Millainen on rajatilapersoona?

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 12:42"]

28, epävakaus ei ole oikeastaan "nuppivika" vaan seurausta siitä, että mieli on toiminut oikein hetkellä, jolloin henkilö on traumatisoitunut.

[/quote]

Tiedän. Mutta viaksi se yleisemmin luokitellaan, jos ei sen vuoksi ole kyvykäs toimimaan, kuten kaikki muut. Eihän tuota sanota levinneestä autonmoottoristakaan, joten miksi kaalista? Häiriö on häiriö. Miksi haluat haastaa riitaa? -13 & 28

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 12:42"]

28, epävakaus ei ole oikeastaan "nuppivika" vaan seurausta siitä, että mieli on toiminut oikein hetkellä, jolloin henkilö on traumatisoitunut.

[/quote]

Valuvika se on. Sekoitat nyt johonkin ihan muuhun (jakaantuneeseen persoonallisuuteen ehkä?).

Edellisellä sivulla lainasin jotain lähdettä sairauden syntytapoihin, edelleenkään rajatilapersoona ei ole suora seuraus traumasta.

Jaa täällä puhutaan aidasta ja seiväästä kolmen henkilön voimin, joilla on kaikilla herne nenässä, kun kukaan muu ei ymmärrä pointtia :D Kuinka yllättävää! -28/13

[quote author="Vierailija" time="18.02.2012 klo 22:31"]

ei oikein erota mikä on totta ja mikä ei, ei ole todellista käsitystä omista voimavaroista jne. Mummuni oli sellinen vanhoila päivillään kunnes sai kunnon lääkkeet.

[/quote]

ELI, juuri niinkuin SINÄ!

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 12:49"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 12:42"]

28, epävakaus ei ole oikeastaan "nuppivika" vaan seurausta siitä, että mieli on toiminut oikein hetkellä, jolloin henkilö on traumatisoitunut.

[/quote]

Tiedän. Mutta viaksi se yleisemmin luokitellaan, jos ei sen vuoksi ole kyvykäs toimimaan, kuten kaikki muut. Eihän tuota sanota levinneestä autonmoottoristakaan, joten miksi kaalista? Häiriö on häiriö. Miksi haluat haastaa riitaa? -13 & 28

[/quote]

Lueskelen ketjua ihan ulkopuolisena ja minä en oikein näe mikä tuossa viestissä haastaisi riitaa.

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 12:59"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 12:49"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 12:42"]

28, epävakaus ei ole oikeastaan "nuppivika" vaan seurausta siitä, että mieli on toiminut oikein hetkellä, jolloin henkilö on traumatisoitunut.

[/quote]

Tiedän. Mutta viaksi se yleisemmin luokitellaan, jos ei sen vuoksi ole kyvykäs toimimaan, kuten kaikki muut. Eihän tuota sanota levinneestä autonmoottoristakaan, joten miksi kaalista? Häiriö on häiriö. Miksi haluat haastaa riitaa? -13 & 28

[/quote]

Lueskelen ketjua ihan ulkopuolisena ja minä en oikein näe mikä tuossa viestissä haastaisi riitaa.

[/quote]

Sulla ei olekaan päässä vikaa. 13 luuli että minä kirjoitin sen. Kun valuvikaiset pääsevät samaan ketjuun, niin se tapaa muuttua sekavaksi. 18 jne.

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 12:49"]

Rajatilapersoona on vähän vanhahtava ilmaisu, nykyään puhutaan kai yleensä epävakaasta persoonallisuudesta. Itse sairastan sen lisäksi myös toistuvaa masennusta ja käyn terapiassa sekä olen mielialalääkityksellä. Tässä joitain keskeisiä ilmenemistapoja minun kohdallani:

Mustavalkoinen ajattelu: melkeinpä asiassa kuin asiassa minulla on vain kaksi ääripäätä. Monen asian suhteen vaihtoehtoina on vain täydellisyys tai totaalinen epäonnistuminen. Kaikki tai ei mitään!

Intensiiviset mutta hyvin lyhytkestoiset ihmissuhteet. Kun tapaan jonkun uuden ihmisen, josta pidän, en vain "pidä" kyseisestä henkilöstä, vaan suorastaan hurmaannun heti. Kyseinen ihminen näyttäytyy ihanana ja loistavana ja koen hänen olevani ystäväni vaikka olisimme tavanneet vasta pari kerta. Sitten tulee esiin joku pikkujuttu, vaikkapa mielipide-ero jostain merkityksettömästä asiasta, ja hyppäänkin tunneskaalan toiselle puolelle: saatan alkaa suorastaan inhota kyseistä henkilöä. Loukkaannun aika helposti, mutta en näytä sitä (jotkut epävakaat saattavat raivostua todella helposti, mutta minä enemmänkin vetäydyn sisäänpäin ja haudon "loukkausta" itsekseni, jolloin se kasvaa hurjiin mittasuhteisiin). Jos koen jonkun tehneen minua kohtaan väärin, saatan alkaa vihata kyseistä henkilöä ja kannan kaunaa pitkään. Katkaisen välit enkä halua olla enää missään tekemisissä enkä selvittää asioita. Minun on vaikeaa ymmärtää, että ystävät voivat kinastella ja väitellä kiivaastikin, mutta silti pysyä ystävinä. Tässäkin asiassa minulla on vain kaksi ääripäätä, enkä osaa oikein liikkua sillä suurella harmaalla alueella siinä välissä.

Impulsiivinen käytös. Pahimmin tämä näkyy minulla rahankäytössä ja syömisessä (ts. ahmimisessa). Minun on vaikea hallita mielitekoja, joiden tiedän olevan minulle haitallisia. Onneksi en ole koskaan pitänyt päihteistä, muuten olisin varmaan jo mullan alla...

Mielialan epävakaisuus. Mieliala saattaa vaihdella päivittäin ja päivän sisälläkin laidasta laitaan. En ole vielä varma, reagoinko vain todella helposti joihinkin pikkuasioihin, joita en edes tietoisesti huomaa, vai eikö näille mielialan vaihteluille edes ole mitään ulkoista syytä.

Minäkuvan epävakaisuus. En oikein tiedä, kuka todella olen. Reagoin todella herkästi ulkoisiin vaatimuksiin ja odotuksiin, todellisiin tai kuviteltuihin. Minulla on tavallaan tuntosarvet pystyssä koko ajan: kertokaa minulle, kuka minä olen, sillä en itse sitä tiedä! Minulla ei ole sisäistä jatkuvuutta minäkuvani suhteen, vaan se vaihtelee jatkuvasti. Toivon usein olevani joku toinen, jossain muualla. Pakenen haavekuviin ja taiteeseen ja rakennan sisäistä tunnetta itsestäni sitä kautta sekä heijastaen itseäni muihin ihmisiin. Ja millainen sitten olenkin, olen aina vääränlainen ja huono.

Jotkut näistä oireista ovat tällä hetkellä lievempiä kuin miten niitä kuvasin, koska terapia on tosiaan auttanut minua saamaan hieman liikkumavaraa joustamattomiin ajatusmalleihini. Voisin vielä lisätä, ettei epävakauteni itse asiassa juurikaan näy ulospäin. Olen aika hiljainen ja kiltti, tykkään viettää paljon aikaa itsekseni lukien, piirtäen, kirjoittaen tai kissojeni ja koirani kanssa. En näytä negatiivisia tunteita muille, en oikeastaan edes kykene suoraan konfliktiin. Minulla on kavereita, mutta ei erityisen läheisiä ystäviä. Opiskelen yliopistossa ja olen aktiivinen ainejärjestöni parissa. Ulkoisesti olen ilmeisesti normaalin oloinen lukuun ottamatta ihmissuhteissa näkyvää herkkyyttäni, ja oireeni tuottavat enemmän tuskaa itselleni kuin muille.

[/quote]

Tässä oli mielestäni aika osuva kuvaus. Itselläni on ihan läheisimpien ihmisten joukossa useampi epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivä. Kaikilla tosin aavistuksen erimuotoisena ja eritasoisena, mutta pääpiirteitä löytyy. Ja he eivät aiheuta kukaan minulle mitään kärsimystä, mutta tiedän heidän itse kärsivän oman päänsä kanssa

Persoonallisuushäiriöstä se vaikeiten hoidettavissa tai ylipäänsä parannettavissa oleva, ja noin niinkuin yleisesti ottaen diagnosoiduista ihmisistä ne henkilöt joiden kanssa on vaan vaikeinta tulla toimeen.

Itse valitettavasti nykyään vaan välttelen sellaisia persoonia, kokemuksien perusteella, koska itselläkin kun on ne jaksamisen resurssit jonkun verran rajalliset loppupeleissä.

Tämä on aika yleistä, että nuorella naisella on epävakaan persoonallisuuden diagnoosi jonkun aikaa. Yleensähän ajatellaan, että persoonallisuushäiriö on pysyvä, mutta tosiaan nuorille naisille näitä diagnooseja annetaan ja esimerkiksi lähempänä 30 ikävuotta ei ole jälkeäkään persoonallisuushäiriöstä. Liekö syynä sitten se, että tuota käytöstä pidetään niin vääränlaisena ja kamalana naisille, en tiedä, ja kun ns. sekoilu seestyy, huomataankin että eivät he sairaita sentään olleet. Tai ainakaan niin vakavasti.

Loppu on omaa tulkintaani, mutta väitteen olen kuullut yliopistoluennolla psykiatrian erikoislääkäriltä.

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 09:11"]

Mulla oli epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosi (tunne-elämältään epävakaa ph) muutaman vuoden nuorempana. Tunteet ja käytös oli täysin hallitsematonta, vakavaan masennukseen yhdistettynä hyvin itsetuhoista, päihteidenkäyttöä, ihmissuhteet kärsi ja parisuhteet oli aivan katastrofaalisia.

Sitten kävin viiden vuoden psykoterapian minkä aikana diagnoosi poistettiin, koska en enää täyttänyt kriteereitä. Käytös normalisoitui,päihteidenkäyttö loppui, masennus parantui, ihmissuhteet korjaantuivat ja läheisriippuvaisuus parani.

Ainoa jäänne tuosta on minuuden tietty heikkous, mutta sekin korjaantuu kokoajan. Myös tunteet ovat voimakkaita, mutta käytös yleensä omassa hallinnassani.

Valitettavasti jouduin narsistin uhriksi, mikä meinasi hajottaa koko uudelleen rakennetun psyyken. Selvisin kuitenkin, mutta eheytyminen tästä jatkuu vielä. Mieluummin liian voimakkaat tunteet, kun ei tunteita ollenkaan sanon nyt tuon narsistin kynsissä olon jälkeen.

[/quote]

vah39:

Mä myös luulen, että diagnooseja tehdään myös ihan varmuuden varaltakin. Olipa diagnoosi oikeaan osuva tai ei, niin hoito on samankaltaista, vaikka tila olisi ohimeneväkin, kun käytöspiirteet viittaavat diagnoosiin. Toisaalta voidana todeta, että eri lähteistä riippuen todellakin suhteellisen suuri osuus epävakaista kasvaa hallitsemaan sairautensa niin, ettei siitä ole juuri merkkejä enää myöhemmin.

Ei persoonallisuushäiriöitä pidetä virallisesti välttämättä pysyvinä. Mitä sillä vuosien terapialla muka tekee, jos se ei mitään auta?

Mulle on rajusta oireiluvaiheesta jäänyt jotain merkkejä elämään, mutta ne eivät suuremmin aiheuta arkielämän konflikteja.

Poikkeuksena välittömästi synnytyksen jälkeen menin voimakkaaseen psykoottiseen dissosiaatiotilaan, oli melko pelottava kokemus... Aikoja sitte mulla oli monenlaisia dissosiaatio-oireita, joihin ei kuitenkaan liittynyt harhaisuutta.

Muutoin en ikinä käyttäydy impulsiivisesti enkä aggressiivisesti, enkä hajottele astioita tai saa raivareita. Jossain määrin jään hautomaan sanottuja (tai sanomatta jääneitä ja ihan itse keksimiäni?) "vääryyksiä" pitkiksikin ajoiksi. Useimmiten pystyn käsittelemään nämä ajallaan itselleni loogisiksi. Vaatii jonkin verran malttia siinä kohtaa ymmärtää, että nyt saattaa olla taas se hetki, kun mulla nakkaa yli, ja on suotavaa olla hetki hiljaa.

Käsittämättömän tyhjyyden tunteet ovat hiljalleen kadonneet ja loppu on hallittavissa. Ne vain joutuu hyväksymään, tälläistä se on nyt, mutta ei kestä kauaa.

Mulla on ollut kohtalaisen raskas tie myös siksi, että olen vähintään AS-piirteinen. Aspergerin diagnosoimista siirrettiin silloin, kun rajatiladiagnoosi on päällimmäisenä sen vuoksi, ettei as-dg vaikeuta rajatilaongelmien hoitoa. Lisäksi todettiin ettei hoito poikkea vaikka asperger diagnosoitaisiin. Myös assin diagnosoinnissa voidaan tehdä virhe suuntaan tai toiseen jos toisen ongelman piirteet sotkevat diagnosointitilannetta. No, as jäi selvittämättä enkä ole jaksanut sitä lähteä enää myöhemmällä iällä selvittämään, koska mitä se muuttaisi.

Uskomatonta, että vaikka olen (ollut) näinkin vikainen päästäni, ei multa ole koskaan puuttunut hyviä ihmissuhteita. Toisinaan kun lukee sellaisten ihmisten kokemuksia, jotka ovat esim. seurustelleet rajatilojen kanssa, ne tuntuvat aika vierailta.

Ihmissuhteiden pitävyys varmaan erottaa mut isosta osasta muita rajatilaihmisiä. Vai koukutanko minä, vai mikä on? Luopuminen ei ole koskaan ollut vaikeaa. Siitä huolimatta suurin osa ystävistäni ovat lapsuudenkavereita, tai nuorena hankittuja. Kaikkiin sukulaisiinkin on välit kunnossa. Tai sitten mun ympärillä on vahvoja, ennakkoluulottomia ja hyviä ihmisiä. Ja sillä on varmaan vaikutusta, että mun rajatila on enemmän sisään- kuin ulospäin kääntynyttä.

Ongelmia mulla on viranomaistahoja kohtaan. Tyypillisesti nämä ovat mulle niitä pahoja. Tätä pyrin viimeiseen asti olemaan tuomatta julki. Lisäksi saan työskennellä asian kanssa kovasti! Olipa kyse lääkäristä, neuvolan henkilökunnasta tai vaikka autokoulunopettajasta niin mulla on pasmat sekaisin. Tuntuu että vieras ihminen, joka pyytämättä "puuttuu mun yksityisyyteen", sillä on pahat mielessä aina. Tavatessani tähän kategoriaan kuuluvia ihmisiä pyrin kytkemään pois kaikki mahdolliset lisätuntosarvet. 

Omasta puolestani uskon että kotiolot ja kasvatus nimenomaan on lieventäneet oireilua, ja parantaneet jostain syystä vammautunutta tunteenkäsittelykykyä.

18

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 13:28"]

Tämä on aika yleistä, että nuorella naisella on epävakaan persoonallisuuden diagnoosi jonkun aikaa. Yleensähän ajatellaan, että persoonallisuushäiriö on pysyvä, mutta tosiaan nuorille naisille näitä diagnooseja annetaan ja esimerkiksi lähempänä 30 ikävuotta ei ole jälkeäkään persoonallisuushäiriöstä. Liekö syynä sitten se, että tuota käytöstä pidetään niin vääränlaisena ja kamalana naisille, en tiedä, ja kun ns. sekoilu seestyy, huomataankin että eivät he sairaita sentään olleet. Tai ainakaan niin vakavasti.

Loppu on omaa tulkintaani, mutta väitteen olen kuullut yliopistoluennolla psykiatrian erikoislääkäriltä.

[/quote]

Voi olla, mutta tästä voi varmaan olla montaa mieltä. Itse en usko, että epävakaa persoonallisuushäiriö on ylidiagnosoitu nuorten naisten keskuudessa. Kuten edeltävä kommentoija totesi, nykykäsityksen mukaan persoonallisuushäiriöistäkin voi "parantua" (lainausmerkeissä, koska kyse ei varsinaisesti ole sairaudesta). Varsinkin nuorten ihmisten psyyke on vielä niin muovautuva, että terapialla voi olla todella suuri vaikutus. Ja jos vielä elämänkokemuksen karttuessa saa positiivista vahvistusta uusille ajattelumalleille, niin sitä parempi.

Persoonallisuushäiriö ei siis ole ikuinen tuomio.Teininä diagnosoitu ei ehkä täytäkään diagnoosin kriteerejä enää kolmekymppisenä. Ei se välttämättä johdu siitä, että diagnoosi olisi ollut alun perin väärä, vaan että persoonallisuus on muovautunut terveempään suuntaan.

- 30

Paloittelumurhaaja Virpi Buttilla on epävakaa persoonallisuushäiriö.

[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 16:23"]

Paloittelumurhaaja Virpi Buttilla on epävakaa persoonallisuushäiriö.

[/quote]

Mitä oikein yrität todistaa tällä kommentilla? Toistat vanhaa ennakkoluuloa, jonka mukaan kaikki psyykkisten ongelmien kanssa kamppailevat ovat murhanhimoisia sekopäitä. Mikä tarve sinulla on leimata ihmisiä, jotka tunnustavat ongelmansa ja yrittävät parantua?

Ja mitä Virpi Buttiin tulee, niin hän oli sekakäyttäjä ja käyttänyt myös hormoneja. Valistunut veikkaukseni on, että yhdistelmällä steroidit + viina + huumeet oli aika paljon tekemistä kyseisen murhan kanssa.

Siskollani on todettu epävakaa persoonallisuushäiriö. Lapsuutemme oli tavallinen, onnellinen, isä oli tosin aika paljon pois työn vuoksi ja sisko tottui saamaan huutamalla ja rähjäämällä aina äidiltä tahtonsa periksi. Isän ollessa meidän kanssa kotona tämä ei toiminut, vaan isä saattoi esim raahata väkisin  raivoavan siskon omaan huoneeseen rauhoittumaan. Nyt aikuisena sisko on laittanut välit isäämme poikki ja syyttää häntä kaikista ongelmistaan elämässä ja sairastumisestaan. Säälittää isäni sillä samassa kodissa eläneenä tiedän että siskon syytökset ovat kohtuuttomia. Miten te joilla on rajatila, oletteko koskaan antaneet anteeksi henkilölle johon olette jostain syystä katkaisseet välit vai onko se aina lopullista?

ei oikein erota mikä on totta ja mikä ei, ei ole todellista käsitystä omista voimavaroista jne. Mummuni oli sellinen vanhoila päivillään kunnes sai kunnon lääkkeet.

ei oikein erota mikä on totta ja mikä ei, ei ole todellista käsitystä omista voimavaroista jne. Mummuni oli sellinen vanhoila päivillään kunnes sai kunnon lääkkeet.

Rajatila, eli epävakaa persoonallisuushäiriö ei todellakaan ole kuvauksen mukainen. Kakkonen puhuu dementiasta. Persoonallisuushäiriöt ovat ihmisen psyykkisessä kehityksessä tapahtuneita häiriöitä, ei niitä noin vain tule "vanhoilla päivillä".

Lisää aiheesta: http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Epävakaa_persoonallisuus

Kannattaa lukea

Osa pärjää mukana työelämässä, voi olla perhettäkin jne. ja sitten osa taas on vuodesta toiseen katkolla ja suljetulla vuoronperään. Ja tietty kaikkea siltä väliltä.

Kaikki persoonallisuushäiriöiden muodot ovat periaatteessa rajatilaisia. Yleensä rajatilalla tarkoitetaan epävakaata persoonallisuushäiriötä.



Tällaiset ihmiset ovat elämässään epävakaita, kimmastuvat yleensä helposti, käyttäytyvät hallitsemattomasti ja eivät kykene säätelemään tunteitaan. Ovat yleensä ihmissuhteissa lyhytjänteisiä, katkaisevat herkästi välejä muihin ihmisiin. Käyttäytyvät siis tavalla, josta on huomattavasti haittaa muille ihmisille.



Esim. BB talossa on ollut monena vuonna hyvin tyypillisiä rajatilapersoonia.

Kaikki persoonallisuushäiriöiden muodot ovat periaatteessa rajatilaisia. Yleensä rajatilalla tarkoitetaan epävakaata persoonallisuushäiriötä.

Tällaiset ihmiset ovat elämässään epävakaita, kimmastuvat yleensä helposti, käyttäytyvät hallitsemattomasti ja eivät kykene säätelemään tunteitaan. Ovat yleensä ihmissuhteissa lyhytjänteisiä, katkaisevat herkästi välejä muihin ihmisiin. Käyttäytyvät siis tavalla, josta on huomattavasti haittaa muille ihmisille.

Esim. BB talossa on ollut monena vuonna hyvin tyypillisiä rajatilapersoonia.

kuvaus rajatilapersoonasta, niin taidanpa tuntea yhden. ??? Hänellä vaihtuu ystäväpiiri säännöllisin väliajoin. Suuttuu helposti pikkuasioista ja on verisesti loukkaantunut niistä loputtomiin. Suuttuu suunnattomasti jopa lapsilleen, jos ei asiat mene niin kuin tämä henkilö ajatteli. Huutaa heti isoon ääneen.

Toisaalta on tutustuessaan uusiin ihmisiin todella mukavan oloinen. Juttelee heti paljon vaikka olisi tunti sitten tavannut ensimmäistä kertaa. Mutta viimeistään vuoden kuluttua kaikki kyllä tietävät mikä tämä ihminen on heiniään.

KÄy töissä, on perhettä. Kai käyttää jotain aineita.

Kuulostaako yhtään tutulta?

Katsos kun ensinnäkin kaikki eivät ole tuollaisia. Häiriössä on useampi ns. alalaji, osa on impulsiivisia ja osa rajatila-häiriöisiä (epävakaa ei ole yhtä kuin rajatila!), noin esimerkkinä. Usein rajatilalla saattaa myös olla jokin muu häiriö, krooninen masennuskin on tavallista.



Huonossa hoitotasapainossa oleva ihminen varmasti katkoo välejä muihin ja käyttäytyy tuhoavasti niin itseään kuin läheisiäänkin kohtaan, mutta tästä on mahdollista päästä yli. Monella ns. normaalilla, terveellä ihmisellä voi olla epävakaampi luonne kuin itse sillä epävakaalla...BB-porukat tästä hyvä esimerkki.