Uskaltaisitko laittaa lapset kahdestaan junaan?
Kysymyksessä on 10v ja 8v. Mummu haluaisi heidät nyt hiihtolomalla luokseen. Junamatka kestää reilu 3h. Lapset eivät ole ennen matkustaneet junalla, joten kokemus olisi ihan uusi.
Jostain syystä mua hirvittää päästää lapsia kahdestaan matkaan ja sanoinkin, että ei. Mutta siis olenko liian hysteerinen asian suhteen?
Kommentit (50)
Kylläpäs maailma on nyt yhä'äkkiä vaarallinen paikka. En näe mitään ongelmaa siinä, että laittaa lapset junaan. Mitä siinä voisi käydä? Pahinta olisi varmaan se, että lapset jäävät väärällä asemalla pois. 10-vuotias kuitenkin osaa jo lukea ja kun kännykät on keksitty, niin kyllä ne lapset sieltä väärältä asemalta löytyvät. Jos pelottaa, niin sopikaa säännöllisestä soittelusta, jossa kerrotaan sijainti, niin ei pääse tulemaan liian pitkiä tyhjiä hetkiä. Mitään pelkotarinoita siitä, että joku tekisi jotain lapsille, ei kannata kyllä kehitellä, sillä junassa on sen verran reilusti muita ihmisiä, että eivät ne lapset yksin siinä vaunussa ole.
Matkustin itsekin tuon ikäisenä junalla ja lentokoneellakin yksin. Vai ovatko lapsesi näitä kuuluisia erityislapsia, joille ei mene perille kun sanotaan että jäät tällä ja tällä asemalla pois, matka kestää näin kauan ja piste?
mutta vain siinä tapauksessa, että ovat kokeneita junalla matkustajia. Eli osaavat jäädä oikealla asemalla pois, osaavat käyttäytyä jne. Pienemmillä paikkakunnilla junat pysähtyvät joskus todella lyhyen aikaa ja jos ei hoksaa ruveta ajoissa laittamaan kamoja kasaan ja pukeutumaan, voi tulla kiire. Muitakin yllättäviä juttuja voi tulla eteen.
Mä matkustan junalla viikottain enkä ole koskaan törmännyt mihinkään hörhöihin. Tuskin mihinkään yön juoppojunaan olisit lapsiasi laittamassa?
Ei ne koskaan opi jos eivät harjoittele.
mutta vain siinä tapauksessa, että ovat kokeneita junalla matkustajia. Eli osaavat jäädä oikealla asemalla pois, osaavat käyttäytyä jne. Pienemmillä paikkakunnilla junat pysähtyvät joskus todella lyhyen aikaa ja jos ei hoksaa ruveta ajoissa laittamaan kamoja kasaan ja pukeutumaan, voi tulla kiire. Muitakin yllättäviä juttuja voi tulla eteen.
sen pari minuuttia joka asemalla. Kai ne lapset puhetta ymmärtää? Voi varmaan sanoa ja vaikka soittaa, että nyt alatte pukea, kohta on juna perillä. VR:n sivuilta pääsee seuraamaan junan kulkua. Miten avuttomia ihmiset oikeasti nykyään ovat? 10v on jo ihan pätevä kulkemaan junalla, eihän siinä edes tarvitse osata mitään muuta kuin jäädä oikealla asemalla pois!
Olen itse veljeni kanssa matkustanut tätimme luokse Tampereelta Tikkurilaan. Äiti vei meidät junaan omille paikoillemme ja kertasi, missä liput ovat, miten osaamme jäädä oikealla asemalla pois, ja mitä pitää tehdä, jos jäämme vahingossa väärällä asemalla. Mukana oli sarjiksia, eväitä, pelejä ja kaikkea kivaa tekemistä. Oli todella mukavaa matkustaa kaksin! Täti oli Tikkurilan asemalla vastassa kaiken varalta, mutta ihan itse osasimme hypätä siinä junasta pois. Olimme 9 ja 7 v, ja tämä tapahtui 80-luvulla, jolloin ei ollut vielä kännyköitäkään.
Nykyäänhän voi vaikka antaa lapsille kännykän matkalle ja soittaa siihen hyvissä ajoin ennen oikeaa asemaa! Ja soitella muutenkin 5 minuutin välein, jos ei muuten pysty luottamaan kaiken olevan kunnossa.
Mutta ei kannata ainakaan puhelimiin luottaa. Pohjoisessa päin ei ainakaan ole junissa sen vertaa kentää, että vois soittaa, vaikka mikä hätä olis. Viimeksikin koko matka Oulusta Kemijärvelle asti oli ihan mykkänä puhelin. Tosin reittiaikataulut kyllä näkyy netistä, jos sattuu juna myöhästyy, niin voi mummi sieltä katsoa. Mutta varmasti menee bussejakin sen verran, että pääsisivät mummilaan. Junassahan voi olla vaikeaa esim. ovien aukaisut ym. pikkuseikat.
Osa äideistä laittaa lapsensa hyvillä mielin yksin matkaan, osa ei voisi kuvitellakaan. Lapsissakin on varmasti kovasti eroja. Omiani en nyt kuitenkaan ole laittamassa junaan kahdestaan ja se on mun päätös. Tiedän mikä lapsilleni on paras. Katsotaan asiaa parin vuoden kuluttua uudelleen kun ovat silloin 10v ja 12v.
Mummulaan kuitenkin pääsevät kolmen viikon kuluttua kun olemme menossa sinne koko perheen voimin autolla, joten nyt ei ole mitenkään välttämätöntä lähteä sinne.
ap
Junaan kun matkustaneet muidenkin kanssa ja hiukan isompia. Jos junaan niin työskentelyhyttiin, mutta entäs kun tulee pissahätä? 8 v itse liikkeelle vai molemmat ja reput vartioimatta? 3 h on 8 vuotiaalle junassa aika pitkä aika. Hörhöt on yleensä lähiliikenteessä. Kännykkä ja evästä mukaan, oli valinta bussi tai juna. Bussissa pysyvät paremmin kyydissä.
Mutta ei kannata ainakaan puhelimiin luottaa. Pohjoisessa päin ei ainakaan ole junissa sen vertaa kentää, että vois soittaa, vaikka mikä hätä olis. Viimeksikin koko matka Oulusta Kemijärvelle asti oli ihan mykkänä puhelin. Tosin reittiaikataulut kyllä näkyy netistä, jos sattuu juna myöhästyy, niin voi mummi sieltä katsoa. Mutta varmasti menee bussejakin sen verran, että pääsisivät mummilaan. Junassahan voi olla vaikeaa esim. ovien aukaisut ym. pikkuseikat.
olleet hankalia enää pitkään aikaan. Nykyään on vain nappi, mitä painetaan ja ovi aukeaa. Jos ei 10v siitä selviä niin on jokin pielessä.
aluksi bussilla, mutta aika pian junallakin :)
Maailma ja Suomikin oli 70-ja 80-luvulla ihan erilainen paikka kuin tänä päivänä. Missään muussa maassa taas kuin Suomessa ei edes keskusteltaisi tästä asiasta. Muualla yksin matkustavat lapset poimittaisiin viranomaisten huostaan ja vanhemmille iskettäisiin syyte käteen.
kuljekaan kossupullo kädessä Espan puistossa tai poliisi vie kotiin. Meillä sekin käy oikein hyvin!
Maailma ja Suomikin oli 70-ja 80-luvulla ihan erilainen paikka kuin tänä päivänä. Missään muussa maassa taas kuin Suomessa ei edes keskusteltaisi tästä asiasta. Muualla yksin matkustavat lapset poimittaisiin viranomaisten huostaan ja vanhemmille iskettäisiin syyte käteen.
että he eivät katso kenenkään perään, eivätkä ota mitään vastuuta kenestäkään. Ja näin todellakin toimivat. Onneksi käytävän toisella puolella istui ihana nainen, joka sanoi, että jää ed. asemalla ja on mielellään lapseni tukena sinne asti, hällä itsellään hieman nuorempi oma lapsi matkassa. Kiitollisuudella muistelen tätä lähimmäistä välittämisestä :)
Bussiin tai lentokoneeseen voisin laittaakin.
Bussista ei pääse pois kesken kaiken jos on suora linja, ja yksin matkustavista lapsista huolehditaan lennoilla. Virkailija vie portille jne. Juna ei ole non-stop ja lapsi voisi jäädä väärällä asemalla hermostuksissaan pois. Lisäksi junissa on usein humalaisia ja konnaria saa aina muutenkin odottaa vaikka kuinka kauan, joten hän ei ainakaan pystyisi lapsia silmällä pitämään. En siis tosiaan päästäisi ennen kuin tosissaan on järki päässä, lapsesta riippuen siis eri iässä mutta suunnilleen 12-vuotiaasta ehkä.
Sanot vaan konduktöörille missä potkasee muksut junasta ulos.
Mun poika matkusti viime kesänä vaasasta helsinkiin yksin, ikää kylläkin 12v. Aiemmin ei ole junalla yksin matkustanut.
nähnyt ja en ihan vielä tuon ikäisiä taitaisi laittaa matkaan.
Monta kertaa on tullut mutkia matkaan kaluston rikkoutumisen takia. Milloin on odotettu jatkoa bussikuljetuksena, milloin korvaavaa veturia. Kerran ovet ei auenneet pikkuasemalla yhdessä välikössä ja iso sakki joutui väkisin matkustamaan seuraavalle pysäkille ym...
En päästäisi lapsiani. Minä ja veljeni osattiin käyttäytyä, kun joku katsoi. Kun ei katsonut, niin leikittiin mm. sellaista, että kuinka pitkälle uskaltaa juosta, kun juna pysähtyy asemalla.
Ei ollut rahaa, ei kännykkää... Ja sitten jossain väliasemalla juostiin asemarakennukselle ja takaisin, ja uudelleen, sitten vauhdilla junaan, ennen kuin lähti. Jos oltais jääty asemalle, niin aika hukassa oltais oltu...
Junaan kun matkustaneet muidenkin kanssa ja hiukan isompia. Jos junaan niin työskentelyhyttiin, mutta entäs kun tulee pissahätä? 8 v itse liikkeelle vai molemmat ja reput vartioimatta? 3 h on 8 vuotiaalle junassa aika pitkä aika. Hörhöt on yleensä lähiliikenteessä. Kännykkä ja evästä mukaan, oli valinta bussi tai juna. Bussissa pysyvät paremmin kyydissä.
Mä matkustan junalla lähes päivittäin 2h enkä jaksa ymmärtää mistä näitä juttuja sikiää! Joo, on totta että VRään ei aina voi luottaa, se on oikeesti pahin mitä voi tapahtua! Olen nähnyt 6-7v lapsia ketkä matkustavat yksin ja reippaita ovat. Joskus perjantai vuoroissa jos joku edes korottaa ääntään samassa hytissä yksin matkustavan kanssa niin hänelle käydään sanomassa asiasta. Jos lapsi poistuu vessaan niin ainakin 20 silmäparia vahtii reppuja. En minäkään ikinä raahaa reppuani vessaan :D Lompakon ja puhelimen otan, lopyt jätän hyvin mielin kanssamatkustajieni valvontaan.
Ei maailma ihan oikeasti ole niin pelottava paikka. Omaa 8 vuotiasta en välttämättä yksin päästäisi ellei ole pakko mutta ehdottomasti 10 vuotiaan kanssa.
Tuollainen tapaus ehkä olisi vähän pelottanut silloin kun ei ollut kännyköitä, mutta nykyaikana muka 20 vuotiaat aikuiset ihmiset on paniikissa kun ovat junan kyydissä!
Kuinka avuttomia nykyajan ihmiset ovat!
Minä olen kulkenut Seinäjoki-Helsinki väliä kaverin kanssa 12-vuotiaasta, ja matkustanut myös 6 vuotta nuoremman pikkusiskon kanssa, ja silloin ei vielä ollut kännyköitä. Kyllä piti osata aikuisilta kysyä jos oli jotain outoa. Lapset pitää opettaa liikkumaan että osaavat sitten aikuisenakin.