Lue keskustelun säännöt.
Olemme 14 vuoden jälkeen muuttamassa Suomeen. Kysyttävää?
Kommentit (24)
Tietenkin joku keskiverto akka kun lähtee johonkin köyhään paikkaan niin eihän sinne sopeutuminen oikeasti mikään iso asia ole, kun kaikki pokkuroi ja itse on siellä rikas. Sitten kun tulee takaisin Suomeen ja huomaakin että on sama paska kuin ennenkin eikä kukaan enää palvo, niin onhan se kamala kulttuurishokki. lol =D
Eiköhän kuitenkin suuri osa paluumuuttajista ole ihan tavallista väkeä, olleet jossain tavallisessa paikassa ja eläneet tavallista elämää?Itse lähdin Suomesta 18-vuotiaana, olin au-pairina, opiskelin (jolloin rahaa ei siellä ulkomaillakaan ollut sen enempää kuin Suomessakaan opiskelijoilla; pullojakin tuli kerättyä että sai ruokarahat kasaan...), olin töissä. Lapset syntyivät, elimme ihan normaalia elämää, asuimme kerrostalossa lähiössä, rahaa ei ollut paljon, mutta se riitti. Kukaan ei meitä palvonut;-)
15v oli kulunut ja päätimme muuttaa Suomeen, jottei jäisi arvailun varaan, millaista se olisi ollut - mikä päätös oli ehkä väärä.
Taloudellisesti muutto Suomeen oli katastrofi; asuntojen hinnat nousivat pilviin juuri tuossa 2000-luvun puolivälissä, mutta palkat ovat yhtä huonot kuin ennenkin.
Julkinen terveydenhuolto on surkeaa, esim. ennaltaehkäisevää hoitoa ei ole periaatteessa ollenkaan, itselläni on kaksi kroonista sairautta joiden hoito on aivan retuperällä (hyvää hoitoa saavat ne, jotka pystyvät siitä maksamaan - toisin kuin entisessä asuinmaassamme).No, lapset osaavat nyt suomea (hurraa...) ja mieheni pystyy keskustelemaan (vain suomea puhuvan) isäni kanssa. Ne asiat ovat plussan puolella. Miinuksia en viitsi alkaa edes luettelemaan.
Ilman sitä täysin hyödytön purkaus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilman sitä täysin hyödytön purkaus
Ehkä kuitenkin perustelisit, miksi se maa merkitsee niin paljon?
Ei kannata ihan kritiikittä kaikkea uskoa.
Mulla on hyvin erilainen kuva edelleen suomalaisesta terveydenhuollosta kuin nuo iltapäivälehtien kauhukertomukset. Mätämunia mahtuu aina joukkoon joka alalla joka maassa, mutta pääsääntöisesti olemme aina saaneet hyvää hoitoa ajallaan, kun on ollut tarve.
Lapset hoidetaan yleisesti ottaen nopeasti, aina on järjestynyt aika niin nopeasti, etten ole läheskään aina viitsinyt edes käyttää vakuutusta, joka meillä on, koska kunnan terveyskeskus on lähempänä ja palvelu asiallista.
Mun ulkonäkö pilattiin julkisessa terv.huollossa ja sitä ei korjata.
Toiseen vaivaan taas olen odottanut leikkaushoitoa jo vuodesta 2006, jolloin se todettiin, sairastanut olen 20 vuotta.
Suomessa lääkärit ovat täynnä itseään olevia, välinpitämättömiä ja monet tekisi mieli sanoa psykopaatteja.
Eiköhän kuitenkin suuri osa paluumuuttajista ole ihan tavallista väkeä, olleet jossain tavallisessa paikassa ja eläneet tavallista elämää?
Itse lähdin Suomesta 18-vuotiaana, olin au-pairina, opiskelin (jolloin rahaa ei siellä ulkomaillakaan ollut sen enempää kuin Suomessakaan opiskelijoilla; pullojakin tuli kerättyä että sai ruokarahat kasaan...), olin töissä. Lapset syntyivät, elimme ihan normaalia elämää, asuimme kerrostalossa lähiössä, rahaa ei ollut paljon, mutta se riitti. Kukaan ei meitä palvonut;-)
15v oli kulunut ja päätimme muuttaa Suomeen, jottei jäisi arvailun varaan, millaista se olisi ollut - mikä päätös oli ehkä väärä.
Taloudellisesti muutto Suomeen oli katastrofi; asuntojen hinnat nousivat pilviin juuri tuossa 2000-luvun puolivälissä, mutta palkat ovat yhtä huonot kuin ennenkin.
Julkinen terveydenhuolto on surkeaa, esim. ennaltaehkäisevää hoitoa ei ole periaatteessa ollenkaan, itselläni on kaksi kroonista sairautta joiden hoito on aivan retuperällä (hyvää hoitoa saavat ne, jotka pystyvät siitä maksamaan - toisin kuin entisessä asuinmaassamme).
No, lapset osaavat nyt suomea (hurraa...) ja mieheni pystyy keskustelemaan (vain suomea puhuvan) isäni kanssa. Ne asiat ovat plussan puolella. Miinuksia en viitsi alkaa edes luettelemaan.