Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä voi johtua että vaikka mies rakastaa, hän kohtelee välillä kumppaniaan epäkunnioittavasti?
11.02.2012 |
Olemme olleet yhdessä 5 vuotta, ja olleet eron partaalla kaksi kertaa. Syynä aina sama- vaikka tiedän varmasti että mies rakastaa minua, hän tuntuu välillä unohtavan sen, ja alkaa kohdella minua huonosti. On jatkuvasti pahantuulinen, ei tee oma-aloitteisesti kotitöitä mutta huomauttelee mitä olen tehnyt kotona väärin. Touhuaa omiaan eikä kuuntele juuri mitään mitä sanon, usein saa kysyä että kuulitko. Tiuskii, motkottaa ja huomauttelee, ei huomioi tai anna hellyyttä.Etsii vikoja tekemisistäni niin että tuntuu etten tee hänestä mitään oikein. Silti tiedän että minä olen hänelle kaikkein tärkein maailmassa, sekä yhteinen lapsemme, eikä hän halua meitä menettää ikinä.
Kun mies unohtaa kohdella minua rakastavasti, meillä on paljon riitaa, koska loukkaannun hänen ilkeydestään. Hän ei tunnu ymmärtävän järkipuhetta, vasta kun todella uhkaan erolla ja otan kihlasormuksen pois, hän havahtuu ja tajuaa. Lupaa parantaa tapansa, muutama kk menee hyvin kunnes taas sama toistuu.Viimeksi keväällä olin jättää miehen samasta syystä.
Itse ajattelen että vaikka joskus on jokaisella huonoja päiviä, rakastamaansa ihmistä pitäisi kohdella oikeudenmukaisesti ja puhaltaa yhteen hiileen, osoittaa hellyyttä, arvostaa ja huomioida. Minun on helppo kohdella miestä näin, silloin kun hän tekee niin. Mutta kun hän aloittaa epäkunnioittavan käytöksensä, minäkin kylmenen. En osaa näyttää rakkautta ihmiselle joka ei tunnu arvostavan minua, valittaa, tiuskii ja komentelee.
Viikko sitten olin taa eron kannalla, toisen kerran toden teolla suhteemme aikana. Saimme kuitenkin puhuttua niin että mies tajusi, ja nyt meillä on ollut kaipaamaani harmoniaa, kun mies on malttanut kohdella minua hyvin. Mutta pelottaa että ei hän sitä taas kauaa muista.
Mikä neuvoksi? En haluaisi viedä lapselta isää, mutta ei sekään ole mielestäni oikein, jos tulen aina välillä kohdelluksi kuin olisin kasa p*skaa.
Olemmeko vain liian erilaisia?
Kommentit (95)
ihminen sopeutuu kaikkeen, myös huonoon käytökseen ja luulee että se on normaalia. Eihän se yllättäen ala.
Rakkaus ei ole parhaita hetkiä ja sanoja vaan sitä arjen hyviä ja huonoja hetkiä, kuinka silloin kohtelee ja mitä tekee.
Toisen kunnioitus on ykkösasia. Ei toista loukata tai alisteta, jos on riitelyjä ei silloin sanota niitä pahimpia loukkauksia mitä keksii.
Riitelyä voi olla pienistä asioista(roskapussi), mutta ei periaateasioista (kokonaan siivoamista kieltäytyminen, väkivalta, alkoholismi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelottavan paljon samanlainen. Minäkin olen ollut mieheni kanssa 5v yhdessä ja lapsia meillä kaksi. Toinen on 3v ja toinen vasta vauva.
Itse olen miettinyt niin monta kertaa, miksi mies kohtelee minua toisinaan niin epäkunnioittavasti, vaikka vannoo rakastavansa minua. Lapset on hänelle kaikki kaikessa ja hän ei tahdo menettää meitä.
Meillä samaa taistelua kotitöistä ja monista arjen asioista. Mies huomauttelee asioista koko ajan kuitenkin ja saa aikaiseksi minulle tunteen, että teen kaiken väärin. Vaikka parhaani yritän.
Elämme sykleissä. Hetken aikaa on seesteistä, rauhallista ja kaikki on paremmin, kuin hyvin. Sitten taas jostain syystä tilanne kiristyy ja tuntuu, että ei halua toista lähelleen.
Meillä yksi lapsi, mutta muuten tosiaan ihan prikulleen kaikki samalla tavalla.Tuntuu kuin eläisimme vuoristoradalla, elämä menee hyvin tai huonosti sen mukaan millä fiiliksellä mies on. Ja menisi varmaan koko ajan paremmin jos minä olisin nössö ja painaisin villaisella kaikki valitukset ja epäoikeudenmukaisuudet, mutta minä en niin tee, se ei olisi itseäni kohtaan oikein. Minä tiedän omat rajani, mitä siedän ja mitä en.
Itse pistän kanssa vastaan ja tuon esille oman mielipteeni vahvasti. En voi sietää sitä tapaa, miten mies minua toisinaan kohtelee. En alistu, vaan nousen vastarintaan.
Varmaan meilläkin olisi koko ajan seesteistä ja ihanaa (ulkopuolisen silmin), jos painaisin kaiken villaisella. Mutta niin en tee. Olen vanha persoona ja en voi sietää sitä, jos minua alistetaan.
Mies monta kertaa on koittanut syyllistää minua ja sanoa että minä se hankala ihminen olen, minä aloitin riidan, että eihän minun olisi tarvinnut nostaa meteliä jostain jutusta. Mutta jos esim. siivoan koko päivän ja teen kolmen ruokalajin illallisen, ja odotan miestä kotona onnellisena ja kauniina, ja hän alkaa rähjätä siitä miten olen taas laittanut takkini naulakkoon väärin, eikä huomaa ja valittaa vielä muutamasta muustakin jutusta, niin ei minun todellakaan tarvitse vain hymyillä ja sanoa että kyllä rakas, ilman muuta, koitan korjata tapani. Mies on sitä minulle monta kertaa ehdottanut. Mutta minusta se on sitä että mies yrittää alistaa. Minua ei alisteta todellakaan, tiedän rajani.
Itse kiinnitän huomiota omaan köytökseeni niin etten koskaan ole hänelle oma-aloitteisesti ilkeä tai nalkuta, ainoastaan puolustaudun ja pidän puoleni.
ihminen sopeutuu kaikkeen, myös huonoon käytökseen ja luulee että se on normaalia. Eihän se yllättäen ala.
Rakkaus ei ole parhaita hetkiä ja sanoja vaan sitä arjen hyviä ja huonoja hetkiä, kuinka silloin kohtelee ja mitä tekee.
Toisen kunnioitus on ykkösasia. Ei toista loukata tai alisteta, jos on riitelyjä ei silloin sanota niitä pahimpia loukkauksia mitä keksii.
Riitelyä voi olla pienistä asioista(roskapussi), mutta ei periaateasioista (kokonaan siivoamista kieltäytyminen, väkivalta, alkoholismi).
Näinhän se menee. Minä en ole koskaan sopeutunut mieheni huonoon käytökseen, enkä tule sitä koskaan tekemäänkään.
ihminen sopeutuu kaikkeen, myös huonoon käytökseen ja luulee että se on normaalia. --Riitelyä voi olla pienistä asioista(roskapussi), mutta ei periaateasioista (kokonaan siivoamista kieltäytyminen, väkivalta, alkoholismi).
Juuri näin. Uskon itse, että kotitaustalla on suuri merkitys siinä, millaisen roolin ihminen ottaa, niin hyvässä kuin pahassa. Eikä se aina ole edes se luontevin rooli, mutta siitä eroon pääseminen vaatiin ensin tilanteen atjuamista ja sitten paljon työtä.
Mutta ei ihmistä voi muuksi muuttaa. Sen sijaan voi sopia siitä, miten asioita käsitellään ja mikä käytös on toiselle niin ärsytttävää, että sitä pitäisi jotenkin muuttaa.
Itselläni on mies, joka stressaantuneena (tai puutteessa) alkaa murjottaa. Ei ole ilkeä, hoitaa hommansa, mutta on sulkeutunut, ei puhu muuta kuin pakolliset eikä katso kohti. Vuosien varrella olen oppinut olemaan välittämättä noista kausista (päivän tai pari kerran kuussa) ja mies taas on oppinut, että vaikka tekisi mieli olla tuppisuuna, sanoo, mikä mättää tai että on väsynyt tms.
Kotoaan saama mallin mukaan hän on myös aika epätunteellinen (teoissaan, sisllä kyllä liikkuu) ja epäromanttinen ;), ei kehu tai ylistä, mutta ottaa kainaloon niin minut kuin ipanatkin.
mukaan lukien ystäväni ja sukulaiseni kohtelevat miehiään todella epäkunnioittavasti.Pahinta on miesten julkinen nöyryytys mut sit jos miehet tekee takas jotain ollaan heti itsemurhan ja avioeron partaalla kusipääsikanarsistimiehen takia.
Miehilläkin on oikeus olla onnellisia joka päivä mut se vaikuttaa suomalaisen naisen kans olevan aika vaikeaa ja harvinaista.
Minä en kyllä nyt yhtään ymmärrä miten tämä vastauksesi liittyy minun aloitukseeni.Minusta ei mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä, etten minä odotakaan että ihan aina olisi elämä yhtä onnea ja auvoa. Mutta välillä mies saattaa kohdella pitkiä aikoja minua kuvaamallani tavalla. Inhoan riitelyä, mutta mies saattaa kohdella minua lapsen (pian 3) kuullenkin huonosti. Olen usein yrittänyt painaa villaisella ja vain yrittää enemmän. Mutta tuo on todella kuluttavaa.
Jokin aika sitten mieheni oli ollut viikon työmatkalla. Ikävöin häntä kovasti, siivosin asunnon lattiasta kattoon, tein hänen lempiruokiaan ja odotin häntä innolla. Kun hän tuli, hän ei edes tervehtinyt minua, näytti vaan hapanta naamaa, ja alkoi huomautella kodin jutuista tyyliin että olen tehnyt sen ja sen asian huonosti. Loukkaannuin ja menin itkien nukkumaan.
Lisäksi mies on itse ollut usein laiska ja saamaton kotona, silti valittaa tekemisistäni.
Ja kuitenkin tiedän hänen rakastavan minua. Minusta tuo hänen käytöksensä ei vaan aina ilmennä sitä.
Nyt olen antanut hänelle vimeisen mahdollisuuden viikko sitten. Tiedän että jätän hänet jos sama meno taas jossain vaiheessa jatkuu. Olen ehdottanut pariterapiaa mutta mies ei näe tarpeelliseksi.
Mielestäni olen ollut erittäin ymmärtäväinen ja pitkäjänteinen hänen suhteensa. Mutta tämä on todellakin nyt viimeinen mahdollisuus.
Lisään vielä, etten minä odotakaan että ihan aina olisi elämä yhtä onnea ja auvoa. Mutta välillä mies saattaa kohdella pitkiä aikoja minua kuvaamallani tavalla. Inhoan riitelyä, mutta mies saattaa kohdella minua lapsen (pian 3) kuullenkin huonosti. Olen usein yrittänyt painaa villaisella ja vain yrittää enemmän. Mutta tuo on todella kuluttavaa.
Jokin aika sitten mieheni oli ollut viikon työmatkalla. Ikävöin häntä kovasti, siivosin asunnon lattiasta kattoon, tein hänen lempiruokiaan ja odotin häntä innolla. Kun hän tuli, hän ei edes tervehtinyt minua, näytti vaan hapanta naamaa, ja alkoi huomautella kodin jutuista tyyliin että olen tehnyt sen ja sen asian huonosti. Loukkaannuin ja menin itkien nukkumaan.
Lisäksi mies on itse ollut usein laiska ja saamaton kotona, silti valittaa tekemisistäni.
Ja kuitenkin tiedän hänen rakastavan minua. Minusta tuo hänen käytöksensä ei vaan aina ilmennä sitä.
Nyt olen antanut hänelle vimeisen mahdollisuuden viikko sitten. Tiedän että jätän hänet jos sama meno taas jossain vaiheessa jatkuu. Olen ehdottanut pariterapiaa mutta mies ei näe tarpeelliseksi.
Mielestäni olen ollut erittäin ymmärtäväinen ja pitkäjänteinen hänen suhteensa. Mutta tämä on todellakin nyt viimeinen mahdollisuus.
ettei käynyt vieraissa työmatkalla? Yrittää ehkä torjua huonoa omatuntoaan vakuuttelemalla itselleen ja sinulle, että sinussa olisi jotain vikaa, jolloin vieraissa käyminen olisi "ymmärrettävää".
Lisään vielä, etten minä odotakaan että ihan aina olisi elämä yhtä onnea ja auvoa. Mutta välillä mies saattaa kohdella pitkiä aikoja minua kuvaamallani tavalla. Inhoan riitelyä, mutta mies saattaa kohdella minua lapsen (pian 3) kuullenkin huonosti. Olen usein yrittänyt painaa villaisella ja vain yrittää enemmän. Mutta tuo on todella kuluttavaa.
Jokin aika sitten mieheni oli ollut viikon työmatkalla. Ikävöin häntä kovasti, siivosin asunnon lattiasta kattoon, tein hänen lempiruokiaan ja odotin häntä innolla. Kun hän tuli, hän ei edes tervehtinyt minua, näytti vaan hapanta naamaa, ja alkoi huomautella kodin jutuista tyyliin että olen tehnyt sen ja sen asian huonosti. Loukkaannuin ja menin itkien nukkumaan.
Lisäksi mies on itse ollut usein laiska ja saamaton kotona, silti valittaa tekemisistäni.
Ja kuitenkin tiedän hänen rakastavan minua. Minusta tuo hänen käytöksensä ei vaan aina ilmennä sitä.
Nyt olen antanut hänelle vimeisen mahdollisuuden viikko sitten. Tiedän että jätän hänet jos sama meno taas jossain vaiheessa jatkuu. Olen ehdottanut pariterapiaa mutta mies ei näe tarpeelliseksi.
Mielestäni olen ollut erittäin ymmärtäväinen ja pitkäjänteinen hänen suhteensa. Mutta tämä on todellakin nyt viimeinen mahdollisuus.
Lisään vielä, etten minä odotakaan että ihan aina olisi elämä yhtä onnea ja auvoa. Mutta välillä mies saattaa kohdella pitkiä aikoja minua kuvaamallani tavalla. Inhoan riitelyä, mutta mies saattaa kohdella minua lapsen (pian 3) kuullenkin huonosti. Olen usein yrittänyt painaa villaisella ja vain yrittää enemmän. Mutta tuo on todella kuluttavaa.
Jokin aika sitten mieheni oli ollut viikon työmatkalla. Ikävöin häntä kovasti, siivosin asunnon lattiasta kattoon, tein hänen lempiruokiaan ja odotin häntä innolla. Kun hän tuli, hän ei edes tervehtinyt minua, näytti vaan hapanta naamaa, ja alkoi huomautella kodin jutuista tyyliin että olen tehnyt sen ja sen asian huonosti. Loukkaannuin ja menin itkien nukkumaan.
Lisäksi mies on itse ollut usein laiska ja saamaton kotona, silti valittaa tekemisistäni.
Ja kuitenkin tiedän hänen rakastavan minua. Minusta tuo hänen käytöksensä ei vaan aina ilmennä sitä.
Nyt olen antanut hänelle vimeisen mahdollisuuden viikko sitten. Tiedän että jätän hänet jos sama meno taas jossain vaiheessa jatkuu. Olen ehdottanut pariterapiaa mutta mies ei näe tarpeelliseksi.
Mielestäni olen ollut erittäin ymmärtäväinen ja pitkäjänteinen hänen suhteensa. Mutta tämä on todellakin nyt viimeinen mahdollisuus.
ettei käynyt vieraissa työmatkalla? Yrittää ehkä torjua huonoa omatuntoaan vakuuttelemalla itselleen ja sinulle, että sinussa olisi jotain vikaa, jolloin vieraissa käyminen olisi "ymmärrettävää".
No ehkä sitten voisin ajatella noin, jos tuota käytöstä olisi ollut vain sen reissun jälkeen, mutta nyt ennen tätä viikko sitten ollutta "totaalistoppia" kun kerroin että todella eroan jos ei meno muutu) oli tuollaista käytöstä ollut säännöllisesti ihan kuukausitolkulla. Ei sitä ollut vain siis reissun jälkeen.
Ja tiedän varmasti ettei mies petä, hänellä ei olisi/olisi ollut siihen mitenkään mahdollisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun mies nalkuttaa, kaikki ovat täällä vaatimassa eroa tai psykologia, vaikka kaikkialla on nalkuttavia naisia. Toivoisin, että nalkuttavat naisetkin ottaisivat tästä ketjusta opikseen. Ap, et sinäkään ansaitse huonoa käytöstä!
Kun mies nalkuttaa, kaikki ovat täällä vaatimassa eroa tai psykologia, vaikka kaikkialla on nalkuttavia naisia. Toivoisin, että nalkuttavat naisetkin ottaisivat tästä ketjusta opikseen. Ap, et sinäkään ansaitse huonoa käytöstä!
Nimenomaan näin. Nalkuttaminen ei ole OK, oli sitten nalkuttaja mies tai nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään tähän vielä asian jonka olen unohtanut mainita aiemmin, että minulla on ystävä jonka lapsella epäillään Aspergerin syndroomaa. Hän sanoi jokin aika sitten että mitä jos miehelläni on se myös. Miestä ei siis ole koskaan diagnosoitu. Sain miehen tekemään testin ja tuli ihan huippulukemat, eli tuloksessa sanottiin että hänellä on se erittäin todennäköisesti. Ihan kaikki täsmäsi, haju-ja kuuloyliherkkyyksiä myöten.
Mies ei aio hakea virallista diagnoosia missään nimessä, eikä muutakaan hoitoa tuohon, jos hänellä nyt se olisi. Itsekin kyllä sanoi että on melko varmasti.
Mutta ehkä se joillekin selittää miehen käytöstä osittain. Ja se on se syy miksi ehkä olen ollut ymmärtäväisempi ja pitkäpinnaisempi kuin jos hän olisi ns. normaali.
Mutta mikään likasanko en minäkään ole.
Kun mies nalkuttaa, kaikki ovat täällä vaatimassa eroa tai psykologia, vaikka kaikkialla on nalkuttavia naisia. Toivoisin, että nalkuttavat naisetkin ottaisivat tästä ketjusta opikseen. Ap, et sinäkään ansaitse huonoa käytöstä!
Ja ongelman ydinkin tuli esille tuossa kun AP kertoi 3 ruokalajin illallisesta ja miten hän odotti miehen tulevan kotiin tietyllä tavalla..
Minäkin olen vahva persoona, mutta olen oppinut että kukaan ihminen ei toimi, eikä tarvitse toimia juuri kuten minä haluan. Olen tuo joka kertoi seurustelleensa 15 vuotta samanlaisen miehen kanssa ja AP n kuvailema voisi hyvin tapahtua meilläkin.
Miehellä on ollut päivä duunissa, minulla tietyt mielikuvat miten asiat tulee menemään, mies ei ole siinä mielentilassa että aistisi vaatimukseni ja soppa on valmis. Ennenkun annoin miehellenikin ihmisarvon olisin hyvin voinut vetää palkoa nenään ja rynnätä makuuhuoneeseen itkien. Nykyään annan ensinnäkin miehen nalkutukset mennä ohi ihan kokonaan. Saatan tyynesti kysyä että millainen päivä oli, ja koska meillä on avoin keskusteluyhteys aiheesta niin mieskin ymmärtää mitä haen takaa. Tämän jälkeen voin leikkisän dramaattisesti kertoa kuinka olen raatanut ruuan eteen enkä saa edes huomiota ja mies puolestaan ylistää ja kehuu minua. Illalla rauhassa puidaan lisää siitä mikä painaa.
Ei se ole mitään alistumista vaan sitä, että minä olen valinnut ja haluan elää mieheni kanssa. Hän on ihminen siinä missä minäkin eikä aina toimi kuten prinssi uljas. Mutta minä olen onnellinen eikä mies ikinä esim jättäisi hakematta minua sairaalasta. Vaikka nalkuttaakin ajoittain typerästä ja möläyttelee mitä sattuu niin kyllä hän minua rakastaa ja arvostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään tähän vielä asian jonka olen unohtanut mainita aiemmin, että minulla on ystävä jonka lapsella epäillään Aspergerin syndroomaa. Hän sanoi jokin aika sitten että mitä jos miehelläni on se myös. Miestä ei siis ole koskaan diagnosoitu. Sain miehen tekemään testin ja tuli ihan huippulukemat, eli tuloksessa sanottiin että hänellä on se erittäin todennäköisesti. Ihan kaikki täsmäsi, haju-ja kuuloyliherkkyyksiä myöten.
Mies ei aio hakea virallista diagnoosia missään nimessä, eikä muutakaan hoitoa tuohon, jos hänellä nyt se olisi. Itsekin kyllä sanoi että on melko varmasti.
Mutta ehkä se joillekin selittää miehen käytöstä osittain. Ja se on se syy miksi ehkä olen ollut ymmärtäväisempi ja pitkäpinnaisempi kuin jos hän olisi ns. normaali.
Mutta mikään likasanko en minäkään ole.
Itse tunnen parikin henkilöä joilla on ko. syndrooma. Ja tosiaan kyllä ovat vaikeita, joskus ihania ja hyväntuulisia, joskus sanovat mitä sylki suuhun tuo eivätkä tajua sanomistensa seurauksia. Empatiakyky heillä myös on vähintäänkin puutteellinen.
Erittäin paljon voimia sinulle. Muista ajatella omaakin jaksamistasi, älä siedä liikaa. On hyvä että olet henkisesti vahva ihminen.
Ja minä uskon kyllä että miehesi rakastaa sinua aidosti. Hän on itse ihan syytön siihen milllainen on.
Kun mies nalkuttaa, kaikki ovat täällä vaatimassa eroa tai psykologia, vaikka kaikkialla on nalkuttavia naisia. Toivoisin, että nalkuttavat naisetkin ottaisivat tästä ketjusta opikseen. Ap, et sinäkään ansaitse huonoa käytöstä!
Ja ongelman ydinkin tuli esille tuossa kun AP kertoi 3 ruokalajin illallisesta ja miten hän odotti miehen tulevan kotiin tietyllä tavalla..
Minäkin olen vahva persoona, mutta olen oppinut että kukaan ihminen ei toimi, eikä tarvitse toimia juuri kuten minä haluan. Olen tuo joka kertoi seurustelleensa 15 vuotta samanlaisen miehen kanssa ja AP n kuvailema voisi hyvin tapahtua meilläkin.
Miehellä on ollut päivä duunissa, minulla tietyt mielikuvat miten asiat tulee menemään, mies ei ole siinä mielentilassa että aistisi vaatimukseni ja soppa on valmis. Ennenkun annoin miehellenikin ihmisarvon olisin hyvin voinut vetää palkoa nenään ja rynnätä makuuhuoneeseen itkien. Nykyään annan ensinnäkin miehen nalkutukset mennä ohi ihan kokonaan. Saatan tyynesti kysyä että millainen päivä oli, ja koska meillä on avoin keskusteluyhteys aiheesta niin mieskin ymmärtää mitä haen takaa. Tämän jälkeen voin leikkisän dramaattisesti kertoa kuinka olen raatanut ruuan eteen enkä saa edes huomiota ja mies puolestaan ylistää ja kehuu minua. Illalla rauhassa puidaan lisää siitä mikä painaa.
Ei se ole mitään alistumista vaan sitä, että minä olen valinnut ja haluan elää mieheni kanssa. Hän on ihminen siinä missä minäkin eikä aina toimi kuten prinssi uljas. Mutta minä olen onnellinen eikä mies ikinä esim jättäisi hakematta minua sairaalasta. Vaikka nalkuttaakin ajoittain typerästä ja möläyttelee mitä sattuu niin kyllä hän minua rakastaa ja arvostaa.
No ongelmahan on siinä että joskus tuntuu siltä että miinusmerkkisiä kokemuksia on vain liikaa. siis että saattaa mennä viikkokausia kun mies käyttäytyy noin ihan päivittäin, näyttää hapanta naamaa, valittaa ja huomauttelee asioista, siis ihan tyhmistä. Koko ajan saa olla puolustuskannalla. Tottakai saa välillä olla huonoja päiviä, mutta kyse ei ole siitä. Ja ihan epäempaattisuuttakin miehellä on. Esim. mies työttömänä ollessaan oli taaperoikäisen lapsen kanssa puoli vuotta kotona ja minä menin töihin. Minulla oli rankka fyysinien vuorotyö. Silti mies ei tehnyt mitään kotona, ja joskus lapsenkin hoito oli vähän niin ja näin, kun mies oli unohtunut nettiin pidemmäksi aikaa. Eli saattoivat olla paljon sisällä, lapsi likaisessa vaipassa pitkään jne. Väsyin tuona aikana henkisesti aika pahasti, kun jouduin riitelemään kotitöistä, ja kuitenkin aina hoitamaan ne. Jälkikäteen mies on valittanut useasti miten hänellä meni "omat jutut" ihan mönkään kun joutui olla lapsen kanssa kotona tuon ajan. Ja hän siis oli työtön.
Tuossa on vain yksi esimerkki, noita on satoja.
Mutta en minä todellakaan vaadi että miehen pitää olla yli-ihminen ja kohdella minua aina kuin enkeliä ja hukuttaa rakkaudentunnustuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terveisin Asperger-miehen ex-vaimo
joo. Mulla vasta tuore suhde (alle 6kk) mutta samankaltaisia piirteitä havaittavissa ja keikun kahden vaiheilla, haluanko tällaista elämää. Tässähän pitäisi olla vielä kuherruskuukausi menossa.
Emme asu yhdessä ja tiedän, että mies on rakastunut minuun palavasti. Mutta hänellä on paljon tunnelukkoja ja ihme kiukuttelukausia, joihin en näe mitään syytä. Hän lupasi kohdella minua kuin kukkaa kämmenellä, mutta toisin päin se on kyllä mennyt. Ajoittain on havaittavissa myös nalkutusta, tai sanoisin jopa vittuilua, minun kodissani.
Mies on myös erittäin äkkipikainen ja toisaalta yrittää kovinkin kontrolloida tekemisiäni ja toisaalta taas ajoittain itse tekee mitä huvittaa.
Voi kun joku ratkaisisi asian puolestani.
tämä on niin tyypillistä: ensin tänne valitetaan, ja sitten kun aletaan saada vastauksia - alkaa miehen raivokas puolustaminen.
Miksi kirjoitat tänne, jos totuus ei sitten kelpaakaan?
tämä on niin tyypillistä: ensin tänne valitetaan, ja sitten kun aletaan saada vastauksia - alkaa miehen raivokas puolustaminen.
Miksi kirjoitat tänne, jos totuus ei sitten kelpaakaan?
Sinä olet nyt varmaan luullut jonkun muun vastauksia minun omikseni. En minä ole missään vaiheessa alkanut puolustelemaan miestäni. Minähän olen kertonut nimenomaan että nyt mies yrittää olla ihmisiksi kun viikko sitten meinasin jättää hänet, mutta jos em. käytöstä vielä ilmenee, jätän hänet ehdottomasti.
Jotkut ei vaan ilmeisesti osaa sisäistää lukemaansa, kuten sinä. Ja tuo että mies itsekin epäilee itsellään aspergerin syndroomaa, ei ollut tarkoitettu miksikään puolusteluksi.
tämä on niin tyypillistä: ensin tänne valitetaan, ja sitten kun aletaan saada vastauksia - alkaa miehen raivokas puolustaminen.
Miksi kirjoitat tänne, jos totuus ei sitten kelpaakaan?
missä kohtaa muka ap on miestän puolustellut? Kannattaisi lukea koko ketju ennen kuin alkaa inisemään.
Alue: Aihe vapaa
Itse pistän kanssa vastaan ja tuon esille oman mielipteeni vahvasti. En voi sietää sitä tapaa, miten mies minua toisinaan kohtelee. En alistu, vaan nousen vastarintaan.
Varmaan meilläkin olisi koko ajan seesteistä ja ihanaa (ulkopuolisen silmin), jos painaisin kaiken villaisella. Mutta niin en tee. Olen vanha persoona ja en voi sietää sitä, jos minua alistetaan.