Voiko tästä ikinä päästä yli...?
Minulla on erittäin vaikea lapsuus ja teini-ikä takanapäin. Molemmat vanhempani olivat mielenterveysongelmaisia ja työkyvyttömiä, itse olin koulukiusattu ja syrjitty lähes koko kouluajan.
Murrosiässä jouduin seuraamaan vierestä vanhempani monet itsemurhayritykset ja toisen vanhempani poismenon. Nämä kaikki ovat jättäneet jälkensä minuun...minulla oli pitkään paha identiteettiongelma ja edelleen vaikeuksia hyväksyä itseäni ja menneisyyttäni.
Enpä ole itsekään elänyt aikaisempina vuosina moitteettomasti... On paljon asioita joita kadun ja jotka olisin toivonut tekeväni aivan toisin (mieluusti jättänyt kokonaan tekemättä).
Nykyään elämässäni on kuitenkin niin paljon asioita joista voin olla ylpeä ja onnellinen.
Nyt minulla on vihdoin oma ihana perhe ja haluan yrittää tarjota miehelleni ja lapsilleni parhaan mahdollisen elämän. Toivon, etteivät lapseni joudu ikinä kokemaan samoja vastoinkäymisiä mitä minä sain lapsuudessani kokea. Toivon, ettei heistä tule tulevaisuudessa näin heikkoja ihmisiä mitä minä olen.
Toivon, että vielä jonain päivänä pystyisin olemaan itsekin vielä täysin ehjä ja osaisin ottaa kaikki kokemani ainoastaan vahvuutena... Toivottavasti se olisi vielä jonain päivänä mahdollista.
Toiseksi, olet selvinnyt upeasti kaikista vastoinkäymisistä ja saavuttanut kaikesta pahasta huolimatta jotain suurta, perheen josta olet onnellinen. Toivottavasti saat ammattiauttajilta tukea päästäksesi kokemuksiesi kanssa tasoihin. Kokemuksia et voi kieltää olemasta mutta voit jättää ne elämäsi polulle eikä sinun tarvitse raahata niitä mukanasi. Tsemppiä.