Millaista on elää ruuhka-Suomen ulkopuolella? Millainen on viikkosi?

kuin se mahdollinen muutto toiselle paikkakunnalle. Vielä et kenties usko sitä, mutta arvomaailmasi tulee muuttumaan lapsen myötä.

niin älkää ihmeessä muuttako pois tukiverkoston luota! Siellä sitten kökötät lapsen kanssa ja itket kun kaikki sukulaiset ovat satojen kilometrien päässä ja kukaan ei auta!

Miehellä aika menee töissä ja minglaamisessa sen jälkeen. Minä yritän epätoivoisesti etsiä duunia, jos ei olekaan niitä maalailtuja openpaikkoja (puhe niistähän voi olla pelkkää miehen maanittelua) ja jos tulee se lapsi, istun yksin jossain miehen unelmakartanossa sen lapsen kanssa ja päädyn itsemurhaan.

kertoi siitä, mitä itse eniten lapsiperheellisenä kaipaan ja se on just tukiverkostoa. Me maksamme hoitajalle, joka käy pari kertaa kuukaudessa, että saamme miehen kanssa vähän aikaa kahdestaan. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen meni 2,5 vuotta ennen kuin pääsimme kahdestaan mihinkään juuri tukiverkoston puutteen takia.

Huh, no pelottelut sikeen, mutta kuulostaa niin kauhealta, että olette suunnittelemassa lasta ja muuttoa kauaksi perheestä :( Siksi haluan korostaa tätä seikkaa, koska se on todella merkittävä.

Muuten maalle muutto muutamaksi vuodeksi ei kuulosta pahalta (tosin mua ei saa pikkupaikalle enää muuttamaan).

on samaistua tuohon elämäsi "sisältöön". Kuullostaa lähinnä Martina Aitolehden elämältä, paitsi tietenkin vähän fiinimmältä.

Minusta sinä elät jotakin teiniaikuiselämää - ainoana erona, että sinulla on enemmän rahaa käytössä kuin keskiverto pissiksellä, vai oliko sekin sitä "pappa betalar" -aikaa?

Mutta asiaan: jos oikeasti aiot lasta yrittää, niin putoat kyllä varsin korkealta, jos kuvittelet, että samaan tahtiin voisit jatkaa.

Jos nyt aloitetaan noista oopperailloista. Oopperat alkavat iltaisin seitsemän pintaan ja loppuvat kymmenen-yhdentoista maissa. Kuinka moni 5-vuotias pystyisi olemaan tuollaisessa mukana? Ja seuraavana aamuna hoitoon? - Just.

Toiseksi, alle kouluikäistä ei voi jättää "hetkeksikään" yksin. Jomman kumman vanhemman pitää aina olla paikalla. Otapa nyt se viikko-ohjelmasi ja jaa siinä olevien toimintojen vaatima aika kahdella (tasapuolisuuden nimissä puolet vapaa-ajasta on suotava puolison käyttöön). Siinä on teoriassa se aika, jonka voit käyttää omiin rientoihisi, mutta koko perheen yhteistä aikaa siinä ei ole minuuttiakaan. Toinen vanhemmista voi toki luopua omasta osuudestaan omaan aikaan ja jotkut kyläilyt voi tietenkin hoitaa koko porukalla, jolloin sitä yhteistäkin aikaa on.

Sitten kolmas pointti. Kun lapsi syntyy perheen tulot tippuvat ainakin hetkellisesti. Tämä riippuu tietenkin myös hoitovapaista ja muista valinnoista. Lapsi maksaa. Ei ehkä ihan vauvana niin paljoa, mutta hoitomaksut 254 €/kk, vaatteet kaikkiin vuodenaikoihin, harrastukset, ruoka jne. Rahaa ei olekaan enää tuhlattavaksi kaikkeen mahdolliseen tai sitten ei ole aikaa tai mahdollisuutta tuhlata - ihan miten vaan. Ehkä teidän kohdalla raha ei ole se päällimmäisin muutos, en tiedä.

Minusta sinun suurin syntisi on se, ettet pysty ajattelemaan muuta kuin minä-minä-minä. Vaikutat kypsymättömältä ja et kyllä tunnu tuntevan Suomea pätkääkään. Tunnen sinunlaisiasi sekä tuppukyliin että kaupunkeihin jumiutuneita, kumpikaan ei tunne toistensa elämää. EI se mitään. Siinä olet mielestäni oikeassa, ettei sellaista kuvaamasi ökytaloa sinne korpeen kannata rakentaa. Mutta sitä en ymmärrä, jos sinulla ei nykyisellään ole mitään menetettävää, ei vakityötä kiikarissa. Voisit siis palata jokusen vuoden päästä jatkamaan tuosta nykyisestä asemasta - Miksi et lähtisi koettamaan?

Paitsi, etten tiedä, millaista elämää Martina Aitolehti elää. Nimen olen kuullut, joku julkkis se lienee, mutten yhtään tiedä, mitä tekee. Ei kiinnosta julkkikset. Ei sinun elämäsi sitten ole sisällötöntä, kun olet johonkin Martinaan noin perehtynyt.

Olen ehkä pikemmin lapsiaikuinen kuin teiniaikuinen. Tiedostan tämän ja olen oppinut hyväksymään sen. Minä vain en kasva aikuiseksi.

Miksei 5-vuotias voi valvoa klo22? Itse ainakin valvoin joskus. Meillä tosin oli äiti kotona.

Ehkä sitten, kun on se lapsi, niin ne omat menot vähenee. Sitten tulee varmaan niitä lapsiperheen menoja. Mutta tätä on nyt turha spekuloida, kun ei vielä ole sitä lasta. En tullut ajatelleeksi, että mitä ne lapset maksaa. Aika ikävää, jos sitten ei ole varaa mihinkään kivaan. Sitäkö se lapsiperheen elämä on? Että ostetaan muksulle Reimatec, joka ensi vuonna jo liian pieni ja sitten ei muuhun ollutkaan rahaa?

Myönnän, en tunne Suomea. En ole juurikaan matkaillut Suomessa enkä osaa sijoittaa kartalle kuin isoimmat paikat. Olen hyvin Turku-keskeinen ja kun matkustan, niin jossain muualla kuin Suomessa. Myönnän tämän täysin. Muu Suomi ei juuri kiinnosta edes. Mutta mitä jossain olen käynyt, yllättävän mielenkiintoisia asioita sieltäkin on löytynyt.

En usko, että tulisin pysyvästi henkisesti kotiutumaan Suomessa muualle kuin Varsinais-Suomeen.

Kyllä, olen hyvin itsekeskeinen. Eiköhän jokainen ihminen ole, ennenkuin saa niitä lapsia? Mutta nyt kun niitä ei vielä ole, miksi ajattelisin muuta kuin itseäni?

Inhoan niitä. Yök. Manikyyrillä ei ole mitään tekemistä rakennekynsien kanssa.

olemme keskustelleet työpaikallani useinkin. Tuntuu menevän niin, että osa vanhemmista katsoo lasten harrastusten olevan ykkössijalla, kun perheen ajankäyttöä mietitään (me kuulumme tähän ryhmään), osa pitää aikuisten harrastuksia ykkössijalla. Näin se vain menee. Me ajattelemme siten, että olemme valmiita kuskaamaan lapsia vaikka mihin, jos sillä vältetään lasten joutuminen huonoille teille. Esimerkiksi.



Myös meidän kotikaupungissamme lapsi pääsisi bussilla treenipaikoille, mutta me haluamme viedä ja olla 100% varmoja, että lapsi pääsee turvallisesti perille. Ehkä olemme ylisuojelevia, mutta mielellään niin kun on olemassa sekin vaihtoehto, että lapselle käy jotenkin huonosti. Vanhin lapsemme on jo yli kymmenen ja täysin olen valmis autokuskiksi siihen asti, että jokainen heistä on täysi-ikäinen.



Tiedätkö aloittaja sen, että lasten harrastuksissa mukana olo ei ole vastenmielistä pakkopullaa vaan mukavaa ajanvietettä. Siellä tapaa samalla tavalla ajattelevia muita aikuisia, ystävystyy jne. Kannattaa miettiä se lapsen harrastus myös siltä pohjalta mikä itseäkin kiinnostaa, haluaako viettää tosiaan kentän reunalla vai jossain muualla aikaansa.

kuin se mahdollinen muutto toiselle paikkakunnalle. Vielä et kenties usko sitä, mutta arvomaailmasi tulee muuttumaan lapsen myötä.

Mutta en tietenkään voi elää sellaisen arvomaailman mukaan ennenkuin se lapsi on olemassa.

Tosin pääkaupunkiseudulle on matkaa 200km joten se ei ole kaukana. Mutta oletan että sinun, ap, 600km Turusta eli tulevaisuuden mahdollisen asuinpaikan ympäristössä on joku isopmpi kaupunki.



Pienellä paikkakunnalla pitää tottua siihen että on apina, jonka ihmiset tunnistaa. Itse olen töissä apteekissa ja sen huomaa marketin kassalla, tervehtijöitä riittää. Toisaalta itse tunnen lasteni ystävien vanhemmat helposti, ja siitä on apua. Tiedän mitä lapseni tekevät vapaallaan.



Harrastusmahdollisuudet ovat niukemmat jokapäiväiseen arkeen mutta silloin sieltä voi poimia itselleen ne oikeasti tärkeät asiat. Koululuokat ovat pienet, yhteisöllisyys korostuu. Julkista liikennettä ei koulukyytejä lukuunottamatta juuri ole mutta kun siihen tottuu on ihan normaalia kävellä pari kilometriä töihin. Ja ihan mukavaakin :)



Parasta minusta on se että asuminen ja eläminen on halpaa, ja voin säästää rahaa matkusteluun ja kotimaan pikkulomiin: 6 henkinen perhe käy vuosittain etelässä lomalla, pikkulomalla talvella, sekä vanhemmat kaupunkilomalla vuosittain koska rahaa jää yli.

niin älkää ihmeessä muuttako pois tukiverkoston luota! Siellä sitten kökötät lapsen kanssa ja itket kun kaikki sukulaiset ovat satojen kilometrien päässä ja kukaan ei auta!

Miehellä aika menee töissä ja minglaamisessa sen jälkeen. Minä yritän epätoivoisesti etsiä duunia, jos ei olekaan niitä maalailtuja openpaikkoja (puhe niistähän voi olla pelkkää miehen maanittelua) ja jos tulee se lapsi, istun yksin jossain miehen unelmakartanossa sen lapsen kanssa ja päädyn itsemurhaan.

En tiedä, onko tämä lainaamani viesti edes ap:n kirjoittama, mutta sanon kuitenkin, että älä hysterisoi ja dramatisoi. Et sä nyt joka tapauksessa tule siihen mahdolliseen tylsyyteesi kuolemaan, vaikka muuttaisittekin. Jotenkin tuntuu, ettet edes halua kokeilla, siis ihan vain piruuttasi katsoa joitain uusia harrastuksia ja aktiviteetteja niiden tilalle, joista ehkä joutuisit luopumaan. Jotain kulttuuritarjontaa löytyy useimmilta paikkakunnilta tai ainakin sitten lähikunnista. Teatteritoimintaa, kansalaisopistojen taidekursseja, harrastusporukoiden teatteri- ja konserttiretkiä yms. Aivan varmasti saisit päiväsi täytettyä mielekkäällä tekemisellä, jos antaisit aluksi vähän vieraammiltakin tuntuville vaihtoehdoille edes sen yhden mahdollisuuden. Enkä nyt tarkoita sitä, että olisi pakko puutarhaa hoitaa, jos sitä inhoaa tai metsistä löytää ainoan onnensa, jos muutakin aktiviteettia kaipaa.

Siksi toisekseen en yhtään ymmärrä, miten sillä miehellä nyt on niin ylitsepääsemättömän iso sanavalta tässä taloasiassa. Jos talo rakennetaan, tehdään se järkevässä parisuhteessa yhteisestä päätöksestä. Oletko edes kysynyt mieheltäsi, suostuisiko tämä kahden vuoden varoaikaan uudella paikkakunnalla niin, että asuisitte vuokralla ja vasta tämän jälkeen päättäisitte yhdessä, rakennatteko sen talon vai ette? Jos, et ole vielä kysynyt, kannattaisi ehdottomasti. Uskon, että jos saisit kevitettyä sitä mielikuvaa muuton lopullisuudesta, olisi ratkaiseva askel helpompi ottaa. Minusta olisi myös täysin reilua, että mies selvittäisi sinulle tarkemmin noita työllistymismahdollisuuksia/antaisi sinulle aikaa ja mahdollisuuksia selvittää niitä itse etukäteen. Olisi väärin olettaa, että toisen (siis sinun) pitäisi jättäytyä työttömäksi tai pitkäaikaiseen, onnistumiseltaan epävarmaan työnhakukierteeseen sen muuttoa ensisijaisesti haluavan osapuolen etenemismahdollisuuksien vuoksi. Ei kai se keskustelu miehen kanssa yhtään pahitteeksi olisi muutenkaan. Ainakin hän saisi sitten tietää, että olet oikeasti ja tosissasi harkitsemassa asiaa, etkä vain suoralta kädeltä teilaamassa.

Olen itsekin asunut pienellä paikkakunnalla niin, että olen tullut sinne ulkopuolisena. Sisäänpäinlämpiävyyden kyllä koin selvästi. Toisaalta yhteisö siellä on tiivis ja kodikas (vaikka asun nyt Suomen mittakaavassa isossa kaupungissa ja tunnen oloni kotoisaksi, on se silti eri asia kuin pikkupaikkakunnan yhteisöllisyys), kunhan sieltä löytää ne omanhenkiset ihmiset. Koska elämäntahti ei välttämättä ole aivan niin kiireinen maalla, ehtii kaveriporukoiden kanssa viettämään enemmän aikaa ja järjestämään yhteisiä illanistujaisia, lukupiirejä yms. ehkä jopa enemmän kuin kaupungissa. Lisäksi kun välimatkoihin tottuu, ne eivät tunnukaan enää niin suurilta eikä junalla/bussilla/hlöautolla lähimpiin suurempii kaupunkeihin suhauttaminen tunnukaan enää niin mahdottomalta ajatukselta. Kerroit edellä myös kirjoitusharrastuksestasi, ja minusta maalle muuttaminen (vaikka vain väliaikaisesti!) olisi todella korvaamattoman hyvä tilaisuus saada aikaa, sellaisen näkökulmanvaihdoksen tuomaa inspiraatiota ja omaa tilaa kirjoittamiselle. Muutenkin luovuudelle ja uuden tuottamiselle.

olemme keskustelleet työpaikallani useinkin. Tuntuu menevän niin, että osa vanhemmista katsoo lasten harrastusten olevan ykkössijalla, kun perheen ajankäyttöä mietitään (me kuulumme tähän ryhmään), osa pitää aikuisten harrastuksia ykkössijalla. Näin se vain menee. Me ajattelemme siten, että olemme valmiita kuskaamaan lapsia vaikka mihin, jos sillä vältetään lasten joutuminen huonoille teille. Esimerkiksi.

Myös meidän kotikaupungissamme lapsi pääsisi bussilla treenipaikoille, mutta me haluamme viedä ja olla 100% varmoja, että lapsi pääsee turvallisesti perille. Ehkä olemme ylisuojelevia, mutta mielellään niin kun on olemassa sekin vaihtoehto, että lapselle käy jotenkin huonosti. Vanhin lapsemme on jo yli kymmenen ja täysin olen valmis autokuskiksi siihen asti, että jokainen heistä on täysi-ikäinen.

Tiedätkö aloittaja sen, että lasten harrastuksissa mukana olo ei ole vastenmielistä pakkopullaa vaan mukavaa ajanvietettä. Siellä tapaa samalla tavalla ajattelevia muita aikuisia, ystävystyy jne. Kannattaa miettiä se lapsen harrastus myös siltä pohjalta mikä itseäkin kiinnostaa, haluaako viettää tosiaan kentän reunalla vai jossain muualla aikaansa.

Sehän hienoa, ettette koe harrastuksia rasitteeksi.

Mies ja hänen sisaruksensa kulki jääkiekkoharkkoihin aina ihan itse, ei heitä kuljeteltu Eivät päätyneet huonoille teille.

Ja toki lapsella pitää harrastuksiakin olla. Mutta kuten sanottu, itse en menisi kovinkaan usein kentälle palelemaan. Olen pariin otteeseen ollut kummilapsen pelejä katsomassa, oli kyllä tavallisen tylsää. Ja kaikki vanhemmat tuntui olevan jotain urheiluhulluja. Kun en seuraa mitään Tepsin pelejä, niin enpä heidän juttuja juuri voinut kommentoida.

Mutta kukin tyylillään.

En tiedä, onko tämä lainaamani viesti edes ap:n kirjoittama, mutta sanon kuitenkin, että älä hysterisoi ja dramatisoi. Et sä nyt joka tapauksessa tule siihen mahdolliseen tylsyyteesi kuolemaan, vaikka muuttaisittekin. Jotenkin tuntuu, ettet edes halua kokeilla, siis ihan vain piruuttasi katsoa joitain uusia harrastuksia ja aktiviteetteja niiden tilalle, joista ehkä joutuisit luopumaan. Jotain kulttuuritarjontaa löytyy useimmilta paikkakunnilta tai ainakin sitten lähikunnista. Teatteritoimintaa, kansalaisopistojen taidekursseja, harrastusporukoiden teatteri- ja konserttiretkiä yms. Aivan varmasti saisit päiväsi täytettyä mielekkäällä tekemisellä, jos antaisit aluksi vähän vieraammiltakin tuntuville vaihtoehdoille edes sen yhden mahdollisuuden. Enkä nyt tarkoita sitä, että olisi pakko puutarhaa hoitaa, jos sitä inhoaa tai metsistä löytää ainoan onnensa, jos muutakin aktiviteettia kaipaa.

Siksi toisekseen en yhtään ymmärrä, miten sillä miehellä nyt on niin ylitsepääsemättömän iso sanavalta tässä taloasiassa. Jos talo rakennetaan, tehdään se järkevässä parisuhteessa yhteisestä päätöksestä. Oletko edes kysynyt mieheltäsi, suostuisiko tämä kahden vuoden varoaikaan uudella paikkakunnalla niin, että asuisitte vuokralla ja vasta tämän jälkeen päättäisitte yhdessä, rakennatteko sen talon vai ette? Jos, et ole vielä kysynyt, kannattaisi ehdottomasti. Uskon, että jos saisit kevitettyä sitä mielikuvaa muuton lopullisuudesta, olisi ratkaiseva askel helpompi ottaa. Minusta olisi myös täysin reilua, että mies selvittäisi sinulle tarkemmin noita työllistymismahdollisuuksia/antaisi sinulle aikaa ja mahdollisuuksia selvittää niitä itse etukäteen. Olisi väärin olettaa, että toisen (siis sinun) pitäisi jättäytyä työttömäksi tai pitkäaikaiseen, onnistumiseltaan epävarmaan työnhakukierteeseen sen muuttoa ensisijaisesti haluavan osapuolen etenemismahdollisuuksien vuoksi. Ei kai se keskustelu miehen kanssa yhtään pahitteeksi olisi muutenkaan. Ainakin hän saisi sitten tietää, että olet oikeasti ja tosissasi harkitsemassa asiaa, etkä vain suoralta kädeltä teilaamassa.

Olen itsekin asunut pienellä paikkakunnalla niin, että olen tullut sinne ulkopuolisena. Sisäänpäinlämpiävyyden kyllä koin selvästi. Toisaalta yhteisö siellä on tiivis ja kodikas (vaikka asun nyt Suomen mittakaavassa isossa kaupungissa ja tunnen oloni kotoisaksi, on se silti eri asia kuin pikkupaikkakunnan yhteisöllisyys), kunhan sieltä löytää ne omanhenkiset ihmiset. Koska elämäntahti ei välttämättä ole aivan niin kiireinen maalla, ehtii kaveriporukoiden kanssa viettämään enemmän aikaa ja järjestämään yhteisiä illanistujaisia, lukupiirejä yms. ehkä jopa enemmän kuin kaupungissa. Lisäksi kun välimatkoihin tottuu, ne eivät tunnukaan enää niin suurilta eikä junalla/bussilla/hlöautolla lähimpiin suurempii kaupunkeihin suhauttaminen tunnukaan enää niin mahdottomalta ajatukselta. Kerroit edellä myös kirjoitusharrastuksestasi, ja minusta maalle muuttaminen (vaikka vain väliaikaisesti!) olisi todella korvaamattoman hyvä tilaisuus saada aikaa, sellaisen näkökulmanvaihdoksen tuomaa inspiraatiota ja omaa tilaa kirjoittamiselle. Muutenkin luovuudelle ja uuden tuottamiselle.

Mies on oikeasti ollut jo pitkään tuon taloasian lumoissa. Olisi se minustakin ihan kiva, mutta jotenkin naurettavaa alkaa jotain yli 200 neliön palatsia kahdelle rakentamaan. Mulle riittää meidän 120 neliön rivari nyt hyvin. Tästä on puhuttu, mutta mies vaan unelmoi.

Miksei ei ole taloa alettu rakentaa? Koska ei ole löytynyt miehelle kelpaavaa tonttia. Mulle kävisi joku kaupungin myymä 800 neliön tontti hyvin. Mies kaipaa jotain 3000-10 000 neliön tonttia keskellä ei mitään. Mä haluan, että talon ohi menee valaistu pyörätie tms., että uskallan syyspimeälläkin lähteä yksin lenkille. Ja olisi kiva, jos kirjasto, kauppa jne olisi pyöräilyetäisyydellä.

Aloin nyt katsoa vähän tarkemmin, mitä toimintaa paikkakunnalla olisi.

Niiden kielen kursseja ei kansalaisopistossa ole, mikä minua kiinnostaisi. Ikävä kyllä pääasiassa on vaan englannin kursseja, niitä en tarvitse. Ehkä voisin sitten yrittää kiinnostua tarjolla olevasta espanjasta.

Ihan hupaisia askartelukursseja. Voisin jotain munien vahamaalausta kokeilla, vaikka en sellaisia kotona sitten tekisikään.

On siellä lähellä musiikkiopisto. Ei tosin 500 m päässä, kuten meillä. Mutta on. Ja niillä jotain konserttejakin. Riittäisi mulle, ei tarvi olla mitään maailman tähtiä.

Yllättävän monta pientä museota. Kyllä mulla menisi yksi vuosi, kun kiertäisin nuo.

Jotain hauskoja pieniä paikalliskulttuuritapahtumia pilke silmässä. Ei nyt ehkä sitä, mistä kamalasti tykkäisin, mutta kursíositeettina menisin katsomaan.

Kulttuuriyhdistyksiä on. Niiden toiminnassa voisin olla mukana - vaikka ehkä se ei tuntuisi ihan samalta kuin täällä, missä oikeasti koen olevani kotona ja juurillani.

Ammattiteatteria ei ole. Iso miinus.

Tanssiteatteria ei ole.

Taidemuseota ei ole. Paikallisen taiteilijan galleria on ja jotain vaihtuvia näyttelyitä kirjastoissa (no, ne nyt on mitä on) ja jossain taidetalossa.

Elokuvateatterissa on ohjelmistossa tasan kaksi leffaa. Toinen actionpläjäys, toinen lastenleffa. Eli ei tarttis mennä elokuviin.

Kirjastoja on.

On siellä pari kuntosalia ja jotain jumppia kouluissa. Pieni uimahalli.

Kuulostaa siltä, että voisin viettää tuolla kuriositeettina vuoden. Sillä ehdolla, että kotia ei myydä ja asutaan vuokralla. Ja ettö kaikki lomat ja viikonloput vietetään muualla, vaikka sitten jossain lähimmässä isommassa kaupungissa, vaikkei ne paljon Raisiota isompia taida olla, joten en tiedä, mitä niissä sitten olisi.

Nyt en voi kuvitella, että asuisin tuolla tippaakaan pidempään kuin sen vuoden.

No eipä näy yhtään openpaikkaa olevan vapaana. Siellä on tasan yksi homma jota voisin hakea kulttuuritoimessa.

Mies on oikeasti ollut jo pitkään tuon taloasian lumoissa. Olisi se minustakin ihan kiva, mutta jotenkin naurettavaa alkaa jotain yli 200 neliön palatsia kahdelle rakentamaan. Mulle riittää meidän 120 neliön rivari nyt hyvin. Tästä on puhuttu, mutta mies vaan unelmoi.

Miksei ei ole taloa alettu rakentaa? Koska ei ole löytynyt miehelle kelpaavaa tonttia. Mulle kävisi joku kaupungin myymä 800 neliön tontti hyvin. Mies kaipaa jotain 3000-10 000 neliön tonttia keskellä ei mitään. Mä haluan, että talon ohi menee valaistu pyörätie tms., että uskallan syyspimeälläkin lähteä yksin lenkille. Ja olisi kiva, jos kirjasto, kauppa jne olisi pyöräilyetäisyydellä.

Aloin nyt katsoa vähän tarkemmin, mitä toimintaa paikkakunnalla olisi.

Niiden kielen kursseja ei kansalaisopistossa ole, mikä minua kiinnostaisi. Ikävä kyllä pääasiassa on vaan englannin kursseja, niitä en tarvitse. Ehkä voisin sitten yrittää kiinnostua tarjolla olevasta espanjasta.

Ihan hupaisia askartelukursseja. Voisin jotain munien vahamaalausta kokeilla, vaikka en sellaisia kotona sitten tekisikään.

On siellä lähellä musiikkiopisto. Ei tosin 500 m päässä, kuten meillä. Mutta on. Ja niillä jotain konserttejakin. Riittäisi mulle, ei tarvi olla mitään maailman tähtiä.

Yllättävän monta pientä museota. Kyllä mulla menisi yksi vuosi, kun kiertäisin nuo.

Jotain hauskoja pieniä paikalliskulttuuritapahtumia pilke silmässä. Ei nyt ehkä sitä, mistä kamalasti tykkäisin, mutta kursíositeettina menisin katsomaan.

Kulttuuriyhdistyksiä on. Niiden toiminnassa voisin olla mukana - vaikka ehkä se ei tuntuisi ihan samalta kuin täällä, missä oikeasti koen olevani kotona ja juurillani.

Ammattiteatteria ei ole. Iso miinus.

Tanssiteatteria ei ole.

Taidemuseota ei ole. Paikallisen taiteilijan galleria on ja jotain vaihtuvia näyttelyitä kirjastoissa (no, ne nyt on mitä on) ja jossain taidetalossa.

Elokuvateatterissa on ohjelmistossa tasan kaksi leffaa. Toinen actionpläjäys, toinen lastenleffa. Eli ei tarttis mennä elokuviin.

Kirjastoja on.

On siellä pari kuntosalia ja jotain jumppia kouluissa. Pieni uimahalli.

Kuulostaa siltä, että voisin viettää tuolla kuriositeettina vuoden. Sillä ehdolla, että kotia ei myydä ja asutaan vuokralla. Ja ettö kaikki lomat ja viikonloput vietetään muualla, vaikka sitten jossain lähimmässä isommassa kaupungissa, vaikkei ne paljon Raisiota isompia taida olla, joten en tiedä, mitä niissä sitten olisi.

Nyt en voi kuvitella, että asuisin tuolla tippaakaan pidempään kuin sen vuoden.

No eipä näy yhtään openpaikkaa olevan vapaana. Siellä on tasan yksi homma jota voisin hakea kulttuuritoimessa.

Vuosi sitten. Lähde siitä, kun istutte alas neuvottelemaan miehesi kanssa aivan tosissanne. Ja työpaikkatilanne on tosissaan vakava syy siihen, miksi olisi järkevääkin (ihan neutraalistikin eikä vain sinun näkökulmastasi) aloittaa sillä vuodella ja katsoa siitä sitten eteenpäin. Vaimon jääminen vasten tahtoaan työttömättömäksi vieraalle paikkakunnalle muuton tuoman suuren elämänmuutoksen lisäksi, olisi parisuhteellekin kova paikka. Mutta tosissaan voisit vuoden vetäistä ihan sellaisella "absurdi katselukierros, kokeillaan kaikkea mikä vähänkin sattuu huvittamaan" -asenteella.

Tuo talo mietityttää. Tuntuu vähän siltä, että talon rakentaminen on melkeimpä oma erillinen ongelmansa, joka nyt vain on olosuhteiden myötä ajankohtaistunut ja vedetty mukaan muuttoharkintoihin. Ihan siitä riippumatta, muutatteko vai ette, talon rakentamiseen liittyvät näkemyserot tulisivat jossain kohtaa ratkaistavaksi, sillä miehelle tuo talo vaikuttaa puheidesi perusteella todella olevan sellainen perustavanlaatuinen elämäntapaan ja -tavoitteeseen liittyvä elementti. Muutitte tai ette, taloasiassa teidän täytyy tehdä kompromissi, sillä keskenään teidän näkemyksenne esimerkiksi siitä soveliaasta tontista ovat niin erilaiset.

edellinen

Hänestä meidän pitäisi heti rakentaa koti sinne, että sitten voisi kotiutua. Minä taas tykkään tosi paljon nykyisestä kodista. Meni 3 vuotta löytää mieleinen. Jos se myytäisiin, paluu kotipaikkakunnalle ei olisi niin helppo nakki.



Juteltiin nyt muutama sananen tästä. Mies on sit mieltä, ettei sinne pelleilemään lähdetä. Jos hän sen paikan ottaa, siellä ollaan sitten niin kauan, että hän katsoo, voiko saada vielä kovemman ylennyksen.



Ja hän ei ota sitä paikkaa sillä ehdolla, että löytää täältä homman, josta maksetaan vähintään sama.



Alkaa tulla jo fiilis, että eroavatko tiemme tässä.

Alkaa tulla jo fiilis, että eroavatko tiemme tässä.

Et kyllä todennäköisesti ole minkään sortin uskovainen. Avioliitto ei näemmä merkitse yhtään mitään sinulle eikä ehkä miehellesikään. Joko puhutte asian vierestä (ökytalosta ja ylennyksistä tai kielikursseista ja teelaaduista) tai ette puhu ollenkaan. Arvonne ovat niin pielessä kuin voi olla. Mitä ihmeen iloa on erikoisviineistä, jos suhteenne on noin pinnallinen?

Voi ap, mikä sinut herättäisi?

Alkaa tulla jo fiilis, että eroavatko tiemme tässä.

Et kyllä todennäköisesti ole minkään sortin uskovainen. Avioliitto ei näemmä merkitse yhtään mitään sinulle eikä ehkä miehellesikään. Joko puhutte asian vierestä (ökytalosta ja ylennyksistä tai kielikursseista ja teelaaduista) tai ette puhu ollenkaan. Arvonne ovat niin pielessä kuin voi olla. Mitä ihmeen iloa on erikoisviineistä, jos suhteenne on noin pinnallinen?

Voi ap, mikä sinut herättäisi?

Mutta kyllä mä Jumalaan uskon.

On meillä varmaan arvot pielessä. Eikä suhde olisi näin pinnallinen, jos mies ei olisi kerran pettänyt minua. Häivyin heti seuraavana aamuna miehen elämästä, keräsin kaikki tavarani ja huonekaluni ja ilmoitin, että kun saat asunnon myytyä, laita osuuteni tälle tilille.

Mies vinkui kuitenkin puoli vuotta, että palasin takaisin. Mutta sellainen aito välittäminen ei varmaan palaa koskaan.

Mikäköhän mut herättäisi... En tiedä. Mihin pitäisi herätä? Uskoni miehiin, rakkauteen ja yleensä luottamukseni yhtään kehenkään muuhun ihmiseen kuin lapsuuden perheeni jäseniin on mennyt. Taisin herätä silloin, kun miehen petos paljastui. Tällainen ihmisestä kai tulee, kun heitetään paskaa niskaan.

Ja yöllä mies jo alkoi niiskuttaa, ettei pärjää ilman mua eikä lähde, jos mä en halua lähteä myös.

Kiitos siitä.



Eniten varmaan tulisin kaipaamaan tuttuja ihmisiä. Olen vanhempieni ja siskoni kanssa tekemisissä useamman kerran viikossa. Miehen äidin, isoäidin tai siskon kanssa kerran viikossa/kahdessa. Lisäksi pidämme suht tiivistä yhteyttä muihin sukulaisiin. Molemmilla koko suku asuu joko Turussa tai pääkaupunkiseudulla.



Meillä on hyviä ystäviä, joita tapaamme viikottain.



Tämä sosiaalisten verkostojen puuttuminen olisi varmaan kurjinta ja vaikeinta korvata.



Toiseksi kurjinta olisi se, että merelle ja saaristoon ei pääsisi. En niin välitä metsistä ja järvistä enkä pellonsyrjistä. Mutta saaristoluontoa rakastan! Mökille tulisi ikävä.



Kesäkaudella vietämme lähes kaiken liikenevän ajan saaristossa. Ihanaa saaripaikkaamme ei mikään talo upeallakaan tontilla voisi korvata.



Kolmanneksi raskainta olisi syys/talvikauden pimeys. Onhan se viihtyisää mökillä rentoutua ja rauhoittua viikonloppu tai viikko, kun ulkona on pimeää ja kylmää. Mutta koko talven viettäminen ilman kaupungin valoja olisi tuskaa.



Olen nyt vähän googlettanut tätä mahdollista uutta kotipaikkakuntaa. Kuntaliittymien myötä saman kunnan alueelta näemmä löytyisi ihan kelvollinen kylpylä kuntosaleineen, tosin matkaa kertyisi enemmän kuin mitä vakiosalillemme Naantalin kylpylään.



Kirjasto löytyy, jokunen pieni kahvilakin. Mutta shoppailumahdollisuudet on kyllä aika onnettomat. Suurin osa asioista, joita haluaisi ostaa (vaatteet, huonekalut, jne) pitäisi käydä hankkimassa lomilla tai tilata neistä. Inhoan nettishoppailua. Haluan nähdä tuotteet ennen ostopäätöstä!



Vaikeinta olisi se, ettei lähistöltä, edes 200 km sisältä löydy sitä oopperaa, ei kunnollista teatteria, ei sinfoniaorkesteria, ei varteenotettavia museoita tai taidegallerioita vaihtuvine näyttelyineen. Olen aktiivinen kulttuurin harrastaja, minusta olisi todella vaikea tyytyä käymään kunnon kulttuuririennoissa 2-4 kertaa vuodessa. Tuntuisi siltä, että näivettyisi.



Ikävää, kun Suomessa etäisyydet niin pitkiä ja isoja kaupunkeja niin vähän. Asuimme muutaman vuoden Saksassa pienessä tuppukylässä. Se ei kuitenkaan haitannut, kun 100 km päässä oli isompi kaupunki, jossa oli kaikki oopperat ja muut ja perille pääsi nopeasti moottoritietä. Suomessa saat jurnuttaa jotain kaksikaistaista maantietä, jossa nopeusrajoitus paikoin vain 60km/h, matkoihin menee iäisyys!



En edelleenkään osaa suhtautua ajatukseen esim. 2 vuoden seikkailuna vaan tuntuu ahdistavalta. Eihän mies asioita yksin päätä. Hän on ehdottanut, että voisimme muuttaa vaikka Tampereelle ja hän olisi osan viikosta yöt sitten siellä työpaikkakunnallaan. Ja jos hankimme lapsen, minä sitten yksin kökkisin Tampereella, josta tunnen tasan yhden ihmisen... Ei kiitos.



Luulen, että mies ei aio jättää tätä tilaisuutta kuitenkaan käyttämättä, tein minä sitten asuinpaikkani suhteen mitä haluan.

sen tasoisen löytänet muualtakin. Kulttuuriharrastuksiin tulisi pitkä matka ilman muuta, mutta jos lapsi teillä on haaveissa, niin se on heippa oopperoille aika pitkäksi aikaa joka tapauksessa. Itse en jaksaisi noin hektistä elämää oli lapsia tai ei.



Yksi miettimisen arvoinen asia on opettajana toimiminen pikkukaupungissa. Onko siellä teidän pitäjässä edes virkoja avoinna, vai mistä päättelit että saisit noin vain töitä sieltä? Jos lähistöllä töitä olisi, niin kannattaisi yrittää päästä johonkin muuhun kaupunkiin kuin ihan siihen omaan asuinpaikkaan, sillä opena voi olla tosi ahdistavaa asua pienellä paikkakunnalla. Todellakin kytätään mitä teet, kenen kanssa, mitä ostat kaupasta jne.

Ma: Töiden jälkeen sytytän hellaan tulet ja laitan öljylamppuun valot ja kehrään lankaa.



Ti: Töiden jälkeen päreen valossa teemme kerppuja



Ke: Tapaan naapurin Matildaa ja ihmettelemme kun kauppiaan rouvalle on kuulemma ostettu näköradio



To: Hankaan pirtin lattiat hiekalla ja vedellä valkoisiksi



Pe: korkaamme iloisesti perjantaipulloiksi koko perhe kossut ja tappelemme kirveen kanssa ja ajamme toinen toisiamme metsään pakoon.



Sellaista on elämä täällä kehäkolmosen ulkopuolella

Tykkään siitä, kun siellä käy niin erilaisia ihmisiä. Ei ole vaan jotain bodariäijiä ja huipputimmejä wannabe-mallipimuja. Tunnelma on mukava.



Uskon, että voitaisiin lapsi ekan vuoden jälkeen laittaa isovanhemmille hoitoon siksi aikaa, että muutama kerta vuodessa käydään oopperassa. Ja kai jostain saa vuokrata lastenvahdin, kun lapsi ei enää ole tississä kiinni? Eli eka vuosi varmaan menee ilman aikuisten kulttuuririentoja.



Tykkäisin kuitenkin vauvaa viedä myös kulttuuritapahtumiin. Onhan niitä vauvojen värikylpyjä, Vau!-vauva - tanssiesityksiä ja vaikka mitä. Tai ehkei noilla pikkupaikkakunnilla ole...



Tykkäisin, että työ olisi tarpeeksi lähellä kotia. Eli ei mitään yli puolen tunnin työmatkoja, kiitos.

Ma: Töiden jälkeen sytytän hellaan tulet ja laitan öljylamppuun valot ja kehrään lankaa.

Ti: Töiden jälkeen päreen valossa teemme kerppuja

Ke: Tapaan naapurin Matildaa ja ihmettelemme kun kauppiaan rouvalle on kuulemma ostettu näköradio

To: Hankaan pirtin lattiat hiekalla ja vedellä valkoisiksi

Pe: korkaamme iloisesti perjantaipulloiksi koko perhe kossut ja tappelemme kirveen kanssa ja ajamme toinen toisiamme metsään pakoon.

Sellaista on elämä täällä kehäkolmosen ulkopuolella

Ei mene läpi. Kun itsekin asun Kehä 3n ulkopuolella. Enkä sen sisäpuolelle hingu asumaan, riittää, kun pari kertaa kuukaudessa käy.

T. ap