Parisuhde, jossa koskaan ei ole ristiriitoja eikä konflikteja,

ole yhtään sen onnellisempi vaan päinvastoin.



Aikuiset, tervepäiset ihmiset kykenevät puhumalla selvittämään asiat. Ei tarvita mitään konflikteja.



Ammattiauttajien puheilla harvoin käy niitä, joilla asiat ovat hyvin, joten ehkä juuri siksi heillä on vääristynyt maailmankuva.

Vain vahvassa lääkityksessä, huumeissa tai kännissä oleva ihminen voi olla vailla tunteita.



Ihmiset ovat todellisia ja heillä on todelliset tunteet joita puretaan. Ei se sen kummempaa ole.

Meillä ei ole konflikteja koska ei ole mitään aihetta. Ollaan yleensä aina samaa mieltä kaikesta, ja jos ei olla, jutellaan siitä ja keksitään joku ratkaisu. Ei olla pettyneitä eikä ole paha mieli.



Minkä sille voi. Pitäisikö tässä alkaa väkisin jotain riitaa kehittelemään ja keksimään asioita mistä voitais kinata? Miten? Päätetään että tänään riidellään kello 17 vaikka telkkarikanavista. Noin meidän pitäisi tehdä koska sitä riitaa ei nyt kertakaikkiaan muuten tule.

Vuosikymmen yhteiseloa takana, ja tänä aikana on riitoja ollut tasan yksi.



Eri mieltä sen sijaan ollaan varmasti päivittäin, mutta meillä asioista voidaan keskustella, argumentoida ja neuvotella ilman, että tarvitsee riidellä. Emme pura muualta tulevaa vitutusta kumppaniin. Ja jos joskus toinen ärsyttää ja tekee mieli sanoa jotain negatiivista, niin ajattelen asiaa ensin pari kertaa ja tajuan, ettei niillä olohuoneen sohvan edessä ajelehtivilla sukilla nyt ole tässä maailmankaikkeudessa niin isoa merkitystä. :D



Valtaosa pariskuntien riidoista käydään aivan järjettömistä aiheista.

on parisuhde, jossa jompikumpi tai molemmat osapuolet eivät voi ilmaista tunteitaan.

Näin sanoi joku ammatti-ihminen joskus, ja minä uskon siihen. Ei riitojen tarvitse olla huutoa ja väkivaltaa, mutta todellisessa ihmisessä on myös niitä pettymyksen ja pahan mielen tunteita, jotka ovat olemassa, ilmaisi ne tai ei.

Itse olen 15 vuotta läheltä seurannut tällaista riidatonta parisuhdetta. Voi sitä valituksen määrää mitä kuuntelen viikottain kuitenkin pariskunnan naisosapuolelta. Eli purkaa mulle ne tunteensa, enkä tosiaan enää jaksaisi kuunnella yhtään. Olen tätä marttyyriä kehoittanut jo kauan nostamaan kissan pöydälle ja kohtaamaan tunteensa, sanonut hänelle sata kertaa, ettei se mieskään ajatustenlukija ole..

Ilman tulosta.

Meillä setvitään asiat heti kun kohdalle osuu, keskustellen tai joskus jopa, hui sentään, karjuen. Mutta selvitetään ja puhutaan, sovitaan ja pussataan päälle, jos riidaksi asti äityy.

Avoimen ja luottamukseen perustuvan parisuhteen olen halunnut ja sellaisen saanut, kun olemme yhdessä opetelleet toimimaan järkevästi.

Meillä ei ole konflikteja koska ei ole mitään aihetta. Ollaan yleensä aina samaa mieltä kaikesta, ja jos ei olla, jutellaan siitä ja keksitään joku ratkaisu. Ei olla pettyneitä eikä ole paha mieli.

Minkä sille voi. Pitäisikö tässä alkaa väkisin jotain riitaa kehittelemään ja keksimään asioita mistä voitais kinata? Miten? Päätetään että tänään riidellään kello 17 vaikka telkkarikanavista. Noin meidän pitäisi tehdä koska sitä riitaa ei nyt kertakaikkiaan muuten tule.

osaatte vaan käsitellä ne ja puhua heti.

Ei ap tainnut nyt mitenkään tarkoittaa, että pitäis riidellä ja karjua vaan puhe oli tunteiden näyttämisestä ja asioiden selvittämisestä.

Jos ei siis ole samaa mieltä, kertoo sen. Niinhän tekin teette.

Sellaisia parisuhteita kun on, joissa toinen nielee kaiken ja alistuu toisen tahtoon. Ei siis kerro puolisolleen edes, ettei olekaan samaa mieltä.

on parisuhde, jossa jompikumpi tai molemmat osapuolet eivät voi ilmaista tunteitaan. Näin sanoi joku ammatti-ihminen joskus, ja minä uskon siihen. Ei riitojen tarvitse olla huutoa ja väkivaltaa, mutta todellisessa ihmisessä on myös niitä pettymyksen ja pahan mielen tunteita, jotka ovat olemassa, ilmaisi ne tai ei.

Itse olen 15 vuotta läheltä seurannut tällaista riidatonta parisuhdetta. Voi sitä valituksen määrää mitä kuuntelen viikottain kuitenkin pariskunnan naisosapuolelta. Eli purkaa mulle ne tunteensa, enkä tosiaan enää jaksaisi kuunnella yhtään. Olen tätä marttyyriä kehoittanut jo kauan nostamaan kissan pöydälle ja kohtaamaan tunteensa, sanonut hänelle sata kertaa, ettei se mieskään ajatustenlukija ole.. Ilman tulosta. Meillä setvitään asiat heti kun kohdalle osuu, keskustellen tai joskus jopa, hui sentään, karjuen. Mutta selvitetään ja puhutaan, sovitaan ja pussataan päälle, jos riidaksi asti äityy. Avoimen ja luottamukseen perustuvan parisuhteen olen halunnut ja sellaisen saanut, kun olemme yhdessä opetelleet toimimaan järkevästi.

Ne kerrotaan sinulle. Ne ilmaistaan ja vahvasti, mutta ei se näköjään tehnytkään ystävyydestä onnellista, että pääsi kaatamaan kaiken toisen päälle.

Vaan ainoastaan sitä että ollaan eri mieltä ja se pitää selvittää - ja sen voi tehdä myös keskustelemalla.



Meillä ei riidellä käytännössä koskaan, mutta konflikteja on silti. Useimmiten ne ovat pieniä ja harmittomia ja selviävät puhumalla, mutta kun emme ole 100 % identtisiä niin tottakai tulee asioita joista olemme eri mieltä. Välillä toinen myös ärsyttää, ja sekin on normaalia.



Että siinä mielessä olen ap:n kanssa samaa mieltä, että en oikein usko että parisuhde jossa AINA ollaan samaa mieltä ja kaikki on AINA ihanaa on jotenkin outo ja epänormaali. Enkä nyt tarkoita että pitäisi riidellä ja olla kauhean dramaattista, vaan sitä että ollaan eri mieltä esim. siitä mitä elokuvaa mennään katsomaan ja että toisen tapa jättää lavuaariin prtakarvoja ärsyttää.

"Että siinä mielessä olen ap:n kanssa samaa mieltä, että uskon että parisuhde jossa AINA ollaan samaa mieltä ja kaikki on AINA ihanaa on jotenkin outo ja epänormaali."

Että siinä mielessä olen ap:n kanssa samaa mieltä, että en oikein usko että parisuhde jossa AINA ollaan samaa mieltä ja kaikki on AINA ihanaa on jotenkin outo ja epänormaali. Enkä nyt tarkoita että pitäisi riidellä ja olla kauhean dramaattista, vaan sitä että ollaan eri mieltä esim. siitä mitä elokuvaa mennään katsomaan ja että toisen tapa jättää lavuaariin prtakarvoja ärsyttää.

Eli jos meillä ei parisuhteessa ole ritiriitoja ja konflikteja, emme ilmaise tunteitamme? Aamuinen nauruni ei siis ollut lainkaan tunnepohjainen, ei kulmiakurtsiatava huoleni lapsen jaksamisesta puolikuntoisena jumppatunnilla eikä harmini siitä, että aamuposti tuli niin myöhään, että en ennättänyt lukemaan lehteä.



Jos olen pettynyt postinjakajaan niin miksi ihmeessä kaataisin sen tunteen täysin viattoman puolison niskaan? Paraneeko liittomme siitä, että valitan ystäväni käytöstä miehelleni tai että hän saatuaan töykeän puhelun huutaa minulle?



Vai olisiko niin, että puolisoon tulee suhtautua kuin parhaaseen ystävään: kunnioittaen!

on parisuhde, jossa jompikumpi tai molemmat osapuolet eivät voi ilmaista tunteitaan. Näin sanoi joku ammatti-ihminen joskus, ja minä uskon siihen. Ei riitojen tarvitse olla huutoa ja väkivaltaa, mutta todellisessa ihmisessä on myös niitä pettymyksen ja pahan mielen tunteita, jotka ovat olemassa, ilmaisi ne tai ei.

Itse olen 15 vuotta läheltä seurannut tällaista riidatonta parisuhdetta. Voi sitä valituksen määrää mitä kuuntelen viikottain kuitenkin pariskunnan naisosapuolelta. Eli purkaa mulle ne tunteensa, enkä tosiaan enää jaksaisi kuunnella yhtään. Olen tätä marttyyriä kehoittanut jo kauan nostamaan kissan pöydälle ja kohtaamaan tunteensa, sanonut hänelle sata kertaa, ettei se mieskään ajatustenlukija ole.. Ilman tulosta. Meillä setvitään asiat heti kun kohdalle osuu, keskustellen tai joskus jopa, hui sentään, karjuen. Mutta selvitetään ja puhutaan, sovitaan ja pussataan päälle, jos riidaksi asti äityy. Avoimen ja luottamukseen perustuvan parisuhteen olen halunnut ja sellaisen saanut, kun olemme yhdessä opetelleet toimimaan järkevästi.

Ne kerrotaan sinulle. Ne ilmaistaan ja vahvasti, mutta ei se näköjään tehnytkään ystävyydestä onnellista, että pääsi kaatamaan kaiken toisen päälle.

Sitähän yritin sanoa. Parisuhteessaan se ystävä ei niitä ilmaise. Meille lähipiirille kehuu, kuinka heillä on sopuisa liitto ja suhde. No on juu, koska hän marttyyrinä nielee kaiken ja kaataa sen sitten minun niskaani. Sopuisa on liitto mutta valheellinen, mies ei edes tiedä kuinka huonosti vaimo voi.

Minä en ole parisuhteessa ystäväni kanssa. Hän on huonossa parisuhteessa mutta ei halua sitä myöntää. Ja meidän ystävyyssuhde on kohta riidoissa, koska en jaksa olla terapeutti enää.

"Että siinä mielessä olen ap:n kanssa samaa mieltä, että uskon että parisuhde jossa AINA ollaan samaa mieltä ja kaikki on AINA ihanaa on jotenkin outo ja epänormaali."

Että siinä mielessä olen ap:n kanssa samaa mieltä, että en oikein usko että parisuhde jossa AINA ollaan samaa mieltä ja kaikki on AINA ihanaa on jotenkin outo ja epänormaali. Enkä nyt tarkoita että pitäisi riidellä ja olla kauhean dramaattista, vaan sitä että ollaan eri mieltä esim. siitä mitä elokuvaa mennään katsomaan ja että toisen tapa jättää lavuaariin prtakarvoja ärsyttää.

Mutta onko tuollaisia pareja muka todellisuudessa, yksittäistapauksia enempää? Jos siis vastarakastuneita ei lasketa...

Huonon itsetunnon, läheisriippuvuuden tms. vuoksi yritetään esittää onnellista pariskuntaa vaikka sisuskalut vuotavat verta. Aika yleinen ilmiö ja monet vilpittömästi uskovat esittämäänsä. Inhimillistä.

Elin pitkän, riitaisan liiton. Syitä sysissä ja sepissä, ärsytyskynys ylittyi nopeasti. Ahdisti ja oli vaikea elää normaalia elämää.



Uudessa suhteessa emme riitele. Syytä varmaan olisi, emme ole koko aikaa tyytyväisiä toisiimme ja tapoihimme, mutta emme niistä sano käytännössä koskaan.



Arvatkaa kummassa epätoimivassa ja epätäydellisessä suhteessa on mukavampaa? :-)

Toiset ihmiset vaan ovat tempperamentiltaan hitaammin reagoivia kuin toiset. Hitaampi ei räiskähdä hetkessä, nopea ei taas ehdi ajatella hirveästi ennen kuin toimii. Jos parisuhtessa on kaksi viilipyttyä, tuskin mitään räiskyviä riitoja syntyykään tämän tästä. Mutta jos yhdessä elää kaksi nopeasti tulistuvaa henkilöä, on pikkuisia räiskähdyksiä päivittäin.



Itse olen räsikähtelevä. Mieheni on myös aika lyhytjännitteinen. Vuosien varrella ollaan opittu, että välillä (usein) vähän räiskähtää ja sitten pikku riita laantuu yhtä nopeasti kun on syntynytkin. Ja nämä eivät ole mitään vakavia asioita mistä riidellään. Vakavia konflikteja meidän suhteessa on ollut ehkä yksi yli kymmenen vuoden aikana. Vakavalla tarkoitan sitä, että oli kyseessä suurempi kriisi kuin sukkien lojuminen lattialla tms.



Ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa olla ihminen. Niinpä ei ole yhtä ja ainoaa tyyliä elää parisuhteessa. Meillä riidat aina sovitaan nopsaan. Meillä näytetään myös päivittäin todella paljon positiivisia tunteita.

ennen kuin ne menevät riitelyksi?

Vai tarkoitatko riitelyllä myös sitä rauhallista keskustelua asiasta jossa ei olla samaa mieltä?

Riidattomuudessa on kyse fasadin ylläpitämisestä Huonon itsetunnon, läheisriippuvuuden tms. vuoksi yritetään esittää onnellista pariskuntaa vaikka sisuskalut vuotavat verta. Aika yleinen ilmiö ja monet vilpittömästi uskovat esittämäänsä. Inhimillistä.

on parisuhde, jossa jompikumpi tai molemmat osapuolet eivät voi ilmaista tunteitaan. Näin sanoi joku ammatti-ihminen joskus, ja minä uskon siihen. Ei riitojen tarvitse olla huutoa ja väkivaltaa, mutta todellisessa ihmisessä on myös niitä pettymyksen ja pahan mielen tunteita, jotka ovat olemassa, ilmaisi ne tai ei.

Itse olen 15 vuotta läheltä seurannut tällaista riidatonta parisuhdetta. Voi sitä valituksen määrää mitä kuuntelen viikottain kuitenkin pariskunnan naisosapuolelta. Eli purkaa mulle ne tunteensa, enkä tosiaan enää jaksaisi kuunnella yhtään. Olen tätä marttyyriä kehoittanut jo kauan nostamaan kissan pöydälle ja kohtaamaan tunteensa, sanonut hänelle sata kertaa, ettei se mieskään ajatustenlukija ole.. Ilman tulosta. Meillä setvitään asiat heti kun kohdalle osuu, keskustellen tai joskus jopa, hui sentään, karjuen. Mutta selvitetään ja puhutaan, sovitaan ja pussataan päälle, jos riidaksi asti äityy. Avoimen ja luottamukseen perustuvan parisuhteen olen halunnut ja sellaisen saanut, kun olemme yhdessä opetelleet toimimaan järkevästi.

Ne kerrotaan sinulle. Ne ilmaistaan ja vahvasti, mutta ei se näköjään tehnytkään ystävyydestä onnellista, että pääsi kaatamaan kaiken toisen päälle.

Sitähän yritin sanoa. Parisuhteessaan se ystävä ei niitä ilmaise. Meille lähipiirille kehuu, kuinka heillä on sopuisa liitto ja suhde. No on juu, koska hän marttyyrinä nielee kaiken ja kaataa sen sitten minun niskaani. Sopuisa on liitto mutta valheellinen, mies ei edes tiedä kuinka huonosti vaimo voi. Minä en ole parisuhteessa ystäväni kanssa. Hän on huonossa parisuhteessa mutta ei halua sitä myöntää. Ja meidän ystävyyssuhde on kohta riidoissa, koska en jaksa olla terapeutti enää.

eli ei kyse ole välttämättä tunteiden osoittamisesta ollenkaan vaan siitä, että mies ja nainen eivät kuuntele toisiaan. Mies ei ehkä enää jaksa.

ennen kuin ne menevät riitelyksi?

Vai tarkoitatko riitelyllä myös sitä rauhallista keskustelua asiasta jossa ei olla samaa mieltä?

Riidattomuudessa on kyse fasadin ylläpitämisestä Huonon itsetunnon, läheisriippuvuuden tms. vuoksi yritetään esittää onnellista pariskuntaa vaikka sisuskalut vuotavat verta. Aika yleinen ilmiö ja monet vilpittömästi uskovat esittämäänsä. Inhimillistä.

On naistyyppi jolle on hyvin vaikeaa myöntää erehtyneensä miehen valinnassa (tai muutenkaan elämässä). Parisuhteen ulkoiset seikat ovat heille hyvin tärkeitä, etenkin iän myötä. Luulenpa että useimmat meistä ovat jossain vaiheissa tavanneet tällaisia naisia... Kyse on fasadin ylläpitämisestä eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa jos näin on sovussa pysytty.

on parisuhde, jossa jompikumpi tai molemmat osapuolet eivät voi ilmaista tunteitaan.

Näin sanoi joku ammatti-ihminen joskus, ja minä uskon siihen. Ei riitojen tarvitse olla huutoa ja väkivaltaa, mutta todellisessa ihmisessä on myös niitä pettymyksen ja pahan mielen tunteita, jotka ovat olemassa, ilmaisi ne tai ei.

Ja anoppi jaksaa puolustella omaa riitaista parisuhdettaan juuri tällä argumentilla. Minusta ei kylläkään ole tervettä, että samoista pikkuasioista riidellään aggressiivisesti vielä lähemmäs kuusikymppisinäkin. Jatkuva riitely (joka ollut ilmeisesti vielä purevampaa aiemmin) on myös jättänyt jälkiä lapsiin, mieheeni ja hänen veljeensä.

Omat aiemmat parisuhteeni ovat olleet riidattomia, koska mielipide-erot on ratkaistu keskustelemalla (niitä ei siis suinkaan ole jätetty ilmaisematta!). Nyt anoppi yrittää saada minua uskomaan, että noissa suhteissa on ollut jotakin pahasti vialla ja ehdottelee minulle terapiaa jne. En ymmärrä ollenkaan tällaista, sanoohan sen maalaisjärkikin, että jos pari tulee hyvin toimeen keskenään, eikä kummankaan tarvitse teeskennellä tai peitellä omia toiveitaan ja mielipiteitään, tilanne on terveemmällä pohjalla kuin jatkuvasti riitelevällä parilla!

Mieheni tulkitsee riidan haastamiseksi sellaiset kommenttini ja ajatukseni, jotka ovat aivan neutraaleja ja rakentavia ja joista kukaan ihminen tähänastisessa elämässäni ei ole aiemmin keksinyt suuttua. Hänelle ei voi oikeastaan antaa ollenkaan rakentavaa kritiikkiä, vaan kaikki on heti haukkumista tai riidan haastamista. Mielestäni tämä kertoo siitä, että hän ei ole kotonaan oppinut, mitä rakentava kritiikki on, tai että sellaista voi ylipäänsä olla olemassa, ja että kritiikin saaminen ei tarkoita totaalista ihmisarvon menettämistä. Samoin hänellä on vaikeuksia rakentavan kritiikin antamisessa. Kun kritiikin aihetta tulee, hänen puheensa värittyy heti voimakkaasti hänen henkilökohtaisilla vihan, katkeruuden ja epävarmuuden tunteillaan, ja lauseet tulevat suusta ulos vihamielisinä ja aggressiivisina. Käyttäytyy siis aivan kuin vanhempansa. Yritän nyt sitten häntä opettaa ymmärtämään käytöstään ja muuttaman sitä, mutta aikuisiällä se on paljon vaikeampaa ja hitaampaa.

Raivostuttaa jo muutenkin tämän anoppini aikaansaannokset, jotka nyt vaikuttavat omaa suhdettani, ja erityisen raivostuttavaa on, kun hän vielä katsoo asiakseen tulla minua neuvomaan tästä "auktoriteettiasemastaan" käsin. Minulle oikeita auktoriteetteja ovat ihmiset, jotka osaavat toimia rakentavasti mutta alistumatta myös vaikeissa ristiriitatilanteissa.

Olemme molemmat miehen kanssa hitaasti lämpiäviä ja riitoja ei ole ollut kuin yksi tai kaksi seitsemän vuoden aikana. Eri mieltä kyllä ollaan keskustelemalla ja loogisesti vaihtoehtoja pohtimalla. Mielestäni suhde on hyvä.



Paras ystäväni sen sijaan on räiskähtelijä. Tämä tuottaa joskus ongelmia, koska minä edelleen reagoin hitaasti ja rauhallisesti, jolloin ystävä pitää minua kylmänä ja välinpitämättömänä. Ystävän räiskähtely taas näyttää minusta joskus raivohulluudelta. Iän ja kokemuksen myötä ehkä kuitenkin ymmärrämme toisiamme paremmin, ja yhä olemme parhaat ystävät, 30 vuoden tuntemisen jälkeenkin.



Temperamenttierot suhteessa ovat rankkoja.