Karkauspäivä - saako nainen kosia?

Kyllä mies kosii jos se tosissaan haluaa sut vaimokseen :)

miettii, että sä et taida olla varma tunteistasi etkä valmis sitoutumaan, kun et karkauspäivänäkään kosi...



Nykyaikana kun kosii ihan naiset siinä missä miehetkin oli karkauspäivä tai ei.

miettii, että sä et taida olla varma tunteistasi etkä valmis sitoutumaan, kun et karkauspäivänäkään kosi...

Nykyaikana kun kosii ihan naiset siinä missä miehetkin oli karkauspäivä tai ei.

Eipä ole kerta eikä kaks kun on kuultu että mies loukkaantuu kun nainen kosii, koska se on "miesten hommaa".

Kai tämänkin asian saa väännettyä miten päin vain..

vitsillä joskus, että mennäänkö naimisiin. Ja mies suostui =D



Nojoo, meille ei sinällään avioliitolla ole mitään merkitystä. Se ei muuttanut suhdettamme suuntaan eikä toiseen. Yhtä hyvin oltaisiin voitu elää avoliitossakin.

vitsillä joskus, että mennäänkö naimisiin. Ja mies suostui =D

Nojoo, meille ei sinällään avioliitolla ole mitään merkitystä. Se ei muuttanut suhdettamme suuntaan eikä toiseen. Yhtä hyvin oltaisiin voitu elää avoliitossakin.

päästyään naimisiin. Toinen ääni olisi ollut kellossa jos avioliittoa ei olisi kuulunut.

Yhteistä taivalta on tosin jo reilut 25 vuotta :)

yhteistä taivalta yli 20 vuotta.

miten miehenne ovat suhtatuneet kosintaan? Vai eikö sillä ole niin väliä?

miettii, että sä et taida olla varma tunteistasi etkä valmis sitoutumaan, kun et karkauspäivänäkään kosi... Nykyaikana kun kosii ihan naiset siinä missä miehetkin oli karkauspäivä tai ei.

lähinnä naurattaa joku karkauspäivän tohina :)

Sittenpähän näkee, miten mies suhtautuu, ja jos mies ei halua sitoutua, niin ei tarvitse itsekään jäädä enää roikkumaan, kun mies kerran parempaa odottaa. Uskon, että jokainen rakastava mies on valmis menemään naimisiin rakkaan puolison kanssa, jos tietää sen toiselle olevan tärkeää.

naiselle luvan kosia vaikkei sitä vieläkään yhteiskunnallisesti katsota oikein hyvällä.

Ja siinä sivussa varmaan (siis jos haluaa) niin kertoo sen rakkautensa ja sitoutumisensa.



Joo, minä nostin naimisiinmenon esille meidän suhteessa eli siis kosin. Ja olen sitä mieltä, että harva mies menee naimisiin vain siksi ettei osaa sanoa ei kun kositaan. Kyllä se mies silloin naimisiin haluaa jos sanoo kyllä. Älkää tehkö tästä asiasta liian vaikeaa ja mystistä. Jos haluaa naimisiin niin sitten kysyy mieheltä. Eikä ala jahkaamaan ja miettimään että rakastaako se kuitenkaan vaikka sanoo että joo mennään vaan naimisiin.

vitsillä joskus, että mennäänkö naimisiin. Ja mies suostui =D

Nojoo, meille ei sinällään avioliitolla ole mitään merkitystä. Se ei muuttanut suhdettamme suuntaan eikä toiseen. Yhtä hyvin oltaisiin voitu elää avoliitossakin.

päästyään naimisiin. Toinen ääni olisi ollut kellossa jos avioliittoa ei olisi kuulunut.

Puhuimme miehen kanssa jo suhteen alkualkoina, ettei ole hinkua naimisiin (tai ainakaan minulla eikä mieskään pitänyt sitä mitenkään päämääränä). Meille avioliitto on käytännössä vain juridinen juttu (leskeneläke jne.).

Vaikka mies olisi kieltäytynyt, en olisi suuttunut tai vetänyt hernepeltoa nekkuuni. Miksi olisin, heitin täysin vitsillä koko naimisiinmenon kun meillä sattui olemaan puhetta tuttavani häistä. Enemmänkin yllätyin, että mies oli heti innoissaan ajatuksesta.

Toki vielä jälkeenpäin asiasta puhuimme ja päädyimme menemään naimisiin järkisyistä, ei niinkään rakkaudesta (kuten sanoin jo, meille avioliitto on vain paperi.). Emme tarvitse minkään tahon "siunausta" rakkaudellemme. Olihan meillä tuossa vaiheessa ollut yhteisiä vuosia takana jo toistakymmentä ja lapsiakin kaksi.

Hääjuhlatkin pidettiin vain, että saatiin hyvä syy kutsua lähipiiri kasaan (kaikilla kun on aika etäiset välit toisiinsa) eli todella pienimuotoinen ja vapaa tilaisuus oli.

Ja tosiaan, eipä tämä elämä sen kummallisempaa ole nyt kuin avoliitossakaan. Arki sujuu kuten aina, en käytä sormusta, pidin oman sukunimeni jne.

Mutta kukin ajatelkoot mitä haluaa. Me tiedämme itse parhaiten syymme mennä naimisiin ja tunteemme.

Nojoo, meille ei sinällään avioliitolla ole mitään merkitystä. Se ei muuttanut suhdettamme suuntaan eikä toiseen. Yhtä hyvin oltaisiin voitu elää avoliitossakin.

päästyään naimisiin. Toinen ääni olisi ollut kellossa jos avioliittoa ei olisi kuulunut.

Puhuimme miehen kanssa jo suhteen alkualkoina, ettei ole hinkua naimisiin (tai ainakaan minulla eikä mieskään pitänyt sitä mitenkään päämääränä). Meille avioliitto on käytännössä vain juridinen juttu (leskeneläke jne.).

Vaikka mies olisi kieltäytynyt, en olisi suuttunut tai vetänyt hernepeltoa nekkuuni. Miksi olisin, heitin täysin vitsillä koko naimisiinmenon kun meillä sattui olemaan puhetta tuttavani häistä. Enemmänkin yllätyin, että mies oli heti innoissaan ajatuksesta.

Toki vielä jälkeenpäin asiasta puhuimme ja päädyimme menemään naimisiin järkisyistä, ei niinkään rakkaudesta (kuten sanoin jo, meille avioliitto on vain paperi.). Emme tarvitse minkään tahon "siunausta" rakkaudellemme. Olihan meillä tuossa vaiheessa ollut yhteisiä vuosia takana jo toistakymmentä ja lapsiakin kaksi.

Hääjuhlatkin pidettiin vain, että saatiin hyvä syy kutsua lähipiiri kasaan (kaikilla kun on aika etäiset välit toisiinsa) eli todella pienimuotoinen ja vapaa tilaisuus oli.

Ja tosiaan, eipä tämä elämä sen kummallisempaa ole nyt kuin avoliitossakaan. Arki sujuu kuten aina, en käytä sormusta, pidin oman sukunimeni jne.

Mutta kukin ajatelkoot mitä haluaa. Me tiedämme itse parhaiten syymme mennä naimisiin ja tunteemme.

niin että kirjoitit noin pitkän puolustuspuheen sille miksi naimisiinmeno ei ollut tärkeää vaikka niin kävikin. Miksei voi vain myöntää että kyllä se avioliitto on tärkeä ja sen solmiminenkin jotain merkkaa? :-)

Meillä mies on innokkaampi sitoutumaan kuin minä, ja "pelkään" että hän pian kosii (yhteiseloa takana vajaa kaksi vuotta). Olisi parempi jos kosiminen olisi tasapuolisesti kumman tahansa hommaa, näin mieskään ei tuntisi sitä velvollisuudekseen.

Meidän kohdalla siis tilanne se, että mies varmasti ilahtuisi jos minä kosisin (vaikka siinä menisikin vähän kauemmin, koska silloin hän voisi ainakin olla varma että haluan naimisiin) mutta ei luultavasti edes ajattele sitä mahdollisuutta juurikin siksi että se on "miesten hommaa". Ja minä mielelläni kosisinkin, mutta sitten vasta kun olen itse siihen valmis.

Jos niin alas on vajottava niin siitä vaan.. Kyllä mies kosii jos se tosissaan haluaa sut vaimokseen :)

joka olisi minun ideaalini? Ei ettei varsinaista kosintaa tapahdu, vaan asia vain sovitaan pariskunnan välillä. Tuntuu ettei meillä ainakaan keskustelut avioliitosta johda päätökseen, vaan jäävät auki odottamaan "kosintaa" eli viimeistä sinettiä asialle. Eikä kumpikana oikein tahtoisi olla ns. päällepäsmärinä tässä asiassa. Kuitenkin se alotteellisempi keskustelunavaaja jotenkin tulkitaan kosijaksi, mikä häiritsee myös asiasta keskustelua.



Ehkä olen vain hankala..

Kyllä mä halusin naimisiin ja menin naimisiin miehen kanssa. Sitä ennen oli pari avoliittopelleä, jotka roikkui vielä äidin tississä ja pelasi jotakin lapsellisia tietokonepelejä päivät pitkät. Mitä niillä runkkareilla olisi tehnytkään? Ei mitään.

Kyllä mä halusin naimisiin ja menin naimisiin miehen kanssa. Sitä ennen oli pari avoliittopelleä, jotka roikkui vielä äidin tississä ja pelasi jotakin lapsellisia tietokonepelejä päivät pitkät. Mitä niillä runkkareilla olisi tehnytkään? Ei mitään.

Miksei aikuiset saa pelata? Miten ilmenee äidin tississä roikkuminen?

No, itse en viitsi. En niinkään vastusta sitä, etteikö nainen saisi kosia miestä (oli mikä päivä vuodessa tahansa), mutta olen miettinyt miten kanssasisaret uskaltavat. Monestihan se nainen on muutenkin innokkaampi sitoutumaan kun mies vielä hohhailee.

Monesti puhutaan että mies kyllä kosii kun on valmis ja rakastaa naista tarpeeksi. Siksi tuntuisi että jos minä kosaisen, en tavallaan voi koskaan olla varma miehen tunteista kun hän ei itse päässyt esittämään kysymystä valitsemanaan ajankohtana.

No, yhteiseloa takana kolmisen vuotta, ei kai tässä vielä kiire ole?

Katkerana vain kirjoittelin kun en kehtaa kosia eikä mieskään saa aikaiseksi.



ap