Vaimo lihonut varmaan ainakin 10 kiloa

Vaimosi on onneton...Mietipä olisiko sussa jotain vikaa...

ei todellakaan ole onneton, sen tiedän. Meinaatko, pullero, kääntää pulleroimisen minun syyksi? Etkö löydä syytä pulleroitumiseesi itsestäsi?

-Ap-

en ihmettele yhtään, että vaimosi mussuttaa.

Eihän tässä ole kyse kuin vaimon laiskuudesta, tottakait sitä lihoo, kun ei muuta kuin töissä käy ja syö enemmän kuin kuluttaa.

Mikä ihmeen vaikeus on vähentää sitä syömistä jos kerran ei jaksa liikkua?

-Ap-

Sinä ainakin moitit häntä päin naamaa lihavaksi/lihoneeksi, ja täällä laiskaksi.

Vaimosi on onneton...Mietipä olisiko sussa jotain vikaa...

ei todellakaan ole onneton, sen tiedän. Meinaatko, pullero, kääntää pulleroimisen minun syyksi? Etkö löydä syytä pulleroitumiseesi itsestäsi?

-Ap-

Hänen mielestään teillä on kiva elämä, pusutellaan, ollaan lähellä, tehdään yhdessä asioita, lastenkin kanssa on kivaa, seksi menee hyvin.



Ei voi tietää, että miehensä av:lla naukuu että vituttaa kun vaimo syö.



Mistä se nainen VOISI tietää, kun kaikki on arjessa ihan kivaa, eikä "mies" sano mitään ääneen vaan mieluummin kitisee av-mammoille anonyymisti?

minkä ihmeen takia ulkonäön muutoksesta ei saisi sanoa?

Ja sitten se lihominen onkin jonkun toisen syy? Mitä? Koska et kehu ja kannusta niin minulla on oikeus vetää sipsit ja karkkipussit napaan! Sun vika kun et huomaa mua!

Haloo nyt, kyllä se on jämpti niin että

-jokainen vastaa ihan itse siitä mitä suuhunsa pistää

-kumppanille saa ja pitää sanoa ulkonäöstä

-sitten se olennaisin: se miten sanotaan...



tietysti se vaikuttaa miltä toinen näyttää, se on vaikuttanut siihen millaisen kumppanin on valinnut! Ja on velvollisuus pitää itsestään huolta.



Nyt oma elämä haltuun hei, jokaisen pitää pitää huolta itsestään, sen on velkaa itselleen. Liikunta on siihen erinomainen keino!



Totuus katsoo peilistä, kaikki muu on itsepetosta.

Tavatessanne vaimosi on ollut merkittävän alipainon rajoilla, painoindeksi 17. Nykyisin painoindeksi on 17,6 - normaalia alhaisempi paino.

Jos ootte tavanneet silloin kun vaimo on ollut joku parikymppinen niin tuo 10 kg:n lisäys liittyy ihan normaaliin aikuisiän painonnousuun. Oma vaimoni painoi 49 kiloa kun tapasimme 19-vuotiaina ja on 170 cm pitkä. Nykyään painaa 12 kiloa enemmän ja on silti vielä normaalin painon rajoissa. Mielessäni joskus saatan haikailla entisen hoikemman varren perään, mut tiedän et painonnousu on kuulunut aikuistumiseen.

ei ole vieläkään kertonut vaimonsa entistä ja nykyistä painoa eikä pituutta.

Olen 168 cm pitkä. Painoin 52 kg kun tapasimme. Painoni tippui suhteemme alkuvaiheessa 49 kg:n stressaavan elämäntilanteen (muun, ei seurustelun)takia, mutta palasi siihen 52 kg:n tilanteen normalisoiduttua. Lapsen jälkeen painoni pysyi vuosia 56 kg:ssa - johon olin itse tyytyväinen. Näissä kiloissa mieheni alkoi huomautella painostani: "kunhan et enempää lihoa, pidä se nyt tuossa..."



No, elämässä sattuu ja tapahtuu. Aloin voimaan huonosti (psyykkinen pahoinvointi siirtyy minulla siis painoon - alan syödä enemmän), masennuin ja ahdistuin lievästi. Painoni nousi 63 kg:n.



Ahdistuin lisää ylimääräisestä painostani, koin itseni läskiksi ja rumaksi. Olen hyvin siroluinen, eli kaikki kilot tuntuivat ja näkyivät "läskinä", vaikka normaalipainoon lukemat indeksin mukaan menevät. Mies auttoi asiaa huomauttelemalla ja lopettamalla lähentelynsä. Tuntui todella todella pahalle. Silloin kun on ahdistunut tai masentunut, typerin neuvo on: "Mene ulos lenkille!" Tämä tuntuu olevan käsittämätöntä ymmärtää sellaisen, joka ei noita tunteita ole itse kokenut.



Hoidin työn, perheen ja kodin, mutten jaksanut enää huolehtia itsestäni - energiani ei vain enää riittänyt. Löin siis laimin sitä jäljelle jäävää, minkä laimin pystyi enää lyömään.



Energiatasoni ei enää vain ole nuoren naisen. Se ei riitä enää siihen, mihin 25-vuotiaana. Lisäksi arvomaailma ei ole enää 25-vuotiaan, joka hakee hyväksyntää ulkoisilla asioilla ja muilta ihmisiltä. Nyt käytän energiaani työhön, kodin ja lapsen lyön puoliksi laimin ja panostan ruuanlaittoon - mikä näkyy vartalossani. Se on vain hyväksyttävä, että jostain on karsittava.



Painan taas 56 kg. Mies huomauttelee taas:"kunhan se pysyy siinä". Elämme läävässä, mutta enpä ole enää 10 kg lihavampi kuin tavatessamme.



Mielestäni mieheni on kohtuuton kilojeni suhteen. Hänellä on jokin vinksallaan korviensa välissä siinä asiassa.

Teillä ei selvästikään ole edellytyksiä onnelliseen parisuhteeseen.

ei kukaan mussuta herkkuja ilman mitaan syyta, jotainhan vaimoltasi puuttuu.

anna nyt se paino, pituus ja ika, etta nahdaan onko sulla aihetta urputtaa.



M29

Ettei vaan söisi suruunsa?

Parisuhde ei taida olla kovin hyvissä kantimissa jos sinua vituttaa ja puhut noin halveksivaan sävyyn vaimostasi täällä, niin varmastikaan ei ole vaimolta jäänyt normaalielämässä huomaamatta että halveksit häntä kun mussuttaa.



Pyydä vaimo mukaan lenkille - vaikka kävellen. Käsi kädessä ja jutelkaa. Puhu siitä miten kiva on kävellä yhdessä.



Laita teille yhteinen iltapalahetki - joku salaatti vaikka.

Olen 168 cm pitkä. Painoin 52 kg kun tapasimme. Painoni tippui suhteemme alkuvaiheessa 49 kg:n stressaavan elämäntilanteen (muun, ei seurustelun)takia, mutta palasi siihen 52 kg:n tilanteen normalisoiduttua. Lapsen jälkeen painoni pysyi vuosia 56 kg:ssa - johon olin itse tyytyväinen. Näissä kiloissa mieheni alkoi huomautella painostani: "kunhan et enempää lihoa, pidä se nyt tuossa..."

No, elämässä sattuu ja tapahtuu. Aloin voimaan huonosti (psyykkinen pahoinvointi siirtyy minulla siis painoon - alan syödä enemmän), masennuin ja ahdistuin lievästi. Painoni nousi 63 kg:n.

Ahdistuin lisää ylimääräisestä painostani, koin itseni läskiksi ja rumaksi. Olen hyvin siroluinen, eli kaikki kilot tuntuivat ja näkyivät "läskinä", vaikka normaalipainoon lukemat indeksin mukaan menevät. Mies auttoi asiaa huomauttelemalla ja lopettamalla lähentelynsä. Tuntui todella todella pahalle. Silloin kun on ahdistunut tai masentunut, typerin neuvo on: "Mene ulos lenkille!" Tämä tuntuu olevan käsittämätöntä ymmärtää sellaisen, joka ei noita tunteita ole itse kokenut.

Hoidin työn, perheen ja kodin, mutten jaksanut enää huolehtia itsestäni - energiani ei vain enää riittänyt. Löin siis laimin sitä jäljelle jäävää, minkä laimin pystyi enää lyömään.

Energiatasoni ei enää vain ole nuoren naisen. Se ei riitä enää siihen, mihin 25-vuotiaana. Lisäksi arvomaailma ei ole enää 25-vuotiaan, joka hakee hyväksyntää ulkoisilla asioilla ja muilta ihmisiltä. Nyt käytän energiaani työhön, kodin ja lapsen lyön puoliksi laimin ja panostan ruuanlaittoon - mikä näkyy vartalossani. Se on vain hyväksyttävä, että jostain on karsittava.

Painan taas 56 kg. Mies huomauttelee taas:"kunhan se pysyy siinä". Elämme läävässä, mutta enpä ole enää 10 kg lihavampi kuin tavatessamme.

Mielestäni mieheni on kohtuuton kilojeni suhteen. Hänellä on jokin vinksallaan korviensa välissä siinä asiassa.

Olin laiha ja siro kun tavattiin, painoin tasan 50 kg ja olen 173 cm pitkä. Olin tuolloin 17-vuotias. Nykyisin olen 33-vuotias ja painan 63 kiloa ja olen hyvin hoikka vieläkin.

Mies on sanonut mulle et hänen ei ois varmaan alkujaan pitänyt tottua niin hyvään kroppaan, kerran hänellä ei ole lupaa arvostella mua lihomisesta! Mun mies pitää tikkusuorista reisistä ja mulla ei ole enää tikkusuorat reidet vaan niissä on naisellista muotoa.

ja pelko siitä että jos vielä tuosta lihoo.

Haluatko ap edustusvaimon vai oikean vaimon? Eli pitäisikö sinun vaihtaa nuorempaan ja timmimpään painokseen, jos nykyinen vain mussuttaa ja laiskottelee kaiket illat telkan ääressä?

ei kukaan mussuta herkkuja ilman mitaan syyta, jotainhan vaimoltasi puuttuu.

anna nyt se paino, pituus ja ika, etta nahdaan onko sulla aihetta urputtaa.

M29

En ole mussuttaja, mutta teinivuosien tapaamisajoista on siis tullut tuo 15 kg lisää painoa. Tosin vihkimispäivästä kohta kymmenen vuotta ja kolme lasta siten ei kiloakaan. Kyllä se vain oli sitä naisistumista, josta mieheni on erittäin tyytyväinen; ilmeisesti tavatessamme ainoa vikani oli, että olin vähän liian laiha, ehkä sen takia "poikamainen". Nyt on rintoja (80F) ja lanteita, vaikka normaalipainoinen olenkin.



No, kaikki ei naisista tykkää... (Vaikka juu, osin tässä olikin kyse laiskuudesta eikä kiloista. Ja laiskaksi en tunnustaudu, vaikka nyt täällä aikaani tuhlaankin).

Onko niitä tullut 10:ssä vuodessa? Mitä laitat vaimon tekemään niiden eteen? Patistatko botoxille?



Selväähän on, että elämäntavat vaikuttavat ryppyjenkin tulemiseen; valvominen, univelka, huolet...



*puistatus*



Sulla on ap alla nyt käytetty yksilö, pitäiskö vaihtaa uudempaan ja ehompaan?

Aivan käsittämätöntä kun parisuhteessa olevat päästävät itsensä lihomaan!! Lähipiirissä lukemattomia naisia joille tullut parisuhteen aikana lisäkiloja, jopa toistakymmentä.. Kyllä ainakin minä naisena haluan, että oma ukkokulta haluaa minua vielä kymmenen vuoden päästä samalla lailla kuin tänäkin päivänä :)

Kai se nyt on parempi läski mahassa kuin niin kuin ap:llä päässä? Olet niiiin aikasi tuote, herää nyt jo ennen kuin on itsellesi myöhäistä, pinnallinen pelle. Kyllä on tosi rakkautta tuo ja ihan helvetin miehekästä, "vaimolle on kertynyt painoa, piip piip".



Lähe nyt vaikka sinne lenkille, hyödytön lerpake peniksen ympärillä.

mikään ei ole niin ruman näköistä kuin ylipainoinen lisää mussuttamassa.

En nyt noin muuten tiedä, onko viestisi kovin fiksu, mutta tuo on kyllä totta, että on todella oksettavaa katsoa, kun ylipainoinen syö silmät väärinpäin jotain rasvaista ruoka-annostaan... Pari kertaa on mennyt ruokahalu moisesta.

niin ota ero, ja anna vaimosi nauttia elämästään jonkun kanssa, jota kilot eivät häiritse.

katoaa. Hittoako tuijotat toista, jos noin oksettaa. Pysy kotona syömässä niin ei tarvitse menettää ruokahalua.