Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko muita kohdeltu näin?
19.01.2012 |
Olen normaali nuori nainen. Normaalista perheestä. Elänyt hyvin normaalia elämää. Mielenterveyspuolella ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia.
Kun sain esikoiseni koin aivan hirvittävän baby bluesin (en siis raskausmasennusta vaan tuon pari päivää kestävän hormonimyräkän). Valvoin synnytyksen jälkeen kaksi päivää putkella ja olin niin ahdistunut, että tuntui, että olisin halunnut repiä tukan päästä. Itkin koko ajan ja pelkäsin, että vauvalle tapahtuu jotain jos nukun, enkä siksi uskaltanut nukkua. Täysin uusi elämäntilanne tuntui myöskin aivan mahdottomalta käsittää ja ajatuksissa oli, että mitä sitä oikein tuli tehtyä. Sairaalassa olin viisi päivää juurikin sen takia, että en ahdistukseltani uskaltanut lähteä kotiin vauvan kanssa. Sain sairaalassa paljon tukea ja pyynnöstäni myös psykiatrinen hoitaja tuli keskustelemaan kanssani, todeten, että mitään häikkää minussa ei ole, reagoin vain vähän tavallista voimakkaammin tähän "herkistymiseen" ja hoitaja lupasi, että parissa päivässä helpottaa. 9 päivää ahdistus, itku ja unettomuus kesti ja sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta se kaikki oli poissa ja pääsin nauttimaan uudesta ihanasta perheenjäsenestä.
Nyt meidän pienokainen 5 kk vanha ja mielestäni meillä on perheenä mennyt todella hyvin. Ainoa mikä tässä elämässä nyt mättää on tuo neuvola. Ihan vaan sen takia, että tuntuu, että aina kun siellä käyn niin kohdellaan kuin mielenterveyspotilasta. Joka ikinen kerta ensin kysytään, että ollaanko sairaalasta vielä oltu yhteydessä ja mikä on henkinen mielentila tällä hetkellä. Sitten kun kävimme alkujaan neuvolalääkärillä vauvan kovan puklailun vuoksi niin koko käynnillä ei keskitytty yhtään tähän meidän vauvan puklailuun vaan siihen, että lääkärin mielestä minun olisi ollut hyvä ottaa yhteyttä psykiatrian poliklinikalle kun kerroin, että vauvan jatkuva puklailu huolettaa minua. Aina myös jos kerron ihan tavallisia asioita siitä kuinka vauva on jonkun viikon ollut tosi äkäinen niin heti ollaan tyrkyttämässä sitä psykiatrista apua, koska enhän minä vähen rankemman baby bluesin läpikäyneenä voi kestää vauvan itkua ja hajoan heti palasiksi kun tulee ongelmia ja älkää käsittäkö väärin, minusta on AIVAN TODELLA HIENOA, että pidetään näin hyvää huolta äideistä kun kerran on noita helvetin lapsen ravistelijoita ja perhesurmaajia, MUTTA silloin ihan alkujaan kun tunsin oloni ahdistuneeksi HAIN AIVAN ITSE SITÄ APUA ja OSAAN SITÄ HAKEA TULEVAISUUDESSAKIN JOS SIIHEN ON TARVE.
Tänään sitten kuulin kun terkka selosti lääkärille meidän tilannetta (oli siis 5 kk neuvola) ja sanoi juurikin näin "alkuhan oli todella kivikkoinen, mutta en ole huomannut, että olisi vuorovaikutuksessa ongelmia" Olenko nyt sitten ollut jonkinlaisessa tarkkailussa kun noin sanoo? Ja tämä voi kuulostaa vähäpätöiseltä ja varmaan kaikilta kysytään neuvolakäynneillä vointia ym. mutta kun minusta tämä nyt on mennyt aivan liiallisuuksiin tämä holhoaminen. Olen aivan terve äiti, diagnooseina ei ole muuta kuin migreeni. Miksi siis minua kohdellaan kuin olisin jotenkin osaamaton, huono äiti tai masentunut????
Kommentit (10)
Teksit on jotenkin yliampuvaa ja hulimattomasti kirjoitettu, en saa siitä oikein mitään selvää vaikka kuinka yritän. Et voi tullä tänne kirjoittelemaan mitä sattuu ja odotat jotain terapeutti tasoista vastausta kun tekstisi ei ole minkään arvoinen. Et ole jatkossa!
nyt minä en kyllä ymmärtänyt tuota sinun tekstiäsi? :O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinun ei ole mikään pakko käydä neuvolassa, jos ei meno miellytä. Itse yrittäisin olla vain kiitollinen "huolenpidosta". Niin karua luettavaa nuo vauvankidutukset ovat, että parempi olla ylihuolehtivainen kuin välinpitämätön.
Ehkä neuvolassa reagoidaan nyt vielä tarkemmin kaikkeen, jotta saataisiin seulottua mielenterveyden häiriöistä kärsivät äidit. Kaikki kun eivät pyydä apua, vaikka sitä tarvitsisivat.
Siispä, sinuna puhuisin avoimesti sille terveydenhoitajalle tuosta, että sinua harmittaa tuollainen kohtelu ja että terkan sanat ovat jääneet vaivaamaan. Uskoisin, että terveydenhoitajalle voi sanoa ihan suoraan asiasta. Voithan sanoa myös, että olet kiitollinen siitä, että apua on tarjolla, jos sitä tarvitsee ja tiedät mistä apua hakea, jos sellainen tarve tulee.
Hyvähän se vaan on, että neuvolassa huolehditaan oikeesti. :)
On erittäin hyvä, jos neuvoloissa tarkkaan katsotaan äitien henkistä hyvinvointia ja pyritään tarjoamaan apua, mieluummin vähän liian herkkään kuin ei lainkaan. Ja hienoa, että sinä olet selviytynyt noin hyvin siitä alun herkistymisestä. Ymmärrän hyvin, että sinua hämmentää tuo ylenmääräiseltä tuntuva tarkkailu, mutta koeta ajatella niin päin, että he tahtovat vain ja ainoastaan hyvää sinulle ja vauvallesi ja teidän koko perheelle. Sano vain suoraan terkalle, että olotilasi on ihan erilainen kuin alussa, etkä koe tarvitsevasi mitään erityistä tarkkailua.
Hyvää vointia tästä eteenkinpäin!
ovat varmaan tarkkailleet sinua vahan tarkemmin, mutta melkein tuntuu etta tuo terkan kommentti oli vahan kun loppulauselma. uskovat etta olet jees ja kaikki on hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen pitänyt linjan että mistään ongelmista en neuvoloissa kerro, ikinä. Kaikki on kuin Strömsössä aina vaan.
Mulla ahdistuksen osalta eka lapsen kohdalla ihan sama stoori. Tosi voimakas ahdistus muutaman päivän ja kun se hävisi, sen jälkeen ei mitään mielialaoireita enää. Pahimpana päivänä neuvola oli kiinni (sunnuntai). Soitin itkien synnytssairaalaan, sain puhelimeen synnytyslääkärin, joka neuvoi neuvolaan tai psykiatrian päivystykseen.
Mies suostutteli mut sitten psykiatrian päivystykseen. Psykiatri totesi, etten ole osastohoidon tarpeessa, antoi yhden nukahtamislääkkeen mukaan ja terve. (Ja tietty jos oireita vielä tulee, neuvolaan jne.)
Se riitti siinä ihan hyvin mulle.
Erona sun tarinaan on, etteivät tiedot menneet neuvolaan. Saatoin siitä itse mainita, mutta en muista asiasta enää puhutun sen jälkeen.
Enkä usko, että tuon parin päivän itkeminen vaikutti meidän varhaiseen vuorovaikutukseen vauvan kanssa sittemmin.
Ahdistusta aiheutti paitsi kaikki tuo kuvaamasi henkinen myllerrys, myös se että rinnat oli niin HELVETILLISEN kipeät. Ei ollut mitään asentoa, jossa ne ei olisi särkeneet, yötäpäivää, vähemmästäkin ahdistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älkää käsittäkö väärin, minusta on AIVAN TODELLA HIENOA, että pidetään näin hyvää huolta äideistä kun kerran on noita helvetin lapsen ravistelijoita ja perhesurmaajia, MUTTA silloin ihan alkujaan kun tunsin oloni ahdistuneeksi HAIN AIVAN ITSE SITÄ APUA ja OSAAN SITÄ HAKEA TULEVAISUUDESSAKIN JOS SIIHEN ON TARVE.
Neuvolantäti ei ole ennustaja tai tietäjä, joka voi 100% varmuudella kertoa, kuka osaa ja kuka ei osaa hakea apua itse.
Tärkeintä on, että itse kuitenkin tiedät olevasi kunnossa ja hyvä äiti pienokaisellesi. Ei se neuvolantäti ole eri mieltä, eikä hän luule sinun tekevän jotain väärin, hän vain tekee työtänsä parhaansa mukaan. Vaatii hyvin paljon ihmissuhdetaitoja onnistua joka kerta täydellisesti tämän(kin) kaltaisissa asioissa. Lapsesi parasta hän vain ajattelee, kuten sinäkin.
Eräältä odottajalta oli ensimmäisessä neuvolassa kysytty huumeidenkäytöstä ("oletko joskus kokeillut") ja hän vastasi kokeilleensa kerran joskus yläasteella. Tämän takia hän joutui silmätikuksi ja joutui kuukausittain käymään keskussairaalassa tutkimuksissa - jopa vielä vauvan synnyttyäkin.
Joten et todellakaan ole ainut, joka kokee joutuneensa silmätikuksi.
Tsemppiä sinulle! Olet mainio äiti.
Jep. jos masentaa niin pidän itse mölyt vaan mahassani. Varmaan ne lääkärissäkin jää ikuisiksi ajoiksi jonnekin tietoihin. vaikeuttaa työnsaantia jne.
masennus on normaali olotila silloin tällöin. itse pidän sen omana tietonani.
Alue: Aihe vapaa
Teksit on jotenkin yliampuvaa ja hulimattomasti kirjoitettu, en saa siitä oikein mitään selvää vaikka kuinka yritän. Et voi tullä tänne kirjoittelemaan mitä sattuu ja odotat jotain terapeutti tasoista vastausta kun tekstisi ei ole minkään arvoinen. Et ole jatkossa!