Kohta 5 täyttävälle suositeltiin psykiatrian osastojaksoa??

koska psykiatriassa on a) lähtökohtaisesti parempi osaaminen niiden diangonointiin (koska neurogloian puolen ihmiset on koulutettu lukemaan eeg-käyriä ja mri-kuvia, joista siis todetaan sen sortin ongelmia kuin epilepsia, aivohalvaus ja dementia. Psykiatrian puolen ihmiset taas tarkkailemaan käyttäytymistä ja asd ja adhd-testit ovat nimenomaan strukturoituja käyttäytymistestejä) ja b) koska myös asd- ja adhd- taptusten hoito on käyttäytymishoitoa - kognitiivista terapiaa, käyttäytymisterapiaa, si-terapiaa, kuntoutusta ja joissain tapauksessa psykiatrian lääkkeitä ja jälleen käyttäytymistieteissä (psykologia) on tähän paremmat lähtövalmiuden kuin neurologiassa, jossa ihmisiä hoidetaan sellaisia vilkkuvien vimpainten avulla.



Näin siis siitä huolimatta, että asd ja adhd ovat lähtökohtaisesti neurologisia ja aivojen toiminnasta johtuvia häiriöitä. Hoito ja diagnoosi tehdään kuitenkin oman tiedostamisen ja käyttäytymisen puolella.



En tarkoita, etteikö neurologian sairaanhoitajakin voisi ihan hyvin opetella tekemään esim vuorovaikutustestejä, joilla asperger ja autismi diagnosoidaan, mutta lähtökohtaisesti helpomaa tuo on psykologin ja psykiatrin koulutuksen saaneelle.



Tässä asiassa on ihan turha ryhtyä llian herkkänahkaiseksi.

mitä hyvänsä. Olen itsekin jonkinlainen ammattilainen ja uskon, että tuosta olisi suurta vahinkoa lapsen perusturvallisuudelle. Suomessa uskotaan liikaa auktoriteetteihin ja nk. ammattilaisiin, jotka erehtyvät kokemukseni mukaan melko useinkin.

Vaan entäpä jos lapsen oireilu johtuu kotitilanteesta ja kodin vuorovaikutussuhteista? jos kotona on väkivaltaa, juopottelua tms?

Joskus osastohoitoa ehdotetaan noiden poissulkemiseksi.

En menisi suoralta kädeltä kiistämään ammattilaisten näkemystä ja ehdotusta, sillä vanhempien näkemys ei aina ole ns. terve, eikä myöskään lapsen edun mukainen.

mitä hyvänsä. Olen itsekin jonkinlainen ammattilainen ja uskon, että tuosta olisi suurta vahinkoa lapsen perusturvallisuudelle. Suomessa uskotaan liikaa auktoriteetteihin ja nk. ammattilaisiin, jotka erehtyvät kokemukseni mukaan melko useinkin.

Vaan entäpä jos lapsen oireilu johtuu kotitilanteesta ja kodin vuorovaikutussuhteista? jos kotona on väkivaltaa, juopottelua tms?

Joskus osastohoitoa ehdotetaan noiden poissulkemiseksi.

En menisi suoralta kädeltä kiistämään ammattilaisten näkemystä ja ehdotusta, sillä vanhempien näkemys ei aina ole ns. terve, eikä myöskään lapsen edun mukainen.

Että poissuljetaan kotoa johtuvat käytöshäiriöt, että päästään selvitämään syytä oireisiin.

se että et hallitse tunteitasi ja ärsyynnyt noin on merkki siitä. Tunnesäätely ja tunnetaidot vaikuttavat tietenkin tapaasi olla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa. Vauva ja lapsi oppii säätelemään omia tunteitaan vanhempansa tukemana, vanhempi auttaa lasta säätelemään tunteitaan. Jos sinulla on siinä ongelmia, et pysty itse auttamaan lasta tässä taidossa. Lapsi ei opi tunteiden käsittelyä ja säätelyä itsestään.



Vuorovaikutussuhde vanhempiin on lapsen sosiaalis-emotionaalisen kehityksen tärkein kehys ja se rakentaa aivojen neuroniyhteyksiä ihan fysiologisella tasolla. Vuorovaikutuksen laadulla ja turvallisuudella on merkitystä lapsen myös mm.keskittymiskyvyn ja tarkkaavuuden kehittymiseen.

Ap on kirjoittanut pari lyhyttä kommenttia ja sinä teet tämänkaltaisia päätelmiä?!?

Erityislasten vanhemmilla (varsinkin tuossa vaiheessa kun kaikki on vielä yhtä kysymysmerkkiä) on kuule muutenkin ihan tarpeeksi itsesyytöksiä ja elämä on raskasta, ei siihen tarvita enää yhtään kaltaisiasi kyökkipsykologeja arvostelemaan miten kaiken pahan alku on aina se äiti!

se että et hallitse tunteitasi ja ärsyynnyt noin on merkki siitä. Tunnesäätely ja tunnetaidot vaikuttavat tietenkin tapaasi olla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa. Vauva ja lapsi oppii säätelemään omia tunteitaan vanhempansa tukemana, vanhempi auttaa lasta säätelemään tunteitaan. Jos sinulla on siinä ongelmia, et pysty itse auttamaan lasta tässä taidossa. Lapsi ei opi tunteiden käsittelyä ja säätelyä itsestään.

Vuorovaikutussuhde vanhempiin on lapsen sosiaalis-emotionaalisen kehityksen tärkein kehys ja se rakentaa aivojen neuroniyhteyksiä ihan fysiologisella tasolla. Vuorovaikutuksen laadulla ja turvallisuudella on merkitystä lapsen myös mm.keskittymiskyvyn ja tarkkaavuuden kehittymiseen.

tutkimuksia on siirretty neurolta psykiatriselle. Esim. adhd:t on monissa paikoissa psykiatrisen juttuja. Varmaan niihin tutkimusjuttuihin liittyy tuo jakso, ja todennäköisesti on ihan päiväkäyntejä. Siis öiksi kotiin.

Tämän jälkeen, tai siis ei suositeltu, se on "nätti" ilmaisu. Siitä sitten lapsi kahdeksi vuodeksi intensiivihoitoon jossa hoitomuotona omaan huoneeseen lukittaminen, kiinnipidot ja lääkitys vastoin vanhempien tahtoa.



Siitä sitten intensiivihoidon päätyttyä lastenkotiin Ouluun saakka Helsingistä viideksi vuodeksi. Isoin taloon jossa talvisin sisällä keittiössä +16 astetta, käytettiin työvoimana, jotakin jos tehtiin väärin "pääsi" 10 kilometrin lenkille ja yksin vilkkaan tien poskeen, tunteiltaan epävakaa nuori. Kysyin sossuilta ja lastenkodin työntekijöiltä rankaisivatko he kiskaan omia lapsiaan näin, vastaus oli ei. Lasta riepoteltiin siellä korvasta ja tukkapöllyä annettiin - saako niin tehdä kotona, ei.



Teini on kesästä saakka ollut nyt kotona. Hänellä diagnosoitiin silloin osastojaksolla lapsuusiän psykologinen kasvuhäiriö. Oli kuulemma nähnyt siellä verhoissa lääkärikäynnillä noita-akan. Lapsella dysfasia eikä osannut sanoa joitain sanoja oikein.



Sillä viiden, kuuden viikon tutkimusjaksolla saattaa olla kauaskantoiset seuraukset.

ainakaan noin heppoisilla tiedoilla.

tunteiden säätelyn ongelmat periytyvät sosiaalisesti lapselle?

sanoisin että ihan turhaa pelottelua nuo viimeiset viestit. AInakin minulle - kahdella eri psykiatrian osastolla, ensin yliopistollisen sairaalan lastenpsykalla ja sitten kaupungin terveystoimen nuorisopsykalla - on tullut vastaan vain ja ainoastaan hommansa todella hyvin osaavaa väkeä.



Ja todellakin osaavat siellä sekä pitää niitä lapsia niin, että kotoa poissa oleminen on pikemminkin mukava seikkailu kuin pelottava juttu, eikä niitä psykiatrian raskaampia sairauksia lastenosastoilla ole näytilläkään. Ja osaavat ottaa huomioon myös sen, miten eri tavoin lapsi käyttäytyy vieraassa ympäristössä kuin tutussa. Mun käsittääkseni osastojakso on pienten lasten tutkimuksessa tärkeä nimenomaan siksi,e ttä voidaan observoida, miten lapsi käyttäytyy pitkänpäälle ollessaan omissa oloissaan ja yhteydessä muihin. Sitä pitkänpäälle-tarkastelua kun ei parin tunnin osastokäynneissä pysty tekemään, varsinkaan pienten lasten kanssa. Mitä vanhempia lapset ovat, sitä enemmä nhe itse pystyvät analysoimaan ja kertomaan itsestään ja sitä pienempi rooli noilla leikittämistesteillä ja vastaavilla on.



EI sun tarvitse, ap, pelätä.



EIkä sun tarvitse ajatella, että olisit jotenkin huono vanhempi, vaikka onki nvarmasti totta, että oma hermostumisesti hermostuttaa lastakin lisää ja sillä tavalla te molemmat pahennatte toistenne tunteidensäätelyn ongelmia. Kasta ei voi pitää sellaisesta vastuussa, kyllä sun aikuisena pitää katkaista se kierre. Mutta ei tuo tarkoita,e tä olsit huono vanhempi, varmaan ihan tavallinen - sulta vaan nyt tässä tilanteessa (lapsen mahdollisten neurologisten pulmien ja vaikean elämäntilanteen yhdistelmässä) vaaditaan aika paljonkin tavallista enemmän. Niin että kun siellä osastolla ja tutkimuksissa käydään sitä perhetilannetta läpi, niin älä turhaan ryhdy puolustautumaan, vaan mieti, mitä voit omassa käytöksessäsi muuttaa muuttaaksesi siten lapsenkin käytöstä. Sen tajuamiseen menee aikaa, mutta lupaan, että siinä ei ole kyse kuin parista periaatteellisesta jutusta, joiden sovellukset sitten täyttävät kokoelämän ja lopulta muuttavat sen paljon nykyistä helpommaksi teille koko perheelle.

siellä saadaa tutkittua tehokkaammin, ei se ole mikään eristysselli tai rangaistus, siellä kerätään tietoa oikeaan diagnoosiin, jotta osataan tehdä hyvä kuntoutussuunnitelma, josta on enemmän hyötyä kuin sinne päin-tukitoimista.



Varsinkin jos on tunne-elämän epätasapainoisuutta, on hyvä tutkia huolella.



Minullakin oli as-poika viikon jaksolla tutkimuksissa. Eise ollut mikään ihmeellinen asia, poika viihtyi kun oli paljon tekemistä.

ei se mitenkään kauheaa ole, samanlaista kuin veisit lapsesi päiväkotiin tms. paitsi että siellä saa enemmän huomiota, koska on omahoitaja.

Jos teille oikeasti on tarjottu mahdollisuutta päästä tutkimusjaksolle, ottakaa ihmeessä tarjous vastaan! Omilla tutuilla on jo kauan kestänyt sukkulointi oman lapsen avun hakemisessa, mutta eivät vaan tunnu sitä mistään saavan ;/



Jos kovasti joku asia tuossa huolestuttaa, kirjoita kysymykset paperille ja vaadi niihin vastaukset ennen lopullista päätöstä.

eli kulkevat käsi kädessä. Siksi ainakin HUS Lastenlinnassa päiväosastolla on moniammatilliset tiimit, elion neurologiapuolen sekä psykiatriapuolen asiantuntemus edustettuna.

Olemme olleet jo yhdellä jaksolla Lastenlinnassa ja oli nimenomaan lastenpsykiatrin suositus tuo osastojakso. Hän tapasi lasta kerran 45 minuuttia, minua samoin. Tapasin mm. sosiaalityöntekijän sekä neurologin, mutta he eivät puhuneet mitään jatkohoidosta vaan antoivat suosituksia mm. erilaisiin vanhempien ryhmiin ja melatoniinin käyttöön liittyen.



En loukkaantunut tuosta yhdestä viestistä, onhan se totta että vaikeudet tunteiden kanssa siirtyvät helposti perheessä eteenpäin. Sitä vaan ihmettelen, että miten se voi vaikuttaa niin rajusti...



ap

Psykiatrit eivät välttämättä ymmärrä samalla lailla neurologisia juttuja. Sieltä kautta osastojakso, jolla tutkitaan. Meillä ollut noin viikon tai reilun viikon jaksoja, joitten perusteella saatu terapiaa

Jotkut ihmiset vaan ovat niin korppikotkia että haluavat aina saada pahaa aikaan ja toisille pahan mielen. Syyllistähän on aina etsittävä ja myös löydettävä, ja nainenhan tietenkin syyttää toista naista..

mutta kysysin että jos lapsella on tic.oireita, kertooko se aina jostakin..vai voiko niitä olla ns.meillä kaikilla? Omallani on vaan ns.rykimistä mutta muuten lapsi ok. Nämä on tulleet vasta nytten ja en tiedä mistä johtuvat. Ei ole jokapäiväistä ja silloinkin kun on aina hetkittäin on noita rykimis "kohtauksia". Kiitos ketkä osaa vastata minulle:)

kysymyksiä. Kun teet kysymyksen jää hiljaa odottamaan vastausta. Hanki myös itse tietoa asioista silloin tiedät missä mennään!

Kuka nyt totuutta itsestään haluaa kuunnella? Saati sitä että on elävä malli miten käyttäytyä eri tilanteissa. Hyvänen aika sentään jotain rajaa!