Hitaat ihmiset ärsyttää!
Voi jestas että menee hermot sekä töissä että kotona! Töissä on pari työkaveria, joiden kanssa joudun tekemään viikottain yhteistyötä. Heiltä menee ihan järjettömän kauan kirjoittaa esim. yksi sähköposti tai saada mikä tahansa asia toimitettua! Kyse ei ole edes siitä, että siirtäisivät asian tekemistä, vaan ihan siitä että ovat tuhottoman hitaita!
Mieheni on samanlainen, samoin kuopus. Joka asiassa tuhraantuu noin kolme kertaa se aika mikä minulta. Oli kyse kauppakäynnistä, pukemisesta, pihan kolaamisesta...
En nyt väitä olevani muita parempi, mutta ihmetyttää, että mihin se aika heiltä hukkuu??
Kommentit (72)
Olen itse hyvin eläväinen tapaus ja minun on todella vaikea sietää hitautta.
Oletko nopeasti etenevä myös seksissä ja ärsyttääkö sinua, jos partneri on hitaampi? Kysyn, koska ihastukseni kohde on huomattavasti minua nopeatempoisempi, ja mietin voiko tämä olla ongelma.
Mä olen kyllä yleensä nopea myös tekemisissäni, mutta en välttämättä jaksa tarttua toimeen tylisssä asioissa. Työssäni olen nopea, mutta kuitenkin hyvin tarkka ja haluan että työn jälki on hyvää vaikka siihen sitten tuhrautuisikin aikaa.
En oikein osaa tarkalleen vastata tuohon seksikysymykseen. Tarkoititko että etenenkö suhteissani nopeasti tapaamisen jälkeen seksiin? Yleensä kyllä etenen mikäli siltä tuntuu. Jos minusta jo heti tapaamisen alussa tuntuu että fyysistä kipinää ei ole, tai ajattelen etten haluaisi tuon ihmisen koskevan minua niin sitten päätän tapailun pariin kertaan, ellen jo yhteen.
Jos taas tarkoitit että onko seksikin minulle nopea suoritus niin vastaus on ei. Nautin kyllä hitaista illoista kahden kesken sohvalla, hellyydestä ja ehkä sen jälkeen hitaasta seksistäkin. Vaikka toki joskus ihan pikainenkin seksi on ihanaa. :D
Voi jestas että menee hermot sekä töissä että kotona! Töissä on pari työkaveria, joiden kanssa joudun tekemään viikottain yhteistyötä. Heiltä menee ihan järjettömän kauan kirjoittaa esim. yksi sähköposti tai saada mikä tahansa asia toimitettua! Kyse ei ole edes siitä, että siirtäisivät asian tekemistä, vaan ihan siitä että ovat tuhottoman hitaita!
Mieheni on samanlainen, samoin kuopus. Joka asiassa tuhraantuu noin kolme kertaa se aika mikä minulta. Oli kyse kauppakäynnistä, pukemisesta, pihan kolaamisesta...
En nyt väitä olevani muita parempi, mutta ihmetyttää, että mihin se aika heiltä hukkuu??
sitten teillä on loistava tasapaino.
olevinaan "tehokkaista" ihmisistä eli sellaisista jotka haluavat suoriutua kaikesta nopeasti ja tehokkaasti. Nämä ihmiset eivät suo ajatustakaan asialle, jota ovat tekemässä, ja lopputuloksessa se sitten näkyy. Esim. töksahtelevänä jopa töykeänä kielenkäyttönä sähköpostissa (viimeistelemätön teksti). Lisäksi huomaamattaan sähläävät enemmän kuin laki sallii. Sitten pitävät hitaampiaan jotenkin älyltään tai muulta kapasiteetiltaan huonompina, vaikka eivät vain tajua sitä, että jotkut tykkää paneutua asioihin, eivätkä näe mihin on niin helvetin kova kiire kokoajan.
Mihin on kiire? Aina seuraavaan hommaan? No milloinkas on valmista?
Ei ne askareet tekemällä lopu.

Olen tarkka työni laadusta, ja minusta tehokkuus on osa laatua. En tuhlaa muiden aikaa, teen työni hyvin, nopeasti ja tarkasti.
Tämä on todella häiritsevää ja tekisin mitä tahansa muuttaakseni itseni normaalinopeuksiseksi! Mutta tällainen olen enkä muuta voi. :( Älynlahjoissa minulla ei ole vikaa, päin vastoin, äo:ni on poikkeuksellisen korkea.
Ainakin Mensan testis perustuu nopeisiin hoksottimiin. Kuka tasansa osaa tehdä ne tehtävät jos vaan on tarpeeksi aikaa, mutta idea on siitä että aikaa on todellä vähän ja tehtäviä paljon.
ap, miten päädyit yhteen hitaan kanssa?
Ei se hitaus hänessä niin hirveän vallitseva piirre ole, ihastuin tietenkin ihan muihin asioihin. Kai se jokaisessa miehessä jokin asia ärsyttää. Tässä tämä. Ollaan kyllä tosi eritahtisia joissain asioissa, arkisissa pikkujutuissa lähinnä, joten ei niin maailmaa kaada nämä jutut.
ap
että niinkuin joku oli aiemmin kirjoittanutkin niin mustakin on vaan sulaa hulluutta painaa kokoajan sietokykynsä äärirajoilla ja puskea tehokkuutta itsestään niin paljon kun lähtee. Tämähän on työnantajalle selvä merkki siitä, että talossa on löysiä työtunteja/liikaa tekijöitä ja taas kiristetään tahtia. IDIOOTIT :) Mitä tehokkaammin teet, niin yhä vain tehokkaammin saat jatkossakin tehdä.
Kaikkialla ei vaan voi olla hidas. Meillä töissä pitää esimerkiksi saada tietty määrä tuotantoa tehtyä yhden päivän aikana.
Tuotantomäärä ei ole merkitty liian isoksi, vaan niin, että siitä on kuitenkin helppo selvitä, kun tekee kaiken reippaasti.
Mutta nyt meillä on yksi hidastelija, joka ei sitten vaan osaa toimia nopeasti, vaan kaikkeen menee kaksin- tai kolminkertainen aika muihin verrattuna.
Olen sanonut asiasta useasti, ja onneksi on vielä koeeajalla, koska en tiedä voinko pitää ko. ihmistä meillä töissä vakituisesti.
Kaikki muut selviävät päivästään hyvinkin nopeasti, jopa ne samaan aikaan taloon tulleet kuin tämä hidastelijakin.
edes joskus... kokeilkaa miltä tuntuu kerrankin vaikka kävelessä katsella luontoa tms... ei aina tarvii juosta kieli vyön alla... minä ainakin pyrin tekemään arkisista asioista rentoja ja mukavia elämä on lyhyt siitä pitää nauttia :)
Erityisesti ärsyttävät ne, jotka puhuvat tosi h-i-t-a-a-s-t-i niin että yksi 5 sanan lause kestää 5 min tai yksinkertainen kysymys (otatko maitoa vai vettä) vaatii 10 min pohdiskelun. Samoin sellainen ylenpalttisen hidas toiminta, oli kyse sitten kävelystä tai pukemisesta, tosin siedän kyllä hitautta esim. kovin vaivaisilta ihmisiltä ja pieniltä lapsilta.
Mutta tosiaan, kyllä ne hosujat ja hätäilijätkin rasittavat, erityisesti jos hommat tehdään puolihuolimattomasti. Parasta on reipas tahti ja hommien hoitaminen kunnolla.
Älykkyydestä ja nopeudesta sen verran, että itse olen Mensan jäsen ja pidän itseäni useimmiten aika nopeana. En kuitenkaan hosu ja hätäile, ja luonteeltani olen varsin rauhallinen. Olen vain monissa asioissa vikkelä ja tehokas, ja vaikka pidänkin itseäni melkoisena perfektionistina en näe syytä hinkata mitään asiaa loputtomiin.
että niinkuin joku oli aiemmin kirjoittanutkin niin mustakin on vaan sulaa hulluutta painaa kokoajan sietokykynsä äärirajoilla ja puskea tehokkuutta itsestään niin paljon kun lähtee. Tämähän on työnantajalle selvä merkki siitä, että talossa on löysiä työtunteja/liikaa tekijöitä ja taas kiristetään tahtia. IDIOOTIT :) Mitä tehokkaammin teet, niin yhä vain tehokkaammin saat jatkossakin tehdä.
vaan jotkut oikeasti on nopeampia ja tehokkaampia kuin toiset. Ehtivät samassa ajassa tarkistaa ja korjatakin hommansa, ennenkuin hitaat on edes puolivälissä.
Sitten on vielä niitä, jotka on sekä hitaita, että huolimattomia.
aikaa tuhrautuu kun hituroi joka asiassa. Miksi ihmeessä oletetaan, että jos esim. pukeutuu nopeasti tai kulkee reippaalla tahdilla työmatkat ei voisi sitten vapaa-ajalla vaikka istuskella rauhassa kirjan ääressä tai kesällä ihan vaan makoilla nurmikolla?
edes joskus... kokeilkaa miltä tuntuu kerrankin vaikka kävelessä katsella luontoa tms... ei aina tarvii juosta kieli vyön alla... minä ainakin pyrin tekemään arkisista asioista rentoja ja mukavia elämä on lyhyt siitä pitää nauttia :)
Hänestä piti tulla minulle työpari, mutta ei siitä tullut mitään kun 2h hommaan meni 2 päivää. Onneksi oli määräaikainen sopimus ja saatiin hänet sujuvasti ulos. Pomo ei tosin kehdannut sanoa oikeaa syytä, vaan selitteli jotain ettei töitä olekaan niin paljon kuin luultiin.
ja minä ja yhteinen tyttö nopeita. Meitä nopeita ärsyttää toisten hitaus ja noita hitaita taas meidän nopeus ja kärsimättömyys.
Kummassakin piirteessä on hyvät ja huonot puolensa, ja olemme vaan yrittäneet oppia sietämään toisiamme tässä asiassa ja ottamaan jopa vähän oppia toisista. Tästä on ollut hyötyä myös työelämässä, nykyään siedän paljon paremmin hitaita ihmisiä kuin aiemmin (ja yritän itse olla olematta liian kärsimätön, etten ärsyttäisi muita).
Olen myös alkanut huomata oman nopeuteni ja kärsimättömyyteni huonot puolet: tulee hutiloitua monissa asioissa, kiireessä rikon paljon tavaroita, en malta jättää asioita hautamaan vaan tahdon tehdä ne heti pois häiritsemästä, ja jälkeenpäin harmittaa, kun olisinkin halunnut tehdä sen toisella tavalla, jos vaan olisin malttanut vähän miettiä kauemmin. Jne.
omassa työssäni ei esim. seurata työtunteja mitenkään tarkasti, pääasia on että hommat tulevat hoidetuksi ja hyvin. Jos teen ne loppuun vikkelästi (ja samalla tietysti huolellisesti), voin hyvin istua vähän pidempään kahvi- tai lounastauolla tai lähteä kotiin vähän aikaisemmin.
että niinkuin joku oli aiemmin kirjoittanutkin niin mustakin on vaan sulaa hulluutta painaa kokoajan sietokykynsä äärirajoilla ja puskea tehokkuutta itsestään niin paljon kun lähtee. Tämähän on työnantajalle selvä merkki siitä, että talossa on löysiä työtunteja/liikaa tekijöitä ja taas kiristetään tahtia. IDIOOTIT :) Mitä tehokkaammin teet, niin yhä vain tehokkaammin saat jatkossakin tehdä.
toimisi ihan normaalilla nopeudella, vaan siitä, että ajatusten ilmaiseminen ja varsinainen toiminta sujuu sitten hitaammin. Esimerkiksi minun pitää tietää etukäteen, miten sanomani lause loppuu, koska muuten en osaa lopettaa sitä ilman todella pitää ajatustaukoa kesken kaiken.
jokaisen lauseen mietintään menee niin kauan aikaa ettei mitään voi aloittaa sanomaan ennen kuin on varma mikä on se viimeinen sana...
toimisi ihan normaalilla nopeudella, vaan siitä, että ajatusten ilmaiseminen ja varsinainen toiminta sujuu sitten hitaammin. Esimerkiksi minun pitää tietää etukäteen, miten sanomani lause loppuu, koska muuten en osaa lopettaa sitä ilman todella pitää ajatustaukoa kesken kaiken.
toimisi ihan normaalilla nopeudella, vaan siitä, että ajatusten ilmaiseminen ja varsinainen toiminta sujuu sitten hitaammin. Esimerkiksi minun pitää tietää etukäteen, miten sanomani lause loppuu, koska muuten en osaa lopettaa sitä ilman todella pitää ajatustaukoa kesken kaiken.
että niinkuin joku oli aiemmin kirjoittanutkin niin mustakin on vaan sulaa hulluutta painaa kokoajan sietokykynsä äärirajoilla ja puskea tehokkuutta itsestään niin paljon kun lähtee. Tämähän on työnantajalle selvä merkki siitä, että talossa on löysiä työtunteja/liikaa tekijöitä ja taas kiristetään tahtia. IDIOOTIT :) Mitä tehokkaammin teet, niin yhä vain tehokkaammin saat jatkossakin tehdä.
Kuka on sanonut että nopeat ihmiset paahtavat sietokykynsä rajoilla? En minä ainakaan tee niin. Olen vain luonnostani nopealiikkeinen ja -tempoinen, olen ollut jo sellainen lapsenakin. Olen myös hakeutunut alalle jossa pitää tehdä nopeita päätöksiä mutta hutiloida ei saa.
Olen ihan tyyni luonteeltani, toimin vain nopeammin kuin osa ihmisistä joiden kanssa olen tekemisissä. Ihan mielelläni lähden kyllä sinne tunturiinkin, lähetä lentolippu niin alan pakata laukkuja. ;)