Lue keskustelun säännöt.
Ruma, ruma eroriita - pitäisikö viedä lapset psykologille?
07.02.2012 |
Heitin mieheni ulos kun ei pystynyt lopettamaan paljastunutta uskottomuuttaan. Olin kaksi viikkoa keskustellut rauhallisesti, toistuvista kiinnijäämisistä johtuen aloitin avioeron järjestelyt, mies pyysi vielä mahdollisuutta, sovimme että yritämme, sitten löysin viestit joissa hän vakuuttaa rakkautaan hoitoaan kohtaan ja sanoo että heidän pitää olla ekstravarovaisia seuraavat viikot jotta vaimo rauhoittuu. Sekosin täysin ja menin jonkinlaiseen hetkelliseen psykoosiin. Löin miestäni nyrkillä, yritin repiä hänen silmälasinsa ja rikkoa ne, yritin heittää puhelimen ja tietokoneen pihalle, löin oman pääni peiliin (onneksi ei hajonnut), huusin ja karjuin, juoksin takaovesta pihalle ja kävelin pakkasessa tunnin sisähupparissa ja villasukissa. Palasin ja jatkuin karjumista, ulvoin nurkassa kyyryssä. Lopulta mies soitti minulle tukea paikalle ja lähti kun käskin. Lapset 4 ja 6 v näkivät kaiken. Isompi on ollut agressiivinen ja surullinen ja kumpikin on kertonut tarhassa ja ollut surullisia. Nyt olemme sopineet että käymme keskustelut ulkona. Puhuin lasten kanssa, selitin että aikuiset käyttäytyvät joskus huonosti kun ovat tosi vihaisia tai surullisia ja se oli väärin, pyysin anteeksi. Pelkään että he ovat traumatisoituneita iäksi. Nyt hoidamme rauhallisesti asioita mieheni kanssa. Asumme vuoroviikot kotona, jotta minäkin saan nukuttua. En tiedä vielä jatkammeko eikä sillä tai hänen rakastajattarellaan ole enää väliä. Olen vain niin kamalan pahoillani lasten takia. Ainoa mistä olen iloinen on että he ovat puhuneet tarhassa, eivätkä suojele vanhempiaan vaikenemalla ja pitämällä kaiken sisällään. Auttaisiko psykologi ja voiko lapsi päästä tällaisesta yli että näkee äitinsä täysin sekoavan?
Kommentit (58)
En usko, että he siitä traumatisoituivat jos käytte sen yhdessä rauhallisesti läpi. Kyllä lapsetkin ymmärtävät ja elämä on elämää. Ymmärrän hyvin raivosi ja suuttumuksesi. Miehesi teki sulle tosi pahoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te jotka täällä haukutte ap:ta, ootte SAIRAITA!
Pistää niin vihaksi ku täällä tuollasta väkeä hilluu!
Jos sinusta ap tuntuu, että kaipaat keskustelua-apua tai jos tuntuu, että lapset kaipaa, hae rohkesti apua. Se ei ole häpeä, ja voi olla aivan hyväksi teille kaikille.
Sinulla on ollut rankkaa muutenkin ja nyt kamala kriisi päällä.
HAE apua itsellesi ja jos haluat, niin myös lapsille.
Hae apua, ennen kuin väsähdät kokonaan.
Hän pyysi myös anteeksi. Ap on ollut yhteydessä tarhaan ja tietää, että lapset ovat siellä asiasta puhuneet. Eivät siis haudo sisällään tunteita, mikä on hienoa. Se kertoo terveistä lapsista.
Näiden kauhistelijoiden käytös kertoo siitä, että heillä ei kaikki tunteet ole sallittuja ja jos heillä kävisi jotain vastaavaa (psykoosiin joutumista kun ei pysty estämään), niin lapset eivät ihan helpolla selviäisikään, kun on opittu kotoa malli, että ikäviä tunteita ei ole.
Muista antaa lasten puhua kokemuksestaan myös sinun kanssasi. Mielestäni olisi hyvä, jos lapset vielä saisivat halutessaan kertoa asiasta ihan ulkopuolisellekin, mutta tässäkin voit kysyä mielipiteitä lastentarhanopettajalta. Tämähän tietää, miten lapset ovat päiväkodissa asiasta kertoneet ja onko lisätarvetta vielä.
Ettekö lue kaikkia viestejä? Ap käy nyt terapiassa ja aiemmin myös miehen kanssa pariterapiassa, ennen kuin totuus paljastui. Ap on siis hakenut apua.
Minusta on hienoa, miten olet osannut toimia lastesi parhaaksi tuon järkytyksen jälkeen. Olet hakenut itsellesi apua, olet puhunut asiasta avoimesti lasten kanssa ja myös päiväkodin henkilökunnan kanssa ja nyt mietit vielä lisäapua. Olet loistava äiti. Äidit ovat inhimillisiä ja tekevät virheitä. Vaikka kokemus oli lapsillesi pelottava, he pääsevät myös asteen lähemmäksi sinua, kun et olekaan kaiken kestävä ja kärsivä utuhahmo vaan ihan inhimillinen ihminen kaikkine virheineen. Tärkeintä on osata hakea apua ajoissa ja tunnustaa virheensä rehellisesti. Myös lasten elämä on tulevaisuudessa helpompaa, kun he tietävät, että virheet ovat sallittuja ja ne annetaan anteeksi.
Tsemppiä! Itse tunnet tilanteen parhaiten ja tiedät, mitä apua lapsesi tarvitsevat. Luota itseesi.
En osaa kuvailla miltä tuntuu kun saa tietää toisen pettäneen ja valehdelleen suhteen lopettamisesta toistuvasti. Vielä vielä pahemmalta tuntuu kuitenkin tieto siitä että rakkaat pienet lapseni kärsivät tilanteesta ja nimenomaan minun pahasta olostani ja sen näyttämisestä noin pelottavasti. Häpeä siitä, että tarhan henkilökunta tietää kaikki yksityiskohdat ei myöskään ole mikään piristysruiske vaikka pienin ongelmistani on ja kuten sanoin, olen iloinen että lapseni puhuu mieltä painavista asioista eikä vaikene... Puhun nyt vielä lasteni kanssa ja kysyn terapeutiltani mielipidettä ensi kerralla lasten osalta. Seuraan nyt rauhoittuuko lasten regointi kun tilanne kotona on rauhoittunut.Tuo aikalisä-vinkki oli myös hyvä ja aion kertoa sen lapsille turvaksi.
Mieheni toistunut uskottomuus sai minut sekoamaan ihan täysin. Oli uskoteltu että ei enää koskaan, kaikki oli karmivaa virhettä, eikä koskaan koskaan enää. Olin vasta toipumassa siitä edellisestä kun jo kävi ilmi uusi tapaus.
Minä löin, revin ja huusin. Esikoinen itki, minä itkin ja mies itki. Tuntui että nyt kuolen tai tapan mieheni. (ja ihmettelijöille tiedoksi; olen tasapainoinen normaali aikuinen ihminen joka ei yleensä lyö, huuda tms) Tilanne oli ihan hirveä, ja kun elimme siinä kriisissä, niin sitä jatkui allotellen viikkokausia. Lapsia yritin säästää kuulemasta, mutta pariin otteeseen joutui esikoinen näkemään. Kaikki oli yhtä helvettiä.
Siitä on jo vuosia. Kokoajan olen lasten kanssa jutellut kun on mitenkään asiaa sivuttu. Ihan ovat tasapainoisia lapsia nykyään. Esikoisella oli joku vaihe kaiken tapahtuneen jälkeen. Kävi ylikierroksilla ja riehaantui helposti. Nyt nekin on jääneet.
En koskaan olisi voinut kuvitella millaista sellaisessa kriisissä eläminen voi olla. Minussa ihan oikeasti heräsi peto.
Jälkikäteen olen ajatellut onkohan meidän naapuriparat jossain terapiassa kaiken sen kuulleina.. Rivarissamme varmasti seinät natisivat.. voi kauheaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap:lle voimia. Lapset EIVÄT hajoa yhdestä pelottavasta tapahtumasta. Älä välitä syyllistävistä viesteistä. Sitä paitsi tapahtunut on yhtä lailla miehesi syytä.
Tosi tärkeää on selittää lapsille asiaa ja kuunnella, jos he haluavat siitä puhua, ja tietysti antaa paljon turvaa ja syliä. Upeaa, että olet pystynyt kertomaan asiasta tarhassa, se oli varmasti vaikeaa.
Sinä olet sekaisin ja lapsille toi on jo liikaa. Saat oman terapeutin ja lapset oman.
Nimim. näin selvisimme todella traumatisoivasta autokolarista, jossa oli hengenlähtö kaikilla hiuskarvan varassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse vastaavassa tilassa olisin voinut tehdä paljonki hirveämpiä asioita, jos en miehelle niin sitten itselleni. Pitkä väsymys ja pettymykset taustalla ovat tosi paha yhdistelmä ihan kenelle meistä tahansa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Ihan turha kenenkään lässyttää että Ap olisi joku hullu, paha äiti. Kun ihminen jota rakastaa tekee jotain kamalaa toiselle toistuvasti niin kyllähän siinä päässä naksahtaa.
Älä välitä, jotkut haluaa saada reaktion ihmisessä, noi kylmimmät viestit on ihan trolleja, keksittyä paskaa jotta sulle tulisis paha mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lyöt miestäsi ja raivoat! IHme säälipisteitä olet kerännyt tällä psykologi-aloituksellasi. Et saa minulta pisteen pistettä koska olet todellakin sairas! En ikinä toimisi noin lasten aikana eikä sitä mikään oikeuta. Ja kyllä ovat traumatisoituneet asiasta, tarvitseeko sitä psykologilta käydä kysymässä?!
Kannattais sunkin hakea vähän hoitoa tohon vittumaisuuteesi. Kiillota nyt sinä sädekehääsi "en ikinä toimisi noin" Just juu, jos ihminen ei muuta kirjotettavaa keksi kun vittuilu, niin kannattaisko jättää väliin?
Sun tekstis ei aiheuta kun pahaa mieltä, ketä se hyödytti?? Sinua koska sait nautinnon vittuilusta?
Olet saanut muutamia aika kummallisia vastauksia täällä, älä välitä niistä.
Ensinnäkin et ole huono äiti ja mielestäni hetkellinen sekoaminen on täysin ymmärrettävää tilanteessasi. Itselläni olisi vintti pimennyt varmasti ihan yhtä pahasti jos olisin asemassasi. Vaikka en ole riitelevää sorttia. Sinua on petetty ja nöyryytetty miehesi toimesta pahimmalla mahdollisella tavalla. Väkivalta ei tietenkään ole hyväksyttyä missään olosuhteissa mutta luulen että lapsesi ymmärtävät syyn miksi menetit itsehillintäsi.
Vaikka tilanne oli kamala, niin onneksi kertaluontoinen. Ajattele että monet perheet elävät väkivaltahelvetissä ja sekoavien vanhempien kanssa viikosta toiseen. Se jos mikä on traumatisoivaa. Muista puhua lasten kanssa ja olla kuuntelevana korvana. Muista kertoa lapsille ettei väkivalta ole koskaan oikein ja myönnä heille että olet tehnyt väärin.
Ehkä on parasta vältellä miehesi kohtaamista niin hyvin kuin mahdollista eron aikana. Ja jos joudutte näkemään niin pitäkää huoli, että joko joku kolmas aikuinen on paikalla tai että lapset ovat muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos muuten olet ollut ihan "normaali" äiti. Olethan joutunut tosi nöyryyttävään ja hirveään tilanteeseen ja yrittänyt kaikkesi miehen kanssa, joka nyt on vaan yksinkertaisesti mulkku ja haluaa pitää kahta naista samaan aikaan. reaktiosi on ihan ymmärrettävä.
jos vaan unohtaisitte asian ja hankkiutuisit eroon miehestä lopullisesti tai ainakin muuttaisitte erilleen ?
Ap nyt jäitä hattuun. Ei ne lapset nyt yhdestä riidasta särjy. Oirehtivatko lapset millään lailla? Aggressiivista käytöstä, tuhrimista, sänkyyn kastelua jne? Jos ei, niin eivät lapset terapia tarvitse.
Psykologista voi olla apua tilanteiden sanottamiseen, mutta se siis olisi sinulle avuksi kasvatustehtävään.
Tärkeintä on nyt korostaa, että ero ja riidat eivät ole lasten syytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihminen kestä kaikkea, sinäkään et kestänyt. Hae itse apua jaksamiseesi ja vanhemmuuteesi, sulla on todella vaikea elämäntilanne. Mä voisin kuvitella meneväni samanlaiseen "psykoosiin" jos mulle kävisi samoin kuin sinulle. Hae keskusteluapua oikeasti. Ja ehkä käyttäisin lapsetkin ehkä jopa samalla psykologilla, etenkin jos löydät perheterapiaan erikoistuneen ammattiauttajan. Pystyt analyyttisesti käsittelemään tapahtunutta. Älä kuitenkaan tiivistä avioeroanne ja kaikkea tuohon sinun "sekoamiseesi", joka on kuitenkin reaktiota jostain väärästä, mitä sinulle tehtiin. Parempaa tulevaisuutta teidän perheellenne ja halaus.
Lapset eivät yhdestä riidasta mene rikki. Minä kävelin 12-vuotiaana aamulla eteiseen, jossa isä veti takkia päälle ja sanoi lähtevänsä. Sen aamun jälkeen en nähnyt isää moneen viikkoon.
Että semmoinen avioero.
Vaikka lasten nähden ei saa riidellä, ei ne nyt yhdestä riidasta mene rikki. Sinä olet jo asian lapsille selittänyt. Mutta teillä on koko tilanne niin sekaisin -sä mietit, että mies petti ja lapset miettii että niiden PERHE hajoaa. Miehesi on ihan eri roolissa lapsien silmissä ja siksi ne ovat rikki -teidän perhe hajoaa.
Se, että sun(kin) mies on paska petturi on tietysti se kurjin asia. Olen todella surullinen lukiessani kaikkia näitä pettämistarinoita. On kamalaa, miten monet miehet rikkovat perheensä.
Mutta sinulle sanoisin, että se ukko pihalle ja aivan heti. Vastan sen jälkeen alkaa toipuminen. Siis sinun ja lasten toipuminen. On ihan unennäköä ja itsepetosta, että se jotenkin nyt toipuisi ja olisi uskollinen kun on pettänyt jo pitkään -petturi on petturi eikä se siitä muutu. jostain syystä sä et ole sille tarpeeksi tärkeä.
Ja siinä kohtaa on turha alkaa itseään enää särkeä vaan heität ukon pihalle ja alat kerätä palasia pikkuhiljaa kokoon.
Isäni oli alkoholisti ja väkivaltainen minua kohtaan. Sitä kesti koko lapsuuden, nuorena aikuisena kärsin mielenterveysongelmista. Nyt 35-vuotiaana olen tasapainoinen, onnellinen perheenäiti, jolla on myös hyvät välit (parantuneeseen) isään.
Yksi riita, kovakaan, ei aiheuta mitään peruuttamatonta. Osaat varmasti tukea lapsiasi siten, että selviävät tästä - viesteistäsi välittyy rakkaus heitä kohtaan.
Minä ymmärrän sua täysin. Pettämisen kipu on ihan hirvittävä tuska :(
Ei pidä vähätellä, sillä tuo ei kyllä miltään pieneltä vaikuttanut. Tiedän, että joissakin perheissä riidellään jatkuvasti ja heille tuollainen olisi vain vähän rajumpi riita, mutta rauhallisessa perheessä se ei ole. Ja niissä riitelevissä perheissä lapset kärsivät ja ovat pelokkaita.
Ja vaikka joku lapsi kestäisikin paljon, niin monet lapset ovat hyvin herkkiä, eivätkä kestä.
Jos ajattelen sitä kun itse olin alle kouluikäinen ja yhtäkkiä rakastamani vanhemmat alkaisivat tapella, rikkoa tavaroita ja muksia toisiaan, niin takuulla säikähtäisin ja olisin peloissani. Oliko sen suuttumisen vika oli minussa??? Entä jos he suuttuisivat minuun jostain pikkuasiasta? Alkaisinko olla hirveän kiltti jatkossa, tulisiko minusta sitten aikuisena liian perfektionisti?
Mielestäni olisi parasta, että vähintään keskusteletta asiasta yhdessä. Ei se terapeuttikaan olisi huono juttu. Lapset pitää saada uskomaan, ettei vika ollut heissä.
Lapset toki unohtavat asian kun aikaa menee ja elämä on ollut pitkään rauhallista, mutta painajaisissa se voi olla pidempään, joillakin (ehkä harvoilla) jopa aikuisenakin, jos asiat jäävät käsittelemättä ja voi vaikuttaa suhteiden solmimiseenkin, aikuiset ovat kuitenkin esimerkkinä lapsille.
No, tässä vaan ajatuksia, joita tuosta heräsi. En ole psykologi, olen vain kiinnostunut alasta.