Miksi päiväkodissa aina Kuomat?
Ostin jo viime keväänä tytölle (3,5v) alesta Grünlandin talvikengät. Tulivat maksamaan vähän enemmän kuin Kuomat uutena, mutta edullisesti sain. Meillä on serkulta saadut Kuomat, joiden varsista ja kärjistä kyllä näkee, että käytetty on. Ne ovat päiväkodissa "varakenkinä", tai näin oli tarkoitus.
Lähes joka kerta, kun tyttö haetaan päiväkodista, hänelle on pistetty jalkaan ne Kuomat, vaikka aamulla olisi puettu paremmat kengät. Toiset kengät on sitten muovikassissa tai jääneet päiväkotiin. Miksi näin?
Grünlandin kengissä olisi kuminen alaosa (pitää todella hyvin vettä) ja kaksinkertainen villavuori. Vetoketju edessä ja kiristysnyöri.
Kuomien vuorikin on ihan kulahtanut ja ohut, en ymmärrä miksi ne halutaan aina jalkaan - säällä kuin säällä. Ne ovat olleet jopa +5 asteessa!!!
Kun olen tästä kysynyt, niin päiväkodin tädin selitykset vaihtelevat: välillä ne paremmat ovat liian kylmät (täh?), välillä liian paksut, välillä "naftit" (eivät ole, ne ovat itse asiassa ulkopohjasta mitattuna selvästi pidemmät kuin kuomat, ja sisäpohjassakin on eroa 1, 5 cm.)
Vesikelillä tytön jalat ovat märät, ja kun on nyt muutaman kerran ollut 10 astetta pakkasta, niin tyttö valittaa, että Kuomissa on jalat kylmät.
Miksi aina Kuomat???
Kommentit (28)
Kuomat on helppo vetää lapsen jalkaan tai lapsi saa ne puettua itsekin, pienikin lapsi. Näin säästyy hoitajilta aikaa ja vaivaa. Sinun mainitsemissasi kengissä on nyöriä ja vetoketjua, eivät hoitajat jaksa niitä kiinnitellä. Meidänkin lapsilla oli joskus tarrallisia / vetoketjullisia talvikenkiä mutta tehtiinpä tarhassa selväksi, että Kuomat tai vastaavat, joissa ei ole mitään kiinityssysteemejä, ovat parhaat. Itse olen eri mieltä, koska Kuomat tai vastaavat eivät kaikkien jaloille sovi leveän lestin takia. Eihän tarha saisi määrätä, mutta he voivat kyllä ohjeistaa... Niinpä meidän muksut kulkevat talvisin Kuomissa, välikauden aikaan kumppareissa ja kesällä lenkkareissa.
Mutta vanhemmat päättää lapsen kengistä. Jos jotkut haluaa lapselleen kunnolliset talvikegät niin sellaiset lapsella silloin saa olla. Päiväkoti ei saa vaatia kenellekään Kuomia tms. kenkiä.
että talvikengät ovat lämpimät ja mukavat lapsen jalassa. Jos sinulle ulkonäkö on tärkeämpää, niin sille ei voi mitään. Sääli vain lastasi, joka saa äidin aivotuksien takia palelluttaa varpaansa.
taikka niiden ulkonäöstä! enkä tahtoisi niitä lapselleni ostaa.... rumat kengät.. kun samalla hintaa tai pikkasen enemmän maksaa kivemman näköiset ja talvikengät, joissa ehkä tarrakiinnitys tms.....
Puetaanko päiväkodeissa lapset valmiiksi, kun vanhemmat tulevat hakemaan? Valitettavasti meidän päiväkodissa ei pueta, ja ihan itse siinä toppavaatteet päällä puen väsynyttä ipanaa. Kiva.
Lapset ovat ulkoilemassa iltapäivällä kun vanhemmat tulevat hakemaan. Ehkä haet lapsesi niin aikaisin että ulkoilu ei ole viellä alkanut?
uudet kuomat on niin tiukkavartiset, että ei sovi meidän lapselle, jos haluaa että villahaalalri tai villasukatkin pitäisi mahtua.
Siis meillä ainakin menee aivan heittämällä Kuomiin villahaalari ja villasukka. Teidän muksuilla taitaa olla liian pienet kengät ihan koonsa puolesta.
kun nyt oli kokeilussa nro 23 (14,7cm).Lapsen jalka on 12cm. Joten melkein 3cm on isommat. No palautin uudet kuomat takas kapuuaan ja ostin huutiksest saman kokoiset mutta vanhan malliset. Jo sopii.
Siis näissää uusissa kuomissa on todella paljon kapeammat ne varret!
että talvikengät ovat lämpimät ja mukavat lapsen jalassa. Jos sinulle ulkonäkö on tärkeämpää, niin sille ei voi mitään. Sääli vain lastasi, joka saa äidin aivotuksien takia palelluttaa varpaansa.
taikka niiden ulkonäöstä! enkä tahtoisi niitä lapselleni ostaa.... rumat kengät.. kun samalla hintaa tai pikkasen enemmän maksaa kivemman näköiset ja talvikengät, joissa ehkä tarrakiinnitys tms.....
käyttää lapsella puuvillasukkien sijaan villasekoitenilkkasukkia. On ihan selvää että varpaat palelee jos talvellakin jalkaan laitetaan kesäkäyttöön tarkoitettua puuvillaa.
kokemuksella voin sanoa, että Kuomat on lämpimimmät. Menin tyhmänä täksi talveksi ostamaan Viking Gore-texit ja siis aina varpaat jäässä kun on enemmän pakkasen puolella. Viime talvena esim. ei kertaakaan Kuomilla ollut varpaat kylmänä ja useimmiten voi olla jopa ilman villasukkaa. Kuomat on suht edulliset, hyvät ja helpot pukea päälle. Tiesittekö, että Ruotsissa niistä saa käytettynäkin Ebayssä 40 euroa?
Mikähän minun lapsissani on vikana kun eivät tarkene kuomilla.
Yhtenä talvena ostin heille Kuomat, kun niitä niin moni ylisti maailman lämpimimmiksi kengiksi. Vaan ei, kylmät oli jalat ulkoilun jälkeen.
Vaihdoin takaisin Tepsut/Kavat/Reima/Viking -linjaan eikä ole ollut lapsilla kylmiä varpaita.
Tämä asia on jäänyt minua vaivaamaan, sillä edelleen suurin osa äideistä näyttää vannovan Kuomien nimeen ö.ö
ja kyllä ne on kuomat, mitkä ne valitsee. On ilmeisesti hyvät jalassa, lämpimät ja helpot laittaa jalkaan. Kertaakaan eivät oo valittaneet, että varpaita palelee ja sormet on kuitenkin saattanu olla kylmät. Ja meillä on vain yhdet uutena ostetut kuomat, että on käytetty aktiivisesti. Mutta mulle merkkaakin enemmän moni muu asia, ku miltä kengät näyttää
Näin ainakin meillä. Lapsi itse haluaa käyttää Kuomia, koska ne on helppo pukea ja riisua tuosta vaan.
Mulla on neljä lasta enkä koskaan ole kellekään varakenkiä vienyt enkä ole nähnyt muillakaan lapsilla. Jos ne kalliit kengät on kerta niin hyvät ja vewttäpitävät niin laita vaan ne jalkaan, ei muita...
Ehkä hoitajien mielestä ne on helpompi laittaa jalkaan eivätkä siksi viitsi niitä laittaa. Mun tytöllä ei ainakaan edes ole mitään varakenkiä päiväkodissa. Kunnon talvikegät kestää kyllä niin ettei mitään varakenkiä tarvita.

Meillä on pojalla kuomat,koska hänen on helppo laittaa ne itse jalkaan ja lapsi itse tykkää niistä. Kuulemma mukavat jalassa.
Kuomat on helppo vetää lapsen jalkaan tai lapsi saa ne puettua itsekin, pienikin lapsi. Näin säästyy hoitajilta aikaa ja vaivaa. Sinun mainitsemissasi kengissä on nyöriä ja vetoketjua, eivät hoitajat jaksa niitä kiinnitellä.
Meidänkin lapsilla oli joskus tarrallisia / vetoketjullisia talvikenkiä mutta tehtiinpä tarhassa selväksi, että Kuomat tai vastaavat, joissa ei ole mitään kiinityssysteemejä, ovat parhaat. Itse olen eri mieltä, koska Kuomat tai vastaavat eivät kaikkien jaloille sovi leveän lestin takia. Eihän tarha saisi määrätä, mutta he voivat kyllä ohjeistaa...
Niinpä meidän muksut kulkevat talvisin Kuomissa, välikauden aikaan kumppareissa ja kesällä lenkkareissa.
Näin ainakin meillä. Lapsi itse haluaa käyttää Kuomia, koska ne on helppo pukea ja riisua tuosta vaan.
mitä sulla ap on Kuomia vastaan? Ja ne sun lapsen Kuomat on varmaan TODELLA kulahtaneet jos on kylmät ja kastelee jalat. Meillä eskaripoika käyttää Kuomia säällä kuin säällä eikä ole koskaan valittanut kylmää. Tosin ostetaan aina uutena ja tarpeeksi reilut että mahtuu villasukka. Loskakelilläkin on pitäneet vettä eikä ole jalat kastuneet.
Ehkä hoitajien mielestä ne on helpompi laittaa jalkaan eivätkä siksi viitsi niitä laittaa. Mun tytöllä ei ainakaan edes ole mitään varakenkiä päiväkodissa. Kunnon talvikegät kestää kyllä niin ettei mitään varakenkiä tarvita.
Päiväkodista tosin toivottiin varakenkiä, jos kengät kastuvat. Sama juttu haalareiden kanssa. Aina pitää olla toinen varalla! Itse saan sukulaisilta kaikki varavaatteet, mutta olen miettinyt että jollekin perheelle voi olla ihan kustannuskysymys, jos on monta lasta. Tai tietty voi hakea kirppareilta, mut tulee monilapsisessa perheessä silloinkin hintaa.
Mut otanpa itse Kuomat pk:sta pois ja katsotaan miten käy.
t. ap
Jos lapset pukevat itse, niin ne Kuomat on paljon helpompi sujauttaa jalkaan. Noissa toisissa kun on se vetoketju ja vielä jokin kiristenyöri.
kuomat ovat tilavat, (noista toisista en osaa sanoa) myös leveydeltään. Niihin siis saattaa mahtua paremmin villasukka ja housunlahkeet. tämän mahdollisen leveyden takia nuo Kuomat saattavat olla lämpimämmät kuin nuo toiset, joista ei kokemusta.
Mitä olen huomannut toisista venhmmista, niin monet haluavat juuri päiväkodissa käytettävän niitä huonoimpia kenkiä ja ulkovaatteita. Ne paremmat kun säästetään sitten esim shoppailureissuille. Jos päiväkodissa käytetään parempia, niin olen kuullut vanhempien valittavan tästä asiasta.
lapset haluavat olla kuin muut. Ehkä lapsesi valitsee itsenäisesti ne Kuomat. Ethän tiedä, että valitseeko hän ne itse tai onko hän kertonut (valehdellut), että ne Kuomat ovat paljon paremmat.
Onko Kuomat korkeammat varpaista kuin ne toiset? Tämäkin saattaa vaikuttaa sekä tilavuuteen että lämpimyyteen.
Ratkaisuna ehdotan, ettet vie niitä kuomia ollenkaan sinne päiväkotiin.
Näin ainakin meillä. Lapsi itse haluaa käyttää Kuomia, koska ne on helppo pukea ja riisua tuosta vaan.
mitä sulla ap on Kuomia vastaan? Ja ne sun lapsen Kuomat on varmaan TODELLA kulahtaneet jos on kylmät ja kastelee jalat. Meillä eskaripoika käyttää Kuomia säällä kuin säällä eikä ole koskaan valittanut kylmää. Tosin ostetaan aina uutena ja tarpeeksi reilut että mahtuu villasukka. Loskakelilläkin on pitäneet vettä eikä ole jalat kastuneet.
Kuomat ovat varmaan ihan ok jos uutena ostaa mutta ne ovat uutenakin olleet mielestäni aika löysävartiset meidän hoikalle tytölle. Ja nyt olisi toiset paremmin istuvat ja monikäyttöisemmät. Tyttö saa kengät itse jalkaan, vetoketjun saa vain "puoliväliin", joten ehkä tämä on se ratkaiseva tekijä, kun katsoo muiden vastauksia.
ap
Jos lapset pukevat itse, niin ne Kuomat on paljon helpompi sujauttaa jalkaan. Noissa toisissa kun on se vetoketju ja vielä jokin kiristenyöri.
kuomat ovat tilavat, (noista toisista en osaa sanoa) myös leveydeltään. Niihin siis saattaa mahtua paremmin villasukka ja housunlahkeet. tämän mahdollisen leveyden takia nuo Kuomat saattavat olla lämpimämmät kuin nuo toiset, joista ei kokemusta.
Mitä olen huomannut toisista venhmmista, niin monet haluavat juuri päiväkodissa käytettävän niitä huonoimpia kenkiä ja ulkovaatteita. Ne paremmat kun säästetään sitten esim shoppailureissuille. Jos päiväkodissa käytetään parempia, niin olen kuullut vanhempien valittavan tästä asiasta.
lapset haluavat olla kuin muut. Ehkä lapsesi valitsee itsenäisesti ne Kuomat. Ethän tiedä, että valitseeko hän ne itse tai onko hän kertonut (valehdellut), että ne Kuomat ovat paljon paremmat.
Onko Kuomat korkeammat varpaista kuin ne toiset? Tämäkin saattaa vaikuttaa sekä tilavuuteen että lämpimyyteen.
Ratkaisuna ehdotan, ettet vie niitä kuomia ollenkaan sinne päiväkotiin.
Tässä tulikin kattavat selitysvaihtoehdot :) En tiedä, onko lapsi itse valinnut kenkiä pk:ssa tai puhunut eri kengistä eri sävyyn, mutta itse panin merkille, että pk:n täti oli kova puolustamaan tätä Kuoma-valintaa. Siitä tuli mieleen, että tämä on ollut pk:n päätös enemmän kuin tyttären. Noh, katsotaan nyt mitä tapahtuu, jos otan Kuomat kokonaan pois.
ap
että päväkodista on pyydetty varahaalaria ja varakenkiä.
Saappaat on tietysti hyvä olla muiden jalkineiden lisäksi. Sekä kurahousut. Meillä ei kurahousujakaan ole kaikilla, joilla on vettä pitävät ulkohaalarit. Vanhempien päätös. Varahanskat on hyvä olla.
Märät vaatteet voi kuivattaa kuivauskaapissa, jos kyseisiä vaatteita voi kuivauskaapiin laittaa.
Onko lapsesi päiväkodissa kuivauskaapin käyttö mahdollisuus?
Niin jouduin minäkin tekemään. Päiväkodin tädit on niis laiskoja laittaman lapsille nauhoja kinni että käskevät laittaa ne kengät jotka lapsi saa ilman apua jalkaa. Omalla lapsellani oli lähes joka päivä jalassa kumisaappaat kun toisena vaihtoehtona oli varrelliset talvi goretex kengät. Toi kumisappaat kotiin ja nyt on ainoastaan yhdet kunnolliset kengät päiväkodissa. Aina on ollut oikeat kengät jalassa.