Loukkaannutko, jos hyvä kaverisi ei tarjoa minkäänlaista

Se on mahdotonta.



Ei ole mitenkään oletettavaa että kaikkien kaveriesi pitäisi ruveta tuputtamaan sinulle lastentarvikkeita, tavaroita, vaatteita.



Miten naapurisi ovat tarjonneet apua? Ja tukea? Lahjoittavatko tavaroita ja vaatteita vaikkei vauvaa edes ole vielä? Meille on sanottu onnitteluja ja kyselty vointia, mutta kukaan ei ole tullut sanomaan että soita vaikka keskellä yötä jos ahdistaa, ei edes paras ystävä tai äiti.

Aika poikkeukselliselta kuulostaa minusta että "kaikki" kaverit ja tutut ovat tarjoutuneet jollakin lailla tukemaan. Miksi et ole iloinen heistä vaan takerrut yhteen ainoaan joka ei ole tavaroita ja vaatteita tarjonnut.



Ehkä kaverisillasi on kädet täynnä jo valmiiksi oman katraansa (hänellä on lapsia, useampi siis) kanssa, eikä halua ottaa sinun vastasyntynyttäsi hoitoon - ja jos haluaa ottaa lapsesi hoitoon sitten kun se on lähemmäs vuoden ikäinen ja osaa jotenkuten kertoa tarpeensa, niin siitä on turha sopia etukäteen kun koko lasta ei vielä ole syntynytkään.

Ehkä kaverisi tarvitsee itse vauvantarvikkeitaan, ennemmin tai myöhemmin.

Ehkä kaverisi säästää KAIKEN omia lapsiaan varten vuosikausia.

Ehkä kaverillasi ei ole taloudellista mahdollisuutta lahjoitella rahanarvoista tavaraa, eikä hän kehtaa tarjota MYYNTIIN kun et ole mitään tarjoutunut ostamaankaan.



En loukkaannu.

Se on mahdotonta. Ei ole mitenkään oletettavaa että kaikkien kaveriesi pitäisi ruveta tuputtamaan sinulle lastentarvikkeita, tavaroita, vaatteita. Miten naapurisi ovat tarjonneet apua? Ja tukea? Lahjoittavatko tavaroita ja vaatteita vaikkei vauvaa edes ole vielä? Meille on sanottu onnitteluja ja kyselty vointia, mutta kukaan ei ole tullut sanomaan että soita vaikka keskellä yötä jos ahdistaa, ei edes paras ystävä tai äiti. Aika poikkeukselliselta kuulostaa minusta että "kaikki" kaverit ja tutut ovat tarjoutuneet jollakin lailla tukemaan. Miksi et ole iloinen heistä vaan takerrut yhteen ainoaan joka ei ole tavaroita ja vaatteita tarjonnut. Ehkä kaverisillasi on kädet täynnä jo valmiiksi oman katraansa (hänellä on lapsia, useampi siis) kanssa, eikä halua ottaa sinun vastasyntynyttäsi hoitoon - ja jos haluaa ottaa lapsesi hoitoon sitten kun se on lähemmäs vuoden ikäinen ja osaa jotenkuten kertoa tarpeensa, niin siitä on turha sopia etukäteen kun koko lasta ei vielä ole syntynytkään. Ehkä kaverisi tarvitsee itse vauvantarvikkeitaan, ennemmin tai myöhemmin. Ehkä kaverisi säästää KAIKEN omia lapsiaan varten vuosikausia. Ehkä kaverillasi ei ole taloudellista mahdollisuutta lahjoitella rahanarvoista tavaraa, eikä hän kehtaa tarjota MYYNTIIN kun et ole mitään tarjoutunut ostamaankaan. En loukkaannu.

Tosi fiksusi sanottu :):)

Muistan hyvin, miten pari lapsetonta ystävää tykkäsi käydä joskus "hoitamassa" vauvaa, ja kivahan se oli. (Mä tosin imetin pitkään, joten hoitoapu oli sitä, että istuivat meillä muutaman tunnin, pitivät vauvaa sylissä ja vaihtoivat vaippaa tms.) Kun ystävät alkoivat saada lapsia, en KOSKAAN tarjoutunut hoitoavuksi. Mulla oli itsellä kolme alle 4-vuotiasta mukulaa, joten ei tullut mieleenkään, että olisin ottanut siihen vielä lisälapsen! Ehkä olin sitten jonkun ystäväni mielestä kamala ihminen - tai sitten he ymmärsivät...

lapsettomat ilmaiseksi hoitoavuksi itsellesi 24/7 niinkö? Jos apua halusit niin ei sitten tullut mieleesi mainita sitä heille? Katsos, kun lapseton ei tajua tällaisia asioita, kun heillä ei niitä lapsia ole. Sitten julistat täällä marttyyrinä kun hekään eivät auttaneet niin sitten en minäkään auta.

Et ole kamala ihminen; olet vain hyvin itserakas, joka odottaa, että sinua palvellaan koko ajan, ja ajatuksiasi luetaan.

HÄH?! Ei ole totta, miten onneton sisälukutaito voi olla ihmisellä :-D Missähän päin viestiä kirjoitin noin? Mun ystävät tulivat ihan vapaaehtoisesti, ja heidän "hoitoapunsa" oli kiva juttu. Olisin pärjännyt ilman heitäkin mainosti. Sain heiltä apua yhteensä ehkä 7 tuntia... Mutta enpä tarjoutunut hoitoavuksi heille, koska en halunnut kolmen pikkuisen äitinä. Ehkä he pitivät mua kamalana (kuten ap ystäväänsä) tai sitten he tajusivat, että mulla elämäntilanne vähän eri kuin heillä.

odottavaa äitiä voi muistaa kyselemällä vointia, ostamalla pienen lahjan vauvan synnyttyä, tossut tms. Näin olen yrittänyt toimia kaikkien kavereiden kohdalla. Vaatteet ja kamat olen antanut kenelle helpoiten menee eli naapurille jolle voin viedä niitä kun saan lajiteltua.

En kyllä oikeen tajua ap sun aloitusta. En kyllä ite tarjoa odottajille apua, vaan enempi niille jotka sitä apua oikeasti tarvii esim. vanhemmat joilla ei ole koskaan kahdenkeskistä aikaa. Vauvan kamoja en heti kierrätä, mitä järkeä siinä olisi jos itellä on haaveissa vielä iltatähti?? Tietty rotinat vien ja jotain pientä vauvalle, mutta odottajalle.,..en tiedä miksi pitäisi. Sama kun alkaisin leipomaan hääkakkua häitä suunnittelevalle.

Itse sain esikoisen vasta 32 vuotiaana. Olin siihen mennessä auttanut todella monia ystäviäni. Hoitanut heidän lapsiaan ja ostellut vaatteita ja tukenut raskaudessa ja kuunnellut jokaisen oksennuksen ja iloinnut jne...

Kun itse aloin odottaa esikoista, ei kenelläkään ollut aikaa kun heillähän oli jo lapsia. Ei heitä enää kiinnostanut kun he olivat jo sen kokeneet. Eli ottivat kaiken, mutta eivät antaneet mitään.

No tällaiset kaverit lemppasin pois elämästäni. Ja nyt kun olemme siinä vaiheessa elämää, että heillä on ongelmia kun mies pettää ja tarvitsisi kuuntelijaa ja kaveria, olen päättänyt, että nyt minulla on niin kiire pienten lasten äitinä, että enpä taida jaksaa nyt heidän murheitaan kuunnella.

Sen saa, mitä tilaa.

Ei tässä nyt siitä ole kyse. Kyse on siitä, että olen muistanut aina häntä hänen odotusaikoinaan ja tarjonnut hoitoapua ja hoitanutkin hänen lapsiaan. Nyt kun tilanne on näin päin, hän vähän niinkuin sivuuttaa koko asian. Olen jo ihan loppusuoralla, ei kai tämä enää kesken mene kun olen jo äitiyslomallakin. Mutta no, mietin vaan mitä ajatella, koen sen vähän erikoisena. Meille on tulossa poika ja hänelläkin on kaksi poikaa, meille kelpaavaa tavaraa kyllä riittäisi.. no, ehkä se sitten realisoituu kun vauva syntyy että mitä apua sitä tarvitsee tai mikä tuntuu kivalta. Häneltä sitä tuskin saa, kun hän tosiaan on ainoa ihminen tuttavapiirissä, joka ei ole tarjonnut mitään apua missään muodossa. ap

mutta sitten kun itse sain perheen ,heitä ei kiinnostakaan. Eli haluavat vaan ystäviltään huomiota ja ihailua (tai apua /tavaroita), mutta sitten kuin toinen on samassa tilanteessa ja saamassa esikoisen,-ei jakseta muistaa yhtään! Kyse vaan siitä, että heitä ei oikeasti kíinnosta sinä ja elämäntilanteesi, he ovat itsekkäitä ihmisiä. Voi tietenkin myös olla että jostain kateellisia. Oikea ystävä on sellainen joka iloitsee sinun ilostasi! Ja ensimmäisen lapsen saaminen on sellainen tapahtuma jota kaikkien tuttujenkin pitäisi osata iloita,ainakin muistamisella ,jos ei konkreettisesti apua pysty tarjoamaan.(tekstiviesti, lahja,käynti sairaalassa tms.) tsemppiä ap,löydät varmasti äitiyden aikana uusia ihania ystäviä!

Apu on kiva asia, muttei mikään velvollisuus eikä sen puute ole vinoilua.

mulle kävi samoin ja nyt "ystävä"on entinen tosi ystävä- oli yh:n verrattava- aina ayksin ja toinen lapseni vammainen- ei naurata vieläkään vaikka lapset ovat koulussa- "ystävä" asui naapurissa- me muutimme- ajoi mm. autolla ohi, vaikka talvipakkanen ja matkaa akupoille kilometrejä

ystävän tunnistaa, kun on itse avun tarpeessa

Ja katson mielelläni muittenkin mukuloita!



Mutta minä jotenkin odotan että minua kysytään kuin että tuppaan.



Tavaroita en kehtaa pyytää. Joitain joita on kaivannut joskus niin on ollut puhetta ja siihen on saattanut joku joskus tarjoutua antamaan/myymään/lainaamaan omaansa mutta en oleta että joku antaisi minulle omiaan, ne on saatettu luvata toisaallekin.



Me tarvitaan osa tavaroista vielä itse koska vauvakaan ei istu joten syöttötuoli odottaa kellarissa.

Tai oletko sinä ollut sellainen ei lapseton kaveri joka on kauhistellut monia lapsiin/vauvoihin liittyviä asioita tai oletko huomioinut häntä silloin kun hän sai lapsen/lapsia??? äh, huomasinkin että olit aloitukseen kirjoittanut muistaneesi häntä...



Toisaalta voi olla että hänellä on kädet niin täynnä töitä, lisäksi henkistä väsymystä myös, ettei hän jaksa innostua kovin toisten vauvoista :D



Mutta en kyllä itse ole odottanut mitään tukea tai tavaralahjoituksia tms. lapsia odottaessa.. Itse olen ne hankkinut mitä tarvinnut.. enkä kyllä ole tarvinnut mitään erityistä tukea.. Vertaistukea olen saanut jos olen tarvinnut

Raskaus ei ole sairaus, eikä psykoosi, eikä ole tapana käydä "muistamassa" raskaanaolevaa erikseen.



Eihän sulla edes ole vielä sitä lasta, jota voisi tarjoutua hoitamaan! Raskauskin voi mennä kesken.

Olen niitä, joiden mielestä jokainen huolehtii itsestään ja apua annetaan niille, jotka oikeasti sitä tarvitsevat eikä niille, jotka eivät itse viitsi mitään.



Teille syntyy lapsi, mutta en ymmärrä, miksi koko kylän pitää tukea teitä tässä uudessä elämänvaiheessa. Normaalit, täyspäiset ihmiset pärjäävät varsin hyvin ilman, että naapurit tulevat teille avuksi.

Ei tässä nyt siitä ole kyse. Kyse on siitä, että olen muistanut aina häntä hänen odotusaikoinaan ja tarjonnut hoitoapua ja hoitanutkin hänen lapsiaan. Nyt kun tilanne on näin päin, hän vähän niinkuin sivuuttaa koko asian. Olen jo ihan loppusuoralla, ei kai tämä enää kesken mene kun olen jo äitiyslomallakin. Mutta no, mietin vaan mitä ajatella, koen sen vähän erikoisena. Meille on tulossa poika ja hänelläkin on kaksi poikaa, meille kelpaavaa tavaraa kyllä riittäisi.. no, ehkä se sitten realisoituu kun vauva syntyy että mitä apua sitä tarvitsee tai mikä tuntuu kivalta. Häneltä sitä tuskin saa, kun hän tosiaan on ainoa ihminen tuttavapiirissä, joka ei ole tarjonnut mitään apua missään muodossa. ap

Mistäs tiedät, ettei hän itse odota parhaillaan kolmatta poikaa? Sitäpaitsi kahden pojan jäljiltä tuskin edes on mitään jäljellä...

ja hänen pitäisi sen lisäksi hoitaa sinunkin lapsia?



joo, tiedän, että on äitejä jotka niin tekevät, mutta en minäkään kyllä ole tarjoutunut. Minulla on omissa ollut ihan tarpeeksi työtä. Sitte kun ovat olleet niin isoja, että oikeasti on leikkiseuraa ollut olen ottanut kylään. Mutta silloinkin lasten omasta tahdosta, en niinkään äidille hoitoapuna!



Enkä kyllä myöskään huomio toisten raskausaikaa sen kummemmin. Enkä oleta toisten huomioivan minun raskausaikaa (paitsi oman ukon, mutta se on eriasia).

Yleensä on tapana ostaa ihan itse lapselleen tarvikkeet, kirpputoreilta saa todella edullisesti hyvää tavaraa. Koet erikoisena sen, että hän ei maksa lapsesi tarvikkeita? MInä koen erikoisena sen, että oletat muiden kustantavan vauvasi.

Eipä tulisi mieleenikään tulla esim siivoamaan vaikka olisi kuinka hyvä kaveri. On tosiaan ihan kädet täynnä omissa 3 lapsessa. Mutta kun se vauva syntyy, niin toki kun tarvitsisit apua esim päästäksesi lääkäriin tms, vauvasi voi tulla meille hoitoon.



Tavaroita en tyrkyttäisi, koska täällä AVlla oppii että jos joku antaa ilmaiseksi, niin ne tavarat vaan haukutaan ja valitetaan että joutuu heittään roskiin. Toiseksi niin kauan kun ei ole varma että oma lapsiluku on täysi, en luopuisi vauvojen tavaroistam joilla itselle on käyttöä. Lainassa kamppeet hajoaa ja voi käydä ettei saakaan takaisin. Me ei olla saatu mitään ilmaiseksi keneltäkään, joten en ihan ilmaiseksi hyviä tavaroita antaisikaan. Niilläkin rahoilla saa sitten ainakin jotain kampetta lapsille taas tilalle.



Mitäs jos kysyt voisiko kaveri myydä jotain? Mutta tuolla asenteella teidän kaverisuhde ei kyllä tule kestämään.

vai onko sulla useita lapsia?



En näe, että normaalin raskauden aikana erityisesti tarvitsisi apua lasten hoidossa.



Mulla on aika paljon kavereita, joilla lapsia, ja ei ole kyllä kaikille riittänyt tarvikkeita ja vanhoja vaatteita. Ja moni haluaa myydä parhaat, ja minusta se on ok. Ei kellään ole erityistä velvollisuutta antaa tavaraa ilmaiseksi jollekin.



Jos kaipaat lastenhoitoapua, niin etkö voi pyytää sitä? Jos kaverilla itselläänkin on lapsia, niin ei ehkä vaan jaksa ihan kamalasti enää toisten lapsia hoitaa ja itse tyrkyttää apua.



Multa jäi vähän sun pointti kadoksiin...

koska ei meidän lasten tavaroita heille mennyt. Kaikki mitkä kelpas menivät eräälle sukulaiselle ja vähän pidimme itsellämme muistona. Siinä vaiheessa kun ystäväni alkoivat saada lapsia meillä oli 4 ja 2 vuotiaat lapset enkä todellakaan olsi ehtinyt tai jaksanut muita enää auttaa kun töissäkin kävin. Jos he sitä mielessään olettivat niin pahoittelut jälkikäteen että olin niin huono ystävä sillon.