Mistä johtuu, että monet odottavat naiset

oli ainakin mulla syynä.

Mulla on ollut viime viikkoina hirveä olo, kamalaa pahoinvointia, mutta en silti toivo että syntyisi jo. Lähinnä tulee mieleen, että olisipa jäänyt tekemättä.



Varmaan loppuraskaudesta sitä toivoo, että syntyisi jo, jos maha on valtava ja muutenkin oleminen hankalaa.

huono äiti kuuluu tähän?



Odotan viidettäni ja saa tulla jo (lapsi on nyt täysiaikainen) tai mennä yli lasketusta.

selkä kremppasi, koko ajan sai ravata vessassa, vatsa oli jatkuvalla syötöllä tiellä, turvotus ihan riittävää, närästys kokoaikaisena riesana...niin, miksiköhän sitä toivoi, että vauva syntyisi jo...?

odottaessa oli TODELLA tylsää kun jäin äitiyslomalle, olin hyvässä kunnossa, eikä oikeastaan mitään tekemistä.. Lisäksi olin a?oittanut valmistelut jo suunilleen vkolla 24, että kaikki oli valmiina. Toki olin utelias näkemään lapsemme ja varmistumaan että kyseessä on oikeasti terve tyttö, ku kaikki väittivät mahani koosta ja mallista päätellen että poika sen on oltava, vaikka ultrassakin oli jo todettu että tyttö se on.. :)

Mulla ei koskaan ole ollut mitään vauvakuumetta, ja raskaus sujui kuin tanssi. Ei edes tullu ainuttakaan supistusta, ennen kuin synnytys alkoi.. :)

niin helvetin huono olo koko ajan loppuvaiheessa, liitoskivut, närästys, ummetus, pissahätä, kumpikaan lapsista ei kiinnittynyt vaan melskasi pitkin pötsiä yliajalla kaksi viikkoa, en saanut nukuttua ja oloni oli kertakaikkiaan k a m a l a!



Sillä hetkellä oli vauvakuume kaukana ja mietin vaan että kun se mukula tulisi ulos ettei aina närästäisi ja voisi syödä enemmänkin kuin vain ruokalusikallisen ilman että on heti ähkyssä..

Ekasta oltiin mustikkametsässä vielä samana päivänä, tokasta otettiin illalla listat pois olohuoneesta että voi seuraavana päivänä tapetoida, ja kolmas ois varmaan syntynyt kotiin,

jollei mies ois saanu mua uskomaan että nyt on kyllä jo mentävä (vauva syntyi tunnin päästä).



Mä olen kans halunnu aina saada aina vielä jotain valmiiksi, ja sitten olen myös jännittänyt synnytystä aina tosi paljon. Kaikki on menneet silti luomusti, nopsasti ja kaikinpuolin hyvin. En vaan ole jotenkin halunnut mennä sinne synnyttämään, niin sitten olen aina lykännyt ajatusta. En ole todellakaan toivonut, että "tulisi jo".



Aika hyvä äiti kai olen kuitenkin, ja kutakuinkin normaalikin kuvittelisin olevani :)

ja johtuen ihan siitä että olo fyysisesti ollut todella karmea. Ei pysty kivulta nukkumaan, huimaa, väsyttää, selkä ja lonkat jumissa...katsos kun kaikille se raskaus ei ole niin helppoa fyysisesti.

viikot 40+4 nyt, ei mulla oo mikään kiire... paitsi että ajattelen kokoajan sitä että jokainen ylimääräinen päivä masussa tarkoittaa astetta isompaa vauvaa (vaikka lääkäri eilen lohduttikin että se vauva ei muka kauheesti kasvais enää la:n jälkeen).



+ Omat makkarat ahdistaa jo aika lailla, huolis jo pikkuhiljaa treenailee vähän rankemmin



+ Oishan se kiva että syntyy tän kuun puolella eikä vasta maaliskuun alussa





Toisaalta taas nautin suunnattomasti kun saan olla ihan rauhassa, lötkötellä vaikka koko päivän sohvalla + saa NUKKUA! Tosin mä oon siitä onnellisessa asemassa että nukkuminen ei nyt niin kauheaa tuskaa ole vaikka kyljen vaihtamiseen meneekin tuhottomasti aikaa ;)



Huomaan kyllä välillä huokailevani että tulis jo! Lähinnä siis siksi että haluis jo nähdä pienen vauvan ja että onko tyttö vai poika + terve :)

vasta toista lasta odottava äiti :D



Itse odotan kolmatta, ja täytyy sanoa, että nämä krempat, kivut, säryt ja olot on ihan eri luokkaa kuin oli ensimmäisen kohdalla. Silloin mä en vielä tiennyt mitään edes liitoskivuista, ja nyt kärsin löystyneestä lantiosta, jonka vuoksi en pysy kävelemään edes puolta kilometriä ilman helvetillisiä alaselän ja lantion alueen kipuja. Minä en saa nukkua öitäni rauhassa, koska herään pitkin yötä erilaisiin kipuihin (lantio vaivaa öisinkin, ja vauva on jo sen verran kookas, että hänen liikkeensä tekevät kipeää), vessahätään, pahoinvointiin ja/tai närästykseen sen seurauksena, että olen unissani kääntynyt selälleni.



Esikoinen oli meillä yllätysvauva, nämä kaksi hänen jälkeensä ovat olleet hyvinkin suunniteltuja, toivottuja, yritettyjä ja odotettuja. Ja silti mä toivoisin jo pian pääseväni synnyttämään, vaikka nyt on vasta 35.rv menossa.

Sitä kysyinkin, että johtuuko fyysisistä vaivoista vai mistä.



Vähän pelkäsin, että muut vain ovat niin lapsirakkaita etteivät kertakaikkiaan malta odottaa, että näkisivät ihanan vauvansa.



Ap