Lue keskustelun säännöt.
Miten kukaan voi olla niin itsekäs että hankkii lapsia peräkanaa?
23.01.2012 |
Ihan kamalaa tuo yksikin jolla 5kk ja parin vuoden ja kolmas hankinnassa.
Jos tykkää leikkiä vauvoilla, hankkikoot nukkeja!
Liian tiheään peräkkäin syntyneet lapset ahdistuvat ja jäävät huonolle hoidolle.
Heille ei riitä huomiota eikä rakkautta koska lapset joutuvat kilpailemaan huomiosta ja rakkaudesta.
Sit niistä tulee kousaajia jotka kotona ovat tottuneet siihen että aina pitää olla suuna päänä ja törkkimässä muita sivuun - koska jos niin ei tee, silloin jää itse kokonaan ilman.
Itsekästä, itskekästä ja kovin ilkeää lapsia kohtaan.
Ja kohta joku väittää provoksi, en ole. Meillä kaksi lasta, lasten ikäero 7v. Se on juuri sopiva, meillä on ollut aikaa molemmille lapsille kun lapset ovat olleet pieniä.
Kommentit (54)
jonne laitetaan liian pieniä lapsia hoitoon. Siinä ei ikäero sisaruksiin silloin mitään paina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muuten todella tärkeitä toisilleen. Parempi se lapsillekin on, että saavat olla pitempään pelkästään kotihoidossa.
Itse taas kärsin siitä että sisaruksiini oli liian pitkä ikäero.
Ja he leikkivät todella paljon yhdessä, vaikka ovat vielä eri sukupuoltakin :)
Olen todella tyytyväinen ikäeroon,vaikka se aluksi tuntuikin liika isolta.
Omat sisarukseni ovat pienellä ikäerolla,ikäerot 1v ja 2v.
Ei äidillä hirveästi ollut aikaa meille,kun piti vauvaa ja taaperoita paimentaa,olikin kuulemma todella usein väsynyt ja sen perushoivan yritti joka päivä toki antaa,mutta mitään ylimääräistä ei jaksanut.
Paljon tapeltiin keskenään,ihan lähes aikuisiälle saakka.
Joten oma mielipiteeni on että isompi ikäero on parempi. Toki jokainen tekee niin kuin itse tahtoo.
" Lapsilla ei ole aidosti toisistaan koskaan seuraa, he saavat liikaa huomiota ja heistä tulee lopulta kiusaajia, jotka ovat aina vaatimassa itselleen huomiota, koska ovat sitä tottuneet saamaan.
[/quote]
"
No olipa todella outo väite! Niistä lapsista, jotka saavat tarpeeksi huomiota, tulee nimenomaan tasapainoisia ihmisiä.
minua, koska joutui ottamaan minusta niin paljon vastuuta. Lisäksi vanhemmillani ei enää kiinnostanutkaan vauvat, joten minä en paljon huomiota saanut.
Naapurissa asui tytöt, joilla on ikäeroa vuosi ja he olivat toistensa parhaat kaverit. Sitä he ovat myös nyt 50 vuotiaina. Todella läheisissä väleissä toistensa kanssa. Me siskoni kanssa emme ole missään tekemisissä.
Toisaalta, minä ihmettelen sitä, miten ihmiset voivat elää niin tynnyrissä, että eivät näe maailmassa muita ratkaisuja kuin omansa. Joskus ihmettelen, että eikö nämä ihmiset saa lappuja silmiltään koskaan pois. Mahtaa olla ahdistavaa elämää kun kaikki muut ei eläkään kuin he elävät.
Suosittelen ap.lle elämää av.n ulkopuolella. Saattaisit yllättyä
Ihan kamalaa tuo yksikin jolla 5kk ja parin vuoden ja kolmas hankinnassa.
Jos tykkää leikkiä vauvoilla, hankkikoot nukkeja!
Liian tiheään peräkkäin syntyneet lapset ahdistuvat ja jäävät huonolle hoidolle.
Heille ei riitä huomiota eikä rakkautta koska lapset joutuvat kilpailemaan huomiosta ja rakkaudesta.
Sit niistä tulee kousaajia jotka kotona ovat tottuneet siihen että aina pitää olla suuna päänä ja törkkimässä muita sivuun - koska jos niin ei tee, silloin jää itse kokonaan ilman.Itsekästä, itskekästä ja kovin ilkeää lapsia kohtaan.
Ja kohta joku väittää provoksi, en ole. Meillä kaksi lasta, lasten ikäero 7v. Se on juuri sopiva, meillä on ollut aikaa molemmille lapsille kun lapset ovat olleet pieniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan kannattaisi aina antaa se toinen kaksosista pois johonkin lapsettomaan perheeseen, ettei lapsi mene pilalle kun on vain 20 minuutin ikäero.
On tutkimusnäyttöä siitä, että esikoisilla esiintyy enemmän sairaalloista mustasukkaisuutta. Siihen ei liene muuta syytä kuin että on joutunut liian varhain pikkusisaruksen syrjäyttämäksi.
Toki jotkut vanhemmat pystyvät olemaan niin tasapuolisia, ettei esikoinen kärsi, mutta käytännössä useimmissa perheissä ei äidillä ole varata yhtä paljon aikaa esikoiselle, kuin vauvalle. Esikoisen aika kun pitäisi olla aikaa kokonaan ilman vauvaa. Helposti tulee sanottua esikoiselle, että odota sinä vuoroasi kun olet jo iso tms.
Esikoinen saattaa esittää kiintymystä vauvaan äidin silmien alla, mutta on pahimmillaan tökkimässä sukkapuikoilla kun kukaan ei näe. Se viha "varasta" kohtaan on niin kova, olen itse kokenut sen. Äitini ehkä aisti sen ja koska oli itse kykenemätön asettumaan minun asemaani, alkoi sen sijaan syrjiä minua, "kasvattaa" kiltimmäksi, entistä enemmän.
Yrittäkää välttää samanlainen tilanne.
" Lapsilla ei ole aidosti toisistaan koskaan seuraa, he saavat liikaa huomiota ja heistä tulee lopulta kiusaajia, jotka ovat aina vaatimassa itselleen huomiota, koska ovat sitä tottuneet saamaan.
"
No olipa todella outo väite! Niistä lapsista, jotka saavat tarpeeksi huomiota, tulee nimenomaan tasapainoisia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla ja lapset toisilleen mitä tärkeimmät. Ja nyt kouluiässä aina yhdessä iltapäivät, jakavat kaverit ja harrastukset.
Mitä yhteistä on lapsilla, joilla ikäeroa 7 vuotta? Minulla ja siskollani ikäero on 5 vuotta ja koko elämä menty eri tahtia. Ja kun esikoinen saa paistatella siinä epäkypsien vanhempien suosiossa vuosikausia, ei todellakaan jaa sitä enää kenenkään kanssa! Siskoni laskee edelleen jätskisiivuja ja perintölusikoita joka välissä. En suosittele kenellekään!
Jos olet kateellinen ja katkera luonteeltasi, olisit sitä, vaikka ikäeronne olisi ollut 10 vuotta. Silloin olisit ollut kateellinen siitä kun 10 vuotta pienempi sisaruksesi olisi saanut asioita nuorempana ja kalliimpia vaatteita yms. koska aika ja tavat ja perheen varallisuus olisi muuttunut.
Itselläni on nuorempi ja vanhempi sisarus reilun vuoden ikäerolla. Toki lapsena heistä oli seuraa leikeissä, mutta en koe, että olisimme mitenkään läheisiä nyt aikuisena. Enemmänkin välejämme leimasi nuorena sisaruskateus ja keskinäinen kilpailu. Joka on luultavamminkin seurausta siitä, että emme saaneet lapsena tarpeeksi huomiota.
On toki eri asia, jos vanhemmilla/äidillä on mahdollista panostaa pienillä ikäerolla syntyneisiin lapsiinsa kokopäiväisesti, jolloin jokainen saa riittävästi huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hän oli sitä kaikkea mitä minä en ollut ja minut on kasvatettu elämään sisarukseni varjossa, hän oli aina se äitini lellikki, parempi kaikessa ja niin paljon helpompi ja ihanampi.
Olen päässyt yli mustasukkaisuudesta ja huomion hakemisesta myöhemmin, kun vihdoin ymmärsin että syy oli vanhemmissani eikä minussa. Mutta edelleen katson säälien pieniä, ketkä kokevat hylkäämiskokemuksia jo vauvana kun perheeseen tulee uusi pieni vuoden sisään.
Luokkakaverillani oli näin ja muistan, kuinka hän sanoi, ettei oikein käytännössa edes tuntenut isoveljeään.
7 vuoden ikäerollahan homma menee niin, että
*Kun toinen syntyy, ensimmäinen menee kouluun
*Kun toinen menee kouluun, ensimmäinen menee yläasteelle/on murrosiässä/rippikoulussa jne.
*Kun toinen menee yläasteelle, muuttaa ensimmäinen omilleen, opiskelemaan toiseen kaupunkiin, on aikuinen
Missään vaiheessa eivät siis ole samassa kehitysvaiheessa, jossa voisivat jakaa tuntemuksia ja kokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä lapsilla on 1v4kk ikäeroa ja on just passelisti. Itsekästä ehkä, mutta jos ei pian olisi kakkosta ruvennut kuulumaan niin sitten olisi saannut jäädä. En halunnu lapsille suurta ikäeroa. Ja kyllä nuo hyvin näyttävät voivan, leikkivät yhdessä, tappelevat yhdessä, auttavat toisiaan. En usko että 7v ikäerolla olisi noin, isompi korkeintaan tuntee olevansa pakotettu leikkimään sisaruksen kanssa.
Luokkakaverillani oli näin ja muistan, kuinka hän sanoi, ettei oikein käytännössa edes tuntenut isoveljeään. 7 vuoden ikäerollahan homma menee niin, että *Kun toinen syntyy, ensimmäinen menee kouluun *Kun toinen menee kouluun, ensimmäinen menee yläasteelle/on murrosiässä/rippikoulussa jne. *Kun toinen menee yläasteelle, muuttaa ensimmäinen omilleen, opiskelemaan toiseen kaupunkiin, on aikuinen Missään vaiheessa eivät siis ole samassa kehitysvaiheessa, jossa voisivat jakaa tuntemuksia ja kokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos aloitukset osattaisiin tehdä eri tyyliin esim. mitä tämä on. Tämä on juuri sellaisen päkättävän ämmän aloitus, joka juoruaa ja vaahtoaa ja tuomitsee ja kitisee ja vinkuu ja ei suostu keskustelemaan vaan huutaa yhtä ainoaa totuttaa päin näköä.
Aloituksesta saisi rakentavamman jos kysyisi, että mitä mieltä ihmiset ovat lyhyistä ja pitkistä ikäeroista ja miten ovat kokeneet lasten ikäerot omissa perheissä verrattuna omaan lapsuuteensa.
Ihan vain vinkiksi ap.lle.
ja siskoni voisi kirjoittaa samaa. On mustasukkainen, vihaa minua. Katkera siitä kun minä synnyin. Emme ole missään tekemisissä keskenään.
hän oli sitä kaikkea mitä minä en ollut ja minut on kasvatettu elämään sisarukseni varjossa, hän oli aina se äitini lellikki, parempi kaikessa ja niin paljon helpompi ja ihanampi.
Olen päässyt yli mustasukkaisuudesta ja huomion hakemisesta myöhemmin, kun vihdoin ymmärsin että syy oli vanhemmissani eikä minussa. Mutta edelleen katson säälien pieniä, ketkä kokevat hylkäämiskokemuksia jo vauvana kun perheeseen tulee uusi pieni vuoden sisään.
Minulla on viisi vuotta vanhempi isosisko, joka edelleenkin kohtelee minua kuin vauvaa ja pitää tärkeimpänä ominaisuutenaan sitä, että on viisi vuotta vanhempi. Siksi viisaampi, älykkäämpi ja kaikin puolin kelvompi.
Sisarussuhteemme ei ollut koskaan tasaväkinen, eikä tule sitä olemaan.
Itse olisin jättänyt lapsiluvun mieluummin yhteen kuin venyttänyt ikäeroa yli kolmen vuoden.
Kerroin siis tuon alkuperäisen tarinan... Olen siis kotoisin seudulta, josta täytyy muuttaa pois satojen kilometrien päähän, jos haluaa opiskella. Ei ole mitenkään taattua, että se seuraava sisarus seuraisi perässä samaan kaupunkiin tai edes samalle puolelle Suomea lukion jälkeen.
Sitä paitsi se isoveli on jo siinä ajassa opintonsa opiskellut, kun se pikkusisko aloittelee opintojaan, ja todennäköisesti isommalla on jo perhettä tai ainakin menossa naimisiin. Ja todella, kuka on aikuisena enää niin tiiviisti tekemisissä sisaruksiensa kanssa, että pystyisi tutustumaan samalla tavalla kuin lapsena samassa kodissa asuessa?
Paitsi aikuisena.
Luokkakaverillani oli näin ja muistan, kuinka hän sanoi, ettei oikein käytännössa edes tuntenut isoveljeään. 7 vuoden ikäerollahan homma menee niin, että *Kun toinen syntyy, ensimmäinen menee kouluun *Kun toinen menee kouluun, ensimmäinen menee yläasteelle/on murrosiässä/rippikoulussa jne. *Kun toinen menee yläasteelle, muuttaa ensimmäinen omilleen, opiskelemaan toiseen kaupunkiin, on aikuinen Missään vaiheessa eivät siis ole samassa kehitysvaiheessa, jossa voisivat jakaa tuntemuksia ja kokemuksia.
Jokainen joka on edes pikkasen lukenut psykologiaa, tietää että liian lähekkäin syntyneet lapset kärisvät.
Vanhemmat ovat väsyneitä, pienet lapset vaativat paljon läheisyyttä ja vuorovaikutusta vanhempien kanssa. Kun vieressä on toinen lähes samanikäinen lapsi, pikkuinen joutuu kilpailemaan rakkaudesta koko ajan.
Eli lapsi kasvaa epävarmuudessa ja rakkaudennälkä jää muistoksi lapsuudesta.
Minua on aina säälittänyt lapsen joiden ikäero on alle 3v.
Mitä ihmettä vanhempien päässä on liikkunut? Ei ainakaan se yksinäinen aivosolu.
En kumpaakaan ole kokenut huonoksi ja meillä kyllä kuusi vuotta vanhempikin sisarus on ollut tosi tärkeä ja rakas pienemmille ja päinvastoin.
Enemmän se on luonnekysymys. Ja aikuisiällä joku 6 vuotta ei ole mitään.
En todella usko että mitään optimaalista ikäeroa on olemassa. Mikä vaan voi olla hyvä tai huono.
On tutkimusnäyttöä siitä, että esikoisilla esiintyy enemmän sairaalloista mustasukkaisuutta. Siihen ei liene muuta syytä kuin että on joutunut liian varhain pikkusisaruksen syrjäyttämäksi.
Toki jotkut vanhemmat pystyvät olemaan niin tasapuolisia, ettei esikoinen kärsi, mutta käytännössä useimmissa perheissä ei äidillä ole varata yhtä paljon aikaa esikoiselle, kuin vauvalle. Esikoisen aika kun pitäisi olla aikaa kokonaan ilman vauvaa. Helposti tulee sanottua esikoiselle, että odota sinä vuoroasi kun olet jo iso tms.
Esikoinen saattaa esittää kiintymystä vauvaan äidin silmien alla, mutta on pahimmillaan tökkimässä sukkapuikoilla kun kukaan ei näe. Se viha "varasta" kohtaan on niin kova, olen itse kokenut sen. Äitini ehkä aisti sen ja koska oli itse kykenemätön asettumaan minun asemaani, alkoi sen sijaan syrjiä minua, "kasvattaa" kiltimmäksi, entistä enemmän.
Yrittäkää välttää samanlainen tilanne.