Hei te uravanhemmat, joiden "reipas" tokaluokkalainen menee kohta kotiin.

Reipas tokaluokkalainen ei halunnut enää iltapäivätoimintaan. Haluaa kävellä kotiin, tekemään läksyt ja syömään välipalaa. Sisko yläkoulusta tulee kotiin tunnin pari myöhemmin ja minä neljän jälkeen iltapäivätoiminnassa viihtyvän ekaluokkalaisen kanssa. Sitten syödään taas ja lähdetään harrastuksiin, joita on joka päivä jollakin perheenjäsenellä ohjelmassa. Usein vien vaan harrastajan, koska lapset viihtyvät kotona askartelemassa tai pihalla kavereiden kanssa. Meidän kaikki lapset on myös hyvin sosiaalisia, tosin tämä tokaluokkalainen on vielä puheliaampi kuin muut. Itse uskon, että kyse on enemmän luonteenpiirteistä kuin mistään huomionhakemisesta. Nykyään vaan tuntuu, että osa äideistä on niin ahdasmielisiä, että kaikki vastavuoroiseen keskusteluun pyrkijät ovat jotenkin häiriintyneitä. Vähintäänkin niistä pitää tehdä ls-ilmoitus.



On se kyllä toisaalta hienoa, miten tämä palsta ihan vilisee hyviä, humaaneja ihmisiä. Miten ne kaikki onkaan voinu kertyä tälle palstalle asiallisesti keskustelemaan yht.kunnallisista ongelmista.

Tunnistan myös noita lapsia, ja koska lapseni pelkää olla yksin kotona nykyään, se meneekin joko kaverille tai mummulaan. Vielä syksyllä oli myös kotona yksin, mutta kun naapurit alkoivat hakkaamaan toisiaan, ei halua enää mennä yksin kotiin.

iltapäivähoidossa muutama tällainen kaveri, jotka oli "halunneet" lopettaa iltapäivähoidon.

Yhdenkin äiti oli lastenhoitaja ja päiväkodissa töissä. Kehui, kuinka poika on itsenäinen ja ei halua mennä iltapäivähoitoon. Poika itse sanoi, ettei mene sinne siksi kun äiti valitti koko ekaluokan, kuinka se on kallis.

Näitä yksinäisiä lapsia kävi sitten meillä syömässä leipää ja maitoa ja leikkimässä sisällä kun pelotti mennä kotiin. Toista poikaa hakkasi isoveli siellä. Hänenkin äitinsä taisi muuten olla hoitoalalla. Eli poika ei uskaltanut mennä kotiin kun siellä oli kutosluokkalainen veli, joka hakkasi tätä tokaluokkalaista. Iltapäivähoitoon ei kuitenkaan laitettu kun "kyllä se isoveli katsoo perään"

Säästiväthän nämä perheet muutaman kympin kun lapsi "ei halunnut iltikseen ja osasi kyllä olla illan yksin". Onneksi pääsivät meille viettämään niitä iltojaan. Eivät oikeasti olleet yksin koskaan kotona.

halusi mennä kotiin eikä iltapäiväkerhoon jossa olisi ollut aikuisia ja mutia lapsia seurana.

Mieluummin meni kotiin ja teki rauhassa läksyt ja lähti sitten vaikka naapurin lasten kanssa pihalle jos ei viihtynyt yksin kotona.

että äidit joilla on nyhjöke, ei reipas ja ei oma-aloitteinen lapsi, niin haukutaan ja arvostellaan reippaita ja pärjääviä lapsia.

Täytyy saada ikään kuin puolustautua toisten mollaamisella.

Niin kuin sulle jo mainittiin, niin oletko ajatellut kultaista keskitietä, joita suurin osa vanhemmista noudattaa.



Aika onneton lapsi sulla onkin, kun ei pysty kotiin kävelemään tai sit se ongelma on sun omassa päässäsi.

Toki lapsen saa hakea koulusta, mutta ei sitä tarvi tykittää muille, kun minä välitän ja minä haen.



En ole koskaan tavannut lasta, josta kirjoitat ja ikää mulla on sentään 46v.

Olen siis hiukan jo elämää nähnyt.

Olen muuten kotiäiti, joten ei tarvitse puolustella edes itseäni ja kuopukseni on ekalla luokalla.

Silti koululaisen pitää osata olla jo hetki yksin.

Täällä tokalla luokalla olevat on iltiksessä, joten ei sun kannata niistä huolta kantaa.



Itse en koskaan syyllistä töissä käyviä, vaikka olenkin itse kotona.

Siinä sulle hiukan mietittävää.

Kokonaisvaltaisesti parempi työpaikka, kun kotona oleminen.

Ei meille ole kukaan pyrkimässä iltikseen, vaikka olen itse kotona.

Mun vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka saa aina kaiken kuulostamaan niin surkealta ja pahalta.

Pitäkää kiinni vaan niistä hyvistä työpaikoistanne.

Ehkä ap on vähän katkerakin.

T. Kotiäiti

Itse jätin esikoisen selviämään pari kolme tuntia koulun jälkeen jo ekaluokkalaisena. Silloin ei ollut mitään iltapäivähoitopaikkoja. Nuoremman lähtiessä kouluun jäin pois töistä, hän ei olisi pärjännyt yksin. Toiset vaan kärsii yksinäisyydestä enemmän kuin toiset.

Monet vanhemmat, joilla on liukuva työaika, menevät töihin niin myöhään, ettei sieltä sitten pääse kotiin ajoissa. Yksi ratkaisu voisi olla seiskaan töihin (vaikka silmät ristissä), viideltä kotona.



Pidän vätyksinä ihmisiä, jotka ilman _hyvää_ syytä aloittavat toimistohommissa kasin jälkeen.



Vähemmän lapsi on yksin, jos vanhemmat tai vanhempi lähtevät aamulla varhain. Lapsi nukkuu niin pitkään kuin voi, ilman, että tulee liian kiire kouluun.

Mutta se ei vaan kaikilla (kuten meillä) ole mahdollista. Lapsi pärjää melko hyvin kotona ja kavereiden kanssa iltapäivällä. Myönnän, että hän pelaa pelikonsoleita liikaa iltapäivisin, mutta tekee myös läksyt ja ulkoilee kavereiden kanssa. Tämän tilanteen kanssa on vain elettävä ja uskon, että lapselleni edes tällainen "riittävän hyvä" järjestely sopii.

iltapäivähoidossa muutama tällainen kaveri, jotka oli "halunneet" lopettaa iltapäivähoidon. Yhdenkin äiti oli lastenhoitaja ja päiväkodissa töissä. Kehui, kuinka poika on itsenäinen ja ei halua mennä iltapäivähoitoon. Poika itse sanoi, ettei mene sinne siksi kun äiti valitti koko ekaluokan, kuinka se on kallis. Näitä yksinäisiä lapsia kävi sitten meillä syömässä leipää ja maitoa ja leikkimässä sisällä kun pelotti mennä kotiin. Toista poikaa hakkasi isoveli siellä. Hänenkin äitinsä taisi muuten olla hoitoalalla. Eli poika ei uskaltanut mennä kotiin kun siellä oli kutosluokkalainen veli, joka hakkasi tätä tokaluokkalaista. Iltapäivähoitoon ei kuitenkaan laitettu kun "kyllä se isoveli katsoo perään" Säästiväthän nämä perheet muutaman kympin kun lapsi "ei halunnut iltikseen ja osasi kyllä olla illan yksin". Onneksi pääsivät meille viettämään niitä iltojaan. Eivät oikeasti olleet yksin koskaan kotona.

halusi mennä kotiin eikä iltapäiväkerhoon jossa olisi ollut aikuisia ja mutia lapsia seurana. Mieluummin meni kotiin ja teki rauhassa läksyt ja lähti sitten vaikka naapurin lasten kanssa pihalle jos ei viihtynyt yksin kotona.

Ja tämän perusteella voitkin todeta, että kaikki ne lapset, jotka eivät halua mennä ip-hoitoon, eivät mene sinne, koska vanhemmat eivät halua maksaa ;)? Meidän lapsi ei todellakaan sinne ole halunnut mennä. Késkimmäinen (nyt ekalla) sen sijaan haluaa varmasti mennä vielä ensi vuodenkin ja saa mennäkin. Lapset nyt vain ovat erilaisia.

mulla välillä vanhempi vastassa lasta ja se on kyllä tosi kiva juttu

välillä osallistuu toimintaan ihan vaikka vaan seuraamallakin jos on tullut ajoissa, näkee, ottaa osaa, on vaan, osallistuu siihen lapsensa arkeen



miksi tarvitsisi lasta työntää isommaksi, miksi pienen itsenäisyys on jotenkin mahdottoman hyvä juttu? Tietyssä iässä pitää jo osata sitä ja tätä, miksi ihmeessä? Kyllä sitä koko ajan ihminen vanhenee vaikka sen kiireen ja hosumisen lakkaisikin ja ne taidot tulee kyllä eteen, eikä huolenpito tarkoita sitä että tehdään lapsen puolesta asiat.

Jos vain on mahdollisuus järjestää että viettää lapsensa kanssa aikaa se on hienoa

ja turha suuttua siitä jos ei sitä halua/pysty/kykene/valitse verbi järjestämään



mutta kiukkuaminen, oli aloitus kuinka provokatiivinen hyvänsä, kertoo siitä että pisto on sydämessä ja silloin kannattaa miettiä niitä omia kuvioita eikä äyskiä täällä kun se ja tämä ja tuo ei ole mahdollista



justiin luin kirjotuksen jossa listattiin viisi asiaa joita ihminen eniten katuu kun kuolema on lähellä ja yksi näistä oli se ettei viettänyt aikaa läheistensä kanssa



se on perheeltä pois ja kiukkuamisen sijaan se energia kannattaisi käyttää asioiden pohtimiseen ja mahdollistamiseen



voisin luvata että vaikka se ottaisi uhrauksia niin se olisi asia jota ei myöhemmin kadu



t. koulussa töissä

että minä menen seiskaan töihin, pääsen kolmelta ja olen hieman ennen neljää kotona. Mies taas "hoitaa" lapset aamulla kouluun ja päiväkotiin, ja menee myöhemmin töihin. Pääsee sitten vastaavasti myöhemmin illalla kotiin.

Tiedän ettei järjestely onnistu kaikissa töissä, mutta jos se käy niin suosittelen. Itse olen hirveän aamu-uninen joten suoraan sanottuna tämä on minulle uhraus. Mutta kyllä mä tätä muutaman vuoden jaksan.

Monet vanhemmat, joilla on liukuva työaika, menevät töihin niin myöhään, ettei sieltä sitten pääse kotiin ajoissa. Yksi ratkaisu voisi olla seiskaan töihin (vaikka silmät ristissä), viideltä kotona.

8-vuotias lapsi on tuntikausia yksin kotona, varmaan moni 7-vuotiaskin. Ja aiheesta huolestuneille huudetaan täälläkin, että pakkoko niitä lapsia on liikaa hoivata ja kouluihin kuljetella.



Suomi on niin kylmä maa, monessa mielessä.

tuolla lapsella kotonaan on ennen kuin alkaa paheksua. Joskus lasten kertoma poikkeaa aika paljon todellisuudesta.



Mutta ymmärrän ap:n huolen. Itsekin olen järjestänyt arkeni aina niin, että aikuinen voisi olla mahdollisimman paljon läsnä lapsen arjessa. Itselläni on myös ollut monessa asiassa hyvä tuuri.



Aikuiselle on helpompaa tietysti kuvitella, että oma lapsi pärjää.. mutta kyllä tuon ap:n mainitseman perheen kannattaisi hankkia tokaluokkalaiselleen jotain iltapäivähoitoa: tuttavaperheen luokse meneminen tiettyä korvausta vastaan päivittäin, joku iltapäivän harrastus, joku teini-ikäinen / opiskelija pienellä palkalla silloin tällöin hoitamaan tai viemään harrastuksiin..



Jatka sinä ap tuon lapsen kanssa juttelua. Tarjoudu vaikka ottamaan teille kylään - joskin lapsen vanhempien kanssa pitää asiasta sopia ensin.

ja puhuttanu kaikki ihmiset mennen tullen ja välillä. Tästäkö nousi aikoinaan koulussa meteli: Liian sosiaalinen lapsi. Siis ei saa kotona tarpeeksi huomiota.



Ihan piti tutkimuksiin mennä, että mikä on vialla ja vanhempia syylistettiin. Muistan kun kerran huusin pojalle suoraa huutoa, että lopeta saatana toi kaikkien ihmisten jututtaminen ja ole kuin normaali lapsi!!!



Ei tehonnu. On nyt 21 vuotias ja yhtä sosiaalinen edelleen. Onkohan edelleen vika siinä, ettei saa kotona tarpeeksi huomiota?? Tuntee täällä missä asutaan ihmisiä paljon enemmän kuin minä. On kyläpaikkoja paljon ja pojan puhelin soi alvariinsa. Nyt poika sanoo välillä mulle, et sun pitäis olla sosiaalisempi. Nyhvään kuulema liikaa kotona...



Muistan vieläkin ne ala-asteen aikaset epäilyt. Mut minkäs teet kun sattuu saamaan lapsen joka haluaa tutustua muihinkin ihmisiin kuin omiin vanhempiin ja sisaruksiin.

jonka työ joustaa aina lasten takia, lapsi on aina tärkeämpi kuin toimistolla olo, läppärin voi napata mukaan ja hilpaista himaan kun tenava tulee ip-kerhosta neljän aikoihin.

ja vieläpä tiettyyn aikaan, vaikka itse mieluiten toisin tekisikin. Ja aika usein näin on ihan ns. perusduuneissa.

jonka työ joustaa aina lasten takia, lapsi on aina tärkeämpi kuin toimistolla olo, läppärin voi napata mukaan ja hilpaista himaan kun tenava tulee ip-kerhosta neljän aikoihin.

lapset itse päättää mitä he tekevät iltapäivisin!?!

Melko uskomattomalt kuulostaa. "ei suostunut ip-kerhoon" "ei suostu siihen että mummu tulee" "haluaa mennä yksin kotiin".

Curling curling.

Tokaluokkalainen tekee niin kuin käsketään. Eihän hän VOI itse tietää mikä hänelle on parasta? Vai voiko oikeasti teidän mielestä? Ettekö vanhemmat ole vastuussa hänen tekemisistään?

Olen eronnut, ja kun teimme tapaamissopimusta lastenvalvojalla, meidän olisi kuulemma pitänyt lapsilta kysyä mitä mieltä he ovat vuoroviikoista. Siis 2-, 4- ja 6-vuotiailta, joilla ei ollut harmainta aavistustakaan siitä miten vuoroviikot toimivat, eihän meillä vanhemmillakaan ollut. No, se onneksi osoittautui toimivaksi systeemiksi niin lasten kuin vanhempienkin mielestä. Mutta näin pihalla voi jopa lastenvalvoja olla, laitetaan näin isoja asioita alle kouluikäisten lasten päätettäväksi.

Minun tokaluokkalaiseni saa muuten päättää meneekö ilttikseen vai ei. Päättää ilttiksen ja kodin välillä voi 50-50, usein tulee kotiin jonkun kaverinsa kanssa. Hänellä voi jo olla perusteltu mielipide siihen, haluaako ilttiksen hälinään, jossa on toki kavereita ja toimintaa, vaiko hengähtämään kotiin ennen kuin minä/isänsä tulee pienempien sisaruksien kanssa kotiin (ja hälinä alkaa taas).

ps. olen opiskelija ja lomailen lasten kanssa n. 8 viikkoa vuosittain. Töissä olen kesäkuun (jolloin koululainen on kotona yksin työpäivän ajan - moni tietysti paheksuu tätäkin)ja viikonloppuisin, lomailen 4 viikkoa heinäkuussa, viikon syksyllä ja keväällä ja kaksi jouluna. Viikonlopputöiden ansiosta tulen toimeen ilman koko kesän työskentelyä, vaikka se tietääkin välillä rankkoja työ- ja opiskeluputkia. 13 päivää putkeen harjoittelu- ja palkkatyöpäiviä on aika yleistä minulle. Mutta lomat saan sentään pitää :)

Inhosin iltapäiväkerhon mökkälää, kun taas nautin, siitä, että sain tunnollisena koululaisena tehdä läksyt rauhassa ja kirjoitella tarinoitani (lienee tämä pöllöpalstaaminenkin yksi rakkaan kirjoitusharrastuksen muoto)

kun ystäväni ihmetteli, että miten sun tarvitsee vielä tehdä lyhennettyä työpäivää, kun sulla on jo iso koululainen? Hänellä itsellä ihan pienet lapset. Olen onnellinen, että pystyn taloudellisesti ja työnantajan kannustamana tekemään 6-7 tuntista työpäivää (päivästä riippuen), sillä mieheni tekee suht pitkää työpäivää ja joutuu reissaamaan jonkin verran. Meillä esikoinen on tokaluokkalainen ja vaikka on iltapäiväkerhossa, meidän arkea helpottaa tämä huomattavasti. Kuopus on tarhassa ja hänenkään tarhapäivänsä eivät hirveän pitkiksi veny. Olemme saaneet mieheni kanssa lapset suht nuorina ja kavereilla vasta vauva- ja taaperovaiheet menossa. Mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen joutunut selittelemään näille ihan pienten lasten vanhemmille, miksi tokaluokkalaiseni on ylipäänsä vielä iltapäiväkerhossa ja miksi vielä teen lyhennettyä työpäivää, kun lapseni ovat niin "isoja".

menemään enää ip-kerhoon. Tulee koulusta suoraan kotiin ja pian tulee 2 v. vanhempi isovelikin kotiin, ja jompi kumpi meistä vanhemmista viimeistään neljältä. Koulupäivät meillä alkavat vaihdellen klo 8, 9, tai 10, joten kahden päiviäkin tokaluokkaisille tulee, ja kotiin tullessa kello onkin sitten jo puoli kolme



Pystymme myös järkkäämään etäpäiviä n. 2 viikossa, eli käytännössä tokaluokkalainen joutuu olemaan viikossa yksin ehkä yhteensä "hurjat" 2-3 tuntia.