Marjo Niittyviita: lapsemme ei kiukuttele koskaan!

kiukutellut! Normaali lapsi kiukuttelee ainakin joskus, ja saa kiukutella. Lapsen pitää saada tuoda esille omat pettymyksen, vihan ja kiukun tunteet mutta rakentavasti, ei tuhoavasti. Sitähän lapsuudessa opetellaan; säätelemään omaa käyttäytymistä ja käsittelemään niitä ikäviä tunteita ja tilanteita, joita elämä tuo tullessaan. Kuulostaa siltä, että Niittyviita joko tiedostamattaan tai tietoisesti on "kieltänyt" lapsiaan osoittamasta ikäviä tunteita, joten lapset eivät uskalla/suorituskeskeisyyttään pysty näyttämään vanhemmille kiukkuuaan ja/tai vihastumisentunteita. Koti pitäisi olla paikka, jossa jokainen saa olla oma itsensä huonoine ja hyvine puolineen, hyvine ja huonoine päivineen. Rakkaus ei saa loppua vaikeuksiin. Tunteiden tukahduttaminen, kaiken suorittaminen, ja täydellisyyden vaatiminen ei luo tervettä perhettä, tai tasa-painoisia lapsia.

No jos on äiti superihminen niin aikamoisia superihmisiä ovat lapsetkin. Sen lisäksi etteivät tytöt koskaan kiukuttele, lehtijutun mukaan oppivat molemmat lukemaan ja laskemaan 3-vuotiaina ja isompi on hypännyt yhden luokan yli ja keskiarvo silti 10. Ja harkkojen välissä äiti puhuu lapsille englantia. Tulee aika käytettyä tehokkaasti :) Aikamoisia yli-ihmisiä jos on äidin kertoma on täysin totta...Täytyy kyllä sanoa, että lehtijutun luettuani tulin entistä onnellisemmaksi omasta epätäydellisestä ja tehottomasta perheestäni jossa voidaan maata viikonloppuna puolille päiville yökkärit päällä...

No jos on äiti superihminen niin aikamoisia superihmisiä ovat lapsetkin. Sen lisäksi etteivät tytöt koskaan kiukuttele, lehtijutun mukaan oppivat molemmat lukemaan ja laskemaan 3-vuotiaina ja isompi on hypännyt yhden luokan yli ja keskiarvo silti 10.

voi olla hirveä pettymys jos se poika oppiikin lukemaan vasta koulussa eikä tykkää hiihtämisestä ja muutenkin haluaisi vaan olla ja tehdä vaikka palapelejä.

voi olla hirveä pettymys jos se poika oppiikin lukemaan vasta koulussa eikä tykkää hiihtämisestä ja muutenkin haluaisi vaan olla ja tehdä vaikka palapelejä.

että näin kävisi, koska nämä mahdollisuudet eivät ole sallittujen listalla.

Luin tuossa uusinta meidän perhe-lehteä ja siinä tuo Marjo Niittyviita sanoo, että heidän lapset ei kiukuttele koskaan, ja se johtuu siitä, että ne on onnellisia. Ja että hän tulee surulliseksi kun näkee kaupassa kiukuttelevia lapsia, sillä hänestä onnellinen lapsi joka saa vanhempien aikaa ei kiukuttele.

että superäidillä on superlapset. Ei se voi kait olla lapselle pahasta että äiti arvostaa heitä ihan täysillä, pitää heitä taitavina (mitä oikeasti ovatkin!!) ja ihanina (eivät koskaan edes kiukuttele). Monesti kun muistaa lapsia kehua niin sekin vähentää kiukkua.

Kadehtikaa te av-mammat.

en kadehdi. yerve lapsi kiukuttelee ja kokeilee, joku enemmän, joku vähemmän. Jos ihan OIKEASTI ei koskaan näyttäisi negatiivisia tunteita niin kipinkapin psykologin juttusille. Siitä olisin huolestunut. Terveessä kiintymyssuhteessa lapsi uskaltaa näyttää ihan kaikki tunteensa, persoonasta ja temperamentista riippuu hienosäätö.....

mikä ei tarkoita sitä, että tunteita ei olisi osoitettu. Lapsillani ei ole ollut aihetta kiukkuun, joten heillä ei ole ollut tarvetta kiukutella. Surua on ilmaistu itkemällä, iloa naurulla jne., mutta en ymmärrä niitä, jotka mieltävät kiukuttelun tunteeksi. Minusta se on tekemistä.

Kun lapsi on onnellinen ja hänellä on hyvä olla, ei ole syytä kiukkuun. Sama pätee meihin aikuisiin, harva tyytyväinen ihminen kiukuttelee.

lukenut Keltikangas-Järvisesi niin tietäisit, että ihmisiä on karkeasti kolmea tempperamenttia- helppo, vaikea ja hitaasti lämpenevä. Jos sattuu saamaa helpot tempperamentit ja on itse suht´ taitava kasvattaja voi selvitä melko vähillä kiukuilla- tätä sanotaan goodness of fit, kun vanhemman ja lapsen tempperamentit natsaa.

mikä ei tarkoita sitä, että tunteita ei olisi osoitettu. Lapsillani ei ole ollut aihetta kiukkuun, joten heillä ei ole ollut tarvetta kiukutella. Surua on ilmaistu itkemällä, iloa naurulla jne., mutta en ymmärrä niitä, jotka mieltävät kiukuttelun tunteeksi. Minusta se on tekemistä.

Kun lapsi on onnellinen ja hänellä on hyvä olla, ei ole syytä kiukkuun. Sama pätee meihin aikuisiin, harva tyytyväinen ihminen kiukuttelee.

mikä ei tarkoita sitä, että tunteita ei olisi osoitettu. Lapsillani ei ole ollut aihetta kiukkuun, joten heillä ei ole ollut tarvetta kiukutella. Surua on ilmaistu itkemällä, iloa naurulla jne., mutta en ymmärrä niitä, jotka mieltävät kiukuttelun tunteeksi. Minusta se on tekemistä.

Kun lapsi on onnellinen ja hänellä on hyvä olla, ei ole syytä kiukkuun. Sama pätee meihin aikuisiin, harva tyytyväinen ihminen kiukuttelee.

Kärsin persoonallisuushäiriöstä ja elin koko lapsuuteni, nuoruuteni ja suuren osan aikuisuuttani siinä luulossa, että olen niin kiltti ihminen että minusta puuttuvat kiukkuja ja viha. Paraneminen alkoi siitä, kun ne rupesivat löytymään. Ja tämä ei tarkoita suinkaan sitä, että käytökseni muita ihmisiä kohtaan olisi muuttunut yhtään kiukkuisemmaksi. Koska olen aikuinen ja pystyn hillitsemään itseni toisella lailla kuin lapsi. Mutta monilta murhieilta ja tuskilta olisi vältetty, jos lapsena olisin oppinut tuntemaan koko psyykeni enkä vain vanhemmille kelpaavaa osaa siitä.

en ihan heti lähtisi kaupittelemaan lastani. menisi kunnon töihin.tuon näkönen ämmä kelpaisi hätäseen jonkun lähikaupan kassalle. hyvällä tuurilla...antaisi lasten elää normaalia lapsen arkea, eikä elättäisi nitseään lapsilla.

mikä ei tarkoita sitä, että tunteita ei olisi osoitettu. Lapsillani ei ole ollut aihetta kiukkuun, joten heillä ei ole ollut tarvetta kiukutella. Surua on ilmaistu itkemällä, iloa naurulla jne., mutta en ymmärrä niitä, jotka mieltävät kiukuttelun tunteeksi. Minusta se on tekemistä. Kun lapsi on onnellinen ja hänellä on hyvä olla, ei ole syytä kiukkuun. Sama pätee meihin aikuisiin, harva tyytyväinen ihminen kiukuttelee.

aina tunteita; pelkoa, vihaa, pettymystä tms. Itse asiassa aggressiokasvatus on tärkeimpiä kasvatuskysymyksiä. Ehkä olet sitten kasvattanut heti sen taaperon niin hyvin ettei muuta ole tarvittu? Ja on voimassa vielä teininäkin? Mun äidillä on ollut myös tosi kiltit lapset, vieläkin sitä toistelee; hän oli niin pelottava ja arvaamaton, ettei me uskallettu näyttää mitään muita kuin sellaisia tunteita joista tiesimme äitimme pysyvän rauhallisena. Lapselle on todella tärkeää oppia tunnistamaan tunteitaan ja pärjäämään myös pelon, vihan, ärtymyksen, pettymyksen, mustasukkaisuuden yms tunteiden kanssa. On todella outoa jos mitään näistä ei koskaan tunne. Oletko antanut lapsille kaiken mitä he haluavat? Vai kenties nujertanut heidän tahtonsa niin etteivät he ole tahtoneet mitään? Ei ole mahdollista ettei lapsi kiukuttele mistään. Joko hän ei uskalla ilmaista tahtoaan tai sitten olet pilannut hänen mahdollisuutensa tahtoa antamalla hännelle kaiken. Kummassakin tapauksessa hänen kehityksensä on häiriintynyt ja vaikeuksia tulee ja paljon kun pitäisi pärjätä elämässä omillaan. Aikusiten tulisikin osata hallita kiukkunsa- vaikka hyvä on myös osata ilmaista vihaa- niin ei tarvitse kiukutella, mutta lapsen kuuluu opetella tuota taitoa eikä sitä voi opetella jos ei kiukuttele.

Missä kasvaa lapsia, jotka ilmaisevat ihan kaikki tunteensa kiukuttelemassa? Minä vastaan: av mammojen kotona!

Mistä ihmeestä on keksitty, että lapsen täytyy kiukutella ilmaistakseen tunteitaan? Ainakin minun lapseni osaavat ilmaista tunteiden koko kirjon ihan ilman kiukkua ja minusta se on hienoa. Jos lapsi on kasvatettu ilmaisemaan tunteitaan kovin rajallisesti ja yksipuolisesti, seuraa siitä väistämättä ongelmia aikuisena. Jos jokaista pettymystä seuraa kiukku, on jossain menty vikaan.

Kyllä lapsi oppii ilmaisemaan tunteensa muutenkin kuin kiukun kautta. Siis normaali lapsi normaalissa perheeseä.

kiukuttelu on normaalia t. ammattikasvattaja

Vierailija - 09.03.12 11:14 (ID 14446021)

mutta minkä sille voi, av-mammojen lapset on kasvatettu kiukkuamalla niille, miten lapsiparat voisivat tunnistaa mitään muuta tapaa ilmaista tunteitaan.

Ainakin minun lapseni osaavat ilmaista tunteiden koko kirjon ihan ilman kiukkua ja minusta se on hienoa. .

Ei ole mahdollista että pieni lapsi osaa ilmaista "tunteiden koko kirjon". Joko tulkitset lapsiasi päin mäntyä tai sitten provoat.

Meilläkin jutellaan paljon tunteista ja nimetään niitä ja lapset osaavat kertoa fiiliksistään. Silti kiukkuavat ja ovat temperamenttisia.

En ole täydellinen eivätkä lapsenikaan ole eikä meidän tarvitsekaan olla ja minusta se on HIENOA.

t epätäydellinen äiti

Onpa mustavalkoista eli ts. tyhmää porukkaa liikenteessä. Ei toki ole niin, että lapsi joko ei kiukuttele tai vaihtoehtoisesti "ilmaisee kaikkin tunteensa kiukulla". Väliin mahtuu aikamoinen kirjo. Ja toki kaikkia tunteita ei ilmaista kiukulla, kiukku liittyy tietynlaisiin tunteisiin. Itselläni ei ainakaan ole tapana ilmaista ilon tunteita kiukulla... ÄO:lleen ei mitään voi, mutta tietoa on saatavilla ihan suomen kielelläkin ja tyhmäkin voi sivistää itseään, kun oikein yrittää.

Osuiko ja upposi?

kun lapsen ja vanhemman temperamentit sopivat yhteen, esim. kaksi hitaasti lämpenevää on helpompi yhdistelmä kuin hitaasti lämpenevä ja äkkipikainen.

Toki kasvattajan taitavuus auttaa aina, mutta lähtökohtaisesti yksikään temperamenttityyppi ei ole hyvä tai huono, vain erilainen kuin joku muu.

Itselläni on yksi tyyni ja tasainen joka ei pahemmin kiukuttele ja yksi herkkä ja nopeasti tulistuva. Molemmat on onnellisia, mutta jälkimmäinen kyllä hermostuu tuhat kertaa useammin kuin ensimmäinen.

lukenut Keltikangas-Järvisesi niin tietäisit, että ihmisiä on karkeasti kolmea tempperamenttia- helppo, vaikea ja hitaasti lämpenevä. Jos sattuu saamaa helpot tempperamentit ja on itse suht´ taitava kasvattaja voi selvitä melko vähillä kiukuilla- tätä sanotaan goodness of fit, kun vanhemman ja lapsen tempperamentit natsaa.

mikä ei tarkoita sitä, että tunteita ei olisi osoitettu. Lapsillani ei ole ollut aihetta kiukkuun, joten heillä ei ole ollut tarvetta kiukutella. Surua on ilmaistu itkemällä, iloa naurulla jne., mutta en ymmärrä niitä, jotka mieltävät kiukuttelun tunteeksi. Minusta se on tekemistä.

Kun lapsi on onnellinen ja hänellä on hyvä olla, ei ole syytä kiukkuun. Sama pätee meihin aikuisiin, harva tyytyväinen ihminen kiukuttelee.

umpisuomalaiselta äidiltään...huvittavaa...



eiköhän tässäkin tapauksessa ole tehty onnistunut markkinointitempaus uuden ohjelman puffaamiseksi!

ja psyykeestä?



Ymmärrän, että teidän perheessänne lapsi näyttää pettymystä surulla. Hän ymmärtää, että kun äiti heitti rikkinäisen lempilelun pois, ei siitä voi syyttää äitiä tai kun hän ohimennen satuttaa varpaansa tuoliin, ei kannata kiukuta tuolille vaan itkeä vain kipuaan pois. Ymmärrätkö sinä, että lapsesi kyky tuntea kiukkua ja vihaa, on pakotettu pois ja hän ei kykene ilmaisemaan sitä kuin toisella tunteella? Näin se kiukku ja viha hänen sisällään jää käsittelemättä ja ilmaisematta. Luultavasti hän luulee niitä tunteita pahoiksi ja tukahduttaa ne. Mitä tapahtuu tukahdutetuille tunteille?



Etkö ymmärrä, että se harmi, mitä itse tunnet, kun me täällä av:llä emme ymmärrä sinua, on ihan tervettä ja normaalia ja että sen voi jopa aikuisenakin ilmaista. Voit todeta ärtyneesti miehellesi, että täällä on kasa idiootteja. Ehkä harmittaa niin kovasti, että vähän kovakouraisesti ryttäiset aamulehdet pöydälle ja toteat kipakasti miehellesi, että ei ikinä pitäisi mennä av:lle ennen tuhtia aamiaista?



Pienen lapsen kuuluu ilmaista kiukkua räiskyvämmin temperamenttinsa mukaan. Se, että hän riiputtaa alahuultaan ja itkee, kertoo siitä, että se on ainoa sallittu tapa perheessänne ilmaista tunteiden kirjoja. On hyvä opettaa lapselle, miten sitä harmia voi purkaa, mutta ei sitä saa mitätöidä ja väittää, että sellaista ei ole, kun lapset ovat riittävän onnellisia. Todellista kukkua! Isommat lapset osaavat kiukkua hallita ja osoittavat sen maltillisemmin, mutta kyllä pienen lapsen pitää voida ilmaista kiukkunsa tai kasvatuksessa on järkyttävästi jotain pielessä.

mistä näitä erityisen ärsyttäviä tyrkkyjä riittää, ja se että tehdään tv ohjel

ma, yök tämä ryppyinen supermarjo on 175 % ärsyttävämpi kuin kiinteistö kaunis, kaisa sentään pysyy kuitenkin asialinjalla monessa asiassa mutta tämän ihmisen tarkoitus on tuoda jälkikasvuaan esille minkä ehtii, olis edes söpöjö ne mukulat, mutta ei. Ei tarvitse onneksi seurata supermarjos, voi herra isä mikä emäntä, yök yök

lapsi kiukuttelee aika harvoin. Mitä enemmän suon huomiota ja ollaan sylikkäin ja halitaan ja hassutellaan, sitä vähemmän lapsi kiukuttelee esim. juuri karkkihyllyllä tai jos en anna kiireen takia pukea itse jne.



Nyt on mennyt pitkään hyvin.