Ulkoileeko teidän 4-5 vuotiaat ilman aikuista?
Kommentit (68)
"Näistä nelivuotias ei tietenkään yksin mene kotipihaa kauemmalle, mutta naapurikoulunpihalle saa mennä isompien kanssa, ja isommat taas saavat joko itsekseen tai yhdessä mennä edemmäksi pulkkamäkeen tai luistinkentälle."
en ymmärrä, mutta kaikkea ei kai tarvitsekaan..
Yleensä kavereiden kanssa leikkivät tai pelailevat. Usein olen tosin itsekin pihahommissa samaan aikaan, mutta en aina.
Ja kyllä meillä lapset saa rakkautta ja turvallisuuttal vaikkei vanhemmat aina olekaan ulkona mukana. Tuon ikäisille on kaverit jo niin tärkeitä, ettei siihen äitiä tarvita säätämään. Riittää kun lapsi tietää että äiti tai isä on kuitenkin lähellä.
Vain omalla aidatulla pihalla saavat leikkiä ilman jatkuvaa valvontaa.
siis ulkoilevat yksin. Yksin ulkoilu tarkoittaa sitä, että on ilman aikuista ulkona, oli aidattu tai ei. Meillä saa melkein 5-vuotias olla omassa pihassa yksikseen ulkona. On siellä myös naapurin tytön kanssa, koska hänen pihasta pääsee suoraan meidän pihalla. Meidän tai naapurin pihasta ei ole lupaa lähteä mihinkään ja molemmat pihat ovat aidattuja eivätkä rajoitu teihin tai ojiin. Naapuririvarin pihaan ei lapsi saa yksin mennä vaikka sinnekkin pääsisi turvallisesti pihojen poikki.
ulkoile. Meidän kerrostalosta ei pysty vahtimaan. Päätöntä menoa vielä. Enkä missään tilanteessa päästäisi 4 ja 2v sisaruksia keskenään ulkoilemaan. Tunnen omani.
vähän päälle 5v osaa jo olla vähän aikaa pihalla ilman aikuistakin mutta siten että vahdin ikkunasta. Ei siis mene varsinaisesti yksin muuten kuin että itse olen menossa perästä nuoremman kanssa. 5v menee 15-20min edeltä. Asumme kerrostalossa jossa suojaisa piha. Lapsi osaa tulla sisään tarvittaessa, hissiä ei ole. On hieman aran puoleinen enkä pelkää että lähtisi yksin mihinkään pihasta pois. Tietää tarkasti rajat ja mitä saa tehdä ja mitä ei.
Lisäksi pihalla ajelee koko ajan autoja jne. sinne kuulumatonta, joskus olen itsekin meinannut jäädä auton alle!
Takapiha on kyllä suhteellisen suojaisa, mutta en alle viisi vuotiasta sinne yksin päästänyt. Vaikka näen ikkunasta pihalle hyvin ja kuulenkin (jotenkin kaikuu niin että normaali puhekkin kuuluu meille jos ikkuna on auki) niin totesin että mulla kestää varmaan 5 minuuttia ennenkun pääsen ulos hätiin jos on tarve (asutaan ylimmässä kerroksessa).
Tuon ikäiset on ihan avuttomia itsekseen jos sattuu jotain poikkeavaa, eivätkä ne välttämättä osaa edes porukassa toimia järkevästi jos pitäisi oikeasti tehdä jotain ennalta suunnittelematonta.
Meidän talon varsinainen leikkipiha on aika pieni, joten eihän tuon ikäiset siinä kauan viihdy, etenkin jos saavat porukalla jotain päähänsä :( Asfalttiosuutta on enemmän, mutta siihen pääsee autolla kolmesta eri suunnasta eikä tuon ikäisillä ole valmiuksia vahtia montaa suuntaa samanaikaisesti. Siihen ei ole tarkoitus ajaa autolla, mutta ainahan on muuttokuormia tai jotain isompaa kannettavaa, ts auto ajetaan rapun eteen väliaikaisesti. Saati sitten joku aluetta vähemmän tunteva pizzataksi tms joka kaahaa siihen ihan täysillä.
Takapiha on kyllä suhteellisen suojaisa, mutta en alle viisi vuotiasta sinne yksin päästänyt. Vaikka näen ikkunasta pihalle hyvin ja kuulenkin (jotenkin kaikuu niin että normaali puhekkin kuuluu meille jos ikkuna on auki) niin totesin että mulla kestää varmaan 5 minuuttia ennenkun pääsen ulos hätiin jos on tarve (asutaan ylimmässä kerroksessa).
Sanoin tytölle että saa mennä heti kun saa lukossa olevan painavan alaoven itse auki. Hissiä ei saa käyttää ilman aikuista vaan silloin mennään portaita. Ekan kerran oli pihassa yksin kun ikää oli 5,5 vuotta. Ei ole kyllä juurikaan sen jälkeen sinne kinunnut. Kolme kertaa on tainnut yksin olla pihalla tän kohta vuoden aikana.