Lue keskustelun säännöt.
Siis eikö kukaan tiedä, mistä koulusta Enkeli-Elisa oli ????
Kommentit (245)
ja tämä ketju vahvistaa sen, että Enkeli-Elisa on keksitty hahmo.
AINA on joku joka tietää koulun, nimen tms mutta tässä tapauksessa yhtäkkiä kukaan ei tiedä, ei millään palstalla
ELI ON KEKSITTY
Niin koska vauva-lehden keskustelupalstaahan nyt IHAN KAIKKI lukee, eli jos sitä ei täällä kukaan tiedä, niin ei voi olla totta. Pää pois p***eestä ja valot päälle! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
''Aikahyppy menneeseen
16.11.2010 - 10:11 / Kategoriat: Kirjoittaminen, Koulukiusaus, Posliinienkeli / Kirjoittaja: minttis
Törmäsin eilen nettiuutisia lukiessani Ilta-Sanomien uutiseen Vantaan kouluissa esiintyvästä väkivallasta. Jos olenkin ollut esikoisen eskari- ja kahden kouluvuoden aikana sitä mieltä, että nykypäivänä koulukiusaus on saanut yhä nuoremmilla yhä häijympiä muotoja, tämä uutinen järkytti.
Ikävä sanoa, mutta oikeastaan sen ei pitäisi. Oma kokemukseni Vantaan kouluista on noin 15-24 vuoden vuoden takaa ja kiusaus oli silloin jo hurjaa. Käsitykseni mukaan tällöin koulukiusaamisesta puhuminen oli uutta ja yritettiin löytää vastuullisia, kenen tehtävänä on turvata lapselle koulurauha, sekä keinoja koulurauhan toteuttamiseen.
Joku aika sitten kirjoitin blogissa koulukiusaamisesta ja KiVa-projektista, jonka tarkoituksena olisi ehkäistä koulukiusausta. Tällöin keskustelunaiheeksi nousi, että KiVa-projektin PITÄISI toimia. Pitäisi ja pitäisi, kyllä se koulurauha pitäisi mielestäni olla ihan jokaisella lapsella, mutta mitä tämä juttu kertoo? Joka neljäs kuudesluokkalainen kertoo joutuneensa ikätoverin pahoinpitelemäksi viimeisen vuoden aikana (tähän tietysti joku tulee saivartelemaan, että mikä nyt sitten lasketaan pahoinpitelyksi. Mielestäni jokaisella tulisi olla oikeus siihen fyysiseen koskemattomuuteen) ja viime vuonna alle 15 vuotiaiden tekemiä henkeen kohdistuneita rikoksia tehtiin yli 1000. Siis mikä oikeasti mättää? Ja kannattaa muistaa, että tämä luku lienee todellakin vain pieni osa oikeasta määrästä. Kaikkea ei ilmoiteta mihinkään.
Itse olin kiusattu koko peruskoulun. Kiusaus oli sekä henkistä, että fyysistä ja siihen osallistui suuri joukko samalla luokalla olevia lapsia, sekä muita koulun oppilaita. Ensimmäisen pahoinpitelyn (todellakin pahoinpitelyn, joukko samanikäisiä poikia kaatoi maahan, potki ja hakkasi) uhriksi jouduin kolmannella luokalla, eikä tilanne siitä miksikään muuttunut ennen kuin lukuisten tappouhkausten jälkeen vaihdoin koulua kahdeksannen luokan puolessa välissä.
Näitä asioita pohtiessani kaivoin naftaliinista Posliinienkelin. Oman koulukiusaustarinani, jonka kirjoitin 15-16 vuotiaana kiusauksesta johtuneen koulunvaihdon jälkeen. Kuvittelin, ettei mikään tuossa tarinassa voisi minua pahemmin hätkähdyttää, mutta oikeasti koin aikahypyn menneeseen. Siellä ne olivat kaikki. Harvat ystäväni, opettajat, kiusaajat, ensimmäinen poikaystävä ja äiti. Kävin läpi tunnevuoristoradan ja lopulta uskoin löytäneeni ratkaisun.
Minulta on kysytty monesti voisinko kirjoittaa Posliinienkelin uudelleen ja julkaista. Tähän asti olen pitänyt sitä mahdollisena. Vaan toisaalta olen jo pitkään suunnitellut aikuisille suunnattua kirjaa koulukiusauksesta - tarinaa, jonka tarkoitus olisi kuvata sitä miten kauas koulukiusauksen jäljet voivat kantaa - myös kiusaajalla. Mörkö 2:n on tarkoitus kuvata jossain määrin myös koulukiusausta - ja siihen liittyviä mörköjä. Joten eiköhän tässä ole koulukiusausta tarpeeksi tälle kirjoittajalle.
Vaan eilen syttyi lamppu. Posliinienkeli on pienen tytön kirjoitus. Se ei ole kirjoitusteknisesti mikään loistosuoritus ja siitä näkyy, että kirjoittaja on lapsi. Vaan ehkäpä juuri siksi se ansaitsisi tulla luetuksi sellaisenaan. Se ei ole aikuisen (ehkäpä joskus kiusatunkin) muisto siitä mitä oli olla lapsi. Se on nimenomaan sen lapsen tarina. Jos nyt en ala totaalisesti hävetä tapaa, jolla olen 15-vuotiaana kirjoittanut, tai jokin muu muuta mieltäni, tulen näillä näkymin julkaisemaan Posliinienkelin netissä sellaisenaan kun sen aikanaan kirjoitin. Pientä karsimista tulen suorittamaan äitini aikanaan esittämän pyynnön vuoksi, mutta muuten, olkoon Posliinienkeli oma säröinen itsensä''
Eli jo 2010 syksyllä hän suunnitteli julkaisevansa tämän koulukiusausaiheisen novellin ja nimenomaan kiusaajan kannalta... Sitten piti vain keksiä, kuinka tarinalle saisi median kiinnostuksen ja sitä kautta myyntiä??
''Aikahyppy menneeseen
16.11.2010 - 10:11 / Kategoriat: Kirjoittaminen, Koulukiusaus, Posliinienkeli / Kirjoittaja: minttis
Törmäsin eilen nettiuutisia lukiessani Ilta-Sanomien uutiseen Vantaan kouluissa esiintyvästä väkivallasta. Jos olenkin ollut esikoisen eskari- ja kahden kouluvuoden aikana sitä mieltä, että nykypäivänä koulukiusaus on saanut yhä nuoremmilla yhä häijympiä muotoja, tämä uutinen järkytti.
Ikävä sanoa, mutta oikeastaan sen ei pitäisi. Oma kokemukseni Vantaan kouluista on noin 15-24 vuoden vuoden takaa ja kiusaus oli silloin jo hurjaa. Käsitykseni mukaan tällöin koulukiusaamisesta puhuminen oli uutta ja yritettiin löytää vastuullisia, kenen tehtävänä on turvata lapselle koulurauha, sekä keinoja koulurauhan toteuttamiseen.
Joku aika sitten kirjoitin blogissa koulukiusaamisesta ja KiVa-projektista, jonka tarkoituksena olisi ehkäistä koulukiusausta. Tällöin keskustelunaiheeksi nousi, että KiVa-projektin PITÄISI toimia. Pitäisi ja pitäisi, kyllä se koulurauha pitäisi mielestäni olla ihan jokaisella lapsella, mutta mitä tämä juttu kertoo? Joka neljäs kuudesluokkalainen kertoo joutuneensa ikätoverin pahoinpitelemäksi viimeisen vuoden aikana (tähän tietysti joku tulee saivartelemaan, että mikä nyt sitten lasketaan pahoinpitelyksi. Mielestäni jokaisella tulisi olla oikeus siihen fyysiseen koskemattomuuteen) ja viime vuonna alle 15 vuotiaiden tekemiä henkeen kohdistuneita rikoksia tehtiin yli 1000. Siis mikä oikeasti mättää? Ja kannattaa muistaa, että tämä luku lienee todellakin vain pieni osa oikeasta määrästä. Kaikkea ei ilmoiteta mihinkään.
Itse olin kiusattu koko peruskoulun. Kiusaus oli sekä henkistä, että fyysistä ja siihen osallistui suuri joukko samalla luokalla olevia lapsia, sekä muita koulun oppilaita. Ensimmäisen pahoinpitelyn (todellakin pahoinpitelyn, joukko samanikäisiä poikia kaatoi maahan, potki ja hakkasi) uhriksi jouduin kolmannella luokalla, eikä tilanne siitä miksikään muuttunut ennen kuin lukuisten tappouhkausten jälkeen vaihdoin koulua kahdeksannen luokan puolessa välissä.
Näitä asioita pohtiessani kaivoin naftaliinista Posliinienkelin. Oman koulukiusaustarinani, jonka kirjoitin 15-16 vuotiaana kiusauksesta johtuneen koulunvaihdon jälkeen. Kuvittelin, ettei mikään tuossa tarinassa voisi minua pahemmin hätkähdyttää, mutta oikeasti koin aikahypyn menneeseen. Siellä ne olivat kaikki. Harvat ystäväni, opettajat, kiusaajat, ensimmäinen poikaystävä ja äiti. Kävin läpi tunnevuoristoradan ja lopulta uskoin löytäneeni ratkaisun.
Minulta on kysytty monesti voisinko kirjoittaa Posliinienkelin uudelleen ja julkaista. Tähän asti olen pitänyt sitä mahdollisena. Vaan toisaalta olen jo pitkään suunnitellut aikuisille suunnattua kirjaa koulukiusauksesta - tarinaa, jonka tarkoitus olisi kuvata sitä miten kauas koulukiusauksen jäljet voivat kantaa - myös kiusaajalla. Mörkö 2:n on tarkoitus kuvata jossain määrin myös koulukiusausta - ja siihen liittyviä mörköjä. Joten eiköhän tässä ole koulukiusausta tarpeeksi tälle kirjoittajalle.
Vaan eilen syttyi lamppu. Posliinienkeli on pienen tytön kirjoitus. Se ei ole kirjoitusteknisesti mikään loistosuoritus ja siitä näkyy, että kirjoittaja on lapsi. Vaan ehkäpä juuri siksi se ansaitsisi tulla luetuksi sellaisenaan. Se ei ole aikuisen (ehkäpä joskus kiusatunkin) muisto siitä mitä oli olla lapsi. Se on nimenomaan sen lapsen tarina. Jos nyt en ala totaalisesti hävetä tapaa, jolla olen 15-vuotiaana kirjoittanut, tai jokin muu muuta mieltäni, tulen näillä näkymin julkaisemaan Posliinienkelin netissä sellaisenaan kun sen aikanaan kirjoitin. Pientä karsimista tulen suorittamaan äitini aikanaan esittämän pyynnön vuoksi, mutta muuten, olkoon Posliinienkeli oma säröinen itsensä''
Eli jo 2010 syksyllä hän suunnitteli julkaisevansa tämän koulukiusausaiheisen novellin ja nimenomaan kiusaajan kannalta... Sitten piti vain keksiä, kuinka tarinalle saisi median kiinnostuksen ja sitä kautta myyntiä??
tämän tultua ilmi on Minttis joutunut nyt blogissaan kertomaan Posliinienkeliprojektista... pakotettu reagoimaan näihin keskusteluihin. Kuulemma aikovat paljastaa henkilöllisyydet median ja meidän nettikeskustelijoiden takia, no näinköhän. Edelleen pitää kiinni siitä, että E-Elisa on todellinen.
En usko todellisuuteen, edelleenkään. Miksei olisi vain voinut sitten tehdä sitä Posliinienkeli-projektia ja olla ihan rehellisesti omiin kokemuksiin pohjaavaa fiktiota? Ei varmaan olisi myynyt niin hyvin, mitä oon kuullut niin Jonakin Päivänä Kaduttaa .kirja ei ole kirjallisilta ansioiltaan niin erinomainen, joten myynti on perustunut tähän koskettavaan "tositarinaan". No ehkä se tässä vielä selviää onko totta vai ei.
Liikaa hämäryyttä jutussa ja liian omituinen yhteensattuma tuo että on jo vuosia sitten suunnitellut kirjaa jossa entinen kiusaaja pyytää anteeksi kiusatuilta, ja että omaa päiväkirjaa suunnitellut jukaisevansa. Tossa Enkeli-Elisassa kun on kielessä just sellasta "epäajankohtaisuutta" että paremmin sopisikin kirjailijan lapsuusaikaan kuin nykyaikaan.
Enkeli-Elisa ehkä kirjailijan omaa terapiaa? mutta miksi rahastaa sillä, eikö olis voinut vaikka ilmaiseksi netissä julkaista jos kerran halusi vain asialle huomiota.
Pelkkää spekulaatiotahan tää mut silti. Nii ja Enkeli-ELisa blogi nykyään salasanasuojattu... ehkä jottei kukaan teksteistä tietävä pystyisi vertailemaan maneereja vaikka näkeehän ne vaikkei teksteistä paljoa tietäisikään...
Joooh, jos vedättää niin se pitäisi tehdä niin hyvin ettei jää kiinni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus kuitenkin mietin, miksi moni kiusatuksi tullut ihminen sanoo tulleensa kiusatuksi päiväkodissa, ala-asteella, yläasteella, lukiossa, yliopistossakin on kiusattu ja sitten vielä kaiken päälle työelämässäkin. Hmmm.
Entäs jos ainakin joissain näissä tapauksissa tilanne on ollut se, että ihminen on KOKENUT tullensa kiusatuksi? Tilanteissa, joissa joku toinen ei olisi samaa kokenut. Että se kiusaaminen olisikin tapahtunut henkilön omassa päässä?
En vähättele, kunhan ihmettelen sitä, että viiden eri koulunvaihdon ja neljän eri paikkakunnan vaihdon ja kolmen ammatinvaihdon jälkeen aina vaan kiusataan ja kiusataan. Missä oikeasti vika?
Enkeli-Elisaa luin kauan sitten, ja noin 15 minuutin lukemisen jälkeen alkoi tuntua siltä, että yksi ihminen kirjoittaa kolmen eri ihmisen suulla. Ärsyynnyin. Muistan kovasti ihmetelleeni, kuinka tarina näytti uppoavan niin moniin. Eipä näköjään uppoa enää.
Ja kukaa muuten mahtaa tässä ketjussa käydä haukkumassa muita kirjoittajia? Hmmmm.
Tää Enkeli-Elisa on alusta asti ollut niin keksitynoloinen juttu kuin olla ja voi! Kyllä on tärkeästä aiheesta, tietenkin, mutta ihan selvää että yhden ihmisen päästä lähtöisin! Etenkin sen "isän" blogi oli ihan selvää Minttistä.
Mutta tuosta kiusaamisen jatkumisesta eri paikoissa ja eri kouluissa: luulen että ihmisillä on valitettavasti taipumusta sellaiseen ryhmädynamiikkaan, jossa joku "heikompi" lenkki otetaan välineeksi muiden egon pönkitykseen. Jotkut ovat luonteensa puolesta alttiimpia joutumaan tähän asemaan, esimerkiksi ujompia, herkempiä, epävarmempia, totisempia jne. Ja jos joutuvat kiusatuksi, niin nämä kokemukset yhä ruokkivat ujoutta ja epävarmuutta, ja koulua vaihdettaessa kierre jatkuu... kiusattu saattaa esim. muita herkemmin vetäytyä syrjään, koska pelkää, jolloin on taas helpompi kohde uuden koulun/oppilaitoksen kiusaajaluonteille. Se on surkeaa ja vaatii aktiivista kamppailua ja kiusaamisenvastaista kasvatusta.
Silti, fiktion saisi markkinoida fiktiona ja faktat faktoina. Mitäs jos minä keksisin jonkun kuvitteellisen perhesurmaperheen, jota väittäisin todelliseksi ja tekisin kunnon rahat kirjoittamalla "mummin" tms. kanssa lasten tarinan... pitäisittekö tätä ihan ok toimintana, koska kuitenkin nostaisin esille tärkeää ja ajankohtaista aihetta? Eikös se kuitenkin olisi huijausta ja vähän törkeääkin?
Minttis on tässä tietty kurjassa asemassa koska jos, kuten uskon, ei Enkeli-Elisaa oikeasti ole olemassa, on hän jokatapauksessa jo mennyt niin pitkälle, ettei kirjan julkaisun ja myynnin jälkeen voi enää peruakaan väitteitään... tai ainakin se on hyvin hankalaa ja saa varmaan monet kirjan ostajat tuntemaan olonsa vähän huijatuksi. Silti ymmärrän että Minttis on ehkä tarkoittanut ihan hyvää mutta ehkä hänen arviointikykynsä on vaan asiassa vähän pettänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minttis on tässä tietty kurjassa asemassa koska jos, kuten uskon, ei Enkeli-Elisaa oikeasti ole olemassa, on hän jokatapauksessa jo mennyt niin pitkälle, ettei kirjan julkaisun ja myynnin jälkeen voi enää peruakaan väitteitään... tai ainakin se on hyvin hankalaa ja saa varmaan monet kirjan ostajat tuntemaan olonsa vähän huijatuksi. Silti ymmärrän että Minttis on ehkä tarkoittanut ihan hyvää mutta ehkä hänen arviointikykynsä on vaan asiassa vähän pettänyt.
Minttis on halunnut purkaa omia traumojaan, eikä ole suoranaisesti tarkoittanut valehdella, mutta jossain vaiheessa iski vauhtisokeus...
Niin kiusaaminen on totta.
Totta on myös, että annettujen tietojen mukaan Elisan vanhemmat eivät halua koulun paljastuvan. Jos tulisivat julkisuuteen, kuinka epäselväksi jäisi, missä koulussa ja millä luokalla heidän itsemurhan tehnyt lapsensa on ollut?
Mistä tietää, onko ikä, sukupuoli ja kuolinaika annettu oikein? Entä jos vuosi ennen kirjoittamista kuollut Elisa onkin kaksi vuotta aiemmin 15-vuotiaana kuollut Paavo? Henkilöllisyyshän yritetään salata, joten ei ole oletettavaa että kaikki tiedot ovat täysin oikein.
MIKSI kiusaajien nimet pitäisi julkaista? Itse kiusattuna olen katkera kiusaajilleni, MUTTA tiedostan, että ne 14-vuotiaat luokkalaiset ovat itsekin olleet lapsia. Aika eri asia tuomita teiniä julkisesti, kuin tuoda aikuinen julkisuuteen teoistaan.
Jos vedetään tarinaan anonyymiys muuttelua vaikkapa täten, kyseessä on parin vuoden haitarilla kuollut yläkouluikäinen nuori, on jo aika vaikeaa lähteä osoittamaan uhria. Julkisesti ei ole välttämättä edes tiedossa kuolin syytä. Vieraammat voivat luulla vaikka onnettomuudeksi. Ja vaikka itsemurha tiedettäisiin, ei siltikään liene ainoa laatuaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli juuri Elisa totta tai ei Niin kiusaaminen on totta.
Kiusaaminen on totta ja ikävää. Mutta tässä ketjussa keskustellaan siitä, onko juuri Elisa totta. Kai siitäkin aiheesta saa keskustella? Jos ei saa, niin miksi ei saa?
Erikoiseksi Enkeli-Elisan tekee juuri tämä aktiivisesti haettu mediajulkisuus, fb-ryhmä, "isän" blogi jne... siis todella harkiten rakennettu tarina (ja silti olen yhä sitä mieltä että "isän" blogi on Minttiksen kirjoittama!). Jos todenperäisyydellä ei ole "niin väliä", niin miksi on nähty niin suuri vaiva sen todenperäisyyden todistamiseksi? Eihän tästä mikään juttu olisi tullut, jos Minttis ei itse olisi rakentanut tätä kaikkea Elisan ympärille.
Ongelma vain on siinä että tätä rakennelmaa ei moni pidä uskottavana. Itse lähdin Enkeli-Elisaan tutustumaan empaattisena ja sydän syrjällään liikuttavan "tositarinan" vuoksi, en siis alun alkaen lähtenyt tulkitsemaan kuin piru raamattua, mutta jutun epäuskottavuus tuli ainakin omia kasvoja vasten ihan etsimättäkin.
Olen 100% varma, että kirjailija on kyllä ollut ihan tietoinen siitä, että kaikki nämä oheisrakennelmat "vanhempien" blogaamista, päiväkirjasivuja ym myöten ovat tuoneet jutulle tosi tosi tosi paljon lisää huomiota ja samalla kirjalle myyntiä ja kirjailijalle ennenkokematonta julkisuutta.
Mutta julkisuuteen kuuluu tämäkin, ja se että aihe ihmisiä kiinnostaa ja tunteita herättää, aikaansaa myös tämänkaltaiset viestiketjut ja keskustelut. Olisi naiivia olettaa muuta.
Oli juuri Elisa totta tai ei Niin kiusaaminen on totta.
Kiusaaminen on totta ja ikävää. Mutta tässä ketjussa keskustellaan siitä, onko juuri Elisa totta. Kai siitäkin aiheesta saa keskustella? Jos ei saa, niin miksi ei saa?
Erikoiseksi Enkeli-Elisan tekee juuri tämä aktiivisesti haettu mediajulkisuus, fb-ryhmä, "isän" blogi jne... siis todella harkiten rakennettu tarina (ja silti olen yhä sitä mieltä että "isän" blogi on Minttiksen kirjoittama!). Jos todenperäisyydellä ei ole "niin väliä", niin miksi on nähty niin suuri vaiva sen todenperäisyyden todistamiseksi? Eihän tästä mikään juttu olisi tullut, jos Minttis ei itse olisi rakentanut tätä kaikkea Elisan ympärille.
Ongelma vain on siinä että tätä rakennelmaa ei moni pidä uskottavana. Itse lähdin Enkeli-Elisaan tutustumaan empaattisena ja sydän syrjällään liikuttavan "tositarinan" vuoksi, en siis alun alkaen lähtenyt tulkitsemaan kuin piru raamattua, mutta jutun epäuskottavuus tuli ainakin omia kasvoja vasten ihan etsimättäkin.
Olen 100% varma, että kirjailija on kyllä ollut ihan tietoinen siitä, että kaikki nämä oheisrakennelmat "vanhempien" blogaamista, päiväkirjasivuja ym myöten ovat tuoneet jutulle tosi tosi tosi paljon lisää huomiota ja samalla kirjalle myyntiä ja kirjailijalle ennenkokematonta julkisuutta.
Mutta julkisuuteen kuuluu tämäkin, ja se että aihe ihmisiä kiinnostaa ja tunteita herättää, aikaansaa myös tämänkaltaiset viestiketjut ja keskustelut. Olisi naiivia olettaa muuta.
Hainkin juuri pointteja asiasta, jotka ovat totta Enkeli- Elisa jutusta. Minusta kaikki muu voi aivan hyvin olla totta, ainoa mitä pitäisi epäillä on kirjoitustyylit. Tarina itsessään sen salailu on täysin uskottava.
Kirjoitustyylejäkin voi kyllä selittää, että nämä kolme aikuista kirjoittajaa (oletetaan nyt että todellisia) ovat varmasti puhuneet valtavasti Elisasta, päiväkirjasta ja se teemoista. Siksi kirjoitukseen on voinut tulla Elisan kirjoituksen sävyjä tai vanhemmat ovat voineet ottaa sävyjä kokeneemmalta kirjoittalta. Yhtenevät sanat ja sanonnat ovat myös voineet jäädä päiväkirjasta, esim kun joku mainitsi käytettävän sanaa lataaminen nukkumisesta. Jos sitä oli käytetty päiväkirjassa?
En muuten ota asiaa kantaa, mutta minusta perusteet kirjan keksitylle tarinalle ovat yhtä epämääräisiä kuin todisteet sen aitoudestakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elisan isän ikä? Mintun luokkakaveri, joten olisi saanut Elisan joskus 15-vuotiaana (ei kylläkään ihan mahdotonta, mutta aika epätavallista).
Se, ettei saatu "oikeaa" kustantajaa kirjalle, vaikka oli kuulemma ollut kiinnostusta?
Se, että Minttis on jo aiemmin harkinnut lähes vastaavan fiktiivisen tarinan/ omiin kokemuksiin pohjaava tarinan kirjoittamista ("posliinienkeli" tms), ja sitten tuleekin sattumalta tämä yhteydenotto "Elisan isältä" ja kappas, pääseekin kirjoittamaan ihan oikean elämän tarinaa eikä tarvitsekaan tehdä fiktiivistä?
Mintun omat, yhteneväiset lapsuudenkokemukset verrattuna "Elisan" kokemuksiin?
Se ettei kukaan tunnu tietävän tätä Elisaa?
Se, että on tiputellut harkiten epämääräisiä "todisteita" Elisasta vasta painostuksen alla?
Kirjoitustyylien samankaltaisuus (samat tyylikeinot, sanat, sanonnat, tavat aloittaa ja lopettaa lauseet jne) ovat vain osa tätä kaikkea, vaikkakin ehkä se osa, joka on saanut laajemmat spekulaatiot liikkeelle.
Joko kaikki on sattumaa + Elisan vanhemmat ovat vain mystisesti imeneet tekstiinsä kaikki Minttiksen maneerit + Elisan isä on tullut isäksi 15-vuotiaana,
TAI Elisa ei ole todellinen.
Kumpikin vaihtoehto on mahdollinen, mutta itse valitettavasti olen taipuvainen uskomaan, että Enkeli-Elisa ei ole todellinen.
Ja älkää nyt tulko nimittelemään koulukiusaajaksi tämän mielipiteeni takia, sellainen en ole ollut vaan enemmänkin aina vähän epasuosittu ja kiusattukin yläasteella, joten siihen ei ole nyt vetoamista.
mutta huiputukselta on haiskahtanut jo pitkään. Jos kirjailijan harhautus paljastuu, menee huomio taas ihan väärään osoitteeseen. Unohtuu kiusaamisen vastustaminen. Tulee melkein jo mieleen että kirjailija on vaan halunnut antaa kiusaajilleen vastaiskun, kiusata takaisin. Kaikki kiussaaminen on ihan p***eestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kylläpä se minttu on moninainen persooja, kun jokainen vierailija täällä on minttu.
seuraavaksi tietty kerrotte, että se iski elisan isän ja siitä tää riita.
enpä ookaan aikoinih nauranut näin hyvin.
Etsikääpä Minttis fesestä, siellä on juuri kommentoinut samala tavalla kuin toi edellinen joka puhui toosan kuvien laittamiesta. Samat argumentit, eiköhän siellä minttis itse ole äänessä
"No miten laadukasta keskustelua voi odottaa ihmisiltä, jotka laittaa nettiin ties mitä kuvia..."
Täällä tuli yllättävän hiljaista sen jälkeen kun julisti FBssä, ettei aio lukea näitä kirjoituksia enää...
Kuulin, että Minttu olisi riitaantunut projektin aikana Elisan vanhempien kanssa. Eli niitä ei taida ihan kamalasti Mintun jaksaminen enää kiinnostaa. Elisan vanhemmat nykyisin kuulemma eronneet.
:D :D :D
Mä olen vain vähän vilkaissut blogia, mutta missään ei kukaan kirjoita vanhempien reaktiosta, kun löytävät/saavat tietää Elisan kuolemasta.
Varmaan muutenkin todella vaikeeta kirjottaa oman lapsen kuolemasta, saatika muistella sitä! miettikääpä ihmiset omalle kontolle tommonen, kun oma lapsi kärsii ihan vieressä ja olis voinu auttaa, jos vaan olis ite tajunnu et kaikki ei oo nyt hyvin!
mutta oli pakko lopettaa kesken kun oli niin ihmeellistä Mintiksen kehumista alusta asti. Kirjailija siis itse itseään on kehunut Elisan isän "sanomana" koko kirjan ajan. Pikkasen sekopäistä!
Minustakin tuntuu, että tuolla naisella ei ole kaikki muumit laakosssa. Ja miten kukaan ei voi tuntea häntä?
...eli erosin fb ryhmästä... Nyt se on alkanut rahastaakin tällä... Yhdistyksen jäsenmaksua ja ylihintaisia t-paitoja. Koko tarina on keksitty jotta sais julkisuutta kirjahankkeelleen...niin mnoi seikka puhuu sen puolesta.
Luulen että Elisan hahmo on keksitty, mutta ainakin osalla tapahtumista on tosipohja kirjailja Vettenterän omassa lapsuudessa. Olen itsekin lukenut Elisan vanhempien blogia ja Minttiksen blogia sekä Minttiksen muokkaamia Elisan päiväkirjamerkintöjä, ja ovathan kaikki kolme ihan selkeästi samasta kynästä lähtöisin, sen verran vahvat maneerit kirjoittajalla.
Netissä surffaillessa törmäsinkin tähän pari vuotta vanhaan artikkeliin. Siinä Minttis kertoo kouluaikoina omien kiusaajiensa seuranneen rappukäytäväänkin tappouhkauksia huudellen. Eikös Elisan päiväkirjoissa ollut sama tapahtuma? http://www.iltalehti.fi/perhe/2010053011583228_pr.shtml
Täyttä spekulaatiotahan tämä on, mutta en ihmettelisi, jos Enkeli-Elisa olisi Minttiksen omista, kamalista kiusaamiskokemuksista syntynyt hahmo. En sitten tiedä, olisiko se niin paha juttu. Todelliset kokemukset ja tärkeä, vakava aihe joka tapauksessa, totta liian monelle lapselle joka päivä.
En tosin nähnyt Akuutti-ohjelmaa, jossa Enkeli-Elisan isä kuulemma esiintyi... sitä ei kyllä voi oikein selittää muulla kuin sillä, että Enkeli-Elisa olisi sittenkin todellinen ihminen. Kuitenkin olen varma, että nuo "vanhempien" blogit ovat Minttiksen kirjoittamia (tai ainakin muokkaamia).
Kirja Jonakin päivänä kaduttaa kyllä kiinnostaa minua. Jos joku sen hankkii ja lukee, olisi kiva kuulla mielipiteitä! En muuten tarkoita tällä kirjoituksella parjata Minttistä mitenkään. Minusta hän vaikuttaa sympaattiselta ihmiseltä ja on vahva, kun on selvinnyt omalle polulleen rankasta taustasta huolimatta.