Lue keskustelun säännöt.
Mä olen maailman huonoin äiti: mulla on kaksi lasta mutta rakastan vain toista! ov
03.02.2012 |
6-vuotias tyttö on täysin sietämätön. En tarkoita uhmailuja, vaan on luonteeltaan vaan suoraan sanoen k*sipää, anteeksi että sanon niin. Kiukuttelee typeristä asioista, on pienestä asti ollut hankala, valittaa koko ajan jne.
3-vuotias poika taas on aivan ihana, uhmaikä toki paha mutta en nyt tarkoita sitä, vaan poika on perusluonteeltaan positiivinen, iloinen ja "reipas". Poika on myös hellyydenkipeä, mitä tyttö ei koskaan ole ollut.
Hirveää sanoa näin, mutta en rakasta tyttöäni ollenkaan niin paljon kuin poikaani. Poika on niin suloinen ja söpö, jo ulkonäöllisestikin, tyttö taas ei. Tyttöä minun ei tee mieli halata, pojan taas nappaan syliin vähän väliä, kun se vaan on niin lutunen.
Tiedän. Olen huono äiti. Pelkään että tyttöni aistii miten paljon enemmän rakastan hänen veljeään. :(
Kommentit (54)
Kun olin pieni, kaikessa sai tuntea, että pikkuveli oli kaikille rakkaampi:-(
Enkä ollut yhtään hankala vaan tosi kiltti. Mummu, isänäiti, onneksi tykkäsi minustakin.
siis ihan tismalleen! Nyt kun meillä on jo tytär (ihan minuun tullut, kiltti mutta joskus kiivas) niin pelottaa vähän seuraavan lapsen yrittäminen. Nyt jo koko suku kyselee, että "millonkas se pikkuveli on tulossa?". Ovat siis jo päättäneet, että seuraava on poika ja nyt jo tuntuu, että tulokasta pidetään seuraavana "Pikkuveljenä" joka on erikoisen hyvä ja rakas ihan yrittämättäänkin. Kun "Isosisko" taas joutuu tekemään töitä ja yrittämään kovasti tullakseen tykätyksi.
Onneksi pikkuveljeni on minullekin erikoisen hyvä ja rakas, joten en pelkää omia tunteitani potentiaalista poikaani kohtaan juurikaan, mutten silti halua tytölle samoja kokemuksia, kun itselläni oli.
Meni kyllä aiheesta ohi, mutta aina tuo lasten paremmuusjärjestys herättää tunteita...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se sen lapsen vika ole että on vaikea. Ei lapset tahallaan hankalia ole.
Itse olin lapsena myös hankala, ainakin veljeeni verrattuna. Temperamenttia riitti vaikka muille jakaa. Olen siitä itsekin kärsinyt, mutta onneksi näin aikuisikään mennessä luonne on jo jonkinverran tasoittunut.
Ota ap. asia siltä kannalta, että sinulle on langennut tässä suuri vastuu tuon ihmistaimen kasvatuksessa, suurempi kuin heillä joilla on pelkkiä "kilttejä" lapsia. Vastuu on suuri, mutta niin on myös palkinto jonka saat kun lapsesi kasvaa. Sinulla on vastuu pyrkiä kasvattamaan hänestä tasapainoista aikuista, pyrkimättä kuitenkaan muuttamaan hänen persoonaansa.
Loppukaneettina vielä, että maailma olisi hemmetin tylsä paikka jos kaikki olisivat samanlaisia aikuisia jotka lapsena ovat olleet kaikki niitä kilttejä ja söpöjä lapsosia. Se että toisilla on enemmän luonnetta tekee maailmasta paljon rikkaamaan, joskaan ei helpompaa.
En olisi koskaan uskonut, että suomessa on näin paljon paskoja äitejä. Miehenä ihan puistatuttaa lukea.
Kyllä miehille pitäisi antaa mahdollisuus synnyttää lapsia siirrännäis raskautena. Selvästi osaavat tasapuolisemmin rakastaa, kuin naiset.
En olisi koskaan uskonut, että suomessa on näin paljon paskoja äitejä. Miehenä ihan puistatuttaa lukea.
Kyllä miehille pitäisi antaa mahdollisuus synnyttää lapsia siirrännäis raskautena. Selvästi osaavat tasapuolisemmin rakastaa, kuin naiset.
Edustatko sinä kaikkia miehiä ja av-palstan muutama ahdistunut äiti valtaosaa naisista? Kyllä niitä paskoja isiä on tämäkin maa pullollaan.
Mahdottoman typerä argumentti muutenkin.
En olisi koskaan uskonut, että suomessa on näin paljon paskoja äitejä. Miehenä ihan puistatuttaa lukea.
Kyllä miehille pitäisi antaa mahdollisuus synnyttää lapsia siirrännäis raskautena. Selvästi osaavat tasapuolisemmin rakastaa, kuin naiset.
alkavat nyt ensin huolehtia jo olemassa olevista lapsistaan, ja mietitään sitten niinkin oleellista asiaa kun mistä reiästä miehet saisivat synnyttää. =)
Suomessa on paljon huonoja isiä.
t.kolmen pojan äiti joka rakastaa jokaista tasapuolisesti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On oikein purkaa aikuisten kesken ääneen, jos kokee voimakasta pettymystä jostain asiasta, sinä koet tyttäresi luonteesta...
Miten tästä eteenpäin? tiedostat että tytärkin tarvitsisi yhtä lailla rakastetuksi tulemisen kokemuksen. Voin vain kuvitella kuinka vaikeaksi murrosikä voi muodostua, jos ette saa suhdettanne millään lailla lämmitettyä edes tässä iässä.
Kyllä tuo tilanne on sellainen, että olisi tosi tosi huono idea jättää tekemättä sille mitään.
Pieni mahdollisuus on sekin, että sinulla on ollut etäinen äitisuhde,joka on alitajuisesti vaikuttanut tytärsuhteeseesi. Voi kyllä olla tässä ihan muusta kyse.
Suosittelen että teet kahden tyttäresi kanssa jotain kivoja äiti-tytär juttuja, nyt kun tyttärellesi tulee ikää yhä enemmän :) kuten menet shoppsilemaan "tyttöjen kesken" . Kannattaa nyt oikeasti havahtua myös siihen ,että RATKAISU ON OLEMASSA . Etsi etsi etsi niitä asioita minkä kautta saisit tyttäreesi kehitettyä lämmön ja läheisyyden tunteita.
Mä en yhtään tuomitse sua mut tee ihmeessä mitä tehdä voit. Tääl on varmaan hyviä ideoita tullut.
Tsemiä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!ja KÄRSIVÄLLISYYTTÄ
Kun olin pieni, kaikessa sai tuntea, että pikkuveli oli kaikille rakkaampi:-(
Enkä ollut yhtään hankala vaan tosi kiltti. Mummu, isänäiti, onneksi tykkäsi minustakin.siis ihan tismalleen! Nyt kun meillä on jo tytär (ihan minuun tullut, kiltti mutta joskus kiivas) niin pelottaa vähän seuraavan lapsen yrittäminen. Nyt jo koko suku kyselee, että "millonkas se pikkuveli on tulossa?". Ovat siis jo päättäneet, että seuraava on poika ja nyt jo tuntuu, että tulokasta pidetään seuraavana "Pikkuveljenä" joka on erikoisen hyvä ja rakas ihan yrittämättäänkin. Kun "Isosisko" taas joutuu tekemään töitä ja yrittämään kovasti tullakseen tykätyksi.
Onneksi pikkuveljeni on minullekin erikoisen hyvä ja rakas, joten en pelkää omia tunteitani potentiaalista poikaani kohtaan juurikaan, mutten silti halua tytölle samoja kokemuksia, kun itselläni oli.
Meni kyllä aiheesta ohi, mutta aina tuo lasten paremmuusjärjestys herättää tunteita...
Sitä tytärtä just nimenomaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti vielä niille syille syitä ja mahdollisia seurauksia. Pohdi asiaa laajasti.
Miten sinua on kohdeltu lapsena, miten äitisi kohteli sinua?
Miksi lapsi ei saisi olla omanlaisensa? Miksi hänen pitää miellyttää sinua? Nöyrry. Lapsi oireilee ja haastaa sinua tasan tarkkaan niin kauan kunnes alat häntä kehua, halia, kannustaa, opettaa, kuunnella, ymmärtää ja arvostaa.
Yritä nähdä näiden kiukuttelujen taakse. Kuvittele tytön olevan tuo ihana poikasi, kohtele häntä samalla tavalla. Mitä muutoksia huomaat itsessäsi, entä tytössäsi?
Voit omalla käytökselläsi (ja vain sillä) muuttaa kiintymyssuhdettanne paremmaksi, ohjata tyttöäsi ja antaa paremmat eväät hänen elämälleen.
Aiemmin olikin hyvä neuvo, mikä minuunki on kolahtanut. Rakasta lastasi eniten silloin, kun hän sitä vähiten mielestäsi ansaitsisi. Nöyrtyminen on vaikeaa, mutta joskus erittäin tarpeellista.
Vauvana jo tyttö itki paljon ja häntä oli vaikea tyynnyttää. Poika taas oli aurinkoinen ja tyytyväinen. Suhtauduin tilanteeseen niin, että haastava lapsi vaatii vanhemmilta paljon enemmän ymmärrystä, kärsivällisyyttä ja jämäkkää otetta. Oikeanlainen suhtautuminen on tuottanut tulosta, koska tytär on nyt pienenä koululaisena hyvinkin yhteistyökykyinen, samoin poika. Toisaalta lapset käyttäytyvät myös eri tavalla eri ikäkausina. Helpolla ja aurinkoisella pojalla on kuitenkin ollut aika raju uhmaikä. Luulisin, että ap:n tytär oirelee sitä, kun huomaa ap:n epätasa-arvoisen kohtelun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyljessä kotona käydessään kunnes reippaasti yli 20v menivät naimisiin. Siihen se sitten loppui luonnostaan mutta oli niin ihanaa ja läheistä!!
Kuka sanoo ettei niin saisi tehdä? Luulen kyllä et mua halitaan vanhainkodissakin:)
mutta osaatte olla oikeudenmukaisempia ja sen avulla pötkitään pitkälle! Lapset ovat luonnostaan oikeudenmukaisia ja oikein odottavat sitä aikuisilta! Naiset usein antavat tämän rakkauden tunteen mennä edelle ja kohtelevat lapsia epäoikeudenmukaisesti!
Minulla ainakin on huonoja kokemuksia esim. naisopettajista ei vain itseni vaan luokkatovereidenkin kohdalla.
Mielestäni jokainen aikuinen voi aina pakottaa itsensä toimimaan oikein, jopa rakastamaan lapsiaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet huono äiti etkä muuksi muutu, that's it. Elä sen tiedon kanssa ettet rakasta tytärtäsi. Mitä muutakaan voit?
sun varmaan kannattis muuttaa sitä asenetta sinun omaa rakasta tyttöä kohtaan. lapset aistii mitä äiti ajattelee ja hakee huomiota kiukutellen.. ehkä tyttö on niin kuin sinä kun ei toimeen tulla. ja pahalta kuulostaa että et rakasta! mee hakeen kasvatus apua!! syy voi olla ihan sinussa miksi tyttö on hankala.. se on vaan hyvä että on luonnetta! ja koita nyt sitä huomiota jakaa suunnilleen tasasesti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitä hankalampi niitä on halailla ja helliä. Pieniä on kiva pussailla, mutta tuollasta 6v:tä jo vaikeampi. En tiedä mikä siinä on, mutta jotenkin tuollainen 5-6v ei ole enää pieni, mutta ei koululainenkaan, ihme välivaihe.
kyllä tykkää tulla syliin (yhä vähemmän ja vähemmän tosin).
Jostain syystä kuitenkin pelkään, että menen liikaa tytön ehdoilla ja poika jää tarpeineen "helppona" tytön oikkujen varjoon. Me ollaan tuon tytön kanssa niin samanlaisia luonteeltaan, että naurattaa...
Minä siis pelkään päin vastoin, että poika jäisi liian vähälle.
kun huomioit vain poikaa.Ja onhan poika vienyt paikan tytöltä syntyessään koska ei ole enää ainokainen.Mustasukkaisuutta siis.Ja se sun tyttös voi olla vähän isompana se ihana ja poika se k*sipää.
ym ym. Ei 5-6-vuotias todellakaan ole iso vaan pieni lapsi.
Tyttö on alusta saakka muistuttanut ärsyttäviä appivanhempiani ja miehen itsepäistä siskoa. Hankala luonne, itsepäinen, palvelua vaativa ja ikivalittava. Jatkuvasti pahantuulinen ja kitisee. Poika taas helppo, mutkaton ja hyväntuulinen. Tuollaista iloista kaveria on ihana hoitaa ja hänen kanssaan on mukava matkustaa tai mennä. Tytär oli vauvanakin hankala ja jäin vain kotiin, kun kaikki lähtemiset olivat niin haastavia.
Olin jossain vaiheessa katkera niille vanhemmille, joilla on aina ollut poikani kaltainen, helppo lapsi. Miten helppoa elämä onkaan, kun ei ole jatkuvasti huutavaa ja hankalaa vauvaa tai ilkeää ja pahantuulista isoa lasta. Miten hyväksi vanhemmaksi ja kasvattajaksi sellaisen lapsen kanssa saa tuntea itsensä! Miten vähän elämää tuollainen mukava ja leppoisa lapsi muuttaakaan.
Jossain mieleni salaisissa sopukoissa olen miettinyt, että jos joutuisin luopumaan lapsestani, antaisin tämän tytön helposti pois.
Vaatii paljon teeskentelyä ja energiaa olla tasapuolinen ja yhtä kiva äiti molemmille lapsille. Joudun pakottamaan itseni olemaan rakastava ja oikeudenmukainen äiti tyttärelleni. Koitan peittää ajatukseni mahdollisimman hyvin, ettei tyttäreni niitä aisti käytöksestäni.
Ikinä rakastaneet tyttäriänne? Siis ennen tuota "ihanaa ja helppoa" poikaa? Minulla erittäin haastava ja ihan kuin kuvailemanne esikoistytär mutta rakastan häntä yli kaiken! Hän on kaikki kaikessa minulle ja nyt pelkään että seuraava taas ei yllä esikoisen "tasolle". Olen siis raskaana. Joten mietin onko tunteenne aina olleet negatiivisia esikoistytärtänne kohtaan?