Onko muille poikien äideille tullut huoli että millaisen miniän saa?

Toivon todella, etä poikani löytää mukavan tytön siis minunkin mittapuullani mukavan. Ettei suhteemme ihan jää unholaan hänen avioiduttuaan.



Onneksi minulla on tyttölapsikin, että jos hän lapsia saa, niin ainakin niille saan olla mummina.

Selviytyvätkö vastoinkäymisistä, osaavatko tukea toinen toistansa, osaavatko nähdä, että välillä "pitää räjäyttää lika pois"jne. Eli huolehdin semmoisesta yleisestä pärjäämisestä siinä tärkeimmässä ihmissuhteessa, kuten kyllä huolehdin tulevasta työnsaannistakin yms. Suhde lapsenlapsiin on varmasti juuri niin hyvä, kuin on meidän kaikkien suhde toisiimme. T.Murehtija

Itselläni mielestäni ihan täysin normaali suhde anoppiin. Soitellaan joskus, tavataessa jutellaan, välit ovat ystävälliset ja helpot. Lapset lähes viikottain anoppilassa, siellä nytkin parhaillaan pitämässä vapaapäivää päiväkodista ja nauttimasta isovanhempien hemmottelusta ja herkuista.



Uskon, että pysytyn luomaan samanlaiset suhteet tuleviin miniöihini. Ainakin yritän. Ystävälliset, kaverilliset, en tuppaudu, mutta autan. Oma mieheni ainakin soittaa ja pitää yhteyttä vanhempiinsa, miksi siis omat poikani eivät toimisi samoin?

Parasta mitä voit tehdä, on suhtautua mahdollisiin miniäehdokkaisiin alusta asti ystävällisesti mutta ei liian tungettelevasti. Älä siis ala ladella elämänohjeita, jos miniäkandidaatti ei niitä pyydä. (Esimerkiksi oma anoppini visioi minulle koulutuksen, jota en halunnut. Tämä oli todella, todella raivostuttavaa ja saa yhä, noin 10 vuotta tapahtuneen jälkeenkin, verenpaineeni vähän nousemaan.)



Ole kiinnostunut, kannusta ja pyydä kylään/syömään/kahville/teatteriin/ostoksille. Monet nuoretkin tytöt ovat tosi fiksuja ja tietävät mitä haluavat. Älä siis katso nenänvarttasi pitkin.



Mukavaa anoppia osataan kyllä arvostaa. Jos oikein hyvin käy, voit saada miniästäsi itsellesi tyttären. :)

Ja etenkin se suhde lapsenlapsiin? Olen todella lapsirakas ja odotan jo nyt lapsenlapsia vaikkei vanhin lapsi edes koulussa :) Minulle on siunaantunut poikia ja tätä palstaa lukiessa tulee kyllä mieleen että anoppi ei voi tehdä mitään oikein.

Jos on innokas, pitää lasta sylissä ja kyselee kuulumisia -> tuppautuu liikaa, omii vauvan eikä anna perheelle rauhaa

Jos antaa pian takaisin äidin syliin eikä hössötä tai pyytele yökylään -> ei ole kiinnostunut auttamaan eikä halua luoda läheistä suhdetta lapsenlapsiin

Jos soittelee pojalle tai miniälle, ei anna hetken rauhaa ja roikkuu aikuisessa pojassaan. Jos ei soita, on itsekäs nykymummo joka ei ymmärrä miten tärkeää sukupolvien välinen yhdessäolo on.

Huokaus.

Mulla on hyvät välit anoppiin ja anoppi toimii juuri noin. Samoin teen minä, kunnioitan anoppia ja arvostan häntä. Hän kuulu osana perheeseen.

huolestuttaa etten saa miniää ja lastenlapsia ollenkaan. Mulla on aikuinen poika ja tytär mutta kumpikin ovat semmoisia tutkijanörttejä jotka ei välitä seurustella saati lapsia hankkia. Pahasti alkaa näyttää siltä että jää lastenlapset näkemättä :(

minä suhtaudun lapsen kasvatukseen niin, että kun poika löytää vaimon ja menee naimisiin, niin he ovat sitten vaimonsa kanssa yhtä. Minulla ei siinä kuviossa enää ole mitään roolia.

Jos haluavat pitää yhteyttä, olen iloinen asiasta. Mitään odotuksia minulla ei ole minkään asian suhteen. Pitää osata luopua lapsestaan kun hän löytää vaimon. Muuten tuskin voi saadakaan mitään.

Ihanaa kun suhtaudut avoimesti! Taidat olla harvinaisuus

6 kk saksalaisen tytön kanssa. muutaman kerran olen nähnyt, oikeen on mukava tyttö. en kuitenkaan usko, että aikovat lapsia hankkia vielä pitkään, pitkään aikaan, jos ovat yhdessäkään. jos kuitenkin aikovat perustaa perheen nuorena, toivon, että opiskelevat yliopiston pois alta ja sitten vasta.

että vaikeita anoppeja on olemassa! Ei kaikki ole aina yksistään miniöiden vika.

kiitos tämän palstan poispilattujen neurootikkojen. Äidilläni oli hyvät ja läheiset välin vävyihinsä ja miniäänsä ja kuvittelin että se on normaalia. Sitten eksyin tälle palstalle.

huolettaa että millasia renttuja mun tytöt saa. No jos minuun tulee niin hyvän valinnan tekevät

Enää ei tarvii. Ainoa poika on homo , joten meillä on sit vaan näitä poikakavereita sekä tytöillä että pojalla. Tähänmennessä on ollet kivoja nuoria kaikki , joihin olen tutustunut . Lähinnä alan huoestua siitä , että vakiintuvatko koskaan . Näitä poikakavereita on tässä aika monta tullut jo nähnytä.

minulla on myös vain poikia. Suhtaudun asiaan vähän samoin kuin lapsen ammatinvalintaan: asia ei kuulu minulle enkä voi enkä saa siihen vaikuttaa. Jos välit poikien perheisiin muodostuisivat huonoiksi, se olisi todella kauheaa, mutta jos niin käy niin se on vain kestettävä, se on elämää. En myöskään rakenna tulevaisuuttani kokonaan mahdollisten lastenlasten ympärille, vaikka tietenkin toivon, että heitä ilmestyisi ja että saan olla osa heidän elämäänsä.

Se mistä aion pitää huolen (oman anopin käytöksestä viisastuneena), että en (pyytämättä) anna mitään neuvoja enkä ihmettele mitään mitä tekevät lapsen kanssa, varsinkaan vauvavaiheessa.

Ja etenkin se suhde lapsenlapsiin? Olen todella lapsirakas ja odotan jo nyt lapsenlapsia vaikkei vanhin lapsi edes koulussa :) Minulle on siunaantunut poikia ja tätä palstaa lukiessa tulee kyllä mieleen että anoppi ei voi tehdä mitään oikein.

Jos on innokas, pitää lasta sylissä ja kyselee kuulumisia -> tuppautuu liikaa, omii vauvan eikä anna perheelle rauhaa

Jos antaa pian takaisin äidin syliin eikä hössötä tai pyytele yökylään -> ei ole kiinnostunut auttamaan eikä halua luoda läheistä suhdetta lapsenlapsiin

Jos soittelee pojalle tai miniälle, ei anna hetken rauhaa ja roikkuu aikuisessa pojassaan. Jos ei soita, on itsekäs nykymummo joka ei ymmärrä miten tärkeää sukupolvien välinen yhdessäolo on.

Huokaus.

vaikka olenkin hänestä täälläkin joskus jotain napissut. Hän on mielellään lasteni kanssa ja minunkin kanssani, vietämme paljon aikaa yhdessä. Mutta kyllä hän osaa ottaa minua kupoliinkin. :) Ei se silti siitä anoppiudesta johdu, vaan ihan ihmisyydestä: kyllähän kuka vain välillä ärsyttää.

ärsyttää jo valmiiksi. Kun muistelenkin millainen pälli olin itse parikymppisenä! Mun anoppi on kyllä ollut todella kultainen ja ymmärtäväinen. Epäilen pystynkö itse samaan. Mulle ei ihan oikeasti olisi väliksi vaikka poika olisi homo. Sitten ei ainakaan tarvisi mitään parikymppisiä tytönhupakoita katsella :D.

Jollakin on hieman ristivetoa korvien välissä:) Siis ootko ihan tosissaan, että ihan sama mikä poikasi on, kunhan sun ei tartte katsoa mitään parikymppistä hupakkoa.

Taitaapa kuule sulle käydä niin, ettei se hupakko jaksa sua. Taitaa olla ulkonäköpaineita? ootko joku käppänä?? Sitten kun se pitkä blondi tulee hiuksiaan huiskauttelemaan sun nenän eteen niin, johan pomppaa, grrr...;D

minä suhtaudun lapsen kasvatukseen niin, että kun poika löytää vaimon ja menee naimisiin, niin he ovat sitten vaimonsa kanssa yhtä. Minulla ei siinä kuviossa enää ole mitään roolia. Jos haluavat pitää yhteyttä, olen iloinen asiasta. Mitään odotuksia minulla ei ole minkään asian suhteen. Pitää osata luopua lapsestaan kun hän löytää vaimon. Muuten tuskin voi saadakaan mitään.

Aikuiset lapset ottavat kumppanin itselleen, eivät vanhemmilleen.

Toki sitä toivoo, että miniä tai vävy hyväksyisi minutkin ja saisin pitää kontaktia lapsenlapsiin.

Poikani onkin jo aikuinen, seurusteli monta vuotta ja asui avoliitossakin tämä tytön kanssa. Tyttö ei koskaan hyväksynyt minua.

Yritin pitää matalaa profiilia ja olla pois, mutta .. ei se niinkään voi mennä, että sukulaisuussuhde nimenomaan äitiin kuuluu katkaista. En ole kilpailemassa.

Ja kun koko ajan riitelivät ja meni huonosti, erosivat, palasivat yhteen, erosivat, soutaa huopaa kuten siinä Elokuun laulussa.

En minä elämänohjeita antanut, mutta en myöskään jaksanut sitä, kun miniä syytti poikaa heidän välisistä ongelmista ja moitti koko ajan. Voisi katsoa itseäänkin.

Nyt ovat onneksi eronneet, toivon että poika löytää sellaisen tytön, joka hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on eikä ala terapioimaan. Ja hyväksyy myös minut heidän elämäänsä edes jonkun verran. Eikä koe kilpailijana, kuten ex-miniä

Tiedän jo nyt olevani veemäinen anoppi kun teen asiat juuri niin kuin lystään. Luulen että pojanlapset on harvinaisia vieraita, kuten miniäkin jos sellaisia siunaantuu.



En ole lapsirakas.

En epäile miniöitä ainakaan etukäteen hankaliksi. Todellisuudessahan monilla anopeilla ja miniöillä menee hyvin. Siinä auttaa, jos anoppi ei pidä poikaansa puolijumalana tai itseään supermammana.

minä suhtaudun lapsen kasvatukseen niin, että kun poika löytää vaimon ja menee naimisiin, niin he ovat sitten vaimonsa kanssa yhtä. Minulla ei siinä kuviossa enää ole mitään roolia.

Jos haluavat pitää yhteyttä, olen iloinen asiasta. Mitään odotuksia minulla ei ole minkään asian suhteen. Pitää osata luopua lapsestaan kun hän löytää vaimon. Muuten tuskin voi saadakaan mitään.

Eikä se ole edes "riipaisevasti" totta, vaan totta. Itse olen ollut kotiäitinä olosuhteiden takia 12 vuotta ja vuosien varrella ehtii viettää poikien kanssa niin paljon aikaa, ettei mitään ongelmaa kun itsenäistyvät. Myöskään mahdolliset lastenlapset, en tajua miksi pitäisi olla joku ongelma jo etukäteen juuri minulla (miksi ei esim miehellä). Ne ovat heidän lapsiaan ja päättävät, keitä haluavat siihen mukaan, jos haluavat.

En ole koskaan tajunnut tätä tarpeiden luomista, että juuri äitinä pitäisi olla pettynyt jos omat lapset "eivät välitä". Miksi niiden pitäisi välittää sen enempää kuin isästäänkään? Teimme lapset omaksi iloksemme, eivät he ole meille velkaa muuta kuin sen olen toivonut, että pitävät itsestään huolta.

Luotan siihen, ettei oikea maailma ole niin hullu paikka kuin av antaa ymmärtää.



Oma anoppini on ihana, saisi tosin ehkä hieman enemmän tuppautua. Ihan saa kerjätä neuvoja, kun hän ei halua puuttua.

Toivottavasti sellaisen joka ei ole ripustautunut tyttäreensä ja antaa nuoren parin elää omaa elämäänsä ja tehdä omat valintansa.



Tulevat miniäini eivät huoleta. Olenhan itsekin ihan mukava miniä anopilleni :)