Onko lapsellasi mielikuvituskavereita? Vai oliko sinulla?

mielikuvituskaveri. Sillä on punaiset hiukset ja mustat silmät =)



En muista, oliko minulla mielikuvituskaveria.

monta mielikuvitusystävää, oikein kaveripiiri. Olin ainoa lapsi ja asuimme maalla, jossa ei ollut kavereita. Mielikuvituskaverit olivat koko ajan samoja ja pysyivät elämässäni pitkään; muistan, että olin jo lähellä kouluikää, kun lopulta luovuin heistä, ja se oli tosi surullista minusta.



Omallakin lapsella on mielikuvitusystäviä, mutta ei yhtä pysyviä kuin itselläni oli.

Keskustelen heidän kanssaan pääni sisällä, kun olen itsekseni. Esim. ruokaa laittaessa tai autoa ajaessa.

Minulla on 3 lasta ja nuorimmaisella oli mielikuvistuskaveri. Tämä "tyyppi" oli mukana matkoillamme ja joskus kuulimme huimia juttuja mitä hänelle oli tapahtunut. kavei hävisi kuvioista pikkuhiljaa ennen kouluikää. Eikä ole lapsen kehitystä tai oikeita kaverisuhteita haitannut millään tavalla :-).

on mielikuvituskaveri, keksijä Vekotiitus Vappunen (Onneli ja Anneli -kirjoista tuttu). Vekotiitus asuu Sillissä kaverinsa Herra Reilan kanssa.



Mulla itselläni oli lapsena mielikuvituskaveri Jonku.

oli Vellevalle-niminen mielikuvituskaveri lapsena, leikin hänen kanssaan keittiön pöydän alla. Omilla lapsilla ei ole.

Meidän pienimmällä ( kohta 4-v) on ollut jonkun aikaa syntipukin asemassa oleva "pieni hiiri". Jos meillä on sattunut jotain, mitä me aikuiset emme ole nähneet, on sen lapsen mukaan tehnyt tämä "pieni hiiri". Hiiri on usein lapsella mukana, kädellä jne.



Esikoisella taasen oli Työpomo niminen mielikuvitusystävä. Hän soitteli jatkuvasti Työpomon kanssa, ja suoritti erinäisiä rakennus-urakoita tämän kanssa. Ulkona liikkuessa myös suurin osa rakenteilla olevista rakennuksista tai muuten vaan merkittävistä rakennuksista oli Työpomon tekemiä. Työpomolla oli kaksi lasta, tytär Ruotsinjalka ja poika Suomenpoika.

mutta tietääkseni mielikuvituskaverit ovat ihan normaali asia.

sen nimi on Eikku ja se omistaa punaisen plasto mopon ja jättää mopon aina kummallisiin paikkoihin, esim. tiskialtaaseen. ;-)

Uskon sen johtuneen siitä, että olen ainoa lapsi, ja siis leikkikaveria ei ollut, joten ikäänkuin olosuhteiden pakosta kehitin edes jonkun keksityn lapsen leikkimään kanssani. (Kaverit kun ei korvaa sisaruksia, jos joku niin luulee :( )



Omilla lapsillani ei ole ollut kellään mielikuvitusystävää, mutta heitä onkin kolme, joten ihan oikeitakin leikkikavereita on tarjolla.



Kummilapsellani oli aina alle kouluikäisenä mielikuvitusystävä (nyt jo koulussa, enkä tiedä vieläkö kuvittelee tämän keskityn ystävän), mutta onkin ainoa lapsi.



Ja ennen kuin joku sähähtää, niin toki monilapsisissa perheissäkin mielikuvitusystäviä on, mutta uskon vakaasti, että on enemmän yksinäisten lasten juttu.

;)



Tykkään siis kirjoitella omia juttujani vapaa-aikanani, ja usein "analysoin" tekstejäni yksinollessani ääneen. Silloin mielikuvituskaverini "on täällä", oikeammin "kuulen" hänen mielipiteensä. Ja siinä se.



Ihan selväjärkinen työssäkäyvä perheellinen nainen olen, mutta joskus sitä vaan haluaa "ulkopuolisen mielipiteen". Tai se on lienee oman tekstinsä kriittisempää mutta turvallista analysointia, mutta se ja sama.



Lapsella ei ole näkymättömiä kavereita, mutta 11 vuoden iästä huolimatta useilla pehmoleleleuilla tuntuu olevan jonkin sortin "sielu". Eli niille jutellaan, niitä puetaan jne.



Ja kyseessä on siis poika.