Te jotka ette imettäneet/imetä lastanne, niin

vaikka kävi niin kipeetä että itkin ja odotin kauhulla jokaista imetystä. Sektion jälkeen ekoina päivinä ei tullut ollenkaan maitoa, vaikka sairaalassa yritettiin pumpata ja imettää tiuhasti. Ikävä kyllä sairaala myös kielsi rintakumit siellä oloaikanani, olisiko ne voineet pelastaa jotain, en tiedä.



Olin niin hormoneissa ja pahassa baby bluesissa, että en kyllä ajatellut mitenkään selkeästi. Kotona jatkoin yrittämistä, kunnes neuvolassa 2vko vanhana sanottiin että paino laskee aika reippaasti. Sanoivat että yritä nyt vielä viikko. Kun vauva oli 3vko vanha ja oli tarkistus neuvolassa, todettiin että paino oli tippunut melkein 14% lähtöpainosta ja terkka sanoi sitte että nyt korviketta ja äkkiä. Ja niin jatkettiin korvikkeella, yritin vielä seuraavat kaksi viikkoa pumpata ahkerasti mutta reilun viikon jälkeen se hiipui. Loppupäivinä sain pumppaalla enää 20ml koko päivän aikana maitoa. Ja niin siirtyi vauva kokonaan korvikkeille.



Olen jälkeenpäin miettinyt, vauva nyt 5kk, että varmaan pahimmat stopit mulla oli se sektio joka viivästytti maidonnousua, etten saanut edes kokeilla sairaalassa rintakumeilla (ja jotenkin ajattelin etten sitten kotonakaan saa niitä käyttää), se että itse olin niin stressissä ja pelkäsin imetystä koska sattui niin hitosti, niin varmasti se stressi ei yhtään auttanut maidonnousuun.



Harmittaa, olisin tosissani halunnut imettää:(

Oletko ajatellut että entisaikaan lasta saattoi imettää myös se naapuri/sukulainen jos äidillä ei maito riittänyt.



Ja miksi ihmisellä pitäisi AINA imetys onnistua kun ei se aina onnistu kissoilla eikä koirillakaan. Kun ei sitä maitoa vain riitä tai tule.

vauvani kuoli nälkään. Mikä meni vikaan? Maitoa oli mutta vauva ei saanut rinnasta otetta. Selviääkö teidän vauvat hengissä 3-4 viikkoa ilman ruokaa?

jos äiti ei itse pystynyt imettämään sitä. Jos ei ollut varaa sellaiseen, ruokittiin jollain kauralimalla ja/tai lapsi kuoli pois. Itse en pystynyt imettämään, koska sain pikkukeskosen, joka ei oppinut imemään pariin kuukauteen mitään, sen jälkeen vain tuttipullosta. Jep, ennen vanhaan hän olisi kuollut.

vauvani kuoli nälkään. Mikä meni vikaan? Maitoa oli mutta vauva ei saanut rinnasta otetta. Selviääkö teidän vauvat hengissä 3-4 viikkoa ilman ruokaa?

Mielestäni ap:n aloitus oli asiallinen ja olen samoilal linjoilla. TIETENKIN jos maidontulossa on ongelmaa, annetaamn lisämaitoa mutta kun sen antaminenkaan ei estä jatkamasta imetystä jos siihen hakee apua ja neuvoja ajoissa. Siis jos haluaa.

Vastaan kuitenkin: en saanut maitoa tulemaan edes lääkkeillä. Sinnikkyyden puutteesta minua ei voi syyttää, tein kyllä kaiken mahdollisen.



Ennenvanhaankaan kaikilla synnyttäneillä äideillä ei imetys onnistunut. Silloin vauvaa imetti joku toinen vastasynnyttänyt oman vauvansa ohella tai vauvalle annettiin laimennettua lehmänmaitoa.



Se on helppoa arvostella ja viattomasti ihmetellä silloin, kun itsellä menee hyvin. Taidan minäkin tehdä samanlaisen aloituksen ja ihmetellä, miten kaikki ei saa lasta ihan luomusti.

Mun lapsi on jo yläkoulussa, joten on vähän perspektiiviä kertynyt, mutta silloin kun hän oli pieni, mulle pidettiin juuri sun kaltaisiasi palopuheita paljonkin. Että "kun olisit vaan sinnikäs ja etkö sä rakasta sitä lastasi ja halua sen parasta ja sä oot vaan laiska etkä sovussa ruumiisi kanssa, paskiainen". No ehkä ne olivat oikessa, ehkä en ollut sinnikäs ja niin edelleen.



Mutta näin jälkeenpäin ajatellen, MIKSI OLISI PITÄNYT OLLA SINNIKÄS? Miksi, kun kerran voi järjestää elämänsä ja lapsensa elämän sellaiseksi, että voimia riittää rakkauteen lasta kohtaan, kommunikointiin ja oppimiseen, miksi pitäisi sen sijasta vaan olla sinnikäs ja huudattaa nälkäistä lasta, kärsiä itse hillittömästä huimauksesta imentysasennon - sen ainoan, jossa lapsi sai syötyä - ergonomian puutteen takia, pyörtyillä väsymyksestä aiheutuvien verenpaineen laskujen takia vauva sylissä jne. Miksi tämmöisessä tilanteessa pitäisi valita sen siinäkäs kärsimys ja siitä seuraavat mahdolliset vahingot (fyysiset, niistä pyörtyessä kaatumisista ja henkiset, mahdollisesti kiintymyssuhteessa jne siitä nälkäisestä huudattamisesta)?



Vastauksena viimeisenä esittämääsi kysymykseen sanoisin että a) eivät ne kaikki ennenkään kahta vuotta imettäneet, osa lapsista pysyi hengissä ilman imetystäkin, vaikka toki se oli vaarallista ja b) iso kasa lapsia tosiaan kuoli, kun sitä maitoa ei vaan riittänyt (tai sen lisäksi tuli joku muu ongelma). c) no nyt ne ei kuole kun ei ole pakko ja d) pitäiskö meidän asua luolissa ja kuolla umpisuolentulehduksiin, kun niin tehtiin ennekin, vai saako asua keskuslämmitetyssä talossa ja mennä lääkäriin jos saa hirveitä mahakipuja?

siis en halunnut kritisoida ketään, enkä ole todellakaan sitä mieltä, että kaikilla pitäisi aina onnistua se imetys. Lähinnä etsin syitä sille, miksi se ei onnistu vaikka haluaisi onnistua siinä.



Kakkoselle: minäkin luulen, että sulla suurimmat tekijät oli sektio ja stressi+baby blues. Stressihormonit ovat aika tehokkaita imetyksen lakkauttajia.



Mulla on takana kaksi sektiota. Ensimmäisen jälkeen meni monta päivää ennen kuin alkoi maitoa tulemaan näkymään asti. Senkin jälkeen oli aina kovan työn takana, että sain lapselleni maitoa. Korviketta meni koko ajan rinnalla koska joka kerta imetyksen jälkeen lapsi jäi selkeästi nälkäiseksi. Jaksoin 4 kk yrittää siinä toivossa, että pärjäisin ilman korviketta ja imetyskerrat muuttuisi helpommiksi ja sujuvammiksi, mutta ei. Sitten imetys hiipui kokonaan hiljalleen pois. Ensimmäisen lapsen aikaan oli hiukan epävarma naisena ja sitä kautta epävarma kehostani ja siinä tapahtuneista muutoksista. Ajoittain imettäminen tuntui epämukavalta ja luulen, että tämäkin osaltaan vaikutti siihen että se ei onnistunut. Ehkä en jaksanut yrittää tarpeeksi pitkään ja sinnikkäästi rintaa useammin vaihdellen ja useammin imettäen.



Toisen sektion jälkeen maidon nousuun meni taas pari-kolme päivää. Pumppaamalla en saanut mitään. Imetin vauvaa aina ensin ennen korviketta, kunnes kolmantena päivänä näin suupieleen kuivuneen maitotilkan. Maidontulo käynnistyi hitaasti ja korviketta meni kotona viikon verran. Sitten maitoa aloikin tulla ihan mukavasti ja toisinaan liikaakin. Olin onnellinen että imetys alkoi sujumaan. Imetin toista lastani 6kk täysimetyksellä. Toisen aikaan olin itsevarmempi, itsetuntoni oli parempi ja kehoni muutokset ei härinnyt minua juurikaan. Halusin onnistua imetyksessä kovemmin kuin esikon aikaan.



Jotkut ei halua imettää ollenkaan, eivät edes yritä eikä se ole mulle ongelma. Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee. Tämä ketju ei ollut sitä varten, että arvostelisin ei-imettäneitä äitejä.

vauvani kuoli nälkään. Mikä meni vikaan? Maitoa oli mutta vauva ei saanut rinnasta otetta. Selviääkö teidän vauvat hengissä 3-4 viikkoa ilman ruokaa?

Mielestäni ap:n aloitus oli asiallinen ja olen samoilal linjoilla. TIETENKIN jos maidontulossa on ongelmaa, annetaamn lisämaitoa mutta kun sen antaminenkaan ei estä jatkamasta imetystä jos siihen hakee apua ja neuvoja ajoissa. Siis jos haluaa.

maitoa riitti yllinkyllin ja sain neuvoksi että sinnikkäästi kun yrittää niin kyllä se siitä eivät lääkärissä uskonut kun sanoin että vauva ei saa imuotetta, sanoivat vaan että kyllä se saa tarpeeksi maitoa kun imettää 45min vaikka ei sujukaan kunnolla. Käytiin monesti sairaalassa ja lääkärissäkin kun vauva oli huonokuntoinen tähän vaan tylysti että on jotain vatsatautia tms. Että repiikää siitä iloa ja muistakaa tekin yrittää imettää kun kyllä se kaikilta onnistuu. Ap.n kaltaisilta pitäis evätä lapsensaanti koknaan, samanlainen paskiainen kun ne välinpitämättömät lääkärit.

Omalla kohdallani täysimetys onnistu vaivaiset 3viikkoa, sitten maito ei vain enää riittänyt. Neiti oli rinnalla iltaisin useamman tunnin ja loppuviimein vain itki ja imi ja itki ja imi... Lopulta kokeilin antaa korviketta ja sehän maistui. Siitä lähtien on iltaisin mennyt korviketta 80-100ml, vaikka on ensin ollut useamman tunnin rinnalla. Kun ei oma maito riitä, niin ei muukaan auta. Mutta neiti haluaa vielä pullon jälkeen rinnalle, ja siihen sitten nukahtaa, ja nukkuu 3-4 tuntia, ennenkuin aamuyöllä herää jälleen syömään.

Itsellä on paha mieli ja syyllinen olo kun maito ei riitä ja joudutaan turvautumaan korvikkeeseen. Mielessä pyörii että johtuuko tämä siitä kun ekoina imetysviikkoina imeminen sattui ja kauhulla odotin seuraavaa syötökertaa, kun se taas sattuu niin että itkettää, ja välillä toivoin että voisin antaa pullosta. Tästä syytän itseäni, että maidon tulo sitten hiipui ja väheni. Ja osaltaan syyllisyyttä ja huonoa omaa tuntoa lisää se kun joka paikassa toitotetaan TÄYSIMETYKSESTÄ puolivuotiaaksi asti.

Tietenkin haluaisin pelkästään imettää neitiäni, ja toivoisin että oma maito vielä riittäisi.



Tuohon että ennenvanhaan ei ollut korvikkeita... ei ollut ei, mutta silloinpa annettiin lehmänmaitoa, sitä lantrattiin veteen ja siihen laitettiin sokeria sekaan...näin on mummoni kertonut. Ei ne vauvat ilman maitoa jäänyt jos äidiltä ei sitä tullut, tai sitten tosiaan naapurin täti tai sukulainen saattoi imettää.

Mietin koko ajan, teenkö nyt kaiken mahdollisen ja soitin jopa imetystukipuhelimeen. Se oli virhe, syyllistävä "auttaja" vain pahensi pahaa oloani. Joo, älä stressaa, niin maitoa tulee. Näin helppoahan se on olla stressaamatta, eikö? Lapsi itki jo rintaa esiin ottaessa eikä suostunut imemään (varmaankin turhautui, kun maitoa ei oikeastaan koskaan tullut tarpeeksi), minä itkin ja pelkäsin seuraavaa imetystä. Lopulta äitini sai taottua järkeä päähäni sanomalla, että mitä sankarin kruunua yritän itselleni hankkia kiusaamalla sekä lasta että itseäni. Pumppailin muutaman viikon ja lapsi söi hyvällä ruokahalulla milloin minun maitoani, milloin korviketta pullosta. Kaikilla oli parempi olla.

yritin 7 viikkoa, maitoa kyllä olisi tullut, mutta koein imetyksen kertakaikkiaan epämiellyttävänä. Ehkä se johtui siitä, ettei minuakaan ole imetetty? Äidin äiti taas kuoli kun äiti oli parin viikon ikäinen, joten ei hänkään ole voinut äitiä imettää, ehkä tämä periytyy jostain sieltä?



No, onneksi sekä minä että lapseni olemme pysyneet terveinä, ei ole edes allergioita tms, joten ei siitä imetyksen puuttumisesta ole terveydellistä haittaa ollut.

Nyt imetys ei ole kuitenkaan onnistunut neljännen lapsen kohdalla. Syitä on monia. Ensinnäkin olen aina joutunut aluksi imettämään rintakumilla, sillä minulla on matalat rinnanpäät, joista pieni vastasyntynyt ei saa kunnon imuotetta. Rintakumin läpi imeminen vaatii vauvalta voimaa, joten pieni ja heiveröinen ei pärjää siinä.



Tämän neljännen lapsen kanssa sain spinaalipuudutteesta komplikaationa päänsäryn, enkä voinut nousta sängystä ja sängyssä imetys oli hankalaa, sitten sain rintatulehduksen, joka ei parantunut antibiootilla, vaan rintaan tuli paise, joka piti puhkaista.



Vauvan paino putosi merkittävästi syntymäpainosta, ja hänelle oli pakko antaa lisämaitoa. Pullosta juominen on paljon helpompaa, joten vauva ei suostunut enää rinnalle, vaan huusi raivoissaan joka kerta. Näin siis tällä kertaa.

Ensimmäistä imetin 7kk. Se oli välillä yhtä taistelua, mutta koska olin olemassa vain vauvaa varten, niin mikäs siinä.



Kolmen seuraavan kanssa siirryin pulloon alle kuukauden ikäisenä. Mulla ei ollut kertakaikkiaan aikaa ja halua keskittää ajasta 90% imettämiseen, kun mulla oli isompi(a) lapsi(a), jotka myös tarvitsivat äitiä. Siis muuhunkin, kuin istumaan vieressä ja lukemaan kirjaa.



Olin myös oivaltanut, että imettäminen on HYVIN PIENI OSA äitiydestä.



Olen tyytyväinen ratkaisuuni. Myös siihen, että taistelin sen ensimmäisen imetyksen kanssa. Nyt mulla on omakohtainen kokemus, ettei imetysaika vaikuta lapsen elämään yhtään millään tavalla. Sama älykkyys, terveys ja tunneside kaikkien kohdalla.

Nykyään on paljon niitä äitejä, jotka haluavat imettää mutta se ei jostain syystä onnistu, miksi?

Kukapa sen tietäisi? Mulla vaan kroppa laittoi maitohanat kiinni siinä 4 vkoa synnytyksestä. En minä ymmärrä miten siinä olisi kyse sinnikkyydestä jos imetys fyysisesti ihan hyvin onnistuu mutta vähitellen vaan ennen aikojaan maidontulo lakkaa.

Olen tuntenut myös syyllisyyttä asiasta paljon, koska tämä esikoinen joka ei saanut tissiä kuin kuukauden, on hyvin allerginen lapsi, kun taas kuopus jota imetin pitkään ei ole allerginen millekään. Järkeni tietää että en minä sille mitään voinut että maitoa ei vaan tullut enää mutta kyllä sitä silti ajattelee että mitähän pahaa olen lapselle aiheuttanut.

yritin 7 viikkoa, maitoa kyllä olisi tullut, mutta koein imetyksen kertakaikkiaan epämiellyttävänä. Ehkä se johtui siitä, ettei minuakaan ole imetetty? Äidin äiti taas kuoli kun äiti oli parin viikon ikäinen, joten ei hänkään ole voinut äitiä imettää, ehkä tämä periytyy jostain sieltä?

No, onneksi sekä minä että lapseni olemme pysyneet terveinä, ei ole edes allergioita tms, joten ei siitä imetyksen puuttumisesta ole terveydellistä haittaa ollut.

Minusta se oli vain epämiellyttävää hommaa. Aluksi jaksoin pumpata maitoa kunnes siirryttiin korvikkeeseen (näin molempien lasten kanssa). Ihan hyvin nuo tuossa näyttävät porskutteleva, ilman allergioita tai sairastelua.

Minua tai kolmea muuta siskoani ei ole myöskään imetetty vaan korvikkeella on ruokittu eikä sitä meistä kyllä huomaa. Kellään ei ole allergioita eikä olla sairastettu sen kummemmin.

mulla ainakin alkuun veristä tuskaa, ja rintakumi hetkeksi tosiaan helpotti pahimman yli. Maidon tuloa sai odottaa, ja siinä ohella annettiin lisämaitoa niin vähän, et lapsi tuli tyytyväiseksi, muttei häirinnyt maidon tuloa.



Huomattavasti helpommalla olisin päässyt lopettamalla imetyksen. Fakta on et tutteli vauvat nukkuu pidempään, ja äidin ei tarvitse olla sidottu lapseen eikä pian valvoa öitäkään. Rasittavaahan se on, ärsyttävää ettei moni myönnä, että tämä on se todellinen syy imettämättömyyteen! Sitten toki on niitä jotka olis kovasti halunneet imettää muttei ole onnistunut syystä tai toisesta.



Ihan sama imettää tai ei, mutta ärsyttävää kun kaunistellaan totuutta.

Minulla on muistona syovasta pysyva laakitys ja sairaalassa jo muistutettiin, etta laakkeet voivat siirtya rintamaitoon siina maarin, etta imetys on pakko lopettaa.



Ensimmaisten kahden kuukauden aikana kavin vauvani kanssa sairaalassa parin viikon valein verikokeessa seuraamassa laakepitoisuuksia. Sitten vaihdoin maata ja uudessa asuinmaassani omalaakarini totesi, ettei mihinkaan verikokeisiin ole aihetta. Vauva selviytyy, jos on selviytyakseen.



No, stressihan ehdytti rinnat varsin nopeasti ja siirryin kokonaan pulloruokintaan vauvan ollessa 4kk. Kyllahan se harmitti, mutten toisaalta uskaltanut enaa jatkaa imetysta, kun en tiennyt omaa enka vauvani tilannetta.



Tuo muutaman kuukauden imetys myos heikensi luustoani sen verran, etta toipumiseen meni kaksi vuotta ja sina aikana oli jatkuvia luustokipuja ja muutama rasitusmurtuma. Eika tuohonkaan ollut omalaakarilla muuta sanottavaa kuin, etta syo lisaa kalsiumia.

alkais riittää tätä osastoa syyllistäminen!!!



mulla on kaksi ihodiagnoosia, ja mun iho oli imettämisen sekä lypsämisen yrityksestä vereslihalla, eikä se parane ilman vahvaa kortisonia



mulla on nyt 9-vuotias täysin terve lapsi, ja vieläkin suoraan sanottuna vituttaa etten pystynyt tähän maailman luonnollisimpaan ja helpoimpaan tehtävään ja lässyn lässyn ja yksi saatana päälle



kiitos ja anteeksi

onkin mielenkiintoinen juttu, minkä 16 kirjoitti. Mullakin tuntui pariin otteeseen imetyksien aikana, että maidontulo lakkasi tai väheni radikaalisti yhtäkkiä. Kysyin tätä neuvolassakin ja parilta kätilöltä että miten voi olla mahdollista, jotka vastasivat: maidontulo ei voi yhtäkkiä loppua tai vähentyä niin että lapsi näkee nälkää. Vaikka lypsämällä maitoa ei tulisi, sitä tulee vauvan imiessä, tai vaikka rinnat tuntuisi ihan tyhjiltä, siellä on sitä maitoa, eli siitä ei voi päätellä mitään. (näin kävi mullakin, että en saanut kummankaan kohdalla pumpattua, mutta vauva sai maitonsa ja saunassakin sitä tihkui.) Vauvalla on monia tiheän imun kausia, jolloin imee tiheämmin ja saattaa tuntua nälkäiseltä, koska tarve on hetkellisesti suurempi kuin tarjonta. Tiheillä imuilla vauva varmistelee itselleen suurempaa maitomäärää jatkoa ajatellen, kun kasvaa. Maitoa siis tulee.



Meilläkin pidettiin aika ajoin illalla neljän tunnin imetyssessioita sängyllä, kun tilailtiin lisää maitoa. Ensimmäisen kohdalla ajattelin tämän olevan sitä ettei maito riittänyt, mutta toisen kohdalla minulle sanottiin että kyllä se maito riittää, anna vaan vauvan imeä jos haluat jatkaa imetystä. Vauva välillä torkahteli ja imi taas. Ja maitohan riitti.



ap