Taapero karjuu 15min, meneekö sulla hermo?

on ollut aina lauhkea luonteeltaan. Suhtautuu pettymyksiin erittäin lunkisti.

Koiraa kaksi kwrtaa lätkämailalla olan takaa päähän, leluja ja rikkoontuvia eineitä heitelty sekä hakattu pöydän kulmaan, kerran nappasi ipadin ja ehdin juuri saada käteni sen ja pöydän kulman väliin(ei toki pitänyt olla lapsen satavilla), levitti muot pöydälle ja maitoa siihen niiden päälle, löi lätkämailalla seinään kahdesti jäljet, hyppäsi koiran päälle...huh. En ehd i rauhoittua aina kun seuraava kauheus tapahtuu, eli pinna kireellä pitkään putkeen tai koko päivän .

Melko pitkään sitä huutoa muuten, mutta jos joudun seisomaan portaiden edessä tai muuten koko sen ajan estämään lasta tekemästä jotain katastrofaalista, niin ei kestä.

Esim. seisominen puoli tuntia rappusten edessä, vie hermot kun toinen karjuu siinä reidessä kiinni. Jos huutaa esim sohvalla, niin voin hyvin olla viereisessä huoneessa tyytyväisenä.

Ap

meinaa rikkoa raivotessaan jotakin tms, niin silloin minusta on syytä vähän ärähtääkin. Eli sinulla ei mene hermot lapsen huutamiseen vaan esim. yritykseen rikkoa tavaroita? Minusta se on eri asia.

Meillä olen yrittänyt lapselle sanoa, että saa olla kiukkuinen ja huutaa, mutta mitään ei heitellä tai rikota. Siitä lähtevät lelut jäähylle tms. (Toimii paremmin meillä kuin lapsen laittaminen jäähylle.) Olen yrittänyt ohjata lasta raivoamaan tavoilla, jotka ovat vähän suotavampia. On tärkeä taito elämässä osata purkaa raivonsa siten, ettei siitä ole haittaa. Hyppii vaikka paikallaan, tulee huutamaan äidille, paukuttaa sänkyä pehmolelulla tms.

Ei mun edes erittäin tempperamenttinen sisarukseni sentään tuollaista tehnyt.



Voisin kuvitella, että lapsi raivoaa enemmän, kun itsekin olet pinna kireällä ja vähän väliä hermostut jostakin. Ja sinä taas ymmärrettävästi hermotut tuollaisesta. (Meillä minä olen se lehmänhermo, mutta huomaan oman lapsemme käytöksen pahenevan heti, kun miehellä ja lapsella tulee normaalia enemmän raivoamista.)



Jotenkin tuo kierre pitäisi saada katkaistua. Tietenkään lapselle ei voi antaa periksi, mutta onnistuisitko jättämään lapsen tuhmuuden vähemmälle huomiolle? Tai ohjaamaan raivarit johonkin muuhun vähemmän haitalliseen? Ja sitten yrittää antaa lapselle huomiota, kun hän on kiltisti. Lisäksi kannattaa ehkä rajata kieltäminen vain niihin asioihin, jotka on oikeasti tärkeätä kieltää ja katsoa vähemmän tärkeitä läpi sormien ja keskittyä niissä ohjaamaan lasta tekemään jotain muuta. (Raivarin aikana tietty on turha ohjata mitään, mutta tämä siis raivaria edeltävissä tilanteissa.)



Jos saisitte jotenkin kiukkuamisen kierteen poikki tai ainakin vähän helpottumaan.



Jaksamista.



t. 12

voisitko kokeilla keksiä lapselle jonkun luvallisen tavan purkaa raivoa? Ei välttämättä toimi, mutta hanki vaikka pieni nyrkkeilysäkki (tai tyyny) tai pehmeätä viskottavaa.



Kun alkaa raivoamaan, vaihda tavaran tilalle käteen pehmopallo ja käske viskomaan sitä. (Tai anna se käteen, jo ennen kuin ehtii nappaamaan mitään käteensä.) Tai eteen pehmeä säkki ja sano, että sitä saa hakata niin paljon kuin haluaa, jos kiukuttaa.



En tiedä toimisiko, mutta ei kai se haittaa kokeilla. Todennäköisesti tuokin yritys aiheuttaa itsessään raivarit, mutta onpahan jotain vähemmän vaarallista käden ulottuvilla ja todennäköisesti ne "oikeat" tavarat saavat ainakin aluksi kyytiä.



Lasta on aika mahdoton käskeä rauhoittumaan, hän ei sitä osaa vielä, ei tiedä yhtään miten se tehdään. Aivoissa raivarin aikana tai alussa viestit menevät muutenkin eri reittiä kuin muuten, siinä ei esim. järjen puhumisesta ole mitään hyötyä. Raivo menee ohi kaikesta ja mahdollinen järkipuhe ei saavuta aivoja. (Pätee muuten aikuisiinkin, mutta aikuiset ovat yleensä oppineet ennakoimaan tällaisen ja toisaalta vetämään tilanteen takaisin järjen hallintaan aika nopeasti.)



Mutta ehkä lapsi hiljalleen oppisi kontrolloimaan raivareitaan. Tähän kyllä voi mennä monta vuotta, mutta jos nyt saisi aluksi vähän välineitä, joilla purkaa raivaria vähän sallitummalla tavalla.



t. 12

on se ainoa joka toisinaan toimii, ei aina mutta joskus ehkä. "ota tästä kattila ja kauha, leiki niillä". joskus kun on sopivalla uteliaisuudella taapero niin uppoutuu ihan vahingossa niihin.

hermot itkupotkuraivareihin, ennemminkin joko säälittää tai huvittaa lapsen mielipuolinen raivoaminen. Sen sijaan tietoisesta uhmaamisesta kilahdan melkein saman tien. Jostain syystä en siedä, että kieltojani ei totella parilla toistamisella, vaan lapsi ihan uhmatakseen tekee juuri niinkuin ei saisi. Kovasti kaipaisin pidempää pinnaa :(

Täytyy yrittää lykätä tyynyt yms käteen kun vaikea hetki tulee. Annamme todella paljon positiivista palautetta päivän mittaan ja lapsi selvästi siitä tykkää ja on itsestään ylpeä silloin. Lapsella tuntuu olevan tosi suuret vaihtelut tunteissaan ja ilmeisen kova tempperamentti. Ehkä tää helpottaa muutamassa vuodessa.

Ap

voisitko kokeilla keksiä lapselle jonkun luvallisen tavan purkaa raivoa? Ei välttämättä toimi, mutta hanki vaikka pieni nyrkkeilysäkki (tai tyyny) tai pehmeätä viskottavaa.

Kun alkaa raivoamaan, vaihda tavaran tilalle käteen pehmopallo ja käske viskomaan sitä. (Tai anna se käteen, jo ennen kuin ehtii nappaamaan mitään käteensä.) Tai eteen pehmeä säkki ja sano, että sitä saa hakata niin paljon kuin haluaa, jos kiukuttaa.

En tiedä toimisiko, mutta ei kai se haittaa kokeilla. Todennäköisesti tuokin yritys aiheuttaa itsessään raivarit, mutta onpahan jotain vähemmän vaarallista käden ulottuvilla ja todennäköisesti ne "oikeat" tavarat saavat ainakin aluksi kyytiä.

Lasta on aika mahdoton käskeä rauhoittumaan, hän ei sitä osaa vielä, ei tiedä yhtään miten se tehdään. Aivoissa raivarin aikana tai alussa viestit menevät muutenkin eri reittiä kuin muuten, siinä ei esim. järjen puhumisesta ole mitään hyötyä. Raivo menee ohi kaikesta ja mahdollinen järkipuhe ei saavuta aivoja. (Pätee muuten aikuisiinkin, mutta aikuiset ovat yleensä oppineet ennakoimaan tällaisen ja toisaalta vetämään tilanteen takaisin järjen hallintaan aika nopeasti.)

Mutta ehkä lapsi hiljalleen oppisi kontrolloimaan raivareitaan. Tähän kyllä voi mennä monta vuotta, mutta jos nyt saisi aluksi vähän välineitä, joilla purkaa raivaria vähän sallitummalla tavalla.

t. 12

t. uhmakkaan taaperon äiti jolla huomenna laskettu aika.. pääsis jo synnyttämään niin ei tarttis pariin päivään kestää sitä, vaikka kuinka rakastankin..

saan omat hermoni pidettyä sillä et kun taaperon raivoaminen alkaa ja huomaan oman pinnani kiristyvän otan radiokuulosuojaimet päähäni.saan hetken 'aikalisän' sitten jaksan taas lapsen raivoamista. Meillä todella vilkkaat lapset,kiipeilevät,riekkuvat toistuvista kielloista ja jäähyistä huolimatta.

Välillä menee hermot, välillä taas ei. Toisen lapsen kohdalla ole osannut jo ottaa rennommin raivarit, kun olen nähnyt, että ne ihan oikeasti loppuvat joskus (eikä lapsi ole hullu).

Jatkuvasti kiipee keittiön pöydille etsimään keksiä ja kannat sen 6 kertaa pois keittiöstä. Heti perään karjuu 25min kun ei pääse alakertaan, palaako jo hermo? mulla palaa, en osaa lopettaa tällaisia...

Annat lapselle keksin kateen niin ei tarvitse pydalle kiiveta.

alkaa huutaa ja kiipeilltä taas, annan taas keksin... ja pian on koko paketti syöty, eikä muuta ruokaa syödäkkään koko päivänä ja sit mä vielä kilttinä meen kauppaa hakee uuden keksipaketin et muru saa lisää keksiä, kun sitä niin kovin haluaa. niinkö?!?

voi ristus mitä touhua! taas on joku curling-mamma kasvattamassa.

Jatkuvasti kiipee keittiön pöydille etsimään keksiä ja kannat sen 6 kertaa pois keittiöstä. Heti perään karjuu 25min kun ei pääse alakertaan, palaako jo hermo? mulla palaa, en osaa lopettaa tällaisia...

Annat lapselle keksin kateen niin ei tarvitse pydalle kiiveta.

Uskon, että kaikella tekemisellä on joku tarkoitus ja päämäärä. Miksi minä hermostuisin, jos lapsella on paha mieli?

Älä pidä tuolla enää keksiä. Näytä keksitön kaappi(ja muutkin keittiön kaapit) ja lapsikin tajuaa ettei teillä ole herkkua muuta kuin herkkupäivänä. Pääsee siinäkin asiassa helpommalla. Keksit voi laittaa vaikka tyhjään kaurahiutalepurkkiin tai johonkin kulhoon kaapin perälle. Sanot lapselle, että herkkupäivänä saa ja laskette monta päivää siihen vielä on.

Melko pitkään sitä huutoa muuten, mutta jos joudun seisomaan portaiden edessä tai muuten koko sen ajan estämään lasta tekemästä jotain katastrofaalista, niin ei kestä.

Esim. seisominen puoli tuntia rappusten edessä, vie hermot kun toinen karjuu siinä reidessä kiinni. Jos huutaa esim sohvalla, niin voin hyvin olla viereisessä huoneessa tyytyväisenä.

Ap

Nyt kyllä voisi ajatella muuntelevansa kotia sillä tapaa, että se olisi lapselle turvallinen ja sallittu paikka kokonaisuudessaan. Miksi teillä ei ole portaiden edessä jonkinlaista estettä, porttia, muuta? Ota houkuttimet pois. Miten lapsi pääsee kiipeämään PÖYDÄLLE? Tuoleiltako? Ota tuolit kauemmas, ei se epäesteettisyys haittaa yhtään niin paljon kuin huutava lapsi.

Melko pitkään sitä huutoa muuten, mutta jos joudun seisomaan portaiden edessä tai muuten koko sen ajan estämään lasta tekemästä jotain katastrofaalista, niin ei kestä.

Esim. seisominen puoli tuntia rappusten edessä, vie hermot kun toinen karjuu siinä reidessä kiinni. Jos huutaa esim sohvalla, niin voin hyvin olla viereisessä huoneessa tyytyväisenä.

Ap

Nyt kyllä voisi ajatella muuntelevansa kotia sillä tapaa, että se olisi lapselle turvallinen ja sallittu paikka kokonaisuudessaan. Miksi teillä ei ole portaiden edessä jonkinlaista estettä, porttia, muuta? Ota houkuttimet pois. Miten lapsi pääsee kiipeämään PÖYDÄLLE? Tuoleiltako? Ota tuolit kauemmas, ei se epäesteettisyys haittaa yhtään niin paljon kuin huutava lapsi.

Jos lapsella on oma huone, eikä ole kovin hirveä eroahdistus menossa, voi turvaportin asentaa myös huoneen ovenkarmiin niin, että huoneesta tulee ikäänkuin jättimäinen leikkikehä. Suljetun oven taakse en lasta jättäisi, mutta jos ei ole muuta mahdollisuutta saada lasta jonnekin turvalliseen paikkaan esim. tiskikoneen täytön ajaksi niin mikä ettei. (mainitsen nyt tuon tiskikoneen vain siksi, koska oma kymmenkuiseni haluaa koko ajan kiivetä sinne sisään juuri silloin, kun olen laittamassa likaisia astioita sisään)

Uhmaa kestän ihan hyvin. Henkisesti muuten auttaa aika paljon se, että laulaa. Laulaessa on vaikea olla vihainen, se saattaa rauhoittaa lastakin. Ei väliä onko lauluääntä.



Sanoitatko ap lapsen tunteita. Mäpuhuisin etukäteen tuosta uhmasta ja siitä, että olet keksinyt keinon siitä selviämiseen. Ja se voi olla sitten se tyynyyn hakkaaminen. Selvitä se etukäteen ettei tule yllätyksenä siinä tilanteessa. Voit näyttää malliakin kuinka äitikin vihaisena hakkaa tyynyä. Uhmassa auttaa myös sekin ajatus, että aikuisen tehtävä on auttaa tunnekuohun ylitse, siksi ei kannata mennä siihen tunteeseen mukaan.



Mankuminen ja valitus on mun heikko kohta. se on niin rasittavaa.

monta "ei meidän lapset vaan" -tyyppiä. Ja kommentin arvo oli....? Auttaa meinaan tosi paljon.



Aloittajalle tsempit. Lehmän hermot kasvaa kasvattelemalla. Meillä sitkeimmät tenavat on pahimpien raivareiden kourissa huutaneet 1,5 TUNTIA putkeen, olivat sitten sylissä tai eivät. Ja paiskoneet kamat pitkin seiniä, purreet koiraa ja äitiä ja potkineet sisaruksiaan ja ovenkarmia. Yhdelle tuittupäälle annoin aikoinaan tyynyt hakattavaksi ja purtavaksi. Joka tosin johti siihen, että poika imeskeli puoli vuotta joka ikisen sohvatyynyn kulmaa...



Juuh, kaikki ihan epänormaaleja. Ihan tavallisia lapsia nuista on kasvanut, kunhan nyt on päästy yli siitä itkupotkuraivari-iästä... Toisilla nyt vaan on vähän enemmän sitä kuuluisaa temperamenttia kuin toisilla.



Ja toiset on vilkkaampia kuin toiset. Esikoisen ollessa alle 3v, jos joku olis tullut vielä kerrankin mulle kertomaan "ettei meillä koskaan mitään pois laitettu lasten takia" olisin varmaan A) tinttassut tyyppiä nokkaan ja jatkanut tavaroiden ripustamista kattoon (tyttö kiipesi myös kirjahyllyyn... Eka kerran noin 9kk ikäisenä) TAI B) Hilannut mukelon muutamaksi tunniksi tyypille hoitoon ja sen jälkeen pyytänyt vinkkivitosia miten sai sen pidettyä poissa kaapeista, pöydiltä, kukkapurkeista...



Vasta nuorimman kanssa olenkin ollut ihmeissäni. Se ei oikeasti ole saanut koskaan kunnon kilareita ja täyttää jo kohta kolme! Mikä sitä vaivaa? Joku parin minuutin huuto ja möksähdys nyt ei oo ees kunnon uhmaa! Onko se ihan normaali?



Toiseksi vanhin meillä on ollut ainoa, joka ei ole kiipeillyt pöydillä tms. Mutta sillä onkin kehonhahmottamisessa ongelmia ja tasapainoaistin häiriö...

alkaa huutaa ja kiipeilltä taas, annan taas keksin... ja pian on koko paketti syöty, eikä muuta ruokaa syödäkkään koko päivänä ja sit mä vielä kilttinä meen kauppaa hakee uuden keksipaketin et muru saa lisää keksiä, kun sitä niin kovin haluaa. niinkö?!? voi ristus mitä touhua! taas on joku curling-mamma kasvattamassa.

Jatkuvasti kiipee keittiön pöydille etsimään keksiä ja kannat sen 6 kertaa pois keittiöstä. Heti perään karjuu 25min kun ei pääse alakertaan, palaako jo hermo? mulla palaa, en osaa lopettaa tällaisia...

Annat lapselle keksin kateen niin ei tarvitse pydalle kiiveta.

nayttaa puuttuvan sana EI! En ole koskaan ollut curling-mamma, meilla yleensa riitti kun rypistin kulmiani. Ihania aikuisia ovat joten on nayttoa siita etta menetelmani toimivat.

Meilla ei edes murrosiassa tarvinnut uhmata kun asioista selvittiin keskustelemalla ja terveella maalaisjarjella. Kenenkaan ei ole tarvinnut karjua kurkku suorana.

alkaa huutaa ja kiipeilltä taas, annan taas keksin... ja pian on koko paketti syöty, eikä muuta ruokaa syödäkkään koko päivänä ja sit mä vielä kilttinä meen kauppaa hakee uuden keksipaketin et muru saa lisää keksiä, kun sitä niin kovin haluaa. niinkö?!?

tottakai se huutaa vaikka koko päivän kun tietää että pöydällä on joku äidin suuresti varjelema keksikippo. Heität ne roskiin etkä osta uusia vähään aikaan.