G: Suurin virhe, mitä tuore äiti voi tehdä?

olla hyvä äiti.

Sellainen, joka ei annan kenenkään muun koskea lapseen, hoitaa sitä, ei edes lapsen oman isän. Ei anna lasta ikinä hoitoon ispvanhemmille. (lapsi ei totu ihmisiin, tulee araksi)



Kyttä lasta joka ikinen sekunti, estää kaikki kolhut ja kaatumiset koko ajan. (lapsi ei opi edes kävelemään normaali-iässä)



Tässä mun mielestä ne, joilla voi "parhaiten" pilata lapsen.

valveilla oloaika sitterissä ensimmäiset kuukaudet.

Pahinta mitä voi tehdä on roikkua kaikki hereilläoloaika täällä ja ottaa näistä kirjoituksista stressiä ja käyttää täältä kuulemiaan ohjeita ohjenuorana tai kuvitella, että kaikki äidit ovat oikeasti niin sekopäisiä kuin miltä näiden juttujen perusteella vaikuttaa. Puhu ap OIKEIDEN ihmisten kanssa livenä, täältä hus heti pois.

ihan alussa vauvan kanssa. Eli ei esim. pidä lasta vierihoidossa.



Minulle kävi esikoisesta niin, että annoin muiden synnärillä hoitaa ja viedä häntä, kunnes tajusin, että munhan lapsi tämä on. Lapsi oli pienikokoinen ja syötävän söpö, joten esim. kätilötkin pyytelivät synnärillä, jos saisivat pestä hänet tai pukea tai pitää sylissä tai ...

vasta kotiin tultua aloin tutustua äidin ja lapsen väliseen läheisyyteen. Eikä päästy sairaalasta heti, vaan oltiin 10 päivää siellä, jotta vauvan paino lähti nousemaan. Tuohon meni siis aika tovi.



Toisen kanssa en antanut kenenkään koskea lapseeni ja vietimme ihanat 4 päivää pääasiassa kaksin synnärillä ihanan likeisessä välillä. Sitä on kuin henkisesti vielä yhtä kappaletta vauvan kanssa siinä alussa. Se on ihan mahdottoman käsittämättömän upea kokemus. Lapsesta tuli leppoisampi kuin esikoisesta, en tiedä, johtuiko tuosta.



Voisin kuvitella, että tuon alkuläheisyyden missaa, jos esim. äiti on itsekäs ja kaipaa itse huomiota ja hoitoa tai jos on liian epävarma, eikä usko, että kyllä luonto on säätänyt vietit, jne. Tuon riskin mahdollisuus pitää jokaisen itse analysoida itsessään.



Minä siis tulkitsen tuoreen äidin juuri synnyttäneeksi. :)

jä lirkuta ihan mitä vaan.

kuin omaan vaistoon.

Siis raahata vauvaa putiikeissa, illanistujaisissa jne. hirveessä stressissä. Ettei vaan vaikuttaisi mitenkään muuttuneelta tai mammautuneelta. Ja riuhtoa heti jumpassa ja stressata muutamaa lisäkiloa.

(Nyt tokan lapsen kanssa tajunnut, ettei se ole niin vaarallista, jos muuttaa elämäänsä rauhallisemmaksi hetkeksi aikaa. Ja ne kilotkin lähtee aika helposti ihan itsestään.)

Nämä asiat tulevat ajankohtaiseksi vasta myöhemmin. Tuore äiti voi rauhassa tuijottaa vauvaa vaikka koko päivän, pitää sylissä, kainalossa jne jne.

Sellainen, joka ei annan kenenkään muun koskea lapseen, hoitaa sitä, ei edes lapsen oman isän. Ei anna lasta ikinä hoitoon ispvanhemmille. (lapsi ei totu ihmisiin, tulee araksi)

Kyttä lasta joka ikinen sekunti, estää kaikki kolhut ja kaatumiset koko ajan. (lapsi ei opi edes kävelemään normaali-iässä)

Tässä mun mielestä ne, joilla voi "parhaiten" pilata lapsen.

Jouduin melkein psykoosiin kun nuorena sain esikoiseni ja ympärillä oli niin perhetyöntekijää kuin muitakin ammattilaisia, jotka tiesivät kaikki aina paremmin miten asiat tehdään. Öisin nukuin heikosti ja näin painajaisia siitä, miten työntekijät tulivat väkisin ovesta sisään...pahimmillaan kävivätkin neljänä päivänä viikossa! Kaksi ihmistä, samaan aikaan lässyttäviä ja kaikkitietäviä. Kamalaa. Apua en kokenut saavani, enemmänkin arvostelua.



Vauva viihtyi ainoastaan tiukassa kapalossa (myöhemmin selvisi neurologinen ongelma, joka aiheutti aistisäätelyssä poikkeavuutta), siitä syyllistettiin ja papereissakin luki jotain että "Olemme huomanneet että lasta pidetään poikkeuksellisen paljon kapalossa niin ettei hän pääse liikkumaan. Äiti väittää ettei lapsi rauhoitu muuten." Vuoden jaksoin, sitten riitti. Viimeisessä palaverissa minut haukuttiin pystyyn kiittämättömäksi ja nämä superihmiset olivat naamat nurinpäin. Koska syitä heidän "avulleen" ei enää ollut (= masennukseni ja sekavat olotilani parantuneet), pääsin heistä eroon.



Jälkeenpäin olen pohtinut tätä aikaa elämässäni ja todennut, että olin varmasti paitsi masentunut mutta myös väsynyt. En kaivannut niin tiivistä seuraa kuin mitä minulle suorastaan tungettiin, olisin kaivannut tukea ja konkreettista apua. Koin että minua ja äitiyttäni arvosteltiin jatkuvasti, joka sai minut epäilemään omaa olemassaoloani ja varmaan osaltaan vauhditti psykoottisia olotiloja. Olisin tahtonut nukuttaa lasta sisällä, mutta kun silmäni vältti, nämä superihmiset olivat jo vieneet vaunut parvekkeelle. Kun annoin lapselle lounasta yhdeltä, ylipirteällä superäänellä kerrottuna sain palautetta että yleensä vauvat syövät jo kahdeltatoista tai aiemminkin. Puistoon olisi pitänyt lähteä sateessakin. Jne.



Jos vielä joskus saan toisen lapsen, aion pitää pääni ja tehdä kaiken juuri niinkuin parhaalta tuntuu!

No entä jos äiti pitää normaalina ja itselleen sopivana että lapsi tulee mukana ja on niitä juttuja joihin osallistua? Tuomitsetko tämän?



Minulle lapsien tuleminen ei ole ollut iso muutos ja liikunnasta saan paljon nautintoa. Löysin liikunnan kunnolla vasta kahden lapsen jälkeen.



Ymmärrän että joku nauttii siitä että lapset nollaa kaiken tekemisen muttei kaikki noin ajattele.



Ap.lle tuli tästä vinkkini: tee kuten sinusta tuntuu hyvältä. Jos liikkuminen aiheuttaa paniikin niin keksi jotain muuta mutta se on kuitenkin sinun juttusi ja toiselle sopii joku toinen tapa.

Itselläni on 4 lasta ja fiilikset vaihdelleet niidenkin välillä.

kaikesta yksin eikä tarvitse (paljoa) apua. Ei ole huonon äidin merkki sanoa että tarvitsee apua tai ei jaksa aina olla lapsen kanssa... Omaa aikaa saa olla välillä. Eikä tosiaan kannata tän palstan hienoista "neuvoista" välittää, niillä saa stressattua ittensä ihan loppuun. :)

Kirjoitin omasta kokemuksestani - ja varsinkin vauvavuodesta: pitkät ravintolaillalliset lapsettomien kavereiden kanssa eivät vain ole ehkä sen vaivan väärtejä. Helpompi on vaikka kutsua kaverit teille iltaa istumaan. Eli muuttaa jotakin tuosta aiemmasta tavasta viettää kivaa aikaa.

Liikuntaa harrastan itsekin, ja tulen kiukkuiseksi, jos en saa sitä tehdä. Mutta pikkuvauvavaiheessa ostin kotiin kunnon crosstrainerin. Sillä oli helppo hikoilla ilman painetta trikoisiin mahtumisesta tai maidon pumppailusta.

Ja se lapsi kasvaa niin nopeasti, esim 1,5-vuotiaan kanssa moni asia on jo tosin.

ja syyllistyä niistä tai edes yrittää elää niiden mukaan. Virhelistat on pahempia kuin "pakko tehdä"-listat, mutta kyllä niilläkin saa sekä itsensä että vauvansa kärsimään. Tulevat hyvänä kakkosena.



Oikeasti kannattaa vaan yrittää elää sen vauva-ajan läpi. Suurimmalla osalla ihmisistä nousee siinä ihan luonnostaan esiin se juuri heille ja tälle lapselle paras tapa olla lapsia ja vanhempia.

Niin, ja minä omastani!



Eikö ole KUMMALLISTA että joku voi nauttia illanistujaisista vaikka on juuri pullauttanut lapsen?

Lasta voi mukanaan viedä tai isä olla lapsen kanssa ilman että siitä synnyttänyt nainen ahdistuu.

Eikä vaikuttanut imetykseen. Olen luovuttanut maitoakin vaikka lapsi välillä ollut yötä mummolassa.

Esikoisesta annoin mukana omaa maitoa mutta neljännestä meni tehdastekoinen.



Ei saa olla ehdoton eikä olettaa että se oma tapa on paras tapa (moni ahdistuu juuri siitä miten pitäisi olla), jopa lapsien hoidossa on eroja. Mikä sopii esikoiselle ei toimi kolmannelle.



15

Mielestä pitkä täysimetys äidin huonolla ruokavaliolla on virhe. Just on tutkittu että monilla pelkällä äidinmaidolla puolivuotiaaksi eläneet lapset on kärsineet puutoksista ja pituuskasvu on ollut huonoa. Mä oon omat lapseni osittainimettänyt ja ovat terveitä ja muita ikäisiään pidempiä ja kehittyneempiä. Näin on myös hoidossa todettu..

Tuoreen äidin kannattaa luottaa itseensä, omiin ja vauvan tuntemuksiin ja siihen, että osaa toimia oikein. Olipa kyse imetyksestä, vaatetuksesta, sairastelusta, harrastuksista tai mistä tahansa niin kannattaa luottaa itseensä.



MUTTA kannattaa myös kuunnella muita äitejä, asiantuntijoita ja esim. neuvolaa. Soveltaa sitten neuvoista ja vinkeistä itselleen sopivan kokonaisuuden olla ja elää. Eli ei kannata kuitenkaan suoralta kädeltä tyrmätä muiden ihmisten vinkkejä ja neuvoja.

virhe yrittää elää kuten ennenkin pakosta (ympäristön oikea tai kuviteltu paine), jos ei halua myöntää itselleen, että lapsi muuttaa elämää. Menee rientoihin, vaikka haluaisi jäädä maidontuoksuisena kotiin.

Yrittää elää kuten ennenkin Siis raahata vauvaa putiikeissa, illanistujaisissa jne. hirveessä stressissä. Ettei vaan vaikuttaisi mitenkään muuttuneelta tai mammautuneelta. Ja riuhtoa heti jumpassa ja stressata muutamaa lisäkiloa.

(Nyt tokan lapsen kanssa tajunnut, ettei se ole niin vaarallista, jos muuttaa elämäänsä rauhallisemmaksi hetkeksi aikaa. Ja ne kilotkin lähtee aika helposti ihan itsestään.)