Masennus ja työkyky, miten eläkkeelle?

Onko se muka sinulle parasta terapiaa että jäät lojumaan sänkyyn aamuisin?

Mieti myös onko yhteiskunnalla varaa elättää sinua 50 vuotta sänkyyn.

Halvemmaksi se tulee yhteiskunnalle, kuin työttömyysrahan tarjoaminen työttömälle.

Halvimmillaan tulee maksamaan eläke 10 vuotta 50 000e. Ei paha. Eli noin 500e kk.

Laske mukaan hänen kouluttamiseen jo käytetyt rahat. Ei riitä miljoona

avohoidon jos sellaista ole yhteistyökykyinen käyttämään ja saat varmaan sitä saikkuakin ja b-lausunnon ja lääkärikontaktin.

Suosittelen hankkimaan sen M1-lähetteen tai sit menet ihan vapaaehtoiseen hoitoon, luulisin että ottavat jos ei ole potilaspaikoille tunkua.

Kyllä sä nyt sen verran jaksat vaikka masentunut oletkin.

mtta en rehellisesti sanottuna usko pystyväni käymään töissä 8 tuntia päivässä. Voikohan masennuksen takia tehdä lyhennettyä työaikaa, siis saisiko siihen jonkin "oikeuden" psykiatrin lausunnolla tms?

Ei tuo ole eläkkeelle pääsyn syy!

Katsopa sellaista vaihtoehtoa kuin kuntouttava työ!

Ymmärräthän, että en tässä viitsi ja jaksa alkaa tarkemmin selittämään, miksi en pysty tekemään normaalia työviikkoa. Olen korkeasti koulutettu, joten en mikään ihan tyhmäkään, ja mielelläni tekisin töitä. Työelämä vaan tuntuu kovin raadolliselta ja uuvuttavalta ajatukselta ja opintojen loppuunsaattaminenkin oli todella työn alla. t. ap

Kun tiedät vointisi, niin valitset työn sen perusteella. Jos ihmisten näkeminen on liikaa, niin joku siivousduuni esim? mopin pyörittämisessä on justiin sama millä fiiliksellä siellä varressakeikut, kunhan paat moppiin liikettä. Sehän on sitten aikuisen aivan naurettavaa ja noloa ruveta miettimään että huvittaakos nyt juuri tänä aamuna lähteä moppaamaan, monia ei huvita aamulal töihin meno, mutta sinne mennään että saadaan elanto, eikä jäädä toisten eläteiksi.



Siitä se löytyy sopiva rytmikin elämään kun käyt töissä, haet lapsen tarhasta, teet iltaruuan, luet lapsen kanssa kirjaa illalla ja touhuat tovin ennen lapsen iltapesuja ja rutiineita. Sulle tulee illalla sellanen olo kun istut toviksi telkun ääreen, että olet sen ansainnut. On myös aivan eri asia laskea palkkarahojen riittävyyttä kuin tukien riittävyyttä. Henkisesti noilla on iso ero.



Voi hyvinkin olal että työrutiini nostaa sut tolpilleen ja jaksat pian jo haaveilla jostain vaativammastakin hommasta.



Pointti on se, että asioita voi tehdä myös masentuneena, ei tarvitse vain sängyssä löhnöttää ja kotona piileksiä. Vaikea psykoottinen masennus on sitten eri juttu.

Työkokeilun ajaksi, lie juuri kuntoutustuen ideakin laatia kuntoutussuunnitelma, ja kenties työkokeiluja tms.

Mutta sinne arvioon tosiaan pääsee sitten kun on saikkuoikeus tulossa täyteen, silloin lienee pakko päästä psykiatrin pakeille. Itse olin arviossa useita kuukausia päiväsairaalassa.

ellei sitten esim ole sairaalahoitoja takana ja kaikkia mahdollisia hoitoja kokeiltu tuloksetta

Kun tiedät vointisi, niin valitset työn sen perusteella. Jos ihmisten näkeminen on liikaa, niin joku siivousduuni esim? mopin pyörittämisessä on justiin sama millä fiiliksellä siellä varressakeikut, kunhan paat moppiin liikettä. Sehän on sitten aikuisen aivan naurettavaa ja noloa ruveta miettimään että huvittaakos nyt juuri tänä aamuna lähteä moppaamaan, monia ei huvita aamulal töihin meno, mutta sinne mennään että saadaan elanto, eikä jäädä toisten eläteiksi.

Siitä se löytyy sopiva rytmikin elämään kun käyt töissä, haet lapsen tarhasta, teet iltaruuan, luet lapsen kanssa kirjaa illalla ja touhuat tovin ennen lapsen iltapesuja ja rutiineita. Sulle tulee illalla sellanen olo kun istut toviksi telkun ääreen, että olet sen ansainnut. On myös aivan eri asia laskea palkkarahojen riittävyyttä kuin tukien riittävyyttä. Henkisesti noilla on iso ero.

Voi hyvinkin olal että työrutiini nostaa sut tolpilleen ja jaksat pian jo haaveilla jostain vaativammastakin hommasta.

Pointti on se, että asioita voi tehdä myös masentuneena, ei tarvitse vain sängyssä löhnöttää ja kotona piileksiä. Vaikea psykoottinen masennus on sitten eri juttu.

sussahan on ainesta kelan lääkäriksi. Mulla ei muuten ole psykoottista masennusta, mutten kykene siivoamaan edes kotonani, tai hakemaan itselleni ruokaa, vaan olen esim. viikonkin syömättä.

Et sä kyllä ap:n oloa auta yhtään kasaamalla syyllisyyttä sellaisen ihmisen niskaan, joka ilmeisesti osaa ihan riittävästi syyllistää itseään jaksamattomuudestaan.

Joskus on vain annettava lupa itselleen levätä, että nyt mennään näin. Toivottavasti muutkin sen antaisivat, eivätkä olisi kilvan syyllistämässä.

Se on muuten kuulkaas niin, ettei ne lääkärit sitä kuntoutustukea tai eläkettä myönnä, jollei ole painavat perusteet. Pelkällä masennuksella veikkaan olevan aika tiukassa. Mulla kun nyt on muitakin häiriöitä, niin tippui 4 vuoden kuntoutustukipätkien jälkeen. Joten ap menee lääkäriin, ja annetaan lääkärin tutkia ja päättää, eiks näin.

Työelämä "vaan tuntuu kovin raadolliselta ja uuvuttavalta ajatukselta". No ootko ikinä edes ollut työelämässä???

Sun elämä menee täysin hukkaan kotona märistessäsi. Yhteiskunta on sut kouluttanut, on sun vuorosi antaa. Jos nyt joskus vähän ahdistaa ja väsyttää, niin tervetuloa normielämään.

Luuseri.

Nim. masennuksesta selvinnyt, ilman kotona makaamista

tässä luuseri olet, valitat "masennuksesta" joka ei ollut flunssaa kummempi, kun ei edes petiin kaatanut:D Toivottavasti selviät edelleen yhtä vähällä, jos uusii, ei niin helposti kaikki näe sun olevan luuseri.

...ja etsin itselleni hoitotahon, terapiaa ja lääkityksen. Lääkitystä syön varmaan lopun ikäni, joten se siitä.



Toi aloittaja ei ole masennusta nähnytkään.

sulla olla jotain fyysistäkin vikaa, jos koko ajan väsyttää?

kun jaksoit olla aktiivinen omaa hoitoa järjestäessäsi. Minä en jaksa, joten olen kaiketi oikeasti masentunut. Ja tällaisen keskustelun perusteellahan sitä voi ihan hirveän paljon päätellä toisen tilanteesta, eikö vain? Todella vastuutonta ja lapsellista syyttää ihmistä siitä että hänellä on masennus.



Ja terveysasemalla ei juuri neuvota, miten tästä eteenpäin. Soittele, miten lääkitys toimii, oli ohje viimeksi käydessäni. t. ap

ei töihin kannata uneksia menevänsä, koska sulla tulee oleen sen vaatimassa säännöllisyydessä ja vastuussa/tuottavuudessa liikaa taakkaa ja ahdistus vaan kasvaa - tarvit tietyt tekemiset kotona päivärytmiisi ja selväksi sen, että et voi ottaa nyt vastuuta niin paljoa kuin terveenä - mitä tarvit, on se, että sua tuetaan joka puolelta ja annat itsellesi luvan levätä ja olla ilman vastuita, joita sinun mieli ei jaksa ja kroppa ei tottele tekemään - sairaus on sairaus - voit alkaa siitä toipumaan kuukausien, vuosien päästä, kun alat oppia elämään sairauden kanssa - - nyt täytyy antaa itselleen lupa olla sairas ja elämä käsikirjottaa uudelleen - eläkeasiaan en voi ottaa kantaa, harmittavaa jos sitä ei vielä ole kertynyt kovinkaan ?... Se on iso elämänmuutos, kun sairastuu noin ja koitettava sopeutua ja löytää sen kautta taas elämä

Multa meni nyt ohi, miksi taalla neuvotaan hakemaan saikkua? Mita hyotya saikusta on jos ei ole tyopaikkaa? Eiko se ole kuitenkin niin etta jos on sairaslomalla ilman tyopaikkaa, ei kylla makseta tyottomyyspaivarahaakaan. Jos ap on hoitanut lapsia, saisi luultavasti tyomarkkinatukea mutta eikohan ne katkaise senkin jos on sairaslomalla ja sitten ap ei saa mitaan.Ja Kelan kuntoutustuki, saako sita ollenkaan jos ei ole tyopaikkaa? 

Yritäpä. Ovat sitä muutkin työssä ikävissä olosuhteissa ja fiiliksissä lääkkeillä.

En osaa keksiä ratkaisua, mutta itse ehkä tilanteessasi toimisin näin:

-niin kauan kuin olet lapsen kanssa kotona (lapsi alle 3v), PÄÄTTÄISIN, että tämä on nyt sellainen vaihe, että minun ei tarvitse miettiä tulevaisuutta, vastuita eikä mitään muuta kuin jokapäiväistä elämää

-yrittäisin tehdä kaikkea mistä nautin, vaikka vähän väkisin

-harrastaisin liikuntaa, edelleen vaikka vähän väkisin

-söisin terveellisesti

-yrittäisin mahdollisuuksien mukaan mennä joihinkin turvallisiin sosiaalisiin tilanteisiin, vaikka kahville hyvän ystävän kanssa tms.

Sitten katsoisin tilannetta uudelleen kun tuo 3v:n ikäraja lähestyy.

Vaikka kaksi vuotta "myöhässä", on pakko sanoa tulle joka nimim vierailija käyttää.  Et todellakaan taida ymmärtää, oikea masennus on sairaus, on monia jotka sanovat olevansa masentuneita, mutta eivät sairauden lailla sitä ole. Kun taas he, joilla on sairaus-masennus, heidän elämänsä on usein pienistä asioista kiinni, ja voimavarat kohdata tavallinen arki joudutaan rakentamaan hyvin pitkän ajanjakson kestäessä, ei siis pelkkä tahdonvoima riitä. 

Miksi masennus niin usein johtaa esim itsemurhaan, johtuu osin yhä siitä että, oman melkoisen heikkouden ja huonommuuden tuntojen, ahdistuksen lisäksi vielä, ymmärtämättömät ihmiset kasaavat syyllisyyttä ja halveksuntaa jne toiselle, joka on jo maassa vatsallaan olevainen, täten aiheuttaen lopullisen arvottomuuden tunteen. Ja koska omasta itsestään on mahdoton pois päästä, muuttua joksikin toiseksi, joutuu "tuomitsemaan" itsensä jopa kuolemaan, kelvatakseen jne.  Se joka kutsuu masentunutta luuseriksi, on enmmän kuin luuseri itse, täysin ajattelematon teko.  Sait minut vihaiseksi sanoillasi, että kehtaakin.

Siinä puhuu selvästi joku,jolla ei ole pitkäaikaista masennusta.Miksi sit edes luet näitä kirjoituksia.

Feikata psykoosia jne... vituttaa jo nuoret mitä ne ehdottaa.

Itellä ollu jo 15v masennus ja syön lääkeitä joka päivä mutta vaki työpaikka löytyy ja välillä tekis mieli vetästä naruun.

Työn takia masennus/tressi painaa nyt jonka vuoksi musta tullu hyvä alkoholistin alku, kiitti vitusti suomen paska maa.

Minulla aikanaan oli 4 lasta, nuorin n. 5 vuotta kun maennus iski. Se tuli vaivihkaa kavalasti, huomaamatta. Opiskelin tuolloin opistoastetta. Mieheni oli reissumies. Vanhempani alkoivat dementoituun siellä kotonaan. Jouduin repeämään moneen asiaan. Ja, hups peiton alla aloin viihtymään, kunnes tuli päivä, että silloin 5 vuotias tyttäreni yritti minua saada tekemään arjen juttuja..ruokaa ym. Ja touhusi lopulta keittiössä, kuin pikkuaikuinen konsanaan.

Tajusin, että nyt liikkeelle ja apua itselleni keinolla millä hyvänsä jostain. Otin puhelinluettelon ja psykiatrien numeroita ja soitin ensimmäiseen. Sanoin, että nyt on kiire ja voimat tässä puhelussa. Sain ajan samalle päivälle. Lääkitys tuli ja muutama käynti siellä.

Toipuminen kesti aikaa, mutta se on toinen tarina. Nyt 20 vuotta myöhemmin työni sai minut uupumaan tosi pahasti taas. Saikulla ja lääkityksellä olen, mutta kestää aikansa luultavasti.

Pointtini tässä jutussa on, että apua saa, kun hakee. Mutta tuo eläke asia..Kuten pomoni sanoi "halvenpi työntekijä on sellainen, joka ottaa pitkän saikun"

Itselläni on vakituinen työsuhde ollut 18 vuotiaasta asti, joten työterv.hoito aina . Masentuneen, ilman työsuhdetta on tämän päivän TK-hoidoissa verrattavissa lotto voittoon. Onneksi näitä paikkoja on missä voi purkaa ajatuksiaan tai kysyä tyhmiä/mieltä painavia.