Lue keskustelun säännöt.
Onko muille poikien äideille tullut huoli että millaisen miniän saa?
15.02.2012 |
Ja etenkin se suhde lapsenlapsiin? Olen todella lapsirakas ja odotan jo nyt lapsenlapsia vaikkei vanhin lapsi edes koulussa :) Minulle on siunaantunut poikia ja tätä palstaa lukiessa tulee kyllä mieleen että anoppi ei voi tehdä mitään oikein.
Jos on innokas, pitää lasta sylissä ja kyselee kuulumisia -> tuppautuu liikaa, omii vauvan eikä anna perheelle rauhaa
Jos antaa pian takaisin äidin syliin eikä hössötä tai pyytele yökylään -> ei ole kiinnostunut auttamaan eikä halua luoda läheistä suhdetta lapsenlapsiin
Jos soittelee pojalle tai miniälle, ei anna hetken rauhaa ja roikkuu aikuisessa pojassaan. Jos ei soita, on itsekäs nykymummo joka ei ymmärrä miten tärkeää sukupolvien välinen yhdessäolo on.
Huokaus.
Kommentit (58)
Anoppi ja miniä eivät useinkaan tule toimeen keskenään. Kun aikaa kuluu, voivat olla hyviä ystäviä :) Niin kävi meillä. Soitin kuulumisia mieheni äidille/anoppivainaalle useammin kuin mieheni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ajatellut matkustella ja muuttaa osittain ulkomaille kun pojat ovat isoja, tuskinpa minusta mitään lapsenlapsille omistautunutta mummoa missään tapauksessa tulee. Kai niistä silti minullekin jotain riittää :)
että oma puoliso on seksuaalisesti haluttava. Muuten on sivusuhteiden riski. Toivottavasti annat poikasi valita mieleisensä puolison etkä ainakaan kadehdi kaunista miniää. Kauneus kun ei mitenkään tarkoita, että nainen ei voisi olla myös mukava ja hyvä vaimo.
olen huomannut harmittelevani välillä salaa sitä, kuinka tärkeää pojalleni tuntuu olevan tyttöjen ulkonäkö.
Välillä otan asian jopa puheeksi, mutta puhe tuntuu menevän kuuroille korville...Eli joo. Jollain tasolla murehdin hiukan, ettei poikani osaa ajatella riittävästi sydämellään tai järjellään, vaan valitsee vaimonkin vain ulkonäön perusteella...
Paska anoppi tuskin miettis näitä asioita noin syvällisesti toisten kannalta. Yhdyn toki viimeiseen lauseeseen.
sillä susta jo nyt huokuu se, että tulet olemaan sellainen paha anoppi...
Eli rentoudu, kultainen keskitie ehkä parasta nyt :)
Ei se sulle miniää valitse vaan itselleen vaimon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse olen aika "paska" miniä. En ole mikään anopin bestis, en uskoudu hänelle tms.
Silti, ei hän ole jäänyt takiani mistään paitsi; saa tavata lapsenlapsiaan, mutta en hoidata lapsia hänellä enkä käytä millään muotoa hyväkseni. Alunperinkään ei ollut erityisen läheinen oman poikansa kanssa kun aloimme seurustella. Minun tuloni kuvioihin ei ole muuttanut heitä läheisemmiksi/ etäisemmiksi. Joten, en näe miten miniän jossain asiassa ilmenevä "huonous" voisi millään muotoa pilata minun tulevaisuuttani. Poikani pitää rakastaa omaa naistaan, ei minun.
Tottakai ulkonäkö vaikuttaa puolison valintaan ja tulevalta anopilta ei useinkaan kysytä lupaa.
Kuitenkin kotioloissa pukeudutaan lökäpöksyihin eikä panosteta ulkonäköön.
Unelmaminiä varmaan meikattuna korkokengissä:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahinta, mitä voisi tapahtua olisi se, että poika ottaisi jonkun AV-mamman kasvattaman keisarinnan puolisokseen, joka ei ole vielä kyennyt katkaisemaan napanuoraa äitiinsä..
ennemmin siitä, että miniäsi saa parhaan mahdollisen aviomiehen. Muuten joudutaan sitten lukemaan täällä, kuinka teidän Pasi ei tee kotitöitä ja katoilee kavereidensa kanssa ja vaatii seksiä heti synnytyksen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun en oleta että:
a) Lapseni kokevat itse olevansa isona miehiä
b) Tahtovat parisuhdetta
c) Ovat heteroita
d) Haluavat lapsia
e) Saavat lapsia
Siis toki todennäköisesti noita kaikkia, mutta ei silti vgälttämättä mitään niistä. Minun tehtäväni on antaa noille edellytykset onnelliseen elämään. Niillä ei ole mitään valvollisuuksia minua kohtaan.
En alkuperäisen lainauksen enkä vastauksen. Minusta olisi aivan kauheaa ajatella, että jotenkin raamatullisesti poika eroaa äidistään ja liittyy vaimoonsa ja se on sitten siinä se suhde. Meillä on ollut aina iso ja meluisa, läheinen suku enkä voisi kuvitellakaan, että olisi vain pieniä ydinperheyksiköitä, jotka kylmästi keskenään eläisivät ja kaikesta muusta sitä sitten "ilahtuisi" mutta mitään odotuksia yhteisestä ajanviettämisestä ei olisi. Karmeaa. Ihanteeni olisi sellainen iso italialainen perhe, jossa on väkeä vauvoista isoisoäiteihin. Toivon, että saan olla osa lasteni elämää aina jossain muodossa ja että he itse _haluavat_ olla myös minun seurassani.
minä suhtaudun lapsen kasvatukseen niin, että kun poika löytää vaimon ja menee naimisiin, niin he ovat sitten vaimonsa kanssa yhtä. Minulla ei siinä kuviossa enää ole mitään roolia. Jos haluavat pitää yhteyttä, olen iloinen asiasta. Mitään odotuksia minulla ei ole minkään asian suhteen. Pitää osata luopua lapsestaan kun hän löytää vaimon. Muuten tuskin voi saadakaan mitään.
Eikä se ole edes "riipaisevasti" totta, vaan totta. Itse olen ollut kotiäitinä olosuhteiden takia 12 vuotta ja vuosien varrella ehtii viettää poikien kanssa niin paljon aikaa, ettei mitään ongelmaa kun itsenäistyvät. Myöskään mahdolliset lastenlapset, en tajua miksi pitäisi olla joku ongelma jo etukäteen juuri minulla (miksi ei esim miehellä). Ne ovat heidän lapsiaan ja päättävät, keitä haluavat siihen mukaan, jos haluavat. En ole koskaan tajunnut tätä tarpeiden luomista, että juuri äitinä pitäisi olla pettynyt jos omat lapset "eivät välitä". Miksi niiden pitäisi välittää sen enempää kuin isästäänkään? Teimme lapset omaksi iloksemme, eivät he ole meille velkaa muuta kuin sen olen toivonut, että pitävät itsestään huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toivon pystyväni välittämään pojalleni kasvatuksessa sellaisia arvoja, että osaa valita itselleen (huom. ei siis minulle) sopivan puolison. Anoppina voin sitten aikanaan vaikuttaa itse väleihin miniän kanssa. Parasta varmaan on pitää tuntosarvet pystyssä ja kuulostella tykkääkö miniä tuppavasta tyylistä vai etäämmästä - ja tässäkin kohtaa hyvätja avoimet välit siihen omaan poikaan auttavat.
tehdä pelisäännöt selviksi.
Minä en olisi halunnut hoitaa anoppini traumoja ja en ole tarvinnut apua. Ei ole tarvinnut tulla auttamaan minua kaikin keinoin. Olen aikuinen ihminen ja olen pystynyt mieheni kanssa hoitamaan lapset itse.
Onneksi äitini ja anoppini ovat eläneet omaa elämää. Lapsenlapsiin kummallakin on hyvät välit, vaikka heidän ei ole tarvinnut tehdä pelisääntöjä ja auttaa.
minulla on maailman paskimmat mummot, sekä äiti että anoppi, jotka ovat aivan totaalisen piittaamttomia ja lapsenlapset eivät kiinnosta heitä tipan vertaa. Oma äitini ei ole viitsinyt edes nuorinta lastani tavata, anoppi käy ehkä kerta vuoteen. Ei puhettakaan että kumpikaan olisi ikinä hoitanut, tai auttanut muuten, tai saati tarjonnut apuaan. Elävät vain itselleen nyt, kun ovat vailla vastuuta kenestäkään. Nämä kokemukset ovat oiva oppikoulu siihen, millainen anoppi minusta tulee. Ei huolestuta yhtään. Uskon että asiasta ei tule mitään ongelmaa kun käy yhden hyvän keskustelun pelisäännöistä siinä vaiheessa kun miniä lasta odottaa. Ja samalla kerron sitten sen että miten pahalta minusta tuntui kun minua ei autettu, ja siksi olen aina valmis auttamaan miniää, ja aina saa soittaa ja pyytää ja teen parhaani että pääsen apuun. On todella loukkaavaa kun anoppia ja omaa äitiä ei yhtään kiinnosta mummous ja lapsenlapset. Tämä ei sinällään kyllä ole yllätys koska molemmat mummot aikanaan hoidattivat omat lapset muilla, varsinkin oma äitini on oikein "malliesimerkki", kun laittoi minut jo 2kk ikäisenä hoitoon ja mummo hoiti kaikki viikonloput, lomat ja viikollakin. Äiti ei IKINÄ ollut töistä pois jos sairastuin, aina se oli mummo joka hoiti itkut, sairaudet ja oksennukset pois lattialta. Itselläni on siis niin paljon huonoja kokemuksia surkean huonoista mummoista, että tiedän tasan tarkkaan miten EI pidä käyttäytyä. Olen aina miniäni tukena, jopa siinäkin tilanteessa, jos kävisi ilmi että minä ei minusta pitäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos miniäsi tulee suvusta, jossa tuo ei ole tavallista. Ei siinä mitään, minunkin ihanteeni tuo perhemalli on.
En alkuperäisen lainauksen enkä vastauksen. Minusta olisi aivan kauheaa ajatella, että jotenkin raamatullisesti poika eroaa äidistään ja liittyy vaimoonsa ja se on sitten siinä se suhde. Meillä on ollut aina iso ja meluisa, läheinen suku enkä voisi kuvitellakaan, että olisi vain pieniä ydinperheyksiköitä, jotka kylmästi keskenään eläisivät ja kaikesta muusta sitä sitten "ilahtuisi" mutta mitään odotuksia yhteisestä ajanviettämisestä ei olisi. Karmeaa. Ihanteeni olisi sellainen iso italialainen perhe, jossa on väkeä vauvoista isoisoäiteihin. Toivon, että saan olla osa lasteni elämää aina jossain muodossa ja että he itse _haluavat_ olla myös minun seurassani.
minä suhtaudun lapsen kasvatukseen niin, että kun poika löytää vaimon ja menee naimisiin, niin he ovat sitten vaimonsa kanssa yhtä. Minulla ei siinä kuviossa enää ole mitään roolia. Jos haluavat pitää yhteyttä, olen iloinen asiasta. Mitään odotuksia minulla ei ole minkään asian suhteen. Pitää osata luopua lapsestaan kun hän löytää vaimon. Muuten tuskin voi saadakaan mitään.
Eikä se ole edes "riipaisevasti" totta, vaan totta. Itse olen ollut kotiäitinä olosuhteiden takia 12 vuotta ja vuosien varrella ehtii viettää poikien kanssa niin paljon aikaa, ettei mitään ongelmaa kun itsenäistyvät. Myöskään mahdolliset lastenlapset, en tajua miksi pitäisi olla joku ongelma jo etukäteen juuri minulla (miksi ei esim miehellä). Ne ovat heidän lapsiaan ja päättävät, keitä haluavat siihen mukaan, jos haluavat. En ole koskaan tajunnut tätä tarpeiden luomista, että juuri äitinä pitäisi olla pettynyt jos omat lapset "eivät välitä". Miksi niiden pitäisi välittää sen enempää kuin isästäänkään? Teimme lapset omaksi iloksemme, eivät he ole meille velkaa muuta kuin sen olen toivonut, että pitävät itsestään huolta.
Ihanteeni olisi sellainen iso italialainen perhe, jossa on väkeä vauvoista isoisoäiteihin. Toivon, että saan olla osa lasteni elämää aina jossain muodossa ja että he itse _haluavat_ olla myös minun seurassani.
Italiassa pojat asuvat äitinsä hoteissa jopa keski-ikään asti. Passaa poikaasi ja tyydytä hänen kaikki oikkunsa, niin hän ei lähde minnekään kenenkään vieraan naisen mukana, vaan pysyy mammankultana, kunnes kuolet.
kiitos tämän palstan poispilattujen neurootikkojen.
Äidilläni oli hyvät ja läheiset välin vävyihinsä ja miniäänsä ja kuvittelin että se on normaalia.
Sitten eksyin tälle palstalle.
Ymmärrän...
Itselläni on loistavat välit anoppiin. Ja minulla on kolme poikaa, niin uskon, että jonkun miniän kanssa synkkaa kuitenkin.
vältä neuvoja ja arvostelua. Sillä pärjää jo pitkälle, oma anoppini on lapsen syntymän jälkeen jatkuvasti "neuvonut" ja arvostellut ihan kaikkea tekemistä lapsen kanssa, imetin liian pitkään (7kk) vaatetin kuulemma lapsen aina jotenkin väärin, milloin oli liikaa päällä ja milloin liian värikästä, voivotteli moneen kertaan että mitä lapsesta tulee kun pyörii vain äitinsä helmoissa (lapsi oli tuolloin noin 6kk), lapsen pitäisi kuulemma oppia jo pienestä pitäen olemaan ja leikkimään yksin ja tätä virttä alkoi veisaamaan heti lapsen synnyttyä.
Ennen lapsen syntymää meillä oli ihan hyvät välit anopin kanssa, lapsen syntymän jälkeen olen hetkittäin tuntenut jopa vihaa tätä henkilöä kohtaan hänen asenteensa takia, joka on että hän tietää aina parhaiten kaiken piste.