te, jotka olette asuneet vähintään pari vuotta ulkomailla ja muuttaneet takaisin suomeen,

minulla kesti yli puoli vuotta, ennekuin aloin edes jotenkuten tulla toimeen suomalaisen kulttuurin kanssa. vuoden kuluttua olin jo tottunut tavoille.



Palasin syksyllä, joten kaamos ja kylmyys olivat kauheinta. Lisäksi ihmisten puhumattomuus ja tiukkailmeisyys. muistan ihmetelleeni Pasilan asemalla, että ainoa ääni, mikä kuuluu, on rullaportaiden kohina.

vaikka tulimme takaisin jo 8v. sitten! Vaikeinta oli kylmyys, rasistisia möläytyksiä laukovat ihmiset, yksinäisyys, pimeys, negatiivisuus...

Eniten ottivat silmään tervehtimättömyys, korkeat ruuan ja alkoholin hinat, alkoholilla läträäminen, pitkä talvi.



Kyllä tähän jo vähitellen alkaa tottua.

Mulla on nyt 8. vuosi menossa. Paluumuuttoa on harkittu sitten, kun ollaan eläkkeellä, mutta uskaltaakohan sitten edes enää, jos jo parin vuoden jälkeen on sokki :)



Suomessa käydessä kyllä huomaa, ettei enää oikein tiedä mistään mitään ja käyttäytyy "väärin". On vähän kuin vieras kotimaassaan.

mutta ne yllättävät joka kerta kun palataan komennukselta

Simään pisti asiakapalveluammateissa olevien ihmisten ilmeettömyys, ei hymyjä, ei vilpitöntä auttamisenhalua. Esim. kaupankassat saattavat juuri ja juuri tervehtiä, mutta sen jälkeen ilmekään ei värähdä. Yleinen ihmisten vakavanaamaisuus, ihan kun suurin osa olisi ihan omissa maailmoissaan koko ajan, eivätkä huomaisi maailmaa ympärillään. Se myös oli kurja huomata, ettei lapsiin reagoida tuntemattomien taholta lähes millään tavalla. Kuopus varsinkin on kova hymyilemään ja vilkuttelemaan. Maassa, jossa asuimme, oli ihan jokapäiväistä se, että lähes kaikki ohikulkijan hymyilivät lapsille, vilkuttivat heille tai jopa pysähtyivät sanomaan, kuinka suloisia lapset ovat. Suomessa näin käy erittäin harvoin. Jotenkin kurjaa nyt katsoa kuopusta, joka hakee ihmisistä katsekontaktia ja hymyilee heille, mutta kukaan ei katseeseen vastaa.



Haluan takaisin ulkomaille, mutta se ei nyt tällä hetkellä ainakaan onnistu miehen työkuvioiden vuoksi :(. Ulkomailla sitä piti itsestäänselvyytenä, että ihmiset ovat iloisia, ulospäinsuuntautuneita, avuliaita ja positiivisia. Nyt vasta tajuan, miten suuri merkitys tuolla oli elämäni laatuun.



T. 4 vuotta ulkomailla asunut

mutta pelkään, että olisi pakko päästä taas pian pois. Pelkäisin elintason romahtamista (ihmiset tyytyväisiä vähään Suomessa, en tiedä osaisinko itse olla), kylmyyttä, ilmeettömyyttä...

Sää ja ihmiset kait se kaikkein hankalimmat sulatettavat olivat. Ihmiset ei katso päin, vaan varpaisiinsa ja olin tottunut katsomaan ihmisiä kasvoihin. Oli oudon tyrmäävää tuollainen katseiden väistely. Ja sitten oli se ilmassa aistittava jännittynyt epäluuloisuus tai kateus. Kun aloin jutella jonkun päiväkodista tutuksi tulleen äidin kanssa meidän ulkomaanasumisesta, niin olivat hyvin varautuneita ja kiusaantuneita, ehkä olivat kateellisia tai luulivat meidän olevan melkein muuttuneita ulkomaalaisiksi.



Sään nyt arvaatkin, mekin palattiin syksyllä.



Sitten oli kolmantena hinnat. Suomi on kallis maa.

Olen ensi syksynä muuttamassa Suomeen takaisin vajaan parin vuoden jälkeen. Tai no, tarkoitus olisi muuttaa alkusyksystä kun lämpötila on vielä kohtalaisen lämmin ja valoakin päivässä on saman verran kuin nykyisessä asuinmaassa. Eikös se olis hyvä että lämpö ja valo olis aluks suhteellisen samat. Kylmempi kyllä Suomessa on mutta valoa saman verran.



Olen pari kertaa käynyt Suomessa muuton jälkeen ja kyllä sain yhden ison kulttuurishokin. Olin junalla matkustamassa ja minun piti ison matkalaukun kanssa raahautua toiseen kerrokseen kun siitä typerästä lippuautomaatista en saanut valittua että haluan alakertaan. Siinä sitten miehet takanani puhaltelivat ilmaa kun menee hermo kun pitää odottaa niin kauan että toi tyttö pääsee portaat ylös jättilaukkunsa kanssa.



Juna-aseman portaissa yksi ihana nainen kuitenkin tarjosi apuaan. Hyvä suomalaiset naiset!



Joo, toi mörököllimäisyys on varmasti se suurin shokki. Viimeksi kun lensin Suomeen niin vieressä istuvat kaksi suomalaista miehet eivät sanoneet minulle koko lennolla sanaakaan. Eivät siinävaiheessa kun joutuivat nousemaan kun menin ikkunapaikalle, eivätkä siinä vaiheessa kun taas joutuivat nousemaan kaksi kertaa kun kävin vessassa. Muutaman sanan jossain vaiheessa vaihtoivat keskenään suomeksi että tiedän kyllä että olivat suomalaisia ja ymmärsivät mitä sanoin.

Minä pidin välit läheisiin ystäviin hyvinä ulkomaan vuosien aikana, panostin niihin ystävyyssuhteisiin. Ei sitten tarvinnut häiriintyä tuntemattomien suomalaisten käytöksestä kun oli oma sosiaalinen elämä edelleen kunnossa eikä tarvinnut lähteä etsimään uusia kavereita.



Rasistit ovat minua kuvottaneet aina, eikä niitä ole ainoastaan Suomessa. Suomessa tosin möläytellään ehkä enemmän kuin monessa muussa paikassa.



Talvikaan ei niin shokeerannut, Suomessa on sentään sisällä lämmin ja kaukolämpö pelaa...



Siitä olen samaa mieltä että hyvin nopeasti katoaa se "tatsi" että "miten pitää olla". Mutta tulee sekin takaisin kun asuu taas hetken aikaa Suomessa.



Ainoa asia joka on ehkä ketuttanut on se, että kun tapaa tuntemattomia ihmisiä, on vaikea puhua ulkomaanvuosista ilman että katsotaan vähän kieroon tai annetaan ymmärtää että oletpas sinä snobi. Ei sille mitään voi jos edellisvuosien tapahtumat on tapahtuneet jossain muualla. Se ei ole nmitään junteille kettuilua, omasta elämästäni vain kerron.

Briteissä muutaman kuukauden eikä ainakaan täällä ole minusta sen ihmeellisempää kuin Suomessakaan. Asiakaspalvelijat hymyilee enemmän, mutta ei mua nyt niin kauheasti lämmitä hymy, joka tulee vain siitä, että myyjä pelkää menettävänsä paskan ja huonostipalkatun työnsä, jos ei esitä iloista. Myöskään"how are you?" ei mulle tarkoita sitä, että ihmiset täällä välittäisi enemmän toisistaan, se on vain pintapuolinen sanonta. En siis toistaiseksi ole huomannut, että ihmiset olisi täällä kovin paljon ihanampia ja toisiaan rakastavampia kuin Suomessa, vaikka sellaista ehkä on "pakko" esittää. Ja se, että ulkona on talvisin 15-30 astetta lämpimämpää kuin Suomessa ei paljoa sisällä kylmissä taloissa palellessa lämmitä..ja mulla ei siis ollut mitään kotiseuturakkautta Suomessa ollessa enkä pidä sitä sinänsä sen parempana paikkana kuin muitakaan.

Tuttuja asioita tässä on jo muutkin luetelleet. Kylmyys, pimeys, ihmisten ahdasmielisyys, epäkohteliaisuus.



Itse ajauduin aviokriisiin, ja reagoin todella voimakkaasti paluun jälkeen. Enkä tiedä mikä tämän hetkinen tilanne on, olen jossain välitilassa, en oikein onnellinen Suomessa mutta lasten takia en haluaisi lähteä poiskaan. Mutta ehkä joku päivä kuitenkin lähdetään.

Briteissä muutaman kuukauden eikä ainakaan täällä ole minusta sen ihmeellisempää kuin Suomessakaan. Asiakaspalvelijat hymyilee enemmän, mutta ei mua nyt niin kauheasti lämmitä hymy, joka tulee vain siitä, että myyjä pelkää menettävänsä paskan ja huonostipalkatun työnsä, jos ei esitä iloista. --- En siis toistaiseksi ole huomannut, että ihmiset olisi täällä kovin paljon ihanampia ja toisiaan rakastavampia kuin Suomessa, vaikka sellaista ehkä on "pakko" esittää.

Ajattelet näin, koska olet vasta hetken asunut maassa. Huomaat kyllä eron jonkin ajan kuluttua, mutta suomalaisena nyt kuvittelet sen olevan näin.

oli se, että yhtäkkiä kaikki ympärillä puhuivatkin suomea. Ja se oli pelkästään positiivinen shokki.

25 vuoden jälkeen. Taitaisi seuraavat 25 vuotta mennä sopeutumiseen, jos enää olisi edes mahdollistakaan.

kulttuurimuutos kun palattiin Suomeen. Minä olen jo vuosikausia katsonut ihmisiä päin naamaa ja puhunut ihan kaikkien kanssa, kun tilaisuus on tullut, ja monesti muutenkin :) Yllättävän usein suomalainenkin alkaa jutella tuikituntemattomalle kun se vaan sinnikkäästi jaksaa lypsää...



Ja hymyilen päivittäin tuntemattomille kadulla, ja usein saan hymyn takaisin. Ennen ulkomailla asumista en juuri itsekään jutustellut enkä availlut ovia tai muuten autellut, nyt aina kun voin.

päinvastoin ihan kivasti on mennyt :)



Minä ainakin nautin siitä, että saa vain olla eikä tarvitse vastata täysin tyhjänpäiväisiin how are you -kyselyihin. Kun ne how are yout ei mitään merkitse vaan ovat vaan tapa, johon vastataan i'm fine vaikka elämä menisi päin persettä.



Lisäksi tykkään suomalaissesta toimivasta yhteiskunnasta, johon voi pääasaissa luottaa.

kulttuurimuutos kun palattiin Suomeen. Minä olen jo vuosikausia katsonut ihmisiä päin naamaa ja puhunut ihan kaikkien kanssa, kun tilaisuus on tullut, ja monesti muutenkin :) Yllättävän usein suomalainenkin alkaa jutella tuikituntemattomalle kun se vaan sinnikkäästi jaksaa lypsää...

Ja hymyilen päivittäin tuntemattomille kadulla, ja usein saan hymyn takaisin. Ennen ulkomailla asumista en juuri itsekään jutustellut enkä availlut ovia tai muuten autellut, nyt aina kun voin.

Oletko kenties Leena Hefner o.s. Herppeenluoma?

toimivuus ja steriiliys. Elämän suunnitelmallisuus, jossa ei ole mitään sijaa sattumalle tai "kohtalolle". Ihmiset luulebat hallitsevansa elämää.



Olin 2v poissa.

Se suurin shokki oli sosiaalisuuden puute jokapäiväisessä kanssakäymisessä. Sellaista luontaista muista ihmisistä välittämistä ei vain Suomessa tunnu olevan, olin palattuani vähän aikaa ihan hukassa miten ihmisten kanssa pitäisi toimia kun kaikki tuntuivat vain naljailevan ja kyräilevän koko ajan toisilleen.



Pienempiä shokkeja oli sitten monia. Esimerkiksi ruoan hinta, yhdistettynä pieniin palkkoihin. Asuin mm. Saksassa monta vuotta ja siihen verrattuna ihmettelin aluksi, miten kellään on Suomessa varaa syödä yhtään mitään.



Kaikesta huolimatta Suomessa on kuitenkin paljon hyvää: kaikki toimii, kraanasta tulee puhdasta vettä ja keskikesä on maassamme upea. Lapsuus on täällä turvattu ja koulut ilmaisia. Ihmisetkin ovat lämpimiä, sitten kun heidät on oppinut tuntemaan hyvin. Lopulta olen siis kuitenkin iloinen että palasin.