Selittäkää meille: Miksi osa lapsista on niin tyytymättömiä ja ilkeitä?

ensin juuri noin- jännittyneisyyttään, innostuneisuuttaan, pelkoaan tms.jumittanut, ehkä itkenyt aikansa ja sitten tullut mukaan kun olisi aikansa saanut puskassa mököttää. Se vaan on sellainen. Minäkin olen. Pikkuveli toista maata vaikka isä on samanlainen mörkö :-)

Sen sijaan kavereista ei puhu tyttö rumia vaikka harmittaisikin - sen verran on kotikasvatus mennyt perille. Lk-kavereissa on sitten valitettavasti näitä prinsessatautisia jotka sanoo esim. "mä kutsuin sut synttäreille vain koska mä haluun lisää lahjoja/kun mun oikea kaveri ei päässyt". Siis mitä?? Pistää vihaksi.

kuinka hän on vasta viidenneksi paras kaveri, ne 4 on tosi kivoja jne. Tytön äiti jopa kuuli kun sanoi noin, muttei reagoinut lainkaan.

johtui pelosta ja jännityksestä.

Mutta tuo p**kan puhuminen on kyllä sitten toinen asia...

jotkut lapset vaan ovat perusnegatiivisia. Voi asialle silti vanhemmat yrittää tehdä jotain, edes opettaa, että vieraammille ei ole kohteliasta natista koko ajan. Usein vanhemmat vain vahvistavat sitä negatiivisuutta menemällä mukaan kaikkiin oikkuihin ja "petaamalla" liikaa asioita lapselle valmiiksi.

Joskus 30v sitten kun näitä päiväkotikeskusteluja käytiin oli avainsana s-o-s-i-a-a-l-i-s-u-u-s! Lapsista kun ei muuten voi tulla sosiaalisia ei sitten millään. Koulutetut lapsiammattilaiset sen niin hyvin tiesivät mutta puuttuuko heiltä nyt ratkaisu tähän kaaosmaiseen päiväkotitoimintaan?



Tänäpäivänä lapsillanne on tämä sosiaalinen taito marinoituna kiusaamismausteella. Sehän jatkuu läpi työelämänkin kun varhain opitut taidot taidetaan aikuisena. Sääliksi käy lapsianne!



Terv. kotiäiti, jonka lapset nyt aikuisina niin tasapainoisia ja tyytyväisiä elämäänsä. Ja jos ystäväpiirin laajuudella voi verrata sosiaalisuutta niin voitto tuli:)

Eli eiköhän tuollaiseksi synnytä

olen paljon miettinyt ja seurannut, ja tullut siihen tulokseen, että syy on ympäristössä. Vanhempien kyvyttömyydessä kasvattaa oikein.



Seuraan hyvin läheltä tilannetta, jossa vanhemmat on eronneet ja lapset asuvat vuoroviikko-systeemillä. Toisen vanhemman luona lapset ovat juuri tuollaisia tuon Lise-Lotten kaltaisia, hyvin negatiivisia ja haluttomia. Tämän vanhemman luona lähinnä katsotaan tv:tä, ei vietetä lainkaan aikaa yhdessä perheenä, ja vanhempi itse valittaa ja mäkättää koko ajan.



Toisen vanhemman luona lapset ovat ihania omia itsejään, empaattisia ja auttavaisia ja iloisia. Tämä johtuu siitä, että kodissa on rakkauden täyteinen ilmapiiri, vietetään aikaa yhdessä ja tehdään asioita yhdessä ja annetaan lapsille aikaa ja onnistumisen kokemuksia.

Joskus 30v sitten kun näitä päiväkotikeskusteluja käytiin oli avainsana s-o-s-i-a-a-l-i-s-u-u-s! Lapsista kun ei muuten voi tulla sosiaalisia ei sitten millään. Koulutetut lapsiammattilaiset sen niin hyvin tiesivät mutta puuttuuko heiltä nyt ratkaisu tähän kaaosmaiseen päiväkotitoimintaan?

Tänäpäivänä lapsillanne on tämä sosiaalinen taito marinoituna kiusaamismausteella. Sehän jatkuu läpi työelämänkin kun varhain opitut taidot taidetaan aikuisena. Sääliksi käy lapsianne!

Terv. kotiäiti, jonka lapset nyt aikuisina niin tasapainoisia ja tyytyväisiä elämäänsä. Ja jos ystäväpiirin laajuudella voi verrata sosiaalisuutta niin voitto tuli:)

Toivottavasti olet antanyt kruunut myös lapsillesi, niin voimme näitä erinomaisia lapsia kumartaa, koska hehän ovat suorastaan Heidän Kuninkaallisia korkeuksia. Loistavaa, ihanaa, hienoa!

Tiesithän, että yleensä tarhalapset pärjäävät paremmin yleensä koulussa ja elämässä yleensä.

kirjoitinkin tuohon kommenttiini nro 12, millä tavoin olen eri mieltä. Vaikka ei haluakaan tehdä jotain, ei silti tarvitse haukkua muita tyhmäksi ja keekoilla "hienommilla kavereillaan". Se on vaan huonoa käytöstä, ei sitä voi millään synnynnäisellä erilaisuudella puolustella. -8/12-

että se että negatiivisuus tai positiivisuus asenteena elämään on synnynnäinen piirre tarkoittaisi että asialle ei voi tehdä mitään. Päinvastoin, yleensä kasvatuksen tarkoitus on tasata kaikkien äärimmäisten persoonallisuuden piirteiden ilmenemistä niin että lapsi pystyisi tulemaan toimeen ihmisyhteiskunnassa. Kyllä toki voi ja pitääkin opettaa käyttäytymään ja myös käsittelemään omia sisäisiä tunnetilojaan ja asenteitaan. Samoin kuin ujoa voidaan rohkaista ja antaa hyviä kokemukia kanssakäymisestä, voidaan perusnegatiivisellekin opettaa asioita.

Mutta minua ainakin itse perusnegatiivisena ja samanlaisen lapsen omaavana helpotti tietää, että tosiaan ainakin taipumus sellaiseen on synnynnäinen. Jokaisella meistä kai on omassa luonteessaan ja mielessään omat haasteemme, joidenkin haaste on vaikka keskittymiskyvyn puute ja toisen sitten oma taipumus negatiivisuuteen.

Moni kotiäiti hemmottelee pilalle penskansa, narsistiksi. Päiväkodissa harvemmin kasvaa näitä itsensä täydellisiksi kuvittelevia maailmanvaltiaita.

Hitaasti lämpeävä luonne _ei todellakaan_ tarkoita sitä että lapsi olisi myös yhtäkuin ilkeä tai ettei hänelle olisi opetettu tapoja. Ihan ok jos toinen halusi jäädä katsomaan ja odottamaan kun te menitte, ehkä teitte siitä liian ison numeron jopa? Ja muutenkin lapsi saattaa joskus käyttäytyä kuin lapsi, tuleeko yllätyksenä.



Mutta se muihin kavereihin vertailu ja naismaiset kommentit siinä kohtaa (juuri tätä ihan samaa tekee vähän jalostuneemmalla tavalla moni piirejään pyörittelevä ja klikkejä muodosteleva muka mielestään TOSI SOSIAALINEN ämmä) eivät mitenkään liity hitaasti lämpeävään luoteeseen. Kuten ei myöskään joku pessimistisempi asenne.

kun pelkää, että on jossain huonompi kuin muut niin heittäytyy vähätteleväksi. Kun jututtaa tarkemmin niin purskahtaa herkästi itkuun ja sanoo, että "ku mä oon huono, mä en osaa niin kuin toi.." Juttelun jälkeen yleensä piristyy, mutta tarvii hieman rohkaisua alkuun. Kavereitaan ei kyllä tollailla jaottele.

luonnetta, joka voi olla kuitenkin positiivinen ja yleensä on kiltti.

Minulla on kaksi ihanaa lasta, joista toinen nyt vain suhtautuu perusnegatiivisesti moniin asioihin (etenkin omaan osaamiseensa). Ja sen asian kanssa on tehty vuosia töitä... Kaikessa pitäisi olla ensimmäinen ja paras ja kaiken pitäisi onnistua harjoittelematta. Poika ei siksi halua mielellään kokeilla uusia asioita, koska voisikin osoittautua, ettei olekaan heti paras. Nyt koululaisena jo jotenkin tiedostaa sen vihdoin, mitä olen vuosia yrittänyt opettaa, että urheilijatkin harjoittelevat vuosia ennen kuin pääsevät huipulle ja että sinnikäs yrittäminenkin on arvokasta, vaikkei heti onnistuisikaan. Jos hän onnistuu jossain, niin ei yleensä muista iloita siitä - silloinhan asiat menivät hänen mielestään vain niin kuin pitikin, miksi siis siitä iloitsemaan...



Poika on minulle luetellut kavereitansa 'paremmuusjärjestyksessä', mutten usko hänen niitä kertoneen kenellekään muulle. Olen myös tuosta muistuttanut, koska hän tuskin itsekään haluaisi kuulla, että joku leikkii hänen kanssaan nyt vain, koska joku parempi kaveri ei ole saatavilla. Voihan se olla, että tuo lapsesi kaverikin sai äidiltään puhuttelun kotimatkalla, vaikkei äiti heti teillä ollessaan alkanutkaan lapselleen kertomaan mikä meni väärin.

Meillä oli eilen eskarilainen tyttö kylässä ja kävimme pulkkamäessä. Olimme sopineet äidin kanssa, että viemme autolla vähän kauemmaksi pulkkamäkeen ja lapsi vaikutti innostuneelta. Kun pääsimme mäkeen, joka on ihan oikeasti todella pitkä ja hienoa, alkoi narina, tää en tyhmää, en laske, mua ei oikeastaan kiinnostakaan laskea pulkalla. Jätin tytön hinkkaamaan puunrunkoa ja lähdimme omani kanssa pulkkien kanssa ylös. Te olette vähän tyhmiä kun teidän mielestä toi on niin hauskaa ja lähdetään pois. Laskimme aikamme ja vierailijakin innostui laskemaan ja lopulta oli ihan hurjan kivaa. Loppumatkan autossa ihana vieraamme alkoi luettelemaan parhaita kavereita ja sanoi lapselleni, että sä et kyllä vois olla mun paras kaveri, koska mulla on niin paljon ihania, parempia kavereita.

Äiti tuli hakemaan pilttiään ja joi kaffet. Ystävällisesti kerroin hänelle lapsen käytöksestä. Äidin vastaus: Niin, kun meidän Lise-Lott nyt vaan on niin hidas lämpeämään ja vähän vaikea. WTF?

Mietimme illalla mieheni kanssa, että miten tälläisiä lapsia saadaan aikaiseksi? Kertokaa mulle, niin voi kertoa miehellenikin.

Lapsen käytöksen takana epävarmuus ja pelot. Pulkkamäki oli hänelle aivan ilmeisesti pelottava juttu.Näin ne lapset yrittää sitten kääntää itselleen ja muille asian sen sijasta että sanoisi kuten on "minua pelottaa, mäki on tosi pitk jne." niin lapsi sanoo ettei tykkää ja tyhmää (varsin tavallista, kukahan haluaisi myöntää että pelottaa kun muut tuntuvat nauttivan!).

Varmasti myös epävarmuutta siitä onko itsellä hyviä kavereita ei tykkääköhän kukaan hänestä, silloin sitä myös käännetään juttu ja kerrotaan miten paljon hyviä kavereita ja ettei itse asiassa edes halua kaverikseen lasta josta todellisuudessa haluaisi itselleen kaverin , mutta ei siis usko siihen että kelpaisi!

Vaikka pikku vieraan käytös harmitti ja ehkä loukkasi oli sen takana epävarma pieni ihminen joka olisi hyötynyt siitä että aikuinen auttanut pulkkamäki-jännityksen kanssa esim. "mäet usein aika hurjia , ehkö sinua vähän pelottaa,mutta ei se haittaa aloitetaan ihan matalalta ja minä voin tulla mukaan jne." Ja kun lapsi kehuu kavereillaan ja voi vaan todeta että "kaverit ovat tosi kivoja ja että joskus tuntuu siltä ettei aina ne kaverit joita haluaisi haluakkaan olla kavereita, ja se tuntuu tosi kurjalta, mutta kyllä niitä kavereita hiljalleen löytää jne."

Kun menemme kylään meitä vieraita ei tervehdi. Jos kysymme jotain nyrpistelee vaan eikä suostu vastaamaan. Lahjan kun viemme hänelle niin haukkuu sen suoraan "ihan tyhmä", "en tykkää tästä" jne. Tämä toistuu myös muiden vieraiden kohdalla.



Muiden lapsien kanssa leikkiessä valittaa kokoajan että muut kiusaavat tai jostain epäreiluudesta, laittaa huutokonsertit pystyyn ym.



Olen niin väsynyt heillä kyläilemään. En koskaan antaisi lapsieni käyttäytyä noin huonosti toisia ihmisiä kohtaan.

Kun menemme kylään meitä vieraita ei tervehdi. Jos kysymme jotain nyrpistelee vaan eikä suostu vastaamaan. Lahjan kun viemme hänelle niin haukkuu sen suoraan "ihan tyhmä", "en tykkää tästä" jne. Tämä toistuu myös muiden vieraiden kohdalla.

Muiden lapsien kanssa leikkiessä valittaa kokoajan että muut kiusaavat tai jostain epäreiluudesta, laittaa huutokonsertit pystyyn ym.

Olen niin väsynyt heillä kyläilemään. En koskaan antaisi lapsieni käyttäytyä noin huonosti toisia ihmisiä kohtaan.

Minusta tuo mäessä käyttäytyminen on selkeää pelkoa. Häntä pelottaa iso mäki eikä ole omaa (toivottavasti turvallista) aikuista kannustamassa (toivottavasti jompikumpi vanhemmista kannustaa).



Ehkä tytön perhe ei ole ennen käynyt noin isossa mäessä. Ja sitten pelko, pettymys ja paha olo siitä, kun ei uskalla tehdä samaa kuin kaveri, purkautuu ikävä kyllä ilkeytenä ystävää kohtaan. Tunteiden käsittely ja ilmaisu ovat vaikeita aikuisillekin, miten se sitten ei olisi vaikeaa n. kuusivuotiaalle? Äidin suhtautuminen ehkäluultavastimahdollisesti kertoo jotakin tunteiden käsittelystä ja sanallistamisesta kotona...



Lapsi voi kohdistaa ikävä kyllä oman pahan olonsa aikuisesta ihmeelliseltä tuntuvalla tavalla. Toisaalta, ei ole vain lasten piirre... Mummini kertoi tarinan, kuinka ukki monena päivänä suureen ääneen motkotti ja pauhasi jostakin työasiasta mummille. Mummi kysymään, että miksi sinä siitä minulle kiukuttelet? Ukki oli tokaissut, että "no kenelle sitten?". Niin, niille lähimmilleenhän sitä ne kaikki tunteet puretaan...

Puhuttu mistä asioista tulee toisille pahamieli. Kerrottu että toisia ei haukuta jne. Minun mielestäni lapset kyllä jo paljon nuorempinakin tietävät miten puhua kohteliaasti.



Tervehtimistä ollaan harjoiteltu jo ihan vauvasta asti. Myöhemmässä iässä kerrottu lapselle, että tuleppa tervehtimaan. Uusien ihmisten kohdalla kehotettu kertomaan oma nimi.



Ei tuo nyt niin vaikeaa voi olla.



Jos lapsi kuitenkin möläyttelisi suustaan sammakoita minä itse puuttuisin asiaan. Kertoisin että noin ei saa sanoa, tuo on epäkohteliasta.



Nämä sukulaislapsen vanhemmat eivät puutu lapsen käytökseen mitenkään.



Jos vanhemmat opastaisivatkin lasta niin meidän vieraiden mieli olisikin varmasti parempi.



Sinunko lapsesi käyttäytyy samalla lailla? Miksi annat niin toimia?

kanssa tietää. Yks viisvuotias huutaa ja määrää kaikkea. Kiusaa lastani ja päiväkodissa yritetään vaan ohjata omaa lastani muihin puuhiin ja tähän kiusaajaan ei keskitytä lainkaan?!?! Annetaan vaan jatkua.