Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Että ärsyttää "enkelivauvaansa" itkevä kaveri!!!
24.02.2012 |
Siis älkää ymmärtäkö väärin, ymmärrän paremmin kuin hyvin kuinka traumaattinen lapsen menetys voi olla. Mutta ystäväni itkee jotain hädintuskin hedelmöittynyttä solumassaa, vaikka on saanut sen jälkeen ihan terveen vauvankin.
Ja erityisesti tämä loukkasi minua kun jouduin itse synnyttämään viimeisillä viikoilla kohtuun kuolleen lapseni, ja ystäväni sanoi ymmärtävänsä täysin miltä minusta tuntuu koska hänelläkin on tämä enkelivauva-kokemus.
EI OLE, jossain raskausviikolla 6 koettu keskenmeno ei ole mitään verrattuna siihen että olet nähnyt ultraäänessä lapsesi, tuntenut lapsesi liikkeet kuukausia ja yhtenä päivänä ne loppuvat.
Saatan olla vähän herkkänahkainen, mutta tuntuu jotenkin niin hemmetin typerältä että tämä ihminen suree kuollutta lastaan joka vuosi, vaikka hänellä sentään on se elävä josta iloita ja jatkaa elämäänsä.
Voiko tästä asiasta sanoa toiselle edes mitenkään fiksusti suoraan?
Kommentit (94)
sain minäkin ihan alkuviikoilla keskenmenon,mutten sitä todellakaan itke näin vuosien päästä. enkä kyllä kehtais ikimaailmassa itkeä kenellekkään kuka on ns. oikeasti sen vauvan menettänyt.
että melko tahditonta käytöstä ystävältäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulta on kuollut lapsi ja olen saanut keskenmenon.
Surullinen molemmista. Elämää nehnyt lapsi oli erilainen menetys kuin keskenmennyt.
Minusta ystävälläsi on oikeus ajatella mitä elämä olisi jos raskaus olisi onnistunut.
2 vuotta on lyhyt aika menetyksestä, tuon menetyksen kanssa pitää vaan elää mutta kai siitä saa puhua? Tuo on minusta kamalinta mitä tapahtuu että pitää vaieta.
Se että sinä suret erilailla ja yhdellä oli raskautta 6 viikkoa enempi kuin toisella on julmaa vertausta.
Minulle on hyvin moni kertonut keskenmenostaan kun lapseni kuoli, minusta sen saa kertoa, meitä pidetään erilaisena perheenä monessa kodissa mutta tunteen jakaa muut lapsen menettäneet. Lapsen kuolema on tabu ja ilmeisesti keskenmeno on pahempi vanhemmalle koska se pitää itsekseen kantaa.
Kai silti jossain kulkee siinäkin raja kun lapsen menettänyt on säälittävä menneisyydessä elävä jos jatkaa lapsestaan puhumista..
Onneksi on käpy, menkää ihmiset sinne juttelemaan koska keskenmeno on menetys.
19
Ja kuka käyttää kuolleesta lapsestaan jotain nimitystä "enkelivauva". Ne on varmaan niitä enkelikuvia ja enkelitavaroita myyvät markkinoijat.
Mua jotenkin nyppii tämä teidän ketju. Jos on niin, että suree jotain alkuvaiheessa abortoidun lapsen veroista sanotaan nyt sitten vaikka solumöykkyä niin asiaan saattaa liittyä jotakin muutakin, mikä tekee juuri tuosta jutusta todella vaikean. Ihan päätöntä puhua täällä toisen surusta ja arvioida sitä verrattuna kuolleen lapsen synnyttämiseen ja siitä koituviin juttuihin.
Kuolleelle voisi ehkä antaa nimeksi Enkeli, jos pelasti kantajansa, jostakin kamalasta tilanteesta, mutta muuten eivät kuolleena syntyneet kyllä ole mitään enkeleitä. Enkeli voisi olla etunimiluettelossa, mutta kun ei ole. Enkeleistä puhutaan Raamatussa ja Enkeleitä todellakin on, mutta kuolleena syntynyt ei ole mikään enkeli.
Ja tämä henkilö, jota kuvottaa tämä koko aloitus, on sitten itse kokenut sekä vammaisabortin että kuolleen lapsen synnyttämisen. Ja minä siis PIDÄN KOKO TÄTÄ ALOITUSTA MAUTTOMANA JA HALPANA. JOTEN SANON TÄMÄN KETJUN AP:lle, ETTÄ TÄMÄ SINUN KETJUSI ALOITUS PUOLESTAAN LOUKKAA MINUA.
Yhden ihmisen kokemukset eivät voi loukata kenenkään toisen kokemuksia ja jokaisella on omat ja omanlaiset surunsa ihan omista asioistaan.
oikeudesta suruun. Miten viitsit puhua omasta surustasi kun täälläkin käy ihmisiä joilla on kuollut lapsi? Esim. minun lapseni kuoli 2kk ikäisenä. Ja pitäisikö minun olla suu supussa äitini läheisen ystävän läsnäollessa jonka lapsi kuoli 8 vuoden iässä?
Miten voit määritellä raskausviikkojen perusteella kellä on oikeus surra ja kellä ei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meiltäkin on lapsi kuollut ja tosiaan jotkut tulevat tosiaan ymmärtämään kertomalla lemmikkihamsterinsa kuolemasta. Mä olen ajatellut, että siinä on kyse, siitä että ihmiset haluavat tukea ja olla osallisena jollain lailla surussa, mutta käyttävät väärää keinoa. Tuskin siis pahuuttaan noin tekevät.
Mutta ap: vuosipäivän viettäminen ja kuolleesta lapsesta puhuminen voisi olla eheyttävää. Olethan Käpyssä mukana?
Minulta on kuollut lapsi ja olen saanut keskenmenon.
Surullinen molemmista. Elämää nehnyt lapsi oli erilainen menetys kuin keskenmennyt.
Minusta ystävälläsi on oikeus ajatella mitä elämä olisi jos raskaus olisi onnistunut.
2 vuotta on lyhyt aika menetyksestä, tuon menetyksen kanssa pitää vaan elää mutta kai siitä saa puhua? Tuo on minusta kamalinta mitä tapahtuu että pitää vaieta.
Se että sinä suret erilailla ja yhdellä oli raskautta 6 viikkoa enempi kuin toisella on julmaa vertausta.
...mutta mittasuhteet hänen menetyksellään ovat niin totaalisen erilaiset kuin esimerkiksi minulla, saati sitten sellaisilla vanhemmilla jotka ovat menettäneet elämää nähneen lapsen.
En vaadi vaikenemista, mutta suhteellisuudentajua ja hienovaraisuutta ettei vertaisi omaa "enkelivauvaansa" (alkiota, se on edelleenkin jumaliste pelkkä juuri ja juuri hedelmöittynyt munasolu)oikeisiin kohtukuolemiin tai paljon dramaattisempiin keskenmenoihin.
Ja siis tämä kaveri sanoi myös kärsineensä lapsettomuudesta, mutta kumma kyllä oli raskaana 6 kk sen jälkeen kun alkoivat yrittää, raskaus meni kesken viikolla 6-7, ja tuli raskaaksi sen jälkeen muutaman kuukauden sisällä, joten mistään suunnattomasta lapsettomuudestakaan hän ei ole kärsinyt. Silti jos joku erehtyy hänelle mainitsemaan jotain omasta lapsettomuudestaan, hän vetää heti puheen itseensä ja omiin, ah niin suunnattomiin kärsimyksiinsä.
Tiedän että ulkopuolisista tämä kuulostaa varmasti tosi tylyltä, mutta kun tätä on seurannut vierestä kolmatta vuotta, ja itse on oikeasti edelleenkin lapseton ja synnyttänyt täydellisen, mutta kuolleen lapsen, tuntuu vain tosi vaikealta kestää hänen huomionhakuaan ja toisaalta empatiakyvyttömyyttään, joka ilmenee niin että hän väittää ymmärtävänsä mitä minä käyn läpi koska on kokenut saman.
Jos olisin hän, osaisin olla onnellinen terveestä taaperosta. Enkä kutsuisi alkiota esikoisekseni jonka menetin. Se on melkein sama kun surisi kuukautisia. IMHO.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisin hän, osaisin olla onnellinen terveestä taaperosta. Enkä kutsuisi alkiota esikoisekseni jonka menetin. Se on melkein sama kun surisi kuukautisia. IMHO.
ap
Pitääkin ruveta katsomaan kalenterista, että milloin on ollut menkat ja surra enkelivauvaa jokaisena merkkipäivänä.
äitienpäivää edeltävänä lauantaina.
Moni ihminen suree sitä, ettei ole koskaan saanut lasta, eikä välttämättä ole edes tullut koskaan raskaaksi.
Suru sopeuttaa elämän muutoksiin ja avaa ovet uuteen. Surun avulla ihminen käsittelee vaikeita menetyksiä tai asioita, joita ei kenties koskaan tule saamaankaan. Surusta on siis apua ihmisen myöhemmälle hyvinvoinnille. Siksi olisi hyvä antaa jokaisen ihmisen surra rauhassa ja mahdollisuuksien mukaan tukea läheistä ihmistä kun hän suree. Suru ei ole sairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no tosiasia on se, että ystäväsi ei todellakaan ymmärrä... paha vaatia sellaista ihmistä ymmärtämään jotain jolla ei ole aivokapasiteettia tai tunnetajua sen käsittämiseen.
Ehkä tuo ystäväsi vaan on näitä sarjassamme ylidramaattisia tyyppejä, jotka suurentelevat asioita. Mä muistan kun mua aikanaa ärsytti kun miehen sisko, joka oli saanut ekan lapsensa tyyliin 16 vuotiaana niin selitti miten hän niiin ymmärtää miten lapsettomuus on kamalaa (meillä siis lähes 10 vuoden lapsettomuus hoitoineen) kun hänkin kerkes niin toivoa vauvaa ja kärsi lapsettomuudesta ennenkuin sen esikoisensa sai.
sinällään tietysti vertailu ei ole järkevää, suru on aina suru ja suhteellista, mutta oikeus on kyllä sanoa, että sinä et voi tietää mitä tunnen koska et ole kohtukuolemaa kokenut.
Ajatelkaa jos kaikki äidit, keskenmenon kokeneet naiset, tekisivät tikusta asiaa ja kerjäisivät huomiota tuolla asialla!
Okei, itsellä kaksi lasta eikä yhtään keskenmenoa. Voitte sanoa etten ymmärrä. Mutta kuulostaa kyllä tuo ap:n kaveri jotenkin huomionhakuselta. Onko hän sitä muutenkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oikeudesta suruun. Miten viitsit puhua omasta surustasi kun täälläkin käy ihmisiä joilla on kuollut lapsi? Esim. minun lapseni kuoli 2kk ikäisenä. Ja pitäisikö minun olla suu supussa äitini läheisen ystävän läsnäollessa jonka lapsi kuoli 8 vuoden iässä?
Miten voit määritellä raskausviikkojen perusteella kellä on oikeus surra ja kellä ei?
Solumöykky siinä vaiheessa kun mikään ei ole vielä lähelläkään varmaa, mitään ei ole kunnolla kehittynyt, ei ole aivoja, ei sydäntä, ei todellakaan ole varrannollinen valmiiseen, ikänsä puolesta elinkelpoiseen vauvaan.
Ja on ihan naurettavaa tehdä numeroa jostain alkuraskauden keskenmenosta, jos on sen jälkeen vielä saanut terveen ja elävän vauvan. Se on itsekästä ja naurettavaa.
poikani kuoli 5kk:n ikäisenä kätkytkuolemaan.
Tai ei minunkaan menetykseni ole mitään verrattuna setäni menetykseen kun häneltä kuoli aikuinen lapsi äkillisen ja ennelta arvaamattoman sairaskohtauksen tuloksena.
Siltä tää sun logiikka kuulostaa...
Tätäkö sä ajat takaa? Että sulla on suurempi oikeus surra kuin toisella? Miksi sulla on oikeus nostaa oma menetyksesi korkeammalle kuin toisen menetys? Se kuinka koville nämä jutut ottaa riippuu niiiiiiiin monesta tekijästä että oletko nyt ihan loppuun asti tätä miettinyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
poikani kuoli 5kk:n ikäisenä kätkytkuolemaan.
Tai ei minunkaan menetykseni ole mitään verrattuna setäni menetykseen kun häneltä kuoli aikuinen lapsi äkillisen ja ennelta arvaamattoman sairaskohtauksen tuloksena.
Siltä tää sun logiikka kuulostaa...
Tätäkö sä ajat takaa? Että sulla on suurempi oikeus surra kuin toisella? Miksi sulla on oikeus nostaa oma menetyksesi korkeammalle kuin toisen menetys? Se kuinka koville nämä jutut ottaa riippuu niiiiiiiin monesta tekijästä että oletko nyt ihan loppuun asti tätä miettinyt?
Vai muuten vaan päässä? Ap sanoi jo että on oikeus surra, mutta loukkaa kun ystävä vertaa heidän kokemuksiaan samanlaisiksi.
En ymmärrä, kun täällä verrataan lapsen iän perusteella, että jollakin toisella on enemmän oikeus surra kuin jollain toisella (onko 2kk ikäisen lapsen menettäminen pienempi suru kuin 8-vuotiaan, jne). Eihän tällä ole mitään tekemistä AP:n kysymyksen kanssa!
Mielestäni kohtukuolema siinä vaiheessa kun sikiö olisi elinkelpoinen, on surussaan melkolailla verrattavissa elävän ihmisen menetykseen. Sen sijaan raskausviikoilla 6-7 "menehtyneellä" alkiolla ei ole koskaan ollut edes sydämen sykettä ja todennäköisesti on lähtökohtaisesti ollut epäkelpo kasvamaan syntymiskelpoiseksi ihmiseksi. Totta kai tällainenkin menetys surettaa ja pelkäsin alkuraskauden keskenmenoa ihan hulluna, mutta silti jotain suhteellisuuden tajua voisi AP:n tutulta odottaa.
ja hänellä on täysi oikeus surra häntä. Oksettaa ihmiset jotka puhuu "solumöykystä"!! Se oli ihminen! Uusi ihminen luodaan hedelmöityksessä.
Mutta se ei ole lopullinen menetys, vaan taivaassa on kaikki ennenaikaisesti kuolleet lapset. Siksi uskovan tuska ei ole lohduton, koska on se jälleennäkemisen toivo ja ikuinen elämä rakkaiden kanssa.
Tutustu sinäkin ap, Raamatun Sanaan :)
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.html
Vai muuten vaan päässä? Ap sanoi jo että on oikeus surra, mutta loukkaa kun ystävä vertaa heidän kokemuksiaan samanlaisiksi.
mua loukkaa se että AP:n mielestä hänen viimeisillä raskausviikoilla kokema kohtukuolema on jotain vaikeaa. Ihan samalla logiikalla mä voin pyytää AP:ta sulkemaan suunsa sillä minä sentään pidin lastani sylissäni, koin ensihymyt, hoidin jne ja sitten menetin lapseni 2kk iässä. Pitäisikö minun sanoa että kohtukuolema, mitä sitten, ethän sä koskaan edes pitänyt lasta sylissä, elävänä ainakaan. Ettei se kuule ole mitään MUN kärsimyksiin verrattuna.
Kuulostaako hyvältä?
Se ensimmäinen jonka lapsi oli kuollut
ja hänellä on täysi oikeus surra häntä. Oksettaa ihmiset jotka puhuu "solumöykystä"!! Se oli ihminen! Uusi ihminen luodaan hedelmöityksessä.
Mutta se ei ole lopullinen menetys, vaan taivaassa on kaikki ennenaikaisesti kuolleet lapset. Siksi uskovan tuska ei ole lohduton, koska on se jälleennäkemisen toivo ja ikuinen elämä rakkaiden kanssa.
Tutustu sinäkin ap, Raamatun Sanaan :)
<a href="http://www.evl.fi/raamattu/1933" alt="http://www.evl.fi/raamattu/1933">http://www.evl.fi/raamattu/1933</a>,38/Joh.html
Koska emme ole vain fyysinen ruumis, vaan meillä on sielu.
ja hänellä on täysi oikeus surra häntä. Oksettaa ihmiset jotka puhuu "solumöykystä"!! Se oli ihminen! Uusi ihminen luodaan hedelmöityksessä.
Mutta se ei ole lopullinen menetys, vaan taivaassa on kaikki ennenaikaisesti kuolleet lapset. Siksi uskovan tuska ei ole lohduton, koska on se jälleennäkemisen toivo ja ikuinen elämä rakkaiden kanssa.
Tutustu sinäkin ap, Raamatun Sanaan :)
<a href="http://www.evl.fi/raamattu/1933" alt="http://www.evl.fi/raamattu/1933">http://www.evl.fi/raamattu/1933</a>,38/Joh.html
2. Moos. 22:29
(22:28) Uhraa minulle viivyttelemättä ensi hedelmä viljastasi ja viinistäsi. Anna minulle myös esikoinen pojistasi. [2. Moos. 13:2+ : 2. Moos. 23:19; 3. Moos. 23:10; 5. Moos. 26:2; Neh. 10:36]
(ei kiitos. En halua palvoa jumalaa, joka edellyttää minun tappavan lapseni hänen ilokseen. Kuinka te uskovaiset perustelette NÄITÄ juttuja itsellenne? Että vain osa raamatusta onkin tärkeää, ja osa ei? Entä jos abortit olisivatkin Herralle mieluisia uhreja???)
Alue: Aihe vapaa
ja se ei todellakaan ole mikään iso juttu mun elämässä, kun mulla on kuitenkin kolme tervettä lasta. Tokihan keskenmeno on kokemus, jota ilmankin olisin voinut elää. Mutta kun se kokemus minulle annettiin, niin otan sen juuri sellaisena - kokemuksena.
Jos on asioista edes himpunkin selvillä, niin jokainenhan sen tietää, että alkuraskaudessa se keskenmenon riski on suuri. Kun se keskenmeno sitten aika monelle myös tulee, niin saahan se surettaa. Mutta ei siitä pidä tehdä mitään maailman suurinta asiaa, kun tapahtuu se, minkä todennäköisyys jo alun perinkin oli melko suuri. Eri asia sitten nuo pitkät yrittämiset ja lapsettomuushoidot, mutta ap:n kaverin kohdalla ei tainnut olla mistään sellaisesta kyse.
Ei kukaan tietenkään voi sanoa toiselle, ettet sinä sitä keskenmenoa saa surra, saahan sitä surra. Mutta tuo ap:n kaverin sureminen on jo aika ylilyövää, joten en ihmettele, että ap:tä ärsyttää.