Opettajat: Mistä kaikesta lapsen koulumenestys riippuu?

Opetan itse lukiossa ja tuntuu, että jotkut asenteesta yms. puhumiset on ihan puppua. Luokalla on positiivisia ja yritteliäitä oppilaita, jotka ei millään saa kuin korkeintaan kasia. Samaan aikaan pahimmat purnarit, vihaajat ja negatiivisuuden perikuvat repii kymppejä kokeesta. Minkäs sille tekee, kun niillä narisijoilla on kaikki oikein ja sillä positiivisella monta virhettä?

niitä älykkäitä ja lahjakkaita nuoria, joilla elämä menee jo yläasteikäisenä ihan pieleen, on huostaanottoja ja muita, ja sitten ehkä peruskoulusta saadaan erityisjärjestelyillä se päättötokari. Sydäntä särkee, miten joku voi hylätä lapsen joka on kaunis, älykäs ja mukava, ja joka ei hylättynä jaksa eikä viitsi, eikä välitä, vaikka mitkä päihteet veisi.

Yksi jako on selittää koulumenestys perimällä ja ympäristön vaikutuksella. Saamme alku edellytykset siihen keitä meistä tulee geeneistä, mutta kokemamme tilanteet jättävät meihin myös jälkensä.



Lähes kaikesta voi etsiä yhteyttä lapsen koulumenestykseen. Itse nostaisin kärkeen lapsen motivoitumisen koulun käyntiin.

Sieltä missä aita on matalin kulkeminen on tehokas strategia - jos miettii vain arvosanoja.



Tyylissä tärkeimmät asiat opetallaan ulkoa niinkuin opettaja haluaa ne sanottavan ilman sen suurempaa ymmärrystä. Tällä tyylillä asiat myös unohtuvat nopeasti.





Tietysti perustelu voi olla myös geneettisissä tekijöissä.

Huh huijaa, asiat kun eivät ole niin yksinkertaisia. Itse olen koulutukseltani sairaanhoitaja, terveystieteiden maisteri sekä pätevyys myös opettajan työhön. Isä on kemisti, jolla väitöskirja ei valmistu koskaan. Minulla on kaksi tytärtä. Kummallakin on eri isä. Vanhin tytär on menestynyt koulussa aina. Mikään aine ei ole tuottanut ongelmia. Vanhimmalla tyttärellä on kaksi yliopistotutkinto ja väitöskirja aluillaan.

Nuorin tytär on nyt peruskoulun viimeisellä luokalla. Koulun käynti on ollut kokoajan hyvin nihkeää. On ollut tutkiopetusta, lukihäiriötestausta ja vaikka mitä. Olemme lukeneet yhdessä ja minä hänelle. Olen kysellyt, tehnyt koealueesta tiivistelmiä, kannustanut, auttanut, huutanut, lahjonut ja uhkaillut. Olen yrittänyt ymmärtää, ollut yhteydessä koulukuraattoriin. Mikään ei ole auttanut. Koulu meni vielä jotenkin kahdeksannen kevääseen asti. Silloin hän urheili vielä aktiivisesti. Keskiarvo oli reilu kahdeksan. Urheilu loppui, kaveriporukka vaihtui, myöhästelyt lisääntyivät ja koulun käynti ei kiinnosta yhtään. Nyt viimeistä kokeista on tullut 5, 6 ja jokunen kahdeksikko. Lukuaineiden keskiarvo jää alle seitsemän. Yritän olla murehtimatta, mutta vedet nousee silmiin ja pala kurkkuun. Tänään viimeksi sanoin tyttärelle, että hänen on pakko mennä 10 luokalle korottamaan numeroita. Hän ei sano mitään, on vain hiljaa. Aivan, kun ei kuulisi eikä näkisi mitään.

Täällä vielä joku tietävä kirjoittaa, että vanhempien kannustamalla käyttäytymisellä on merkitystä.

Tiedättekö, että loppupeleissä merkitystä on ainostaan sillä, onko nuori motivoitunut vai ei. Minun nuorin tyttäreni ei ole. Hän kokee, että hän joutuu tekemään liikaa työtä pärjätäkseen. Näinä vuosina hän ei edes ole oppinut, mitä on oppimisen ilo ja mitä oikeasti on opiskelun eteen työn tekeminen. Hän ei koe sitä palkitsevaa.

Aineenopettajana ( kielet) en ainakaan tiedä lasten kotioloista yhtään mitään, paitsi oppilashuoltotapaukset. Eli ei aavistustakaan on heille luettu pieninä, saati ovatko vanhemmat akateemisia.

Jotkut ovat hyvin pienestä sinnikkäitä ja tunnollisia luonteita ja heille on tärkeää pärjätä hyvin. Toisille taas jää uskomattoman helposti asioita mieleen. Lisäksi murrosikä pistää mahdollisesti kaiken sekaisin ja kaikki muu alkaa kiinnostaa. Mutta siis: motivaatio, ahkeruus, lahjakkuus, tasapainoisuus ovat ainakin mukana cocktailissa, jokaisella omanlaisenaan sekoituksena.