Mistä voi johtua että vaikka mies rakastaa, hän kohtelee välillä kumppaniaan epäkunnioittavasti?

jos miehellä on huono itsetunto, hän tekee tiedostamattaan tekoja, jotka kääntyvät häntä itseään vastaan ja osoittavat, ettei hän ole rakkauden arvoinen. Eli sahaa itse omaa oksaansa vaikka kaikki palaset hyvään elämään ja parisuhteeseen olisivat käsillä. Hän vaan ei osaa koota niitä paikoilleen vaan särkee sen itse ennenkuin toinen ehtii.

Onko häntä itseään kohdeltu huonosti lapsena?

Käsittääkseni on, isän toimesta. Isä ei mm. koskaan leikkinyt poikansa kanssa, äiti hoiti lapsensa 100%.

Minä tiedostan tämän kaiken, ja koska itse olen vahva ihminen, haluaisin antaa hänelle mahdollisuuden. Mutta en liian kauan.

Tiedän että hänellä on heikko itsetunto ja minä olen meistä se vahvempi. Haluan antaa miehelle aina uudelleen mahdollisuuden, koska näen hänessä sen kiltin puolen, joka kaipaa rakkautta eikä osaa näyttää sitä. Mutta happamat jaksot on kuluttavia.

Minäkin yritin kaikkeni mieheni kanssa. Ei hellyyttä, ei kunnioitusta vaikka minä olin ainoa työssä käyvä. Kaikki oli aina huonosti, olin huono vaimo kun en tehnyt sitä ja tätä vaikka mies oli päivät kotona. Istui tietsikalla. Lisäksi alkoi agressiiviseksi ja sain tuta sen. Seksiä ei ollut 1,5 vuoteen, nukuimme eri huoneissa. Hän olisi voinut harkita intiimiä kanssakäymistä mikäli olisin tehnyt joitakin asioita miten hän halusi. Mukana oli siis myös henkistä väkivaltaa. Kestin tätä liian kauan, mutta vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja erosin. Piti ajatella lapsiakin, sillä en halunnut sellaista "perhemallia" heille.

Minäkin olen ollut ainoa työssäkäyvä, en tosin enää. Mutta sama meininki oli silloinkin.

Meillä on ollut tuo seksijuttu niinpäin että minä en ole sitä halunnut kauheasti miehen käytöksen takia, en ole vaan pystynyt, kun halutakseni seksiä minun täytyy tuntea olevani rakastettu. Hyvien kausien aikana haluan, huonojen en.

Täytyy sanoa, että kyllä itselläkin halut olivat hakusessa miehen käytöksen vuoksi ja olin kauan "lukossa" Ajattelin, ettei elämämme ollut normaalia. Töistä tullessa odotti aina millä mielellä mies on. Heti kun ovelta näki sitruunanaaman niin se ei helpottanut ollenkaan väsynyttä oloa.

Nyt asun lasten kanssa ja edelleen mies pahoittaa mieleni usein, mutta on paljon helpompaa kun ei asu saman katon alla.

Toivotan oikeita ratkaisuja ja päätöksiä sinulle. Muista, että olet ihminen ja sinun tulee saada nauttia elämästä!!! Voimia tulevaan mikä ratkaisu se ikinä onkaan!

kovin moni mies on sisältä vapiseva pikkupoika, joka uhoaa ja peittelee heikkouttaan monimutkaisilla puolustusmekanismeilla.



Tunnen miehen, joka sai itsensä terapiaan hakemaan apua, ensin maksoi täyttä taksaa omasta pussistaan, mutta myöhemmin sai siihen kelan tukea. Hän oli vahinkolapsi ja häntä syyllistettiin siitä, että vanhemmat joutuivat menemään hänen vuokseen naimisiin. Häntä myös pahoinpideltiin, kerran isä yritti humalapäissään tappaa hänet kirveellä. Aika itsestään selvää, ettei noilla eväillä syntynyt kovin kummoista itsetuntoa. Mutta se on korjattavissa myöhemmin jos vaan hakee apua ja on valmis rakentamaan itseään uudelleen.

jos miehellä on huono itsetunto, hän tekee tiedostamattaan tekoja, jotka kääntyvät häntä itseään vastaan ja osoittavat, ettei hän ole rakkauden arvoinen. Eli sahaa itse omaa oksaansa vaikka kaikki palaset hyvään elämään ja parisuhteeseen olisivat käsillä. Hän vaan ei osaa koota niitä paikoilleen vaan särkee sen itse ennenkuin toinen ehtii.

Onko häntä itseään kohdeltu huonosti lapsena?

Käsittääkseni on, isän toimesta. Isä ei mm. koskaan leikkinyt poikansa kanssa, äiti hoiti lapsensa 100%.

Minä tiedostan tämän kaiken, ja koska itse olen vahva ihminen, haluaisin antaa hänelle mahdollisuuden. Mutta en liian kauan.

Tiedän että hänellä on heikko itsetunto ja minä olen meistä se vahvempi. Haluan antaa miehelle aina uudelleen mahdollisuuden, koska näen hänessä sen kiltin puolen, joka kaipaa rakkautta eikä osaa näyttää sitä. Mutta happamat jaksot on kuluttavia.

Nimenomaan, minäkin näen miehessäni hänen hyvät puolensa myös, joita hänellä on paljonkin.

Itsekin muutuin tylyksi puolisoa kohtaan kun rakkaus oli hiipunut.

Jos mies osasi olla rakastava suhteen alussa ja käytös muuttunut vasta vuosien myötä, ei voi vedota mihinkään lapsuustraumoihin.

eikä kaada omaa huonoa oloaan toisen kannettavaksi.



Parisuhteessa helposti vääristyy käsitys siitä, mitkä kaikki ovat jaettavissa ja mitkä pitää itse kantaa, ottaa vastuu omista tunnetiloista, teoista ja niiden vaikutuksesta muihin.

mielessäni nimitän niitä miehen kuukautisiksi, tulee niin säännöllisin väliajoin.



Hän ei juuri hauku eikä moiti, mutta pitää mykkäkoulua, ei huomioi minua muuten kuin pakollisissa asioissa, lasten kanssa on normaalisti, mutta vähän kireämpi kuin tavallisesti.



Kun alan kaivella asiaa, niin yleensä tämä käytös on lähtenyt siitä että minä olen tehnyt tai sanonut jotain tyhmää.



Monesti tällaisen kauden aikana olen ajatellut että onko tässä hommassa mitään järkeä vai olisiko helpompi elellä ilman kausittaista mököttäjää.

Tiedätkö, että jos oikeasti rakastaa toista, niin ei silloin "unohda kohdella rakastavaisesti". Mutta sulle on turha mitään tämmöistä kertoa, rivien välistä suorastaan huutaa että "mieheni on silti hyvä isä ja täydellinen aviomies ja rakastan häntä". Se sama hokema, jota jokainen alkoholistin/väkivaltaisen/persoonallisuushäiriöisen kumppani hokee. Joten joo. Et sä sitä miestäsi ikinä jätä, sä itse annat sen kohdella sua kuin kynnysmattoa. Älä valita. Siinä kohtaa kun sä itse rupeat arvostamaan itseäsi niin, ettet ole riippuvainen enää kenestäkään, ollaan siinä pisteessä että sun kanssa ylipäänsä kannattaa keskustella tästä.

Luulin että kaikissa ihmisissä on huonoja puolia, ja kaikissa suhteissa huonoja päiviä. Ilmeisesti niin ei sitten ole, vaan jos ihminen yhtenä päivänä elämässään on epärakastettava niin hän sitten on sitä, eikä siinä selitykset auta???

Mun mielestä aika outoa. Lähipiirini parisuhteet ovat sitten kaikki sellaisia että erota pitäis.Koska siellä on kyllä sellaisia päiviä, että toisia ei kohdella niinkuin raamatun mukaan pitäisi. Silti on ihan aitoa rakkautta ja yritystä, mutta kun -- ei me mitään rakkauskoneita olla vaan ihmisiä.

Mun mielestä AP:lle puhetta, ymmärrystä ja jaksamista.. yritä sinä myös ymmärtää miestäsi ja sitä mistä hänen ärtymyksensäjohtuu.. (siis ei avrmaan sinusta tai sinun vioista vaan omasta stressistä ja väsymyksestä ehkä?)

Voin kertoa, että meillä on ihan samanlaista ja nyt juuri on meneillään se huono ajanjakso. Minun mieheni on töistä todella stressaantunut ja unohtaa minut kokonaan ja saattaa olla ilkeä. Olen tosi onneton. Mietin suhteen katkaisemista kyllä tosi usein. Toisaalta hyvinä aikoina meillä on niin ihanaa, että "ei mitään järkeä". Hyviä aikoja odotellessa...

Minä olen seurustellut 15 vuotta tällaisen miehen kanssa, eikä kyse ole mistään muusta kuin siitä, että hän ei osaa purkaa tunteitaan järkevästi. Meillä oli noin 6 ensimmäistä vuotta samanlaista ylä-alamäkeä kuin teillä, kunnes oivalsin mistä on kyse. Mieskin myönsi, että yhteys stressiin ja paineeseen on. Annoin miehelleni vaihtoehdoiksi terapian joko itsehoitoisena tai maksullisena. Lupasin tukea ja ymmärtää.

Nykyään mies käsittelee tunteitaan jo paljon fiksummin. Minä en loukkaannu jokaisesta pikkuasiasta kun huomaan että hän on stressaantunut ja hän puhuu minulle paineistaan.

Minä tiedän että mies rakastaa minua ja olen oppinut niin vahvaksi että voin tukea häntä vaikka hän vähän laivaa keikuttaakin, its not me, its you.

Sinä päätät itse mitä elämässäsi kestät ja mitä et. Meillä rakkaus ja halu pitää meidät yhdessä. Molemmat olemme viallisia tavallamme ja yhdessä tuemme toisemme vahvemmiksi. Olen iloinen että pääsin yli sen vaiheen mitä sinä nyt elät.

Sano miehellesi, että teidän kannattaa erota, koska Suomessa on niin paljon nalkuttavia naisia, joiden seurassa hän viihtyy varmasti paremmin. Parisuhteessa on ihanaa olla, kun molemmat kunnioittavat toisiaan, joten varmaan silloinkin on ihanaa kun molemmat osaavat nalkuttaa yhtä hyvin.

Pelottavan paljon samanlainen. Minäkin olen ollut mieheni kanssa 5v yhdessä ja lapsia meillä kaksi. Toinen on 3v ja toinen vasta vauva.



Itse olen miettinyt niin monta kertaa, miksi mies kohtelee minua toisinaan niin epäkunnioittavasti, vaikka vannoo rakastavansa minua. Lapset on hänelle kaikki kaikessa ja hän ei tahdo menettää meitä.



Meillä samaa taistelua kotitöistä ja monista arjen asioista. Mies huomauttelee asioista koko ajan kuitenkin ja saa aikaiseksi minulle tunteen, että teen kaiken väärin. Vaikka parhaani yritän.



Elämme sykleissä. Hetken aikaa on seesteistä, rauhallista ja kaikki on paremmin, kuin hyvin. Sitten taas jostain syystä tilanne kiristyy ja tuntuu, että ei halua toista lähelleen.

Meillä olen tulkinnut asian siten, että mies ei osaa tulkita vaikeita asioita sanoiksi, mutta näyttää kaiken teoillaan. Häntä ei saa määräillä ja kaikki minkä hän vähänkin kokee määräilyksi, aiheuttaa epäkunnoittavaa käytöstä. MIes mököttää ja jättää selvitytämään yksin yleensä kun minulla on vaikeinta ja tarvitsisin apua. Ne ovat tilanteita, jossa olen kipeä tai minulla on jotain muuta omaa tärkeää juttua meneillään. Konkreettisena esimerkkinä voi kertoa esim. että ei tullut minua hakemaan pienen toimenpiteen jälkeen lääkäristä kotiin, vaikka saattajaa edellytettiin. Ei koska häntä ärsytti, kun toimenpide osui samaksi päiväksi kuin hänen saunailtansa. Tai kun vaikean kriisin jälkeen olin ihan pohjalla ja kerroin, että minun varmasti pitäisi käydä lääkärissä hakemassa apua. Mies totesi, että mene pöpilään. Pienissä asoissa esimerkki tältä viikolta kun olin tehnyt 12 tunnin työpäivän ja tulin kotiin. Meillä minä hoidan aina lasten iltatoimet ja nyt pyysin miestä laittamaan iltapalan. Pelasi tietokoneella, eikä laittanut. Kysin seuraavana iltana miksi toimi näin ja hymyili vain nolona.



Tämä kaikki on saanut aikaan sen, että minäkään en enää välitä. En puhu asioistani, enkä turvaudu häneen. En edes enää kerro kaikkia esim. haasteellisen teinimme ongelmista tai että ole käynyt koulussa keskustelemassa. Tunnen rakkauden sijaan enää välinpitämättömyyttä ja mietin miten jaksan olla enää yhdessä kun lapset muuttavat kotoa. Minäkin olen alkanut toimimaan samalla tavalla: kun ärsyttää en enää entiseen tapaan sano mikä harmittaa, vaan tiuskin ja olen ilkeä.

Hän ikävä kyllä purkaa sen lähimpäänsä eli sinuun. Mä kyllä uskon että hän rakastaa sinua. Mutta ellei hän hae apua ja pyri stressittömämpään elämään niin tuo sama jatkuu. Sä et voi hänen puolestaan tehdä paljoakaan, mutta kuin olla itse vahva ja ilmaista selkeästi miten sinua saa kohdalla. Lääkitys, terapia, tai vaikka joku stressin purkukeino (liikunta?) voi auttaa miestäsi mutta hänen pitää itse päättää tehdä asialle jotain.

ei välttämättä niin, että sinä et myöntyisi ja jaksaisi yhä, vaan miehen ahdistus, mistä se tuleekin, lisääntyy ja hän haluaa eroon teistä. Hakee syyksi rakkauden loppumisen tai perhe-elämän ahdistavuuden tai 30 kriisin.

Eli neuvo, noin käyttäytyneeltä ja eronneelta mieheltä: masennuslääkkeet ensin jotta arki tasaantuu. Sitten miettiä mistä stressi tulee, onko se vääränlainen työ vai mikä. Elämä ei ole yhdestä työpaikasta kiinni tai sen takia ei kannata perhe-elämää pilata. Myös perheen valtasuhteet voivat vaatia korjaamista, onko mies ollut sen 3 v lapsen kanssa ja osaako/saako viettää lapsen kanssa omaa aikaa ilman sinua ja ottaa vastuuta?

Mies ei välttämättä usko neuvoasi masennuslääkkeistä, en minäkään ja maksaa sitten erolla tuosta.

mukaan lukien ystäväni ja sukulaiseni kohtelevat miehiään todella epäkunnioittavasti.Pahinta on miesten julkinen nöyryytys mut sit jos miehet tekee takas jotain ollaan heti itsemurhan ja avioeron partaalla kusipääsikanarsistimiehen takia.

Miehilläkin on oikeus olla onnellisia joka päivä mut se vaikuttaa suomalaisen naisen kans olevan aika vaikeaa ja harvinaista.

Pelottavan paljon samanlainen. Minäkin olen ollut mieheni kanssa 5v yhdessä ja lapsia meillä kaksi. Toinen on 3v ja toinen vasta vauva.

Itse olen miettinyt niin monta kertaa, miksi mies kohtelee minua toisinaan niin epäkunnioittavasti, vaikka vannoo rakastavansa minua. Lapset on hänelle kaikki kaikessa ja hän ei tahdo menettää meitä.

Meillä samaa taistelua kotitöistä ja monista arjen asioista. Mies huomauttelee asioista koko ajan kuitenkin ja saa aikaiseksi minulle tunteen, että teen kaiken väärin. Vaikka parhaani yritän.

Elämme sykleissä. Hetken aikaa on seesteistä, rauhallista ja kaikki on paremmin, kuin hyvin. Sitten taas jostain syystä tilanne kiristyy ja tuntuu, että ei halua toista lähelleen.

Meillä yksi lapsi, mutta muuten tosiaan ihan prikulleen kaikki samalla tavalla.Tuntuu kuin eläisimme vuoristoradalla, elämä menee hyvin tai huonosti sen mukaan millä fiiliksellä mies on. Ja menisi varmaan koko ajan paremmin jos minä olisin nössö ja painaisin villaisella kaikki valitukset ja epäoikeudenmukaisuudet, mutta minä en niin tee, se ei olisi itseäni kohtaan oikein. Minä tiedän omat rajani, mitä siedän ja mitä en.

Ollaan oltu yhdessä yli kymmenen vuotta ja olen aikoja sitten lopettanyt syyn etsimisen itsestäni. Monet vuodet yritin tehdä kaiken mahdollisimman hyvin, ettei tulisi huutoa ja valitusta. Kun lapset syntyvät raivasin itselleni tilaa ja omat jalat joilla seistä, en enää passaa miestä vaan odotan häneltä arjen jakamista. Tylyä käytöstä ja huutoa on vielä ajoittain, mutta ei enää niin epäkunnioittavaa kun joskus. Olen itse sitä mieltä ettei tämä liity rakastamiseen mitenkään vaan on lapsuudenkodista opittua käytöstä. Pitää vaan jaksaa muistuttaa mikä on sopivaa ja mikä ei. Valitettavasti niitä kaikkein rakkaimpia kohtelee joskus huonoiten ja joskus taas parhaiten.

Hän ikävä kyllä purkaa sen lähimpäänsä eli sinuun. Mä kyllä uskon että hän rakastaa sinua. Mutta ellei hän hae apua ja pyri stressittömämpään elämään niin tuo sama jatkuu. Sä et voi hänen puolestaan tehdä paljoakaan, mutta kuin olla itse vahva ja ilmaista selkeästi miten sinua saa kohdalla. Lääkitys, terapia, tai vaikka joku stressin purkukeino (liikunta?) voi auttaa miestäsi mutta hänen pitää itse päättää tehdä asialle jotain.

Minä myös uskon että mies rakastaa minua oikeasti, ja että hänen ongelmansa johtuvat hänestä itsestään.

mukaan lukien ystäväni ja sukulaiseni kohtelevat miehiään todella epäkunnioittavasti.Pahinta on miesten julkinen nöyryytys mut sit jos miehet tekee takas jotain ollaan heti itsemurhan ja avioeron partaalla kusipääsikanarsistimiehen takia.

Miehilläkin on oikeus olla onnellisia joka päivä mut se vaikuttaa suomalaisen naisen kans olevan aika vaikeaa ja harvinaista.

...luulet että tällainen yleistäminen auttaa yhtään ketään? Ihmiset ovat yksilöitä, ja tilastollisesti on kyllä ihan fakta että naiset tulevat enemmän kaltoin kohdelluiksi parisuhteissa. Osoitat aikamoista epäkypsyyttä ulisemalla että "yhyy, naiset on ihan kamalii". Tässä ketjussa puhuvat naiset viisaasti parisuhteistaan, ja vain ja ainoastaan omasta miehestään. He eivät lapsellisesti tyrmää koko miessukupuolta.

Olen itse sitä mieltä ettei tämä liity rakastamiseen mitenkään vaan on lapsuudenkodista opittua käytöstä. Pitää vaan jaksaa muistuttaa mikä on sopivaa ja mikä ei. Valitettavasti niitä kaikkein rakkaimpia kohtelee joskus huonoiten ja joskus taas parhaiten.

Juuri samaa mieltä olen minäkin. Ja kun olen näyttänyt miehelle totaaliset rajat, uskon että jotain menee jakeluunkin asti.

Olemme jutelleet tuntikausia tässä viimeisen viikon sisällä, ja lähentyneet aika tavalla.