Hyviä synnytyskokemuksia?

Ne ainoat ;).

Eka oli rauhallinen epiduraalisynnytys, nukuttiinkin miehen kanssa väliin :D.

Toinen oli vauhdikas synnytys, johon sain myös jonkun puudutteen, enkä ehtinyt kauaa sitkutella.



Hyvin se menee, hauskaa synnytystä ;)!

Maanantai aamuna meni vedet, lähdettiin ohjeiden mukaan sairaalaan illalla. Tiistaina aloitettin käynnistys ja illalla tunsin ensimmäiset supistukset. Ysiltä menin suihkuun, tulin pois pahoinvoinnin takia. Palasin suihkuun. Ennen puolta yötä tulin pois ja sain kipulääke/unilääke piikin. Nukuin.



Heräsin puoli neljä keskiviikko aamuna, olin 8 cm auki. Siirto synnytyssaliin, mies paikalle. Jalat ja selkä tulessa. Sain epiduraalin. Sitten odotettiin ja odotettiin ja odotettin. Pohdittiin sektiota, koska avatuminen oli pysähtynyt 9,5 senttiin. Lapsi syntyi 17:08 yli tunnin ponnisvaiheen jälkeen, ilman repämiä tms.



Synnytyksen jälkeen oli aika surkee olo kaikista kipulääkkeitä tms. Mutta synnytyksestä ei jäännyt mitään hampaan koloon.

Molemmat oli hviä siksi, että mitään vammoja ei tullut ollenkaan. Otin molemmissa spinaalin juuri ennen ponnistusta, enkä joutunut kokemaan lainkaan ponnistuskipua. Tällaisen ratkaisun tehdessä pitää tuntea oma lihaksisto ja anatomia hyvin, koska sitten ei enää tosiaan tunne mitään, eli ei voi enää pohtia mihin suuntaan ponnistaa.

Pahinta oli ehkä puuduttamisen aiheuttama kipu ja selän jäykkyys (tunne, että luonnottomaan paikkaan on kajottu...siis selkäydintilaan) ja tämä onkin ainoa pelon aiheeni tulevissa synnytyksissä. Mutta ennen kaikkea, sain 2 tervettä lasta ilman tikkejä tms ja toivuin nopeasti, joten oli tosi hyviä kokemuksia.

Molemmat oli hviä siksi, että mitään vammoja ei tullut ollenkaan. Otin molemmissa spinaalin juuri ennen ponnistusta, enkä joutunut kokemaan lainkaan ponnistuskipua. Tällaisen ratkaisun tehdessä pitää tuntea oma lihaksisto ja anatomia hyvin, koska sitten ei enää tosiaan tunne mitään, eli ei voi enää pohtia mihin suuntaan ponnistaa.

Pahinta oli ehkä puuduttamisen aiheuttama kipu ja selän jäykkyys (tunne, että luonnottomaan paikkaan on kajottu...siis selkäydintilaan) ja tämä onkin ainoa pelon aiheeni tulevissa synnytyksissä. Mutta ennen kaikkea, sain 2 tervettä lasta ilman tikkejä tms ja toivuin nopeasti, joten oli tosi hyviä kokemuksia.

Sama täällä, niitä huonojakokemuksia kuulin niin paljon että päätin että "en mene synnytettäväksi" vaan synnytän ja pyydän apua mihin tarvin.

Tein bebesinfossa tarkan synnytystoivelistan.

Halusin synnyttää mahdollisimman pitkään ilman suurempia kivunlievityksiä, siksi mietittiin miehen kanssa kotona että miten hän voi mua auttaa ja millainen kosketus musta tuntuu hyvältä.



Synnytykseni käynnistettiin 42+1. Odottelin aamupäivän osastolla ja yhden maissa annettiin toinen lääke(en muista nimeä, laitetaan kohdunsuulle). lääke alkoi vaikuttaan saman tien mies tuli osastolle tuekseni niin pian kuin pääsi. pyysin myös panadolia kun supparit oli kestäneet tunnin. Sen jälkeen olin itse aktiivinen, etsin parempaa asentoa pallon päällä, käytiin kävelemässä pihalla yms. Hidasta se oli, kun supisteli 3min välein mutta otin aina supistukset vastaan mantran avulla, eli hengittelin syvään ja hoin vau-va sanaa. muutaman kerran kysyin kätilöltä miten paljon olin auennut yms. 5jälkeen tultiin sanomaan että pääsen saliin seuraavaksi. Olin ihan äimänä että "minäkö, täällähän on tädit oottaneet 2päivää saliin pääsyä(osastolla oli paljon joilla kohdunsuu oli 2cm auki, mutta synnytys ei edennyt. olivat tosi turhautuneita ja odottivat kalvojen puhkaisua)" Vastaukseksi sain että "sinä, koska olet selvästi kipein:)"

Menin siis saliin kuuden maissa, otettiin tunti käyrää jolloin koitin aquarakkuloita ja lämpöpussia. Olin koko käyrän otonkin seisaaltaan koska maaten olo oli hirveää. Pyysin päästä ammeeseen kun käyrällä olo oli loppumassa ja kätilö veikkasi ettei siitä mitään apua ollut kun olin jo 7cm auki. Menin kuitenkin ammeeseen ja jossain vaiheessa pyysin vielä vähän voimakkaampaa lääkettä, eli sen ilokaasun. Pyysin aina miestä painamaan selän kipupisteitä kun supistus tuli mutta muuten olin ammeessa. Jossain vaiheesa limatulppakin irtosi ja sen jälkeen tulikin olo että vauva syntyy. Eli soitin kelloa ja sanoin että "pitäis vissiin tulla täältä pois, kun veteen ei saanut synnyttää" ponnistus vaihe kesti puolituntia joista eka vartti meni hyvän asennon etsimiseen. Suloisen ukkelin sain syliini 21,02 eli reilu seitsemän tunnin ensisynnytys:)

Kätilö kävi paikalla ennen ponnistusvaihetta vain kelloa soittamalla ja kerran kurkkasi ovesta ja totesi "hyvä tiimi, jatkakaa samaan malliin".

eli pysy jalkeilla ja mieti mikä sulle sopii:)

-Tosta jalkeilla olosta terkkarini sanoi mulle jo viikolla 13 ja siitä eteenpäin joka neuvolakäynnillä.



Onnea koitokseen ja meni miten meni, niin palkinto on suurenmoinen ja sen eteen voi vähän kärvistelläkin!:)

Sain esikoiseni kesällä ja vieläkin muistelen usein kaihoisasti synnytystä. Minulla synnytys käynnistettiin ja supistukset alkoivat vesien menon jälkeen. Muistaakseni joskus viiden-kuuden aikaan illalla alkoi supistelut, ne tuntui ikäänkuin vastan kramppaamiselta, pahoilta menkkakivuilta. Istuskelin kuumassa suihkussa ja se auttoi aika hyvin.

Puoli kymmenen aikaan yökkö soitti saliin, että onko tilaa ja sinne pääsimme lähtemään. Sain aika nopeasti epiduraalin, koska kätilö sitä ihan itse suositteli. Sen jälkeen kaikki kivut katosi ja loppu menikuin vettä vaan! Paitsi että jouduttiin turvautumaan imukuppiin, koska vauvan sydänäänet heikkeni ja ponnistus oli siinä vaiheessa kestänyt jo puoli tuntia. Sitä imukuppiakaan en olisi itse edes huomannut, ellei sitä olisi kerrottu. Synnytyksen kestoksi tuli 10 tuntia, jotka olivat kyllä elämäni nopeimmat tunnit!



Tsemppiä vaan synnytykseen!

Ps. yleensä äidit tykkäävät kertoa kauhujuttuja ja suurennella kokemuksen kauheutta, vaikka aika monen synnytys todellisuudessa voi olla hyvinkin helppo :)

Synnytystä. Molemmat käynnistyneet lapsiveden menolla viikkoja ennen laskettua aikaa. Kesto molemmissa noin 7 tuntia.

Koen molemmat helpoiksi synnytyksiksi, vaikka kipuja tietysti oli. Ei repeämiä, molemmista olin seuraavana päivänä jo täysin palautunut.

Muista että synnytys voi alkaa paljonkin ennen la:ta ja ei välttämättä kestä vuorokautta.

Neljäs raskaus meneillään puolessavälissä ja odotan taas innolla tulevaa synnytystä!

Kaikki kolme ollut täysin erilaisia. Ensimmäinen oli sektio, ehkä vähiten mukava kaikista. Alatiesynnytkset ollut parhaimpia, ja kipukin täysin siedettävää, kunhan ei pelkää tulevaa kipua.

Toka oli agressiivinen, kovilla supistuksilla, ja nopea olikin synnytys. Vähempi puudutus, mutta kipu täysin siedettävä.

Kolmas oli hieman laiska, koska kätilö antoi minulle kaksi spinaalia (vai epiduraalia?) kovin lähekkäin. Minulla oli jo hyvä olo, ja nukkunutkin olin siinä välissä niin jo toista annettiin. Tämä aiheutti sen että avauduin ilman mitään kipuja (levätessä) mutta kun h-hetki lähestyi ja piti alkaa ponnistamaan, niin en saanut ponnistusfiilistä millään. Ei vaan ponnistuttanut. Vasta ajan kuluessa kun kivunlievitys oli väljennyt, huomasin että alkoikin kivut tulemaan esiin ja ponnistusfiilis oli kova!

Kokeilin kahden kanssa ammetta, ja se oli ihanaa. Ammeen saa pyytämällä etukäteen. Se lievitti kivasti kipuja ja pehmensi paikkoja. Ammeen kivunlievityksen huomasi kun nousi ammeesta ylös, tällöin alkoi taas tuntua :)

Jos rohkeasti lähtee synnyttämään ja hengittää ja ottaa iisisti, kuuntelee omaa kroppaansa ja ottaa vastaan sen aiheuttaman kivun, niin se menee oikein hyvin! Hyvä fyysinen kuntokin auttaa asiassa.

Itse otan synnytyksen seikkailuna ja kokemuksena, se on voimauttavaa!