Hyviä synnytyskokemuksia?

etten jaksa kirjoittaa niitä ;) Neljä lasta ja neljä erilaista mutta hyvää synnytystä. Yksi niistä perätila, kestot 1h-19h, osassa lääkkeitä/puudutuksia ja osassa ei mitään.

ekassa sairaalaan mennessäni oli 4cm auki. Sain haluamaani kivunlievitystä yms. Vauva syntyi 4h sairaalaan tulon jälkeen.



tokassa kerkesin olla sairaalassa vajaan tunnin, mitään kivunlievitystä en tietenkään ehtinyt saada. Toka synnytys oli kyllä kivuliaampi kun eka, suorastaan kamala. Mutta ihanaa kun se oli niin nopea :)

Kätilöt ja muut hoitajat on olleet aina tosi kivoja. Synnärillä ei ole vauvan painoa tarvinnut vahtia, eikä lisämaitoa juotella. Imetyksessä on neuvottu ja kannustettu.

Heräsin yöllä supistuksiin, joita en ymmärtänyt supistuksiksi (siis vaikka kolme synnytystä takana) ja jatkoin uniani. Parin tunnin kuluttua heräsin uudelleen ja ymmärsin, että nyt taitaa meidän kuopus syntyä. Soitin äidilleni, kävin laittamassa auton lämmitykseen, keitin miehelleni kahvit ja sitten lähdettiin sairaalaan.

Ehdittiin olla sairaalassa tunti, kun pikkuneiti oli maailmassa. Kivunlievityksenä vain ilokaasua, rauhallinen kätilö, rauhallinen tunnelma.



Hyvin se menee ap ja palkinto on ihanin!

ja numero kaksi ollut ainut helppo. Olin sairaalassa vain tunnin (ja sinne mennessä en ollut mitenkään kovin kipeä) ja kymmenen minuutin ponnistuksella poika syntyi. Muissa olenkin sitten kärvistelly kovissa kivuissa ja yhestä on ponnistaminenkin kestänyt 1,5 tuntia. Olin ihan poikki.



Mutta lopputulos kuittaa kaikki kivut ja säryt. Eli kaikesta huolimatta mukava kokemus.

esikoisen synnytys oli unelmien synnytys. Vain hyvää sanottavaa. Sairaalassa 7,5h kunnes nyytti sylissä, siitä nukuin 4h, ei juurikaan isoja kipuja. Saa nähdä näyttääkö tämä toinen minulle missä kaappi seisoo, kun nyt niin positiivisin mielin menossa kohti synnytystä :) Hyvin se menee, meni miten meni, ja lopputulos on palkitseva!! Turha pelätä tai suunnitella, itse ei kuitenkaan kauheana voi vaikuttaa synnytyksen kulkuun. Onnea matkaan!!

Enkä muista juuri mitään kipujakaan. Kätilöt vain sanoivat, että onpa sinun helppo synnyttää. Ja se oli sit siinä. Ei mitään repeämistä. Olen erittäin pieni nainen kuten molemmat mummonikin ovat olleet ja joilla 5-6 lasta molemmilla.

erilaisia, mutta jokainen hieno, upea kokemus, jota en vaihtaisi mihinkään. Mä saan niistä aina voimaa, kun ajattelen, mihin olen pystynyt.



Kipu kuuluu synnytykseen, mutta mä en ole tarvinnut kivunlievitystä. En kerro tätä leuhkiakseni, vaan siksi, että ilman kivunlievitystäkin on mahdollista synnyttää. Mä en ole kokenut kipua halvannuttavana vaan "terveenä".



Mun synnytykset on olleet suht nopeita. Tärkeintä on ollut se, että olen kuunnellut itseäni ja kehoani ja tehnyt niin kuin se on sanonut. Mä en esim. ole pystynyt olemaan pitkälläni vaan olen halunnut olla pystyasennossa ja kävellä.



Ja se tunne, kun vauva on syntynyt. Sitä ei voi sanoin kuvata. Mä en halua enää lapsia, mutta kaipaan sitä täydellisen voittajan tunnetta ja mieletöntä rakkauden humausta vauvaa ja koko maailmaa kohtaan.

Olen kaksi synnyttänyt. Ensimmäinen kerta ei kauheasti sattunut, vaikka niin silloin luulin. Toinen kerta teki tosi kipeää, mutta onneksi ei kestänyt kauan. Ja molemmilla kerroilla syntyi myös suuri ilo ja rauha, kun lapsi oli viimein maailmassa! Kunhan muistat, ettei vielä kukaan ole sisään jäänyt :)

hienosti :) Kyllä sitä etukäteen jännittää, mutta mulla ainakin jännitys hävisi kun poltot alkoivat, alkoi keskittyä tulevaan ja halusi jo tavata vauvan. Epiduraali toimi itselläni kipuihin ja joudutti synnytystä, kaikki meni hyvin, suht nopeasti, kävin itse suihkussa synnytyksen jälkeen ja kävelin osastolle synnytyssalista :)

reilussa kuudessa tunnissa. Upea luomusynnytys, mistä jäi todella hyvät fiilikset seuraavaa kertaa silmälläpitäen. Ja mikä parasta, syntyi 10 pisteen vauva. Onni oli täydellinen.

Kerkesin olla sairaalassa vain noin tunnin. En saanut mitään kivunlievitystä, mutta ei se haitannut, kun homma oli niin nopeasti ohi.



Myös sairaalassa olo (TAYS) oli oikein mukava kokemus. Hyvää ruokaa eikä tarvinnut itse passata ketään. Sai vaan nauttia rauhasta ja siitä pysähtyneisyyden tilasta - ja ennen kaikkea siitä suloisempaakin suloisesta vauvasta. Kaikessa rauhassa.

synnytykseni ovat hitaita eka 19h, vika 5 1/2h. kahdessa vikassa ei kivunlievitystä. vika syntyi veteen haikaranpesässä. kolmessa synnytyksessä olen ollut vedessä avautumisvaiheess.

3 synnytystä, joista kaksi alakautta. Molemmat hyviä kokemuksia. Kivut on olleet helvetillisiä, koska synnytykset nopeita. Ekassa sain epiduraalin (suosittelen lämpimästi) ja ponnistin 2 min. Tokasta en ehtinyt saada puudutuksia ja karua oli, mutta pari tuntia avautumista ja 3 minuutin ponnistus meni äkkiä. Ei mitään jälkivaivaa kummastakaan (okei, jälkisupistukset).

Eiköhän suurin osa synnytyksistä mene hyvin. Ne ikävät kokemukset vaan saavat enemmän julkisuutta ja palastatilaa :/



Minulla kaksi hyvää kokemusta:



Esikoista odottaessani minulla oli raskausdiabetes, jonka takia synnytys käynnistettiin pari päivää lasketun jälkeen. Jännitin käynnistystä, kun moni on sanonut käynnistetyn synnytyksen olevan normaalia rajumpi. Tietysti ekakertalaisena supistuskivut oli jotain ihan uutta, eikä siihen meinannut ensin oikeen päästä mukaan. Uutta supistusta jännitti, eikä osannut rentoutua välissä. Mutta keinutuolista sain ihan mielettömän avun! Kiikuttelin oikeastaan koko yön, kun synnytys ei tuntunut edistyvän. Aamulla puhkottiin kalvot ja supistukset alkoivat olla kipeitä. Sain epiduraalin ja nukahdin sen avulla muutamaksi tunniksi. Heräilin kun vauvan pää alkoi aiheuttaa painetta ja olinkin jo 9cm auki ja kohta päästiin ponnistamaan. Tunsin itseni hyvävoimaiseksi vaikka olin valvonut yli vuorokauden. En missään vaiheessa tuntenut mitään 'en jaksa/en pysty'-tuntemuksia, vaan tiesin selviäväni ja että ponnistusvaihe on vihoviimeinen koetus ennenkuin saan oman lapseni syliin. Puolen tunnin ponnistusvaihe, pikkuinen repeämä ja se ikioma esikoispoika rinnan päälle

Viesti meni näköjään poikki...



Mutta toinen hyvä kokemus vielä:

Kuopus alkoi tehdä tuloaan yötä vasten. Makailin kotona omassa pedissä ja hengittelin supistuksen kerrallaan. Toisella kerralla osasi tosi paljon paremmin käyttää hengitystä hyväksi ja levätä supistusten välillä. Aamuvarhaisella tultiin sairaalaan ja olin jo 7cm auki. Heti salin sängylle päästyäni alkoi ponnistuttaa, mutta koitin vähän pinnistellä vastaan, että mieskin ehtisi mukaan! Kun mies sitten tuli ja sai tuolin viereen, antauduin synnytyksen vietäväksi. Kroppani teki töitä kuin itsestään ja parilla ponnistuksella syntyi toinen poikamme. Olin todella hyvissä voimissa synnytyksen jälkeen, olisin voinut synnyttää vaikka toisen heti perään. Ja tämä kaikki ihan ilman kivunlievitystä :)

Vaikka helppo se on nyt sanoa. Olin itse aivan paniikissa. Mutta kun supistukset alkoivat (aluksi en edes tiennyt mitä ne olivat :D) ja sairaalaan pääsimme kaikki meni hyvi, sillä siellä on ammattitaitoisia henkilöitä (luotat vain heihin!) ja jos tuntuu otat kaikki kivunlievitykset (itse sanoin heti, että kaikki mitä on saatavilla) vaikka aloittaisitkin lievemmistä vaihtoehdoista. Ei kannata turhaan kärsiä kivusta! Ja sitten vaan annat mennä ja nautit.



Itse voisin synnyttää vaikka joka päivä (ehkä joka toinen kun pitäisi levätä..), mutta raskaana olo ei ollut mitenkään nautinnollista ja nyt on myös synnytyksenjälkeinenmasennuskin... Mutta siis, synnytyksestä ei ole mitään huonoa sanottavaa!

olin valmistautunut siihen etukäteen tekemällä rentoutusharjoituksia (synnytä rentoutuneena-CD, voin suositella lämpimästi), harjoittelemalla synnytyslaulua ja lukemalla paljon fysiologisesta synnytyksestä (Bebesin nettisivujen infopaketti on todella hyvä).



Synnytys alkoi supistuksilla seitsemän aikaan ja yhdeksältä mentiin sairaalaan. Pääsin ammeeseen, kuten olin toivonutkin ja siellä lilluin siihen saakka, kunnes olin 8cm auki ja alkoi ponnistuttamaan, joten kätilö käski pois vedestä. Synnytyksessä oli tukena miehen lisäksi kätilö ja kätilöopiskelija, joilla oli molemmilla tosi hyvä asenne ja he todellakin olivat siellä minua ja vauvaa varten. Synnytyslaulun (ihan vaan matalia aaa- ja uuu-tavuja) ja alaselän hieronnan avulla (mies hieroi) selvisin ponnistusvaiheeseen saakka ja sitten rauhassa ponnistin kätilöiden tukemana vauvan maailmaan. Ei repeämiä eikä edes nirhaumia, vaikka vauva oli vähän yli 4kg.



Ensimmäinen synnytykseni ei ollut niin mukava, olen vakaasti sitä mieltä, että epiduraali (jota en varmaan olisi edes tarvinnut, mutta kätilö kannusti ottamaan) aiheutti vauvan virheasennon ja hän syntyi imukupin avustuksella. Toinen synnytys oli ihana ja rauhallinen, mutta spinaalipuudutuksen takia en kokenut ponnistamisen tarvetta ja siksi halusin synnyttää kolmannen ja viimeisen vauvani ilman selkäydinpuudutuksia. Se meni sitten vähän vahingossa ihan luomuna.



Tsemppiä, hyvin se sujuu, mutta kannattaa valmistautua hieman etukäteen. Lähinnä siihen, että pystyt rentouttamaan itsesi avautumisvaiheen aikana, se on avainasia. Ei siis kannata tehdä mitään tiukkaa synnytyssuunnitelmaa, joka ei kuitenkaan toteudu, vaan miettiä keinoja, millä selviytyisi kivusta ja pystyy rentoutumaan.

Yhden synnytyksen olen kokenut, toinen koitaa pian :)



Synnytys jouduttiin käynnistymään viikolla 35. Aamulla pääsin synnäriin kalvojen puhkaisuun ja supistusten odotteluun. Oksitosiini saattaa saada aikaan hyvinkin kipeitä supistuksia, mutta itse kyllä pärjäsin niiden kanssa. Kivunlievitykseen käytin alussa jumppapalloa (siis "hypin" sen päällä), pidin lämpöpakkausta ja mies hieroi. Lopulta pyysin saada jotain kivunlievitystä, ja olinkin jo sen verran auki, että epiduraali annettiin. (Se hetki, kun jouduin makuulla odottamaan anestesialääkäriä, oli koko synnytyksen kamalalin aika). Sen saatuani olinkin jo valmis ponnistamaan. Kolme supistusta, ja vauva oli ulkona :) Aikaa meni kokonaisuudessaan 7,5h. Tosi hyvä fiilis jäi, olisin voinut tehdä saman heti uudestaan :) Ainoa miinus oli oksentelu, joka jatkui vielä synnytyksen jälkeenkin :/



Musta tuntui, että mulle synnytyksen teki helpoksi se, etten ollut sitä mitenkään suunnitellut. En ollut mitään kivunlievitystä vastaan tai että pakko saada, koska en ollut tilanteessa ennen ollut. Luotin aika pitkälle omaan kroppaani. Ja pysyin aika paljon liikkeellä (mikö oli jokseenkin vaikeaa, kun lapsivettä tihkui koko ajan ja vauvan päässä oli anturi..), eli painovoimakin auttoi :D Ja kannattaa jo vähän valmiiksi "harjoitella" niitä synnytysasentoja! Se selinmakuu ei vältämättä todellakaan sovi parhaiten. Itse olin miettinyt jakkaraa, mutta kyljellä ollessani "löysin" parhaiten se ponnistuksen suunnan.

http://www.aktiivinensynnytys.fi/index.php/vanhemmille/aktiivinen-synny…





€Synnytyksen ei tarvitse olla naisen ultimatekipukokemus. Kun tietää synnytyksen perusteet, mitä tapahtuu ja miksi, ja osaa asennoitua JA valmistautua (tietää mitä voi tehdä eri tilanteissa muuta kuin huutaa kuolemaa tai epiduraalia), synnytys voi olla naisen elämän paras ja voimaannuttavin kokemus.



Se ei tarkoita, että synnytys olisi välttämättä kivuton, mutta sen ajatteleminen jälkeen päin saa hymyn huulille.

takana, joista viimeisin syntyi ambulanssissa matkalla sairaalaan:)

Kaikki synnytktset menneet hyvin ja ilman kivunlievityksiä. Pisin synnytys mulla 7,5 h ja nopein viimeisin 2h 45 min.



Tsemppiä sinulle!!!