Aihetta loukkaantua?! Anoppi ja miniä -juttuja taas...

mutta meidänkin ovat rakkaita. Olen kuitenkin itse miniänä joutunut tekemään valtavan työn, että suhteemme on tänä päivänä ok. Aluksi kestin kaikenlaista ohjausta ja neuvontaa, apua vääriin asioihin. Sitten joidenkin vuosien jälkeen aloin ottaa aktiivisemman roolin ja myös sanoin missä rajat menevät meidän perheessä (kun hän tulee kylään, hän ei järjestä meidän vaatekaappeja, ei pese ja kutista pyykkejä). Sitten meille vähitellen kymmenen vuoden aikana on muodostunut kahden aikuisen ihmisen ystävyys, ei enää neuvontasuhde. Toisaalta hän ei tunnu koskaan pystyvän tulevan meille "vain" kylään, aina pitää olla joku lähinnä lastenhoidollinen syy. Kuitenkin selkeästi pyytämällä olemme saaneet apua. Nyt hän jo itsekin tarvitsisi apua meiltä, mutta ei suostu oikein ottamaan, vaikka olen kymmeniä kertoja kysynyt. Kuitenkin sanoisin, että tämä ihmissuhde on itseltäni vaatinut enemmän kärsivällisyyttä ja joustavuutta kuin mikään muu ihmissuhde. Samoin uskon hänen kokevan minun suuntaani. Tosin toisen miniän kanssa hän joutuu olemaan edelleen varpaillaan, pelkää aina tekevänsä väärin. Minulle uskaltaa sanoa ja meillä on avoimet välit. Ja olen hänen kanssaan enemmän tekemisissä kuin hän on mieheni kanssa.



Minullekin on hieman kova pala se, että kun anopin tyttärelle syntyi lapsia, on hän aivan niiden lumoissa ja puhuu vain näistä lapsista koko ajan kun näemme. Yritän kuitenkin kestää, olivathan meidän lapset ensin ja saivat silloin kaiken huomion. Muita serkkuja meillä ei ole, eli kiva saada heidät sukuun.



Tuollaista AP:n tilannetta ei meillä onneksi ole. Kyllä loukkaantuisin minäkin, toisaalta miettisin miten itse voisin tulla vastaan. Esim. jos yhdenkin kerran saatte jonkun neulomislahjan, niin kiittäkää kauniisti ja vilpittömästi. Ehkä hän esim. luulee ettei teille kelpaa. Oma mummoni on sellainen, että jos joku joskus hänelle on liian välinpitämätön tai ei kiitä, niin ei koskaan anna anteeksi ja lopettaa esim. synttärilahjat siihen! Tosin tämä koskee vain enoni perhettä, minulle joka olen hänen tyttärensä lapsi, on kaikki annettu anteeksi. Eli tyttären perhe on kuin oma tässäkin tapauksessa. Ja kuuntelin koko lapsuuteni enon vaimon haukkumista, mummoni lempiharrastus. Sitten he kyllä erosivatkin.. Ja mummo oli kenties tyytyväinen.

että pointti ei ole kirjaimellisesti ettei miniälle neoulota, vaan se mitä toi neulomattomuus symboloi!!! Ap, sun anoppi haluaa viestiä sulle, että ei pidä sinusta ja pitää enemmän siitä toisesta miniästä. Mä olisin todella loukkaantunut jos olisin sinä. Onneksi sulla on muita hyviä ihmisiä elämässä, ota niistä virtaa ja unohda toi mulkkunainen. Eli pidä pidättyvät välit, mutta älä odota siltä enää mitään ja karttele aina kun voit. Mun mielestä voisit ihan hyvin tehdä jonkun yhtä halpamaisen tempun sille vinkiksi, että sen viesti on kyllä mennyt perille ja takaisin saa samaa mitä antaa. voimia!

Miniä haluaa päättää, mitä ja millaista anoppi saa neuloa eli millä tavalla anoppi saa harrastaa. Kuka tahansa tuohtuisi siitä, että joku ulkopuolinen tulee komentamaan ja määräämään, millä tavalla harrastustaan saa harjoittaa.

Jos ap:n anoppi harrastaisi kuntokävelyä ja miniä ilmoittaisi että ei käy, sinun pitää olla maratoonari, niin me kaikki olisimme sitä mieltä, että miniä on väärässä. Mutta kun miniä päättää, että hän haluaa tietyn neuletyön, halusipa anoppi sellaisen tehdä tai ei, niin monen mielestä kyseessä on anopin ilkeily.

Miksi anoppi ei saa neuloa sitä mitä itse haluaa? Jos ap tarvitsee jonkun tietyn pienen neuletyön, hän voi tehdä sen itse.

että mummot eivät tajua itse olevansa epäreiluja. Niin se on omakin äitini mielestään reilu meilla kahdelle sisarukselle. Hommahan meni oikeasti näin:

- minä opiskelin lainarahalla mutta siskon opinnot maksettiin

- minä tein töitä ansaitakseni elannon / sisko saa vieläkin kuukausirahaa kotoa

- itse jouduin säästämään asuntoon / siskolle maksetaan omakotitalo kotoa

- minä jään perinnöttä ja saan lakiosan / sisko saa 3/4 perinnöstä

- minun luona äiti käy kerran viidessa vuodessa / sisko on äitini tyttökaveri ja vierailevat koko ajan



Ja mitään tästä en ole itse aiheuttanut olemalla ilkeä, kuvio oli sama jo lapsuudessa, äiti rakasti vain sisartani.



Mutta pointti on se että oma äitini väittää kirkkain silmin olevansa tasapuolinen meille lapsille, niin ennen, nyt, kuin tulevaisuudessakin. Ei hän tajua ollenkaan mitä on tullut tehdyksi.



Joten ap, anoppisi ei näe omaa toimintaansa eikä sen seurauksia.

Olen ompelutaitoinen, mutta haluan itse päättää, mitä ompelen. Toinen miniä ja tyttäreni hyväksyvät tämän eli kun olen tehnyt jotain, he joko hyväksyvät tai hylkäävät sen. Toinen miniä sen sijaan kantaa ohjetta ja kangasta ja mallia ja kertoo pilkuntarkasti, mitä heillä halutaan. Sen verran kysyy, että viitsisinkö, mutta ei ymmärrä, että minulle ompelu on vähän kuin terapiaa. Haluan itse suunnitella mallin, valita materiaalin, kokeilla erilaisia juttuja sen sijaan että tekisin valmiin kaavan mukaan. Aina ompelukseni eivät ole käytännöllisiä tai toivottuja, mutta ei niitä tarvitse ottaa vastaan. Sen sijaan tilaustyöt ovat minulle kauhistus, en halua kahlita itseäni johonkin valmiiseen lopputulokseen vain siksi, että miniä olettaa näin saavansa halvalla jotain sellaista, mistä muuten joutuisi maksamaan. Eli yhteenvetona: todennäköisesti toinen miniä ei tilaa yhtään mitään, sinä taas asetat tiukat rajat sille, mitä teille huolitaan.

Eli sinä siis "haluat itse valita että kudot vain tyttärellesi ja tietylle miniällesi"? Voi miten epäoikeudenmukainen oletkaan! :( Olisiko niin kamalan vaikeaa yrittää edes kerran tehdä jotakin kivaa myös tämän lapsesi perheelle? Miksi kysyt ensimmäisenä tyttäreltäsi tai siltä toiselta miniältä "hyväksyvätkö vai hylkäävätkö", mikset koskaan kysy ensimmäisenä tältä toisen poikasi perheeltä? Eleesi voisi olla heille todella tärkeä. Minä (AP) ja mieheni, olemme tasan kerran mitä kohteliaimmin anopilta kysyneet voisiko hän tehdä meille yhden asian. Ei ilmeisesti voinut. En ole tilannut mitään, en ole asettanut tiukkoja rajoja, ohjeen hänelle ostin ja toin ainoastaan vain siksi, kun hän itse erityisesti pyysi ohjetta. Tästäkin yhdestä pyynnöstä on jo vuosikausia. Olen tuon tuotteen ostanut jo valmiina muualta, kun parin vuoden jälkeen kävi sanomattakin selväksi, ettei anoppi viitsi vaivautua. Kivalta olisi silti tuntunut, jos sen kaulaliinan lisäksi anoppi olisi edes joskus viitsinyt meillekin jotakin kutoa. Tunnearvo olisi ollut suunnaton ja mittaamaton. Mutta ei.

Tuotokseni ovat kohtalaisen vapaasti jokaisen meillä käyvän nähtävissä, mutta tälle yhdelle miniälle ne eivät sellaisenaan kelpaa. "Tämä olisi kiva, mutta on väärää väriä" tai "tässä on raitoja, kun pitäisi olla kukkia" jne. Sitten kannetaan se kukkakangas ja tarkka malli ja sanotaan, että kun Eija otti ne edelliset niin nyt saat ommella meille.

Olisiko miniänä niin kovin vaikeaa ymmärtää, että ompeleva isoäiti ei ole tilausompelimo vaan omaksi ilokseen koneellaan ompeleva henkilö, joka haluaa kokeilla kaikkea uutta ja on iloinen, jos oman suunnittelun tuotos kelpaa. Sen sijaan loukkaa kuulla uudestaan ja uudestaan miniän suusta, että "olisihan tuo, mutta siinä on tämä virhe".

Voin olla sinusta epäoikeudenmukainen, mutta jos haluat tilaustyön, ostat sen ammattilaiselta. Isoäitiyteen kun ei kuulu se, että uhrataan oma harrastus toisen saituudelle.

Ilmeisesti anoppisi ei välitä sinusta tai miehestäsi niin paljon kuin muista. Sun kannattaisi kysyä, miksi anoppi yrittää miellyttää tytärtään ja miniäänsä, mutta ei sinua?

Mitä heillä on sellaista mitä sinulla ei ole, miksi anopilla ei ole tarve olla teille kiva?



Oma anoppini yritti ostaa hyväksyntää vain tietyiltä ihmisiltä, hänellä oli joko huono omatunto tai sitten näillä ihmisillä oli jotain mitä hän koki tarvitsevansa. Niitä joiden kanssa hän jo koki olevansa väleissä, hän ei viitsinyt passata tai auttaa. Ehkäpä ap:nkin anoppi tahtoo mielistellä tytärtään ja yhtä miniäänsä, että välit säilyisivät. Ehkä tytär on tuittupäinen, puuttuu kokemiinsa epäkohtiin kärkkäästi, ottaa asiat suoraan anopin kanssa puheeksi, on ehkä mustasukkainenkin? Ap:n mies taas voi olla lapsista se hiljainen tyyppi, joka ei ole koskaan ottanut asioita puheeksi, joka on tyytynyt kohtaloonsa, jonka reaktioita anopin ei tarvitse pelätä?

Jospa olisit niin rohkea, että kysyisit anopilta suoraan,miksi ei voi koskaan tämän yhden poikansa perheelle mitään neuloa.



Asutko sinä lähimpänä? Entä oletko sinä juuri se miniä, joka muutenkin on kaikin puolin avulias ja mieliksi, eli ei anopin tarvitse sinua lahjoa.



Usein lähimpänä oleva ja eniten auttava on se, jota pidetään kuin huonekalua tai talouskonetta - eihän se mitään tarvitse. Sen sijaan kauempana asuvia muistetaan ja lahjotaan, jotta kävisivät edes joskus katsomassa.

VAAN SE MISTÄ SE KERTOO! Mä inhoan tuollaista sorsimista oli sit kyse villasukista tai mistä muusta tahansa.

Asutko sinä lähimpänä? Entä oletko sinä juuri se miniä, joka muutenkin on kaikin puolin avulias ja mieliksi, eli ei anopin tarvitse sinua lahjoa.

Usein lähimpänä oleva ja eniten auttava on se, jota pidetään kuin huonekalua tai talouskonetta - eihän se mitään tarvitse. Sen sijaan kauempana asuvia muistetaan ja lahjotaan, jotta kävisivät edes joskus katsomassa.

Tämän itsekin kokisin jonkinlaiseksi syyksi.

Ehkäpä te miehesi kanssa olette anopille itsestäänselvyksiä? Te käytte ilman lahjoja ja avustuksiakin? Te autatte ilman vasta-apuakin?

Ehkäpä tytär ja toinen miniä eivät kävisi kylässä ilman lahjuksia? Ehkäpä he eivät auttaisi tai saattaisivat jopa katkaista välit lopulta kokonaan ilman anoppisi panostusta ja muistutuksia? Nuo neuleethan saattavat toimia sitouttamiskeinoina? AP:ta ei tarvitse sitouttaa? On jo valmiiksi anopin taskussa?

meillä on sellanen mummo ja mamma että ne kutoo puikot sauhuten ja tarjoaa aina kaikille sukkia ja tumppuja. Tämän lisäksi itsekin kudon ja tupututan kaikille ja nyt olen yrittänyt kutoa tarpeseen. Meillä kaapit pullottaa sukkia ja tumppuja.



Tuo on kyllä ihana taito jos haluaa sen opetella tai sitten löydät jonkun hyvän neulojan joka tekee teille pyynnöstä. Musta olis ihanaa jos joku tilais multa ja tois mulle vaikka langat töihin.

Ymmärsin pointtisi ja sen ettet neulomisen takia sanoisi suhdetta anoppiin irti vaan tuo neulominen oli piste iin päälle mitä kaikki ei tajua. Olen samassa tilanteessa mutta anoppini on kyllä ihan kiltti ja miniä taas samanlainen mitä tuossa äsken kerroit. Kyllä minäkin huomaan et toinen miniä hitusen parempi vaikka viilipytty on eikä mitään korvauksia edes tarjoa lasten hoidosta vaikka ilman vuosikaudet anoppi on käynyt hoitamassa yli 100 kilsan päässä, toki anoppi ei pyydä mut huomasin et kyllä anoppikin tykkäis jos bensoihin otettais vähä osaa. Olin kerran hänen kyydillä tämän miniän luona js itse varta vasten tarjosin korvausta kun en kertakaikkiaan kehtaa ilmatteeksi autos istua noinkin pitkää reissua, niin kyllä hän minulta otti rahan, toki tarjosin itse. Naistenpäivänä hän sai kaupasta narsissin jonka anto mulle (ajatus tärkein,)kun miniän luo mentiin, mut miniälle kävi kyllä vartavasten hakemassa ruusukimpun. Tämä ihmetytti! Mikseii voinut eri kaupasta hakea yhtä heinää ja ojentaa sitä sille. Ärsyttää ku niin mielinkielin pitää olla miniälleen vaikkei vastakaikua saa. Pitää itsekkin ruveta koppavaksi ni johan kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä myös vastaavanlainen mummo. Miehen äiti, anoppini.

Ostaa ja antaa kaiken joko tyttärelleen tai toisen poikansa perheelle/miniälle. Mieheni ja hänen perheensä vuoksi ei sitten enää viitsikään vaivautua. Helpommalla pääsisi kun sulkisi silmänsä vääryyksiltä, mutta perkule en minä pysty! Minuun hän on suhtautunut jostakin syystä aina kuin kilpailijaan, vaikka ikäeroa meillä on yli 30 vuotta!

Pahimmalta tuntuu silti miehen puolesta. Mies on aina ollut se uhrautuja, se joka välittää vanhemmistaan ja tekee asioita heidänkin puolestaan. Nämä toiset eivät tee yhtään mitään, appi ja anoppi tekevät heille kaiken ja he eivät tee mitään takaisin. Miten tämä elämä tai joku vanhempi voi olla niin epäoikeudenmukainen?

Mieheni on omin voimin opiskellut ja ilman suhteita menestynyt työelämässä. Isojen lainojen avulla ollaan elämäämme pikkuhiljaa rakennettu, hien ja kyynelien avulla. Ilmeisesti meillä menee anopin mielestä liian hyvin? Anoppi ei kestä jos meillä menisi paremmin kuin hänellä itsellään?

Meillä on aika lailla sama tilanne. Mies on aina hoitanut asiansa hyvin, siispä hän ei tarvitse vanhempiensa mielestä mitään muuta kuin korkeintaan mahdollisuuden jeesata vanhempiaan. Anoppi on jopa sanonut tämän naureskellen meille ääneen. Kuitenkin juuri hän hoitaa vanhempiensa sellaiset asiat, joista vanhemmat eivät itse selviä, ja juuri hänet velvoitetaan hoitamaan vanhempiensa asiat sitten kun heistä tulee siihen kykenemättömiä. Etukäteen veikkaan, että sillä tavalla ainakin välit perheen tyttäreen menevät poikki, kun erimielisyyksiä väistämättä tulee.

Meillä on myös vastaava tilanne. Anoppi antaa kaikin tavoin ymmärtää, että meidän perhe on vähempiarvoisempi kuin tyttärensä perhe. Hän hoitaa tyttärensä lapsia, ostelee vaatteita, ylistää tytärtään ja hänen lapsiaan yms.ja kertoo vielä niistä minulle loukatakseen. Ja loukkaahan se, eniten se, että mieheni ja lapseni joutuvat tuntemaan olonsa vähempiarvoiseksi. Itseäni asia ottaa päästä, mutta en näytä sitä koska hän innostuu loukkaamaan enemmän kun näkee että sattuu. Pohjimmiltaanhan se johtuu siitä, että anopilla on huono itsetunto ja kokee itsensä uhatuksi. Olen ajatellut, että se on hänen menetyksensä. Mieheni ei jaksa paljon olla niiden kanssa tekemisissä. Lasten kannalta harmittaa, ettei heillä ole kunnon suhdetta toisiin isovanhempiensa. Omat vanhempani haluaisivat olla lasteni kanssa enemmän, mutteivät jaksa kun ovat huonossa kunnossa. Heitä lapseni kuitenkin pitävät mummona ja pappana.

Tsemppiä kaikille saman asian kanssa painiskeleville!