset ja sinänsä mulle ok, kunhan ei vaan oleteta, että minua kiinnostaa kovin tiuhaan pitää yhteyttä. Mulla on mielenkiintoisempaakin seuraa ja tekemistä, kiitosta vaan!
Aina ollut vain kotona, eikä sitä ole kiinnostanut mitkään menemiset eivätkä harrastukset ja sitä hän onkin osannut toitottaa miten hän on uhrannut elämänsä meille lapsille! On se mielestäni aika pateettista. MIeluummin olisin halunnut äidin jolla olisi ollut jotain harrastuksia, äidin jonka kanssa olisin ehkä nyt aikuisiälläkin voinut mennä jumppaan, ostoksille, konserttiin tms... Äidillä ei ole koskaan mitään kiinnostavaa kerrottavaa kun kotona vain istuu. Ainut mistä voi kertoa on jostain tv-ohjelmasta... Ei tapaa ihmisiä juuri koskaan ja sen huomaa siitä, että on vanhemman oloinen kuin muut samanikäiset. Valitettavasti uskon, että hän on jo pikkasen dementoitunutkin :(.
Tutkimusten mukaan kai kuitenkin sosiaaliset ihmiset tai siis ihmiset joilla on paljon sosiaalisia kontakteja, elävät kauemmin kuin erakot! Korjatkaa jos olen väärässä, mutta mielestäni ihan loogista. Ei ihmistä ole tehty lusmuamaan yksikseen jossain kerrostalokolmiossa :(.
Aika moni tässä ketjussa näytti viihtyvän omassa seurassaan ja olevan yksin omasta halustaan. Sellainen olen itsekin, enkä missään nimessä koe kärsiväni siitä. Pikemminkin päinvastoin: olen aivan uupunut jos joudun usein sosiaalisiin tilanteisiin. Teen kaiken lisäksi töitä kotona, joten ihmiskontaktit jäävät tosi vähiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älkää olettako, että sitä "perhettä" kiinnostaa ikuisesti tuoda teidän päiviin sisältöä. Mun äiti on tommonen mökkiintynyt "introvertti", joka nyt koettaa syyllistää meitä aikuisia lapsia käymään.
Ei vois vähempää kiinnostaa tuollainen tyyppi, jolla ei koskaan ole mitään kerrottavaa, kun ei missään käy eikä ole mistään kiinnostunut. Ehkä on rikas sisäinen maailma hällä, muttei hän sitä osaa muille mitenkään kiinnostavasti avata. Ummehtuneelta ja hapantuneelta vaikuttaa äitini ajatukset ja sinänsä mulle ok, kunhan ei vaan oleteta, että minua kiinnostaa kovin tiuhaan pitää yhteyttä. Mulla on mielenkiintoisempaakin seuraa ja tekemistä, kiitosta vaan!
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1060206/tunnetko_ket…
aina valittaa, että häneen ei pidetä yhteyttä. Ei siis valita, että vain minä en pidä yhteyttä, vaan valittaa muistakin ystävistään ja tutuistaan, että eivät ota yhteyttä.
Sitten kun hänelle ehdottaa, että lähdetäänkö kahville tai leffaan tai konserttiin tms. niin häntä ei kiinnosta. Ei halua tehdä juuri mitään. Ei kutsu myöskään kotiinsa. Kotiini tulee joskus käymään, mutta sekin tuntuu aina jotenkin hirveän vaikealta.
Mä olen vähän ymmälläni...?!?!?
Hän on juuri tätä tyyppiä, joka ei koskaan lähde käymään missään. Eivät siis oikein perheenkään kanssa lähde puistoon tai ulkoilemaan jonnekin muualle kuin omaan pihaan tai tee retkeä lähikaupunkiin tms.
Kaikkien ei tarvitse kiinnostua kaikesta, mutta jostain luulisi jokaisen innostuvan. Kyseessä ei ole mikään masennuspotilas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin minulla on työ odottamassa, joka sitten imaisee mukaansa, kun sinne hoitovapaalta palaan.
Halluan todellakin nauttia näistä "rauhan" päivistä, ennenkuin alkaa se todellinen kiire ja stressi! Jos nyt pari vuotta downshiftaan kotona ja nautin kiireettömästä arjesta lasten kanssa, niin keltä se on pois??? Juuri tuossa yksi työpaikan tuttu kertoi, että heillä on töissä ihan hirveä kiire, pari ihmistä jäänyt eläkkeelle, muutama pitkällä sairaslomalla ja työt vain lisääntyneet samaan aikaan. Se tietää sitten ylityörupeamaa, taas kun aloitan työt. Eikä tässä yt-aikana oikein pysty kieltäytymään ylitöistä, koska siitä ei saa kuin huonon maineen.
Onko teille tullut mieleen "harrastajat", että aika moni asia maksaa. Minulla ainakaan nyt hoitovapaan aikana ei ole rahaa kierrellä missään shoppailemassa, kahviloissa, tai salaatilla kavereiden kanssa. Aika monet harrastukset kuten kuntosalit, uimahallit, jumpat, leffat, teatterit ym. maksavat. Kaikilla kun ei ole niitä hyvin tienaavia avimiehiä, vaan ainakin meidän perheen pitää nyt hoitovapaalani olla tosi tarkka rahan kanssa, että riittävät laskuihin ja ruokaan. Jo nyt ollaan tosi säästäväisiä ja pyritään säästämään joka asiassa. Monelta ylläolevalta kun tuntuu unohtuvan se seikka, että rahasta on myös paljolti kiinni se kodin ulkopuolella touhuaminen!
Itse en viitsi esim missään kauppakeskuksissa pyöriä, kun ei kumminkaan ole rahaa ostella sieltä mitään.
Ja itse en ainakaan syyllistä ketään tästä kotonaolostani!! Miksi minun pitäisi olettaa, että toiset ovat minulle velvollisia myöhemmässä iässä seuraa pitämään. Omille lapsilleni olen pitänyt seuraa ja keskittynyt heihin nyt kotiäiti vuosina! Toivottavasti perhekeskeiseisyys sitten koskee myös minun vanhuuttani, olenhan lähes kaikkipäivät lapsieni kanssa, ja halunut panostaa heidän hyvinvointiinsa ja vanhempien läsnäoloon lapsille.
masentunut.
Olisin ainakin itse jos noin pitäisi elää, haluan ihmisiä ympärilleni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska tuollainen kotona oleilu voi olla oire mm. masennuksesta tai pahoista neurooseista.
Mutta ei se minua ärsytä tai kammota, jos joku rajaa elinpiirinsä suppeaksi, siitä vaan.
masentunut.
Olisin ainakin itse jos noin pitäisi elää, haluan ihmisiä ympärilleni!
ei pidä olettaa että kaikki muut on samanlaisia kuin sinä.
Tälle erilaisuudelle on muuten ihan neurobiologinen perusta, siis ekstrovertti-introvertti -erolle. Introverteilla aivokuoren spontaani toiminta on huomattavasti vilkkaampaa kuin ekstroverteilla, ja siksi he eivät a) tarvitse virikkeitä ulkopuoleltaan juurikaan ja b) liiat ärsykkeet vaikka sosiaalisista kontakteista saavat heidät stressitilaan koska jo ennestään korkea aivojen viritystila nousee vielä korkeammaksi. Kun taas ekstrovertilla aivojen "peruskellotaajuus" on pienempi, ja he päinvastoin kaipaavat stimulaatiota sosiaalisista kontakteista, harrastamisesta jne. Molemmat ryhmät siis suuntaavat omilla erilaisilla elämäntavoillaan kohti hermostollista tasapainoa, jossa ei toisaalta pitkästy mutta ei toisaalta myöskään ahdistu liiasta ärsykkeisyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut parikymppisenä pienen lapsen äiti ja sitten nelikymppisenä.
Parikymppsienä tuntui, että seinät kaatuvat päälle, jos oli parikin päivää kotona putkeen. Oli pakko päästä lapsen kanssa ihmisten ilmoille.
Nyt nelikymppisenä ikä tekee sen, että on jotenkin rauhoittunut ja ehkä laiskistunut. Ei jaksa enää samalla tavalla kaivata koko ajan uutta tekemistä ja kodin ulkopuolella touhuamista.
Nuorten äitien on ehkä vaikea ymmärtää, että se äitiys on vähän erilaista nelikymppisellä kuin kaksikymppisellä, ihan luonnostaan ikä sen tekee.
Ymmärrän hyvin nuoruuden intoa ja aktiivisuutta, ja myös sitten keski-ikäisen äitiyden vaatimuksia: halutaan mukavuutta, rauhaa ja kotonaoloa. Tarpeet vain on erilaiset eri ikäisenä, sen ymmärtää sitten kun tarpeeksi kauan elää.
Kukin äiti ja vanhempi tavallaan.
ja en käy juurikaan missään. Aamulla käydään koiran kanssa ulkona, samalla mahdollisesti kaupassa. Sitten syömään kotiin, päikkärit ja iltapäivällä saatetaan käydä jossain, ehkä. Kirjasto, lenkki tms. Mutta ei juurikaan käydä kavereilla.
Viihdyn kotona. Perhekerhoissa käyn jos jaksetaan/ ehditään kun ne on aina aamulla tietenkin ja yleensä sillon pitää vidä koira ulos.
En käy baareissa, tai joskus 1-2 kertaa vuodessa mutta en juo kuin vettä.
Olen ehkä tylsä mutta sillä etten tapaa oikeastaan muita kuin vanhempiani viikonpolluisin on ihan syynsä. En jaksa draamaa. Mielummin olen yksin ja onhan mulla mies! :D
PIdän elämästäni.
muitten mielestä en ehkä käy "missään".
Kuitenkin päivät kuluu yleensä vauhdilla kun vien lapset kouluun/eskariin, harrastuksiin ja meillä käy lasten kavereita vähintään parina päivänä viikossa. Käydään lasten kanssa uimassa ja talvisin mäessä ja tietysti kirjastossa.
Tapaan sisaruksiani ja vanhempiani pari kertaa viikossa ja juttelen puhelimessa ystävien kanssa, muutaman kerran kuussa nähdään (minulla 3 tällaista ystävätärtä).
Kaikki harrastukseni liittyvät kotiin ja pihaan, ja aina on jokin projekti menossa. Lisäksi on lemmikkejä (myös akvaarioita jotka vaativat aikaa).
Ikinä ei ole tekemisen puutetta, päinvastoin. Nytkin on valokuvien kehystystä, pöytäliinan ompelua yms projektia odottamassa.
Tykkään ostaa vaatteita ja tavaroita netistä, se on kätevämpää ja tulee halvemmaksi, kirppareilla käyn kyllä.
En ole ujo, mutta mua ei kiinnosta ravata missään tapahtumissa, alkoholia en juo, en käy baareissa.
Ihmiset tykkää pitää itseään kiireisinä paljolla ohjelmalla, minulla ei ole sellaista tarvetta.
että en etsi elämän sisältöä lapsista ja uskon että minulla on kiinnostavaa sanottavaa. Luen ja tutkin oman alani kysymyksiä useilla eri kielillä - mutta sekin tapahtuu lähinnä kotona :)
Lasten kanssa kyllä matkustellaan ja mietitään tulevia reissukohteita. En ole kotona koska minulta puuttuu kiinnostuksen kohteet vaan koska minulla on paljon kiinnostuksenkohteita, jotka vievät aikaani kotona.
jos ei kotona ole koskaan käynyt ketään eikä ole käyty missää silloin kun on itse ollut lapsi, niin jää oppimatta sellainen ihmisten kanssa yhdessäolo ja kyläily jne.
jos ei kotona ole koskaan käynyt ketään eikä ole käyty missää silloin kun on itse ollut lapsi, niin jää oppimatta sellainen ihmisten kanssa yhdessäolo ja kyläily jne.
Äiti oli supersosiaalinen ekstrovertti kaikki viikonloput oltiin kyläreisuilla tai meillä oli joku (siis koko viikonlopun). Että sen mallin mukaan en elä ;) Toisaalta en mitenkään kapinoikaan sitä vastaan, ei ole 45 v enää tarvettä kapinaan ylipäänsä, olen vaan valinnut oman tieni.
ettette sitten vanhuksinakaan rupea ruikuttamaan yksinäisyydestä! Tehkää kaikille selväksi, että te ette HALUA mitään kämpän ulkopuolista aktiviteettia.