Millaista on elää ruuhka-Suomen ulkopuolella? Millainen on viikkosi?

Jos siis vauva ei ole itkuisa koliikkitapaus, julki-imetys ei kangertele jne. Minä kävin aika paljon vauvan kanssa joka paikassa, ja imettelin sitten ties missä huivien alla. Kaikki muuttui, kun lapsi oppi kävelemään. Ei tullut paljon mieleen kaffetella sen jälkeen Cafe Artissa tai käydä Blankossa lounailla.

Värikylpyjä on ihan seurakuntienkin kerhoissa, kannattaa tutustua paikkakunnan valikoimiin. Vauvauinnit ovat aika suosittuja, ja niitä luulisi löytyvän lähimmästä uimahallista. Moni ilmoittaa vauvan mukaan jo odotusaikana, koska jonot on pitkät.

Mutta edelleen, miten voit olla varma, että juuri siitä pikkukaupungista löytyisi sulle työpaikka? Etenkin jos kyse on haja-asutusalueesta, niin puoli tuntia ei ole mitään työmatkassa mikäli ihan siitä samasta pitäjästä ei kuitenkaan sitä virkaa löydy.

Tykkään siitä, kun siellä käy niin erilaisia ihmisiä. Ei ole vaan jotain bodariäijiä ja huipputimmejä wannabe-mallipimuja. Tunnelma on mukava. Uskon, että voitaisiin lapsi ekan vuoden jälkeen laittaa isovanhemmille hoitoon siksi aikaa, että muutama kerta vuodessa käydään oopperassa. Ja kai jostain saa vuokrata lastenvahdin, kun lapsi ei enää ole tississä kiinni? Eli eka vuosi varmaan menee ilman aikuisten kulttuuririentoja. Tykkäisin kuitenkin vauvaa viedä myös kulttuuritapahtumiin. Onhan niitä vauvojen värikylpyjä, Vau!-vauva - tanssiesityksiä ja vaikka mitä. Tai ehkei noilla pikkupaikkakunnilla ole... Tykkäisin, että työ olisi tarpeeksi lähellä kotia. Eli ei mitään yli puolen tunnin työmatkoja, kiitos.

Olen itse kotoisin 8000 asukkaan kunnasta ja opiskelujen vuoksi muuttanut muualle viideksi vuodeksi. Opiskelun jälkeen muutin takaisin samaan maakuntaan, mutta maakunnan keskuskaupunkiin, jossa on noin 70 000 asukasta. Tykkään asua täällä seuraavista syistä johtuen:

a) pääsen matkustelemaan paljon työssäni eli kun ympyrät alkavat ahdistaa, pääsen Helsingiin tai maailmalle

b) olen kohtuullinen kotihiiri eli 4 iltaa viikosta keskimäärin olen vain kotona ja teen kotijuttuja

c) vanhempani asuvat edelleen täällä

d) täällä on kunnollinen elokuvateatteri

e) minulla on todella hyvä työpaikka



Pienillä paikkakunnilla on paljon haittapuolia, kuten sisäänpäinlämpiävyys ja vähäiset palvelut, mutta myös monia hyviä puolia kuten vaikuttamisen helppous, jos on kunnan a-luokan ihmisiä (joita sinä ja miehesi varmasti olisitte), asumisen halpuus ja helppous harrastaa luontoon liittyviä asioita.

Jos asenne on noin ennakkoluuloinen meitä maalaisia ja pikkupaikkakunnalla asuvia kohtaan niin parempi, että et muuta.



Minulla on virikkeitä tarpeeksi maalla. Jopa se kuntosali 10 minuutin kävelymatkan päässä. Mutta jos itse viihdyn, ymmärrän, että joku toinen ei.



Miksi oikeastaan tuhlaat aikaasi edes kyselemällä kun vastauksen näkee jo aloituksestasi.

että joku saisi minut muuttamaan kantaani. Kuvailisi pienemmällä paikkakunnalla asumisen niin ihanaksi ja auvoisaksi, että en malttaisi olla sitäkin vaihtoehtoa kokeilematta.



Mutta toistaiseksi on tullut suht pliisuja kokemuksia teiltä, jotka siellä "maalla" asutte. Ei mitään kovin valloittavaa - vain tykkään olla kotona 80% vapaa-ajasta ja metsään pääsee helposti.



No, metsään pääsen nykyisestäkin kodista helposti. Ja merelle.



Mitä muuta siellä pikkupaikkakunnalla on kuin ne mainitut martat, metsästysseura, metsä ja koti? Tv ei kiinnosta, seuraan kahta sarjaa viikossa ja joskus katsotaan leffoja dvdltä. Uutiset luen mieluiten lehdestä.



Tykkään kyllä kotonakin olla, sisustaa, lukea, kokata, opetella tekemään käsitöitä. Mutta se on hauskaa välillä, ei joka ilta.



Myönnän, olen ennakkoluuloinen. Mutta haluaisin, että joku murtaisi niitä ennakkoluuloja ja kertoisi pikkupaikkojen hauskoista puolista!



Omasta mökkikunnasta tiedän, että siellä ei uusia ihmisiä helposti oteta porukoihin. Meillä on sukujuuret siellä, joten kuulumme kalustoon, mutta voi niitä, jotka sinne ulkopuolelta muuttavat ja yrittävät jotain uutta. Voi sitä pahansuopuutta vakiasukkailta!



Ja aika vähän siellä niistä suunnitelluista harrastepiireistä yms toteutuu. Omat tuttuni ajavat sieltä useamman kerran viikossa 70 km kaupunkiin saadakseen harrastaa mieleisiään asioita.



En tiedäkään, saisinko työpaikan. Mutta tuntuu siltä, että miehen työnantaja on miehelle sanonut, että alueella olisi opettajista kysyntää. Mistä sitten tietää, mitä kosiskelua sekin on.

Hei! Kuvittele: mä asun Inarissa ja teen KAIKKEA tota mitä säkin miinus teatteri (ei vois vähempää kiinnostaa) ja Ruotsin risteilyt. Sen sijaan käyn ostoksilla Venäjällä. Huoh... Kyllä täälläki elämää riittää.

Turkulaisista ei oikein tykätä muualla Suomessa.

Ihan kuin et ajattelisi asiaa ollenkaan parisuhteen kannalta. Antaisitko tosiaan miehesi mennä ja valitsisit hänen sijaansa jotkut harrastukset ja menot? Ei vain kuulosta hyvältä. Kaikki luettelemasi asiat ovat kivoja, mutta kyllä aikuisen ihmisen pitäisi osata luopuakin jostain - jos vanhemmaksikin vielä aikoo.



Itse asun Helsingin keskustassa, mutta ei elämä silti ole pelkkää herkkujen ostelua ja gallerioissa pään kallistelua. Voisin ihan hyvin vaihtaa tämän kaiken johonkin muuhun, jos esimerkiksi mies saisi työkomennuksen jonnekin Siperiaan. Olemme joskus puoli vuotta olleetkin ihan erilaisessa kulttuurissa. Oli erilaista, mutta ainakin olimme yhdessä.

Hei! Kuvittele: mä asun Inarissa ja teen KAIKKEA tota mitä säkin miinus teatteri (ei vois vähempää kiinnostaa) ja Ruotsin risteilyt. Sen sijaan käyn ostoksilla Venäjällä. Huoh... Kyllä täälläki elämää riittää.

Murmanskissako? Kävin siellä joskus aikoja sitten ja olisi mukava kuulla, millaiset ostosmahdollisuudet on nykyään.

ystäviesi ja sukulaistesi verkosto. Joutuisit kalenterin kanssa sopimaan ne muutamat kerrat vuodessa/viikonloppuisin milloin pystytte tapaamaan.

Millainen on viikko pienemmällä paikkakunnalla? Mistä kaikesta joutuisin luopumaan.

asunnot, talot, tavarat, veneet, mökit ym. - ne on samaa materiaa joka paikassa (myönnän että merenrantaa jossa sitä venettä pitää ei korvaa mikään)

sanoisin että harkitse vielä, mutta kokeillahan voi jos ei tarvitse polttaa siltoja takanaan.

Ihan kuin et ajattelisi asiaa ollenkaan parisuhteen kannalta. Antaisitko tosiaan miehesi mennä ja valitsisit hänen sijaansa jotkut harrastukset ja menot? Ei vain kuulosta hyvältä. Kaikki luettelemasi asiat ovat kivoja, mutta kyllä aikuisen ihmisen pitäisi osata luopuakin jostain - jos vanhemmaksikin vielä aikoo.

Itse asun Helsingin keskustassa, mutta ei elämä silti ole pelkkää herkkujen ostelua ja gallerioissa pään kallistelua. Voisin ihan hyvin vaihtaa tämän kaiken johonkin muuhun, jos esimerkiksi mies saisi työkomennuksen jonnekin Siperiaan. Olemme joskus puoli vuotta olleetkin ihan erilaisessa kulttuurissa. Oli erilaista, mutta ainakin olimme yhdessä.

Mutta pitäisikö sitten istua yksin kotona illat ja purra hammasta sillä ajatuksella, että teen tämän nyt parisuhteemme eteen?

Miehellä menee jo nyt useampi ilta viikossa töiden kanssa. Voin vaan kuvitella, mitä se on sitten, jos hän on jossain johtoryhmässä. Ja siellähän miehellä olisi sitten työpaikan kautta ne kaverit ja mahdollisesti menot. Tiedän, että firman pääkonttorissa porukka pelaa mm. jääkiekkoa omassa joukkueessa ja mies nuorempana ollut kiekkoilija.

Ehkä et itse kallistele päätä taidenäyttelyissä kovin usein. Minä tykkään sitä tehdä. Mutta en yksin, vaan usein menemme kaveriporukalla.

Minulla on kaksi neljän naisen ystäväporukkaa, joiden kanssa teemme yhdessä kaikenlaista mukavaa. Yleensä siis menemme jonnekin, emme nystvötä jonkun kotona kahvikesteillä. Sitten on muita ystäviä. Noin kerran viikossa on vähintään tapaaminen jonkun kaverin kanssa.

En osaa kuvitella, millaista se olisi, että ei olisi juuri muita sosiaalisia kontakteja kuin mies, ihmiset töissä ja puhelin.

Hei! Kuvittele: mä asun Inarissa ja teen KAIKKEA tota mitä säkin miinus teatteri (ei vois vähempää kiinnostaa) ja Ruotsin risteilyt. Sen sijaan käyn ostoksilla Venäjällä. Huoh... Kyllä täälläki elämää riittää.

En osaa. Millaista on shoppailu Venäjällä? Onko siellä jotain ihania, ainutlaatuisia juttuja, mitä ei muualta saa?

Mitä, jos kertoisit minulle? Millainen on tyypillinen viikkosi? Tee se niin, että minäkin haluaisin muuttaa Inariin! Minä, joka tykkään enemmän teatterista kuin hiihtämisestä.

Muutenkin kaipaan sitä, että joku pienellä paikkakunnalla asuva nyt oikeasti hehkuttaisi, mitä ihanaa siellä on. Miksi kannattaisi harkita elämänmuutosta.

Tähän asti monet kommenttinne ovat olleet hyvin kyynisiä, asennettani mollaavia. "älä muuta, jos elät noin tyhmää elämää ja olet idiootti turkulainen"-tyyppisiä heittoja.

Kun kaipaisinkin juuri sitä asenteitani muuttavaa keskustelua! Jos minulla ei olisi tällaista asennetta, ei minulla olisi ongelmaakaan enkä olisi aloittanut tätä keskustelua lainkaan.

Nyt teillä on mahdollisuus avartaa maailmankuvaani ja auttaa minua näkemään pienten paikkakuntien ihanuus kotina!

ja sitä kaikkea "ihanaa", et oikeastaan edes elä. Elämä on myös uhrautumista, kärsimistä, pitkästymistä, kielteisten tunteiden sietämistä jne. Se joka täyttää jokaisen hetkensä jollain hauskalla, on kuin lapsi, jolla on ikuinen karkkipäivä, ettei koskaan joutuisi turhautumaan ja odottamaan tarpeiden täyttymistä. Olet totuttanut itsesi Sinkkuelämää-sarjan elämäntyyliin ja luulet näköjään oikeasti, että olisi kauheaa, jos joutuisit elämään eri tavalla.



Pysähtyminen, hiljaisuus ja ajatteleminen eivät kuitenkaan ole pahoja asioita. Usein ihminen vasta pakon edessä kohtaa nekin ja löytää jotain uutta, kun on esimerkiksi menettänyt läheisensä, työnsä, terveytensä tms. Ja vasta silloin kirkastuu, mikä on tärkeää: ei se mitä minulle tarjotaan ja myydään hyvänä elämänä, vaan se että saa elää, hengittää, syödä, nukkua jne. Silloin ei todellakaan enää kadehdi niitä, joilla menee lujaa, puhumattakaan että pahoittaisi mielensä, jos puoliso käy joskus pelaamassa jääkiekkoa, kun itse kutoo kotona sukkaa tai lukee kirjaa.

todellakin vaan "nysvöttää kotona" töiden lisäksi, ihan riippumatta siitä missä asuu. Ehkä lapsia vie iltaisin harrastuksiinsa, käy lenkillä tai jumpassa pari kertaa viikossa. Tapahtumia on viikonloppuna Prismassa käyminen tai lasten synttärijuhlat. Siksi ehkä monen vastanneen on vaikea edes tajuta mitä oikein edes kysyt. Suurimmalla osalla tuskin myöskään olisi edes käynyt mielessä, että yksi ongelma voisi olla se että joudut ostamaan huonekalut netistä. Eli monelle keskustelijalle tuo sinun elämäsi kuulostaa suorastaan utopistiselta, ja voi olla vaikea suhtautua ongelmaasi.



Miksi kannattaisi harkita elämänmuutosta, no vaikka siksi että asia näyttää olevan miehellesi tärkeä? Miten teille käy, jos päätät ettet lähde minnekään? Tai vaikka siksi että on vähän kyseenalaista ympäristöystävällisyyden puolesta tuollainen ympäriinsä suhailu :D. Tai siksi että voisi olla hyvä välillä kunnolla hidastaa, ja miettiä mitkä asiat oikeasti on tärkeitä, ja miksi koet tarvitsevasi noin paljon ohjelmaa joka päivään.



Tai vaikka siksi, että jos olette harkinneet lapsia, joudut joka tapauksessa leikkaamaan tuosta aikataulustasi raskaalla kädellä ohjelmaa pois riippumatta siitä missä asutte. Vauva-aikana voi olla eri juttu, riippuu vauvasta, mutta sitten kun alkaa se päivähoito- ja työssäkäymisarki, sinulla on harrastusaikaa pari tuntia iltakahdeksan jälkeen, jos et sitten viikkaa pyykkiä tai nuku sitä aikaa.



Ei kukaan voi sinulle sanoa, että maalla asuminen on ihanaa, vaikka itse olisikin sitä mieltä. Jos muutatte, sinun elämäsi menee täysin uusiksi, ja ihan omasta asenteestasi on kiinni miten sitten käy. Uskoisin että tuo etäisyys sukulaisiin voi olla vaikea asia, mutta jos olette asuneet Saksassa, tiedät ehkä miten pärjäilet sen asian kanssa.

ja sitä kaikkea "ihanaa", et oikeastaan edes elä. Elämä on myös uhrautumista, kärsimistä, pitkästymistä, kielteisten tunteiden sietämistä jne. Se joka täyttää jokaisen hetkensä jollain hauskalla, on kuin lapsi, jolla on ikuinen karkkipäivä, ettei koskaan joutuisi turhautumaan ja odottamaan tarpeiden täyttymistä. Olet totuttanut itsesi Sinkkuelämää-sarjan elämäntyyliin ja luulet näköjään oikeasti, että olisi kauheaa, jos joutuisit elämään eri tavalla.

Pysähtyminen, hiljaisuus ja ajatteleminen eivät kuitenkaan ole pahoja asioita. Usein ihminen vasta pakon edessä kohtaa nekin ja löytää jotain uutta, kun on esimerkiksi menettänyt läheisensä, työnsä, terveytensä tms. Ja vasta silloin kirkastuu, mikä on tärkeää: ei se mitä minulle tarjotaan ja myydään hyvänä elämänä, vaan se että saa elää, hengittää, syödä, nukkua jne. Silloin ei todellakaan enää kadehdi niitä, joilla menee lujaa, puhumattakaan että pahoittaisi mielensä, jos puoliso käy joskus pelaamassa jääkiekkoa, kun itse kutoo kotona sukkaa tai lukee kirjaa.

Herään viideltä, lasten aamuhommat, juon kahvia. Nuorin ekoille päikkäreille ennen 8.



Nuprin herrä, sitten lasten kannssa pihalle. Sisälle tekeen ruokaa. lapset leikkii7roikkuu lahkeessa, minä siivoan.



Sitten VAPAUS: päiväuniaika! Kahvia ja nettiä.



lapset herää, alan odottamaan miestä kotiin. Ruokaa. Mies tulee kotiin, laitan pyykkiä kuivumaan. odotan nukkumaan menoaikaa. Klo: 6 lapset nukkuu. 3 h omaa aikaa ja nukkumaan.



aamulla taas alusta, VITUTTAA, olisipa työpaikka

Asun Espoossa. Mun viikko, päivisin töissä ja joskus käynti lähikaupassa

Ma - työväenopiston kurssi

Ti - kotona

Ke - kotona

To - kotona

Pe - kotona

La - ruoka- ym. ostokset Sellossa

Su - kotona

Helsingissä käyn 3 krt / vuosi

Duunista juoksen tukka putkella takaisin kotiin.

Kirjoitin pariin otteeseen tuolla aiemmin, ja sanoin että mielestäni tässä on kyse teidän suhteesta, ja sitä pitäisi miettiä eikä siitä mitä kulttuuriharrasteita jollain kylällä on tarjolla. Vaikuttaa aika vahvasti siltä, että te ette halua samoja asioita, ettekä oikein kumpikaan olisi valmiita joustamaan mistään toisen hyväksi.



Uskoisin, että jos suhde olisi vahva ja luottamuksellinen, sitä voisi melko hyvillä mielin heittäytyä ja lähteä kahdestaan vaikka mihin siperiaan ainakin vähäksi aikaa, jos toinen vilpittömästi haluaa sinne töihin. Mutta jos suhde ei oikein ole kunnossa, mutta mitään suurempaa tuskaakaan ei ole, sitä ennemminkin ajattelee niin että meillä menee ihan mukavasti kunhan mikään ei muutu eikä tule suurempia kitkoja välillemme.



Ehkä miehesi ajattelee, että se talonrakentaminen on se mitä hänen täytyy tehdä, jotta teidän suhteenne ikään kuin sinetöityy ja kestää. Toki siinä varmaan on ihan omaa intoakin mukana, haluaa tehdä sen unelmiensa talon ja asua siellä, ja vaimo kuuluu kuvaan mukaan.



Mutta jos miehesi nyt jo sanoo, että ei hän lähde jos sinä et halua lähteä, niin ehkä se kertoo siitä että hän haluaa jatkaa sinun kanssasi? Eli eikö siinä hän peruuta sanansa siitä, että jää jos saa saman palkan Turusta? Sinun pitää sitten vain päättää se, mitä sanoin tuolla jo aiemmin, että jatkatteko tällä tavalla kuin nyt elätte, kun kaikki on ihan mukavasti, miten kauan se tyydyttää, ja onko odotettavissa jotakin suuria muutoksia vielä, kuten lasten hankkiminen. Tai sitten käytte nyt kaikki ihan pohjamutia myöten lävitse, ja selviätte siitä joko vahvempana (ja muutatte sinne peräseinäjoelle ja elätte onnellisina elämänne loppuun asti missä sitten asuttekin) tai eroatte ja lähdette omille teillenne.



Oikeita syitä miksi ei kannata muuttaa ainakaan "ihan tosissaan": Sukulais- ja ystäväverkosto jää kauas, mikä on vähän ikävää jos aiotte niitä lapsia hankkia, mökki jää kauas, sinulle ehkä ei löydykään töitä uudella paikkakunnalla. Se ei ole hyvä asia, että istut siellä vieraalla paikkakunnalla isossa omakotitalossa työttömänä yksinäsi, tai edes niiden mahdollisten lasten kanssa.



Tsemppiä!

että tämä on kuitenkin Vauva-palsta. Jos teillä ei ole perheenlisäyssuunnitelmia, niin sitä ei tarvitse sen enempää ajatella. Se maalle omaan omakotitaloon muuttaminen olisi ehkä vähän järkevämpää, jos siihen yhtälöön sijoittaisi lapset. Mutta taas sitten sukulaisten luota poismuuttaminen ei välttämättä ole fiksua sitä pikkulapsivaihetta ajatellen, vaikka toki moni pärjää oikein hyvin kaukana sukulaisistakin.

ja sitä kaikkea "ihanaa", et oikeastaan edes elä. Elämä on myös uhrautumista, kärsimistä, pitkästymistä, kielteisten tunteiden sietämistä jne. Se joka täyttää jokaisen hetkensä jollain hauskalla, on kuin lapsi, jolla on ikuinen karkkipäivä, ettei koskaan joutuisi turhautumaan ja odottamaan tarpeiden täyttymistä. Olet totuttanut itsesi Sinkkuelämää-sarjan elämäntyyliin ja luulet näköjään oikeasti, että olisi kauheaa, jos joutuisit elämään eri tavalla.

Pysähtyminen, hiljaisuus ja ajatteleminen eivät kuitenkaan ole pahoja asioita. Usein ihminen vasta pakon edessä kohtaa nekin ja löytää jotain uutta, kun on esimerkiksi menettänyt läheisensä, työnsä, terveytensä tms. Ja vasta silloin kirkastuu, mikä on tärkeää: ei se mitä minulle tarjotaan ja myydään hyvänä elämänä, vaan se että saa elää, hengittää, syödä, nukkua jne. Silloin ei todellakaan enää kadehdi niitä, joilla menee lujaa, puhumattakaan että pahoittaisi mielensä, jos puoliso käy joskus pelaamassa jääkiekkoa, kun itse kutoo kotona sukkaa tai lukee kirjaa.

Mutta todettakoon nyt tässä, etten ole aina ollut näin menevä. Tuonne jonnekin 25-vuotiaaksi asti olin sellainen kotihissukka. Kävin tosi harvoin missään, edes kavereiden kanssa. Tykkäsin vaan kököttää kotona kirjan kanssa, opiskella, mietiskellä yksinäni.

Sitten alkoi kiinnostaa ulkomaailma. Minulla on sellainen olo, että tuo kotona kökkiminen on nähty. Ja on minulla niitä koti-iltojakin viikossa, kynttilän valossa istumista, sitä kirjan lukemista, miehen kainalossa nyhtäämistä.

Mutta tuntuu, että sain silloin nuorena täyteen sen kotoiluvaiheen. Nyt nautin, kun on menemistä ja tekemistä, ihmisiä ympärillä, elämää.

Se, etten moneen viikkoon kävisi muualla kuin töissä,kaupassa ja vaikka joskus jossain uimassa, tuntuu kamalan ankealta ajatukselta.

Totta, en halua uhrautua. Minulla on sellainen olo, ettei mieskään minun vuokseni uhraudu. Minusta olisi väärin edellyttää toiselta jotain uhrautumista. Elämän kuuluu olla hauskaa!

Kirjoitin pariin otteeseen tuolla aiemmin, ja sanoin että mielestäni tässä on kyse teidän suhteesta, ja sitä pitäisi miettiä eikä siitä mitä kulttuuriharrasteita jollain kylällä on tarjolla. Vaikuttaa aika vahvasti siltä, että te ette halua samoja asioita, ettekä oikein kumpikaan olisi valmiita joustamaan mistään toisen hyväksi.

Uskoisin, että jos suhde olisi vahva ja luottamuksellinen, sitä voisi melko hyvillä mielin heittäytyä ja lähteä kahdestaan vaikka mihin siperiaan ainakin vähäksi aikaa, jos toinen vilpittömästi haluaa sinne töihin. Mutta jos suhde ei oikein ole kunnossa, mutta mitään suurempaa tuskaakaan ei ole, sitä ennemminkin ajattelee niin että meillä menee ihan mukavasti kunhan mikään ei muutu eikä tule suurempia kitkoja välillemme.

Ehkä miehesi ajattelee, että se talonrakentaminen on se mitä hänen täytyy tehdä, jotta teidän suhteenne ikään kuin sinetöityy ja kestää. Toki siinä varmaan on ihan omaa intoakin mukana, haluaa tehdä sen unelmiensa talon ja asua siellä, ja vaimo kuuluu kuvaan mukaan.

Mutta jos miehesi nyt jo sanoo, että ei hän lähde jos sinä et halua lähteä, niin ehkä se kertoo siitä että hän haluaa jatkaa sinun kanssasi? Eli eikö siinä hän peruuta sanansa siitä, että jää jos saa saman palkan Turusta? Sinun pitää sitten vain päättää se, mitä sanoin tuolla jo aiemmin, että jatkatteko tällä tavalla kuin nyt elätte, kun kaikki on ihan mukavasti, miten kauan se tyydyttää, ja onko odotettavissa jotakin suuria muutoksia vielä, kuten lasten hankkiminen. Tai sitten käytte nyt kaikki ihan pohjamutia myöten lävitse, ja selviätte siitä joko vahvempana (ja muutatte sinne peräseinäjoelle ja elätte onnellisina elämänne loppuun asti missä sitten asuttekin) tai eroatte ja lähdette omille teillenne.

Oikeita syitä miksi ei kannata muuttaa ainakaan "ihan tosissaan": Sukulais- ja ystäväverkosto jää kauas, mikä on vähän ikävää jos aiotte niitä lapsia hankkia, mökki jää kauas, sinulle ehkä ei löydykään töitä uudella paikkakunnalla. Se ei ole hyvä asia, että istut siellä vieraalla paikkakunnalla isossa omakotitalossa työttömänä yksinäsi, tai edes niiden mahdollisten lasten kanssa.

Tsemppiä!

Päätimme miehen kanssa, ettemme tänään lähdekään Helsinkiin. Vaan menimme pitkälle kävelylle juttelemaan. Kohta lähdetään syömään jonnekin jotain kevyttä ja sitten vietetään iltaa kaikessa rauhassa.

Meidän täytyy tosiaan ensin pohtia tämä suhde yhdessä läpi. Ehkä tuo jatkuva meneminenkin on jonkinlaista pakoa. Vaikka myös aidosti tykkään mennä ja nähdä ja tehdä asioita. :)

Harmi, että mies ei suostu terapeutille. Minusta jokin viikonlopun parisuhdeleiri tms voisi avata asioita. Hänellä kuitenkin oman äitinsä vuoksi nurja mielipide psykologeista ja muista terapeuteista, joten ei lähde sellaiselle millään.

Puolen vuoden eron aikana huomasimme, että meille kuitenkin tulee toisiamme ikävä. Ja että meillä kuitenkin on todella hauskaakin yhdessä. Ja uutta samanmielistä kumppania on todella vaikea löytää tämän ikäisenä - sitäkin tuon puolen vuoden tauon aikana yritin.

Täytyy nyt tosiaan miettiä, mikä on järkevää... Miehen talohaave on osaltaan varmaan sellaista onnellisen ja menestyvän ihmisen kulissin rakentamista. Lisäksi mies osaa itse rakentaa, laatoittaa, jne, joten varmaan ihan vaan myös kaipaa käsilleen tekemistä. Haluaisi nähdä, mihin pystyy.

Miehen lapsuuden perhe oli kaikkea muuta kuin onnellinen. Haluaisi itselle sellaisen oman perheen, jossa läheiset välit ja asiat kunnossa. Hänen vanhempansa erosivat, kun tapasimme ja muistan miten hän itki, kun ei hänellä enää ole perhettä eikä kotia. Hänen suhteensa vanhempiinsa ovat sen jälkeen olleet viileät.

Joten taustalla tässä kaikenlaista.