Inhoan suomea ja suomalaisuutta haukkuvia ulkosuomalaisia
Tulee paha mieli:( Suomi on mulle kallis kotimaa, ahdistaa ne ulkomammat, jotka tälläkin palstalla aina sokeasti kehuvat omaa asuinmaataan, ja vähättelevät suomea joka on kuitenkin kaikilla mittareilla maailman paras maa. Sitten inhottaa, kun ihmiset haukkuvat ja haukkuvat. Milloin on liian huono ilmasto, milloin ihmiset juntteja. Olisitte onnellisia siitä että saatte olla SUOMALAISIA!!!
Kommentit (124)
on jollakin tavalla häiriintynyt. Itsekin katsoin taas tänään pitkästä aikaa uusinnan ja koko jakso meni ilman ensimmäistäkään hauskaa vitsiä. Ja luulisi tämän viihteen uppoavan minuun, koska tiedän jotain AKT:stä ja olen asunut Suomessa viimeiset 7 vuotta.
täysin ymmärrä mistä kaikki tämä viha täällä on lähtöisin.
joo, ihme kiukuttelua taas!
Itse törmään usein järkyttäviin kateelliskatkeriin kommentteihin koska asun muualla kuin Suomessa. Vaikken yhtään suitsuta uutta asuinmaatani tai muutenkaan tuo sitä Suomessa esiin, hyvä kun uskaltaa mainita asiasta.
Voisiko olla niin että joidenkin mielestä se, että vaan sattuu asumaan ulkomailla on mielestä niin älyttömän hieno saavutus (!) että heti ollaan kateellisia. En ole ikinä itse ymmärtänyt mitä niin käsittämättömän hienoa asiassa mahtaa olla, helppoahan se on muuttaa...
Kateudestahan melkein kaikki aina johtuu. Ja se on vaikeinta tunnustaa itselleen. Ihme juttu.
Sama juttu toisinpäin: Ulkomailla asuvilla on joskus tarve puolustella ja perustella muuttoaan= kerrata hyvät syyt muuttoonsa. Niinpä, miksi kukaan niitä muuton huonoja puolia haluaisikaan märehtiä?
Ylipäätään on ihan tolkutonta, miten tunnepitoisesti ihmiset ottaa muiden elämänvalinnat ja muutot. Jos siis kiukuttelet ja haukut muualle muuttaneita/kotimaahan jääneitä, vika ja ongelmat taitaa kuule olla omien korviesi välissä...
Eli hankkikaa nyt se ihan oma elämä.
Musta olisi ihan kiva jutella joskus rauhallisesti tästäkin teemasta mutta unohdetaanpas se taas kerran... (No oli joukossa pari järkevääkin kommenttia)
Eikös osassa noista esim. turkistarhaus ole kielletty?
voisin kuvitella, että ainakin näissä maissa on "parempi" asua kuin Suomessa:
Norja
Sveitsi
Saksa
Ruotsi
Tanska (?)
Itävalta (?)Asun yhdessä noista, enkä löydä yhtään syytä, miksi Suomi olisi parempi kuin nykyinen kotimaani.
Jos esim eläinoikeudet kiinnostaa. Ilmeisesti ei kiinnosta.Jotenkin tuntuu että täältä lähtee sellainen itsekäs paskasakki joka joutaakin mennä. Mitä vittua roikutte täällä palstoilla. Menkää nille oman maanne palstoille oireilemaan.
Turkistatarhaus on hoidettu premmin kuin missään maailmassa. Jos tarhaus lopetettaisiin joku Venäjä ottais Suomen osuuden.
Lisäksi Saksassa ja muualla Keski-Euroopassa kanoilla ei ole mitään oikeuksia, häkkikanalat vaan ja sillain.
No ainakin täällä kananmunat jotka ostan ovat vapaiden kanojen munia (ja ovat ihan paikallisia kananmunia), ja niitä paketteja näkee enemmän kaupassa kuin häkkikanojen. Ettäpä näin.
Terveiset Keski-Euroopasta!
No ainakin täällä kananmunat jotka ostan ovat vapaiden kanojen munia (ja ovat ihan paikallisia kananmunia), ja niitä paketteja näkee enemmän kaupassa kuin häkkikanojen. Ettäpä näin.Terveiset Keski-Euroopasta!
"Peräti kolmetoista EU-maata on laiminlyönyt uudet säädökset, joiden mukaan muniville kanoille on tarjottava mahdollisuus lajinomaiseen käyttäytymiseen. Vuoden alusta kananmunia on saanut tuottaa vain virikehäkeissä ja lattia- ja luomutuotannossa. Suomalaisten tuottajien ja alan etujärjestön mielestä säädösten lepsu valvonta vääristää kilpailua. "
Nyt vie tämä maa voiton!
Raukkamaista huudella puskista
on raukkamaista haukkua puskista...en ymmärrä? Mikä merkitys tässä on sillä, missä maassa minä asun? Pointti on siis se, että tämä maa sopii minulle paremmin. Ei ehkä sinulle. Ymmärrän, että sinulla on hyvä asua Suomessa, minun on hyvä asua täällä. Voit kuvitella, että asun vaikka Bahama-saarilla, ihan sama.
Saksa meidät on elättänyt edelliset 15 vuotta.
Kannattaa varmaan lukea (uudelleen) joku perus taloustiedon opus ja sitten katsoa tilastoja.
Ja sille joka väitti, että Suomi on EU-tuissa saajana, niin samat sanat.
suomalaiset kasvatetaan lapsesta asti uskomaan tota hirveetä lottovoitto propagaandaa. Suurin osa jotka suomea ihannoi viimeiseen asti on niitä jotka eivät ole koskaan uskaltautuneet pois oman maansa rajojen ulkopuolelle.
Lapsellamme on espanjalainen luokkakaveri. Juttelin kaverin isan kanssa Ja han kertoi, etta sukulaiset/tuttavat/kolleegat ihmettelivat suuresti, miksi lahtivat Espanjasta muualle toihin, koska Espanjahan on paras paikka asua :) tama esimerkkina
Haukkujille on yhteistä ainakin nämä: a) siellä ulkomailla ei ole asuttu kovin kauan, joten sitä pidetään vielä itsekin jotenkin ihmeellisenä ja erikoisena, b) ulkomailla ei ole matkusteltu kovin paljon muutenkaan ja c) huono itsetunto. Maailmaa oikeasti nähneellä ja omaan elämäänsä tyytyväisellä tuskin on tarvetta avautua täällä ex-maanmiestensä hirveästä kateellisuudesta ja junttimaisuudesta.
Ei lisättävää.
Suomen epakohtien mainitseminen on hillitonta haukkumista, kukaan ei kesta kritiikkia. Teilla on siis hyva itsetunto?
"suomalaiset on juntteja Ja kateellinen kansa jne...." vrt "en aina ymmarra Suomen korkeaa verotusta". Hain ehka huonot esimerkit, mutta ymmarrat varmaan, mita tarkoitan.
Joku jo sanoi, etta nama keskustelut olisi mielenkiintoisia, jos ne pysyisivat asiatasolla. Ja lisaan, ihmiset kertoisivat, mika se uusi "paratiisimaa" on.
Itse olen asunut ulkomailla lahes 12 vuotta.,Talla hetkella Singaporessa. Taalla on moni asia hyvin, kuten se, etta intialaiset, kiinalaiset, muslimit Ja me lansimaalaiset elamme rauhassa keskenamme ilman konflikteja, Ja etta tuloveroaste on hyvin pieni.
Mutta, tuloerot ovat valtavat, kaikesta pitaa maksaa, myos peruskoulusta. Ja taalla ei ole niin puhdasta, kun annetaan maailmalla ymmartaa, retki keskustan ulkopuolelle avaa silmia kummasti
ja tästäkös saan aina ihmettelyä. Sukulaisten tuttujen mielestä kuvioissa on PAKKO olla mies, koska enhän mä muuten täällä haluis olla. No, ei oo miestä, tykkään vaan olla täällä.
Sitten ihmetellään, että miten Belgiasta voi tykätä. Sitä on vaikea selittää, se on vaan se fiilis.
Ja onhan täällä huonoakin. Esim. byrokratia on ihan omaa luokkaansa jne., mutta yleensä noin päivän jaksaa ärsyttää ja sitten niitä kommelluksia onkin hauska kertoilla.
mutta itseasiassa kaksikielisyys korreloi voimakkaasti pidemmän elinajanodotteen kanssa. Eikö ole kummallista? Kun on perspektiiviä elämään ja kyky vaihtaa näkövinkkeliä, ihminen elää pitempään tulotasosta huolimatta.
Suomi on ihana erämaa. Ihmisten kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä jos ei halua.
Korreloisko juuri tuon varallisuuden kanssa Suomenruotsalaiset varakkaampia.
Varakkaita ruotsinkielisiä on pk-seudulla, mutta esim. Pohjanmaan ruotsinkieliset ovat aika pienituloisia.
Minäkin inhoan Suomea ja suomalaisuutta. Ja haukkuvia ulkosuomalaisiakin.
Mun vanhemmat, heidän vanhempansa sekä minä itse olen maksanut niin pitkän pennin Suomen valtiolle, että melkein olisi paikallaan lähettää lasku.
Taitaa olla niin, että ne jotka ihan oikeasti asuvat ulkomailla, siis pidemmän aikaa eikä vain jollain miehen työreissun siivellä, niin alkavat ihan oikeasti arvostamaan Suomea.
Joku olikin ehtinyt jo tuoda julki ajatukseni. Jotenkin niin ainakin omalla kohdallani on tapahtunut, etta Suomi ( tai rakkaat muistot kotimaasta) ja juuret ovat tulleet erityisen tarkeiksi ja merkityksellisiksi mita kauemmin aikaa kuluu.
No ainakin täällä kananmunat jotka ostan ovat vapaiden kanojen munia (ja ovat ihan paikallisia kananmunia), ja niitä paketteja näkee enemmän kaupassa kuin häkkikanojen. Ettäpä näin.Terveiset Keski-Euroopasta!
"Peräti kolmetoista EU-maata on laiminlyönyt uudet säädökset, joiden mukaan muniville kanoille on tarjottava mahdollisuus lajinomaiseen käyttäytymiseen. Vuoden alusta kananmunia on saanut tuottaa vain virikehäkeissä ja lattia- ja luomutuotannossa. Suomalaisten tuottajien ja alan etujärjestön mielestä säädösten lepsu valvonta vääristää kilpailua. "
Hollanti.
Tarkistin munat ja leima on muodossa 2-NL-*numeroita*. Tarkoittaa lattiakanalaa.
En sano että olet täysin väärässä sanoessa että monessa maassa varmasti on kanoilla asiat huonosti, siihen kyllä uskon.
siellähän asuvat rakkaat sukulaist. Mutta silti voin todeta, että ei se nyt niin paras maa olisi asua, ja tätähän ei suomalaisen kuullen voi sanoa. Suomi on hyvä maa, minulle rakkain mutta monelta kannalta katsottuna ei parhain.
Huvittavaa, että tässä ketjussa puhutaan jo kanojenkin oikeuksista. Ostakaa, maasta riippumatta, vain luomumunia, tai ainakin vapaana kasvaneiden. Niin muutatte käytäntöjä.
Saksa meidät on elättänyt edelliset 15 vuotta.
Kannattaa varmaan lukea (uudelleen) joku perus taloustiedon opus ja sitten katsoa tilastoja.Ja sille joka väitti, että Suomi on EU-tuissa saajana, niin samat sanat.
Ja tajuan myös sen, että kaikki etu minkä Suomi on EU:sta saanut, ei ole tullut julkisen sektorin kautta. Suomessa on kuitenkin vielä toistaiseksi myös teollisuutta. Suomi on myös hyötynyt epäsuorasti Saksan vetoavusta valtiontalouden kustannusten alhaisemman tason kautta, mutta tämä on tietenkin jo liian monimutkaista ymmärtää.
Taitaa olla niin, että ne jotka ihan oikeasti asuvat ulkomailla, siis pidemmän aikaa eikä vain jollain miehen työreissun siivellä, niin alkavat ihan oikeasti arvostamaan Suomea.Joku olikin ehtinyt jo tuoda julki ajatukseni. Jotenkin niin ainakin omalla kohdallani on tapahtunut, etta Suomi ( tai rakkaat muistot kotimaasta) ja juuret ovat tulleet erityisen tarkeiksi ja merkityksellisiksi mita kauemmin aikaa kuluu.
Minäkin epäilen, että nämä Suomen haukkujat ovat enimmäkseen näitä komennuksella olevia tai muuten vaan vasta lyhyen aikaa ulkomailla asuneet.
Mullakin on käynyt niin, että mitä mitä enemmän vuosia vierii, sitä ihanampi Suomi on. Aika kultaa muistot - ja mielessä on kaikki se hyvä. Vuosi vuodelta tunnistan myös itsessäni paremmin ne suomalaiset juuret ja suomalaisuuden. Toisaalta Suomessa käydessäni olen ihan ulkomaalainen... Välillä tuntuu, että on vieras kaikkialla tai että se kotimaa on kahdessa maassa.
Täällä palstalla on pirusti niitä, joille Suomi on kirosana ja suomalaisuus, mutta silti asuvat täällä. Usein tämä sakki on ns mamupatjaosastoa. Jos menee vaikka jenkkeihin ja Englantiin niin siellä ollaan niin pirun ylpeitä omasta maastaan, Suomessa lipusta ja leijonasta on tehty lähes kirosanoja. Outoa toimintaa ja näivettää lopunkin moraalin.
Täysin kritiikinkestämätöntä kansaa.
Suomen ilmasto tai suomalainen juro, epäkohtelias ja puhumaton kansanluonne on maailman paras. Eipä taida sellaisia olla. Neljä vuodenaikaa on mukava asia silloin kun ei ole 7 kk märkää räntää ja pimeyttä niskassa.
Toki Suomessa on paljon hyvää, kuten toimivat pankkisysteemit nettipankkeineen, suht vaivaton asiointi byrokraattien kanssa tai jokamiehenoikeudet. Osa hypetyksestä kuten koululaitoksen erinomaisuus on satua ja hyvä & ystävällinen palvelu on harvinainen poikkeus. Mutta kaikkein ikävintä on suomalainen kansanluonne. Ei mikään ole ikävämpää kuin palata takaisin Suomeen keskelle puhumattomia, epäkohteliaita, yrmyjä ihmisiä, jotka kaiken muun lisäksi eivät kestä kritiikkiä, paitsi jos sen tekee keskellä kaamosaikaa räntäsateessa. Yritän tehdä parhaani, etten itse enää putoa samaan puhumattomuuden ja toisten läpi tuijottamisen laumaan, mutta seura yrittää tehdä kovin kaltaisekseen.
Raukkamaista huudella puskista