Millainen on rajatilapersoona?
Mitä se rajatila tarkoittaa ja mitä se pitää sisällään?
Kommentit (68)
Eräs tuttavani taitaa olla rajatilapersoona. Ihmisenä erittäin itsekeskeinen ja mukavuudenhaluinen. Asettaa itsensä muiden yläpuolelle vähättelemällä tai haukkumalla. Tavatessa kehui minua maat ja taivaat ylistäen, kaveerasi epäilyttävän intiimisti heti. Myöhemmin kääntänyt kelkkansa vihamieliseksi, koska olen kai kritisoinut häntä tai mielipiteitään jotenkin.
Appivanhemmilleen vuodatti koko elämäntarinansa ensitapaamisella. Kuulemma ankea lapsuus, jonka vuoksi vihaa syvästi äitiään. Tämä ihminen hallitsee puolisoaan raivolla, seksillä, vähättelemällä ja nolaamalla tämän julkisesti. Riitaantuu nopeasti ja v*ttuilee. Hyvä manipuloimaan puheella.
Nauttii muille kostamisesta, varsinkin julkisesti mm. juhlissa tai mediassa. Haluaa aina saada viimeisen sanan, ei suostu olemaan väärässä. Syyttää muita ja etsii vikaa - joka ei koskaan ole hänessä. Haukkui neuvolan, koska siellä kaikki ovat häntä neuvomassa (ei siedä muiden neuvoja, tekee tarkoituksella päin vastoin). Inhosi synnytyslaitosta.
Valehtelee ja kertoo tarinoita joita omaksuu netistä, lehdistä tai kirjoista, ominaan. Kun jää kiinni, ei ole moksiskaan. Osaa selitellä mustan valkoiseksi.
Innostuu täysillä asioista, toitottaa niistä muille ja kyllästyy yhtä nopeasti. Halveksuu niitä, jotka elävät hänen mielestään hissutellen (lue: eivät kerro yhtä innokkaasti omista asioistaan). Elää elämäänsä ihan aidosti kuvitelmissa. Miettii koko ajan, mitä muut hänestä ajattelevat. Esittää varakasta, pakonomainen ostelu ajaa vararikkoon. Juominen ja unilääkkeet ongelmana. Masentumaan taipuvainen, pelottelee lähipiiriään itsemurhalla. Hakee läheisistään vihollisia ja ystäviä. Käyttää luottamuksella saamiaan tietoja hyväkseen, esittää muiden ideat ominaan. Jos toisella on joku asia, jota kadehtii, kertoo päin naamaa, että se on ihan P*ka (pikkulapsen coping-keinot). Osaa teeskennellä tavittaessa oikeille ihmisille saadakseen hyötyä - tai niin hän luulee.
Vaikea ihminen, johon on ollut pakko ottaa etäisyyttä. Sääliksi käy puolisoaan ja lapsiaan.
Millaisten laatujen ja ominaisuuksien korostamisella itsessäni ja käytöksessäni voisin karkottaa rajatilahäiriöiset miehet romanttisessa mielessä läheisyydestäni? Kuvottaisiko heitä tylsyys, tasaisuus, turvallisuus, vai se, että ottaisinkin itse kaiken emotinaalisen tilan ryhtyen jo jonkun mainitsemaksi draamakuningattareksi? Jämäkkyyteni, asiallisuuteni, suorapuheisuuteni, avoimuuteni, ja turvallisuuteni pahensivat aikoinaan tilannetta. Mies innostui niistä alkaen vellata edestakaisin ja hyväksikäyttää tunne-elämääni entistä rajummin. Millaisella heidän ihmisarvonsa täysin tunnustavalla käytöksellä heidät voi torjua? Minulla ei ole mitään edellytyksiä rakkaussuhteeseen rajatilahäiriöisen miehen kanssa. Pelkään todella, että joku sellainen astuu taas elämääni.
Lyhyesti: arvaamaton kusipää, jota kannattaa vältellä.
pelkää hyvin paljon hylätyksi tulemista tekee mitä vain estääkseen sen kuvitellun hylkäämisen
voi olla itsetuhoinen
impulsiivinen (esm ahmimista, rahan tuhlaamista, vaarallista ajamista, alkoholin holtiton käyttö, turvaton ja holtiton seksi)
tuntee syvästi ja reagoi vahvasti
mielialat vaihtelevat koko ajan pienistä asioista
omakuva on epävakaa. toisena pvnä kaunis ja pystyvä toisena taas ruma ja epäonnistunut.
mm uratoiveet vaihtelee ja pitkäjänteisyyttä ei ole. myös mielipiteet ihmisistä voi vaihdella vahvasti; toisena pvnä idolisoi jotain henkilöä, seuraavana päivänä ei välitä yhtään ja pitää jopa vastenmielisenä
epävakaat ihmissuhteet
Vierailija kirjoitti:
Eräs tuttavani taitaa olla rajatilapersoona. Ihmisenä erittäin itsekeskeinen ja mukavuudenhaluinen. Asettaa itsensä muiden yläpuolelle vähättelemällä tai haukkumalla. Tavatessa kehui minua maat ja taivaat ylistäen, kaveerasi epäilyttävän intiimisti heti. Myöhemmin kääntänyt kelkkansa vihamieliseksi, koska olen kai kritisoinut häntä tai mielipiteitään jotenkin.
Appivanhemmilleen vuodatti koko elämäntarinansa ensitapaamisella. Kuulemma ankea lapsuus, jonka vuoksi vihaa syvästi äitiään. Tämä ihminen hallitsee puolisoaan raivolla, seksillä, vähättelemällä ja nolaamalla tämän julkisesti. Riitaantuu nopeasti ja v*ttuilee. Hyvä manipuloimaan puheella.
Nauttii muille kostamisesta, varsinkin julkisesti mm. juhlissa tai mediassa. Haluaa aina saada viimeisen sanan, ei suostu olemaan väärässä. Syyttää muita ja etsii vikaa - joka ei koskaan ole hänessä. Haukkui neuvolan, koska siellä kaikki ovat häntä neuvomassa (ei siedä muiden neuvoja, tekee tarkoituksella päin vastoin). Inhosi synnytyslaitosta.
Valehtelee ja kertoo tarinoita joita omaksuu netistä, lehdistä tai kirjoista, ominaan. Kun jää kiinni, ei ole moksiskaan. Osaa selitellä mustan valkoiseksi.
Innostuu täysillä asioista, toitottaa niistä muille ja kyllästyy yhtä nopeasti. Halveksuu niitä, jotka elävät hänen mielestään hissutellen (lue: eivät kerro yhtä innokkaasti omista asioistaan). Elää elämäänsä ihan aidosti kuvitelmissa. Miettii koko ajan, mitä muut hänestä ajattelevat. Esittää varakasta, pakonomainen ostelu ajaa vararikkoon. Juominen ja unilääkkeet ongelmana. Masentumaan taipuvainen, pelottelee lähipiiriään itsemurhalla. Hakee läheisistään vihollisia ja ystäviä. Käyttää luottamuksella saamiaan tietoja hyväkseen, esittää muiden ideat ominaan. Jos toisella on joku asia, jota kadehtii, kertoo päin naamaa, että se on ihan P*ka (pikkulapsen coping-keinot). Osaa teeskennellä tavittaessa oikeille ihmisille saadakseen hyötyä - tai niin hän luulee.
Vaikea ihminen, johon on ollut pakko ottaa etäisyyttä. Sääliksi käy puolisoaan ja lapsiaan.
Tämä henkilö josta puhut on selkeästi narsisti. Moni muukin täällä sekoittaa narsistit ja rajatilat. Rajatilaan ei kuulu keinottelu ja manipulointi, eikä sairaalloinen kateus ja hyväksikäyttö. Nuo ovat narsistin piirteitä ja heitä on joukossamme enemmän kuin rajatiloja.
Keskustelua asian tiimoilta, lisää uutta ja oikeaa tietoa?
Rajatila muistuttaa monesti narsistista häiriötä, mikäli henkilö on ns. rajatila noita. He voivat olla erittäin tuhoisia ja ilkeitä.
eli rajatilainen persoonallisuus kuuluu laajempaan persoonallisuushäiriöisten ryhmään, joille on tyypillistä pitkäaikaiset ja haitalliset käyttäytymismallit. Rajatilallisella häiriöllä tarkoitetaan häiriötä, jotka ovat varhaisempia ja vakavempia kuin neuroottiset tilat, mutta lievempiä kuin psykoosit."
Sairaanhoitajan käsikirja, 2005
Mustajoki M. Maanselkä S. Alila A. Rasimus M. Hämeenlinna, Karisto Oy