Lue keskustelun säännöt.
Mulla ei ole yhtään ystävää jolle voisin soittaa ja joka soittelis mulle
23.02.2012 |
Että semmosta. Oon nuori ja lapseton ja ihan helvetin yksinäinen.
On semmosia "kavereita", mutta ei yhtään ystävää. Noita kavereitakin on vain muutama ja niillä on jo ne läheiset ystävänsä.
En ees jaksa selittää tätä asiaa, kauheen paha mieli on enkä viitsi enää avomiehelle avautua. Se on raukka mun ainut ystävä.
Ollaan mieitty naimisiin menoa, mutta AINIIN mullahan ei oo yhtään ystävää joka alkaisi kaasoksi. Siihen kaatuu mun prinsessahäät. Miehen ystäviä kutsulistalla olis varmaan 40, minulta ehkä 5 ja nekin sellaisia joita ei oikeasti kiinnosta kuka minä olen ja mitä mulle kuuluu. Oon mukavaa seuraa, mutta ei ne silti erikseen pyydä ja kysy vaikka kahvillle. Jos on jotain bileitä niin sinne mut kutsutaan mutta muina aikoina ei kiinnosta.
Olispa ihanaa jos olis ystävä joka mullekkin soittelis ja joka ois munkin jutuista kiinnostunut ja tietenkin toisinpäin...
Töissä on mua väh. 30v vanhempia ihmisiä ja salilla on vähän hankala alkaa tutustumaan kehenkään äskeisen jumpan rankkuudesta enempää.
Kommentit (32)
Mulla on oikeastaan se "ongelma", että ei oo kavereiden kans mitään puhuttavaa! On kyllä ihmisiä, joille vois soitella, mutta en koskaan soittele, koska ei oo asiaa. Mulla ei juuri oo mitään murheita tai suruja, oon sellainen huoleton tyyppi, etten murehdi mitään. Työasioista en voi juuri jauhaa, kun oon opettaja (vaitiolovelvollisuus)...)
Päivänpolttavat jutut (lapsi kipeenä tai itsellä päätä särkee) juttelen työkavereiden kanssa, ketä kiinnostaisi, jos sellaisia alkaisin puhelimessa jollekin jorisemaan?
Lisäksi melkein kaikilla tutuilla on pienet lapset, mihin aikaan illasta soittaisin? Monet nukuttaa lapsia yhdeksään asti, ei sen jälkeen enää viitsi soitella.
Mä oon elänyt jo vuosikaudet soittelematta kauheesti kellekään. Sit kun nään jonkun kaverin, höpöttelen kaikenlaista, mut ei mun elämässä oikeesti tapahdu niin kauheesti mitään, että siitä olis yhtikäs mitään puhelimessa raportoitavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että jollain todella ei ole yhtään ystävää esim. oman miehen lisäksi. Minulla on aina ollut tilanne päinvastainen, välillä liikaakin ystäviä että ehtisi kaikkia näkemään. Minulla on mies, 2 lasta ja olen 35v. Meillä on koolla se sama lukioporukka n. 12 naista kuin oli silloin sata vuotta sitten. Kaikilla eri ammatit ym. Mutta yhdessä ollaan käyty läpi ekat rakastumiset ja häät, lastensaannit ja joidenkin erotkin. Ja meidän porukka tekee töitä sen eteen, että nähdään! Vähintään joka toinen kuukausi on ns. naisten kekkerit joissa syödään ja juodaan hyvin, pistetään ykköset päälle ja lähdetään lopuksi baariin. Ja aika usein on joku kaveripariskunta lapsineen meillä syömässä tai päinvastoin. Mä tulisin hulluksi ilman mun ystäviä, joille voi jakaa ne ilot ja surut ihan just niin kuin ne on. Tossa ne on olleet kohta 20 vuotta ja tiedän, et ovat vielä seuraavat 40 vuotta ainakin...
etta banaaleja juttuja ei jaksa aina puhua ihmisille puhelimessa. Mutta olen tosiaan ajatellut, etta se voisi olla toisinpain, etta mina voisin kuunnella ne jutut, olla siis se, jolle "kaadetaan". Minulle sopisi ja taytyy sanoa, etta olen alkanut vahitellen jopa innostua ajatuksesta.
Minä kaipaisin taas ryyppyseuraa, sellaista jonka kanssa /joiden kanssa käydä viihteellä silloin tällöin ja parantaa maailmaa.
En halua ystäväkseni moralistisaarnaajaa vaan ystävää joka kulkee elämän karikoissa ja iloissa mukana.
Tahtoisin käydä ystävän kanssa reissuissa joissa ollaan vaikka ilman perhettä tai miksei perhekin mukana, kunhan vaan saadaan aikataulut natsaamaan ja miehet keskenään ystävystymään.
Tottakai kaipaan myös ystävää shoppailuun ja kahvitteluunkin.
En halua morkata ystäviäni mutta tämä "aikuisuuden"arki vienyt eri teille.
Olen "nuori", heh, tai ainakin tunnen itseni nuoreksi. Fyysistä ikää 29v ja olen sosiaalinen. Elämä on kohdellut aikoinaan rankallakin kädellä mutta niistä opittu, tämän kerron siksi että jos joku ystäväehdokas täällä kiinnostuisi niin rivien välistä voi lukea että en ole pumpulissa kasvanut.
Olen vain ammattikoulun käynyt ja minua saatetaan pitää jopa junttina korkeammin koulutettujen osalta.
Emme asu omakotitalossa, sisustuksessa ei ole pentikkiä eikä marimekkoa, auto on vanha ja tykkään käydä kirppiksillä.
Olisi kiva tietää onko täällä ketään joka suht. lähellä omaa tilannettani?
t. junttila
Minä kaipaisin taas ryyppyseuraa, sellaista jonka kanssa /joiden kanssa käydä viihteellä silloin tällöin ja parantaa maailmaa.
En halua ystäväkseni moralistisaarnaajaa vaan ystävää joka kulkee elämän karikoissa ja iloissa mukana.
Tahtoisin käydä ystävän kanssa reissuissa joissa ollaan vaikka ilman perhettä tai miksei perhekin mukana, kunhan vaan saadaan aikataulut natsaamaan ja miehet keskenään ystävystymään.
Tottakai kaipaan myös ystävää shoppailuun ja kahvitteluunkin.En halua morkata ystäviäni mutta tämä "aikuisuuden"arki vienyt eri teille.
Olen "nuori", heh, tai ainakin tunnen itseni nuoreksi. Fyysistä ikää 29v ja olen sosiaalinen. Elämä on kohdellut aikoinaan rankallakin kädellä mutta niistä opittu, tämän kerron siksi että jos joku ystäväehdokas täällä kiinnostuisi niin rivien välistä voi lukea että en ole pumpulissa kasvanut.
Olen vain ammattikoulun käynyt ja minua saatetaan pitää jopa junttina korkeammin koulutettujen osalta.
Emme asu omakotitalossa, sisustuksessa ei ole pentikkiä eikä marimekkoa, auto on vanha ja tykkään käydä kirppiksillä.Olisi kiva tietää onko täällä ketään joka suht. lähellä omaa tilannettani?
t. junttila
Minä ainakin haluaisin olla ystäväsi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen että mietit itsellesi jonkun kivan harrastuksen jonka kautta sitten voit tavata uusia ihmisiä.
Mä en jaksa enää ryyppäämistä, kun on lapsia. Ihan max kerran puoleen vuoteen suunnilleen. On ihan karmeaa krapulassa kestää perhe-elämää (eikä mikään kiva viesti lapsille - tulen itse alkkisperheestä), joten jään aina hotelliin yöksi, jos olen viihteellä. Kovin usein ei voi eikä edes halua.. Mullakin on ystävät harventuneet, kun ne kamut, joiden kanssa oleminen perustui bilettämiseen, ovat jääneet.
Minä kaipaisin taas ryyppyseuraa, sellaista jonka kanssa /joiden kanssa käydä viihteellä silloin tällöin ja parantaa maailmaa.
En halua ystäväkseni moralistisaarnaajaa vaan ystävää joka kulkee elämän karikoissa ja iloissa mukana.
Tahtoisin käydä ystävän kanssa reissuissa joissa ollaan vaikka ilman perhettä tai miksei perhekin mukana, kunhan vaan saadaan aikataulut natsaamaan ja miehet keskenään ystävystymään.
Tottakai kaipaan myös ystävää shoppailuun ja kahvitteluunkin.En halua morkata ystäviäni mutta tämä "aikuisuuden"arki vienyt eri teille.
Olen "nuori", heh, tai ainakin tunnen itseni nuoreksi. Fyysistä ikää 29v ja olen sosiaalinen. Elämä on kohdellut aikoinaan rankallakin kädellä mutta niistä opittu, tämän kerron siksi että jos joku ystäväehdokas täällä kiinnostuisi niin rivien välistä voi lukea että en ole pumpulissa kasvanut.
Olen vain ammattikoulun käynyt ja minua saatetaan pitää jopa junttina korkeammin koulutettujen osalta.
Emme asu omakotitalossa, sisustuksessa ei ole pentikkiä eikä marimekkoa, auto on vanha ja tykkään käydä kirppiksillä.Olisi kiva tietää onko täällä ketään joka suht. lähellä omaa tilannettani?
t. junttila
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten myötä mahdollisuudet saada uusia ystäviä lisääntyvät rutkasti! Jos vaan jaksaa käydä perhekerhoissa ja olla aktiivinen:). Aikaa se vie ja nyt vajaan kolmen vuoden jälkeenkin "ystävyydet" ovat jämähtäneet tietylle tasolle. Kunhan joskus palaan töihin, niin taitaa vaan sitten taas nämäkin jäädä. 17
mä en laske tällaisia elämäntapaystäviä edes kunnon ystäviksi. enemmän kavereita tai tuttuja. ollaan yhdessä "olosuhteiden pakosta" ja sitten kun palataan töihin niin nähdään enää puistoissa viikonloppuisin tms. kunnon ystävä on sellainen joka pysyy matkassa elämäntilanteiden vaihtuessa. oma paras ystäväni on lapseton sinkku, itse olen kolmen lapsen äiti. ystävyys on pitänyt meidät yhdessä kouluikäisistä saakka. yksinäinen olen silti minäkin. lapsiperhearki vie voimat enkä jaksa kunnolla pitää yhteyttä niihin harvoihin ystäviin joita on jäljellä. kaipaisin sellaista isoa naisporukkaa jonka kanssa tehdä yhdessä asioita, sinkkuelämää-tyyliin.:D mistähän sellaisen löytäisi..
Meillä on koolla se sama lukioporukka n. 12 naista kuin oli silloin sata vuotta sitten. Kaikilla eri ammatit ym. Mutta yhdessä ollaan käyty läpi ekat rakastumiset ja häät, lastensaannit ja joidenkin erotkin. Ja meidän porukka tekee töitä sen eteen, että nähdään! Vähintään joka toinen kuukausi on ns. naisten kekkerit joissa syödään ja juodaan hyvin, pistetään ykköset päälle ja lähdetään lopuksi baariin. Ja aika usein on joku kaveripariskunta lapsineen meillä syömässä tai päinvastoin. Mä tulisin hulluksi ilman mun ystäviä, joille voi jakaa ne ilot ja surut ihan just niin kuin ne on. Tossa ne on olleet kohta 20 vuotta ja tiedän, et ovat vielä seuraavat 40 vuotta ainakin...
Ihana tilanne tuo :) Itselläni jäi lukioajan ystävät ja muutkin vanhat kun muutin miehen ja työn perässä 500 km päähän kotiseudultani. Viihdyn täällä Helsingissä kyllä muuten, mutta yhtäkään ystävää en ole saanut. Mieskin jätti muutaman vuoden päästä tänne muutosta joten olen tosi totaaliyksin. Työn ulkopuolella en juuri puhu koskaan kellekään, paitsi joskus äitini kanssa puhelimessa kerran viikossa-parissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en jaksa enää ryyppäämistä, kun on lapsia. Ihan max kerran puoleen vuoteen suunnilleen. On ihan karmeaa krapulassa kestää perhe-elämää (eikä mikään kiva viesti lapsille - tulen itse alkkisperheestä), joten jään aina hotelliin yöksi, jos olen viihteellä. Kovin usein ei voi eikä edes halua.. Mullakin on ystävät harventuneet, kun ne kamut, joiden kanssa oleminen perustui bilettämiseen, ovat jääneet.
Minä kaipaisin taas ryyppyseuraa, sellaista jonka kanssa /joiden kanssa käydä viihteellä silloin tällöin ja parantaa maailmaa.
En halua ystäväkseni moralistisaarnaajaa vaan ystävää joka kulkee elämän karikoissa ja iloissa mukana.
Tahtoisin käydä ystävän kanssa reissuissa joissa ollaan vaikka ilman perhettä tai miksei perhekin mukana, kunhan vaan saadaan aikataulut natsaamaan ja miehet keskenään ystävystymään.
Tottakai kaipaan myös ystävää shoppailuun ja kahvitteluunkin.En halua morkata ystäviäni mutta tämä "aikuisuuden"arki vienyt eri teille.
Olen "nuori", heh, tai ainakin tunnen itseni nuoreksi. Fyysistä ikää 29v ja olen sosiaalinen. Elämä on kohdellut aikoinaan rankallakin kädellä mutta niistä opittu, tämän kerron siksi että jos joku ystäväehdokas täällä kiinnostuisi niin rivien välistä voi lukea että en ole pumpulissa kasvanut.
Olen vain ammattikoulun käynyt ja minua saatetaan pitää jopa junttina korkeammin koulutettujen osalta.
Emme asu omakotitalossa, sisustuksessa ei ole pentikkiä eikä marimekkoa, auto on vanha ja tykkään käydä kirppiksillä.Olisi kiva tietää onko täällä ketään joka suht. lähellä omaa tilannettani?
t. junttila
Meillä on kaksi lasta ja hyvä tukiverkosto taustalla. Olen itse myös alkoholistin tytär joten tiedän mitä haet takaa tekstilläsi mutta tarkoitin tuolla ilmoituksellani että kaipaan viihteelle silloin tällöin seuraa mutta myös kahvittelun ja shoppailun merkeissä. En siis ole joka kuukausi etsimässä ryyppäjäisiä vain niihin kertoihin kun joskus jaksaisi tuosta ovesta ulostautua nättinä,2-4 kk välein tai mikä se tyttöjen iltailu nyt sitten kelläkin on.
veljeä? serkkua? Koeta lähentyä sukulaisiesi tai miehesi ystävien/suvun kanssa. Älä vaivu synkkyyteen..Aina kannattaa yrittää. Ole itse aktiivi ja soittele niille bilekavereille! Voithan pyytää kaasoksi vaikka vähän vieraampaakin kaveria, ei se ole niin vakavaa!!