Lue keskustelun säännöt.
En enää pysty tekemään töitäni
23.01.2012 |
Olen yhden pienen ja toisen vähän isomman lapsen äiti. Työni on hyvin tavallista toimistotyötä.
Koen työni erittäin tylsäksi ja olen niin perinjuurin kyllästynyt tuijottamaan näyttöruutua päivät pitkät - kaikki työ tehdään nykyään tietsikalla. Ei puheluita, ei vierailuja ei mitään. Koneen hakkaamista päivästä toiseen. Olen erittäin tyytymätön. Pahinta on, että jos vaikka vaihtaisin firmaa, samaa se on muuallakin.
En saa enää työstäni kiinni - en saa aloitettua mitään, teen vain ihan välttämättömimmän. Samassa huoneessa (vaikkakin isossa) meitä on 3. Muiden puhe ja keskeytys ärsyttävät! En pysty keskittymään. Ahdistaa aamulla herätä töihin.
Kommentit (6)
olen ajautunut toimistotyöhön ja se kyrsii ja kybällä, en koe tätä mielekkääksi, en tärkeäksi, en kiinnostavaksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai no, luen kyllä pääsykokeisiin ja yritän ihan tosissani vielä vanhoilla päivilläni yliopistoon. Sinne on vain niin tajuttoman vaikea päästä, onnistumis% varmaan jotain 0.5. Uskon, että pääsen, eihän siinä muuten olisi järkeä edes hakea! Sitten jos kuitenkin käy niin, että ovet ei aukene, olen ihan tyhjän päällä.
Tiedän, että tämä on ihan tyhmää, ihmisillä on paljon vaikeampaa ja saisin olla onnellinen kun yleensä on työ jne. Mutta kun ei auta.. jumissa olen.
olen ajautunut toimistotyöhön ja se kyrsii ja kybällä, en koe tätä mielekkääksi, en tärkeäksi, en kiinnostavaksi
Tämä ei todellakaan tunnu millään tavoin tärkeältä. Kerätä rahaa joidenkin omistajien taskuun. Ja kun yhden homman olet saanut tehtyä toinen odottaa ja rutiinilla menee kaikki.Ihmistä ei ole tarkoitettu tuijottaan näyttöpäätettä 8-9 tuntia päivässä! Olen luova tyyppi - ilmeisesti vaan liian huono itsetunto on estänyt pyrkimystä uusille urille - olen vaan aina "ajautunut"
t. ap
Mä sinnittelin reilun vuoden ja sinä aikana tuli mitä ihmeelisimpiä vaivoja (olin siis 27 vuotias tuolloin).
Alkoi ensin just tuollaisella että ei huvita mennä töihin ja mitään ylimääräistä ei kiinnostanut tehdä, sitten alkoi kotihommat tuntua puulta ja vaikka työni ei ollut fyysisesti raskasta niin henkissesti oli ja ilmapiiri työpaikalla muuttui täysin omistajan vaihdoksen myötä ja meitä joitain ihmisiä lannistettiin ja aliarvioitiin vaikka siihen asti olimme aina osanneet työmme hoitaa vuosikausia...
Kuitenkin jossain vaiheessa kun oireet alkoi olla erittäin fyysisiä, menin lääkäriin jossa lääkräi osasi kysyä juuri oikeat kysymykset ja romahdin täysin. 4kk saikkua ja sen aikana tajusin että työpaikka ei ole enää minua varten, irtisanouduin ja oikeastaaan vasta siitä alkoi kunnolla paranemiseni.
Mä sinnittelin reilun vuoden ja sinä aikana tuli mitä ihmeelisimpiä vaivoja (olin siis 27 vuotias tuolloin).
Alkoi ensin just tuollaisella että ei huvita mennä töihin ja mitään ylimääräistä ei kiinnostanut tehdä, sitten alkoi kotihommat tuntua puulta ja vaikka työni ei ollut fyysisesti raskasta niin henkissesti oli ja ilmapiiri työpaikalla muuttui täysin omistajan vaihdoksen myötä ja meitä joitain ihmisiä lannistettiin ja aliarvioitiin vaikka siihen asti olimme aina osanneet työmme hoitaa vuosikausia...
Kuitenkin jossain vaiheessa kun oireet alkoi olla erittäin fyysisiä, menin lääkäriin jossa lääkräi osasi kysyä juuri oikeat kysymykset ja romahdin täysin. 4kk saikkua ja sen aikana tajusin että työpaikka ei ole enää minua varten, irtisanouduin ja oikeastaaan vasta siitä alkoi kunnolla paranemiseni.
Aivan kuin minun suustani!!!!!! Se irtisanoutuminen otti todella koville ja en jaksanut edes työttömäksi ilmoittautua heti. Sain pari viikkoa irtisanoutumisen jälkeen haettua lopulta sairaslomaa ja sillä olin sitten kuukausia(jäin äitiyslomalle sen jälkeen). Muutaman kuukauden jälkeen oloni helpotti ja tunsin suurta helpotusta. Tiesin etten palaa sinne enää ikinä-en mistään syystä. Nyt voin sanoa, että jätin helvetin taakseni, mutta en tiedä onko minusta enää työelämään vaikka olen alle 40v. Psyykkinen puoli prakasi aika pahasti.
Uudet työtehtävät? Uusi ammattikoulutus? Sapattivapaa?